Vai onko niin, että olen jo käyttänyt koko vuodelle tarkoitetut sanat?
Vai kenties niin, että mulla on joku, jolle kertoa kaikki?
Ei - ei kai mikään noista pidä täysin paikkaansa,
mutta osittain rouvan moottoriturpa on hiukan rauhoittunut.
Tai sanotaanko,
että koko rouva on vähän pöllämystynyt.
Tiedättekö sen fiiliksen,
kun niin hirveesti tahtois, että se toinen on ja pysyy,
kaikesta huolimatta?
Kaikesta siitä huolimatta,
että menneisyys ei välttämättä ole ollut ruusuja ja kuoharia?
Kaikesta siitäkin huolimatta,
että menneisyydessä on montaa sammakkoa suudeltu,
eikä niistä yksikään muuttunut prinssiksi?
Ja välillä pelottaa, että olen taas liian paljon kaikkea yhtäaikaa.
Liikaa meteliä, liikaa vauhtia, liikaa tunteita, liikaa suomenruotsalainen, liian sitä ja liian tätä....
Huomaan, että yritän potkia toista kauemmaksi.
Kerron ne kaikkein hurjimmat reissuni,
ne kaikkein pahimmat sekoilut,
sen kaiken, mitä naiset eivät yleensä tunnusta tai tee,
ihan vaan nähdäkseni, lähteekö hänkin.
Oliko hänkin vain mies, joka ei kestä totuutta.
Mies, joka haluaa itselleen kokeneen, kauniin neitsyen.
Toisaalta voin tuntea mustasukkaisuuttaa jotakuta kohtaan,
joka häntä on menneisyydessä miellyttänyt.
Miksi siis kuvittelen, ettei hän tuntisi samoin?
Ja miksi minä reagoin niin kuin reagoin?
Se vaan taitaa olla niin, että en oikein tiedä mitä haluan ja mitä en halua.
Oi että, kai se täytyy tunnustaa, että olen minä välillä aika juntturassa.
Ja juntti.
