Viikko vähillä unilla

 Ei, ei, ei.
Ja vielä kerran ei.
Tai ehkä sittenkin.
Voihan hitsi.

Viikko on mennyt niin,
että nukkuminen on mennyt tosi risaisesti.
Nukahdan hyvin
nukun kuin tukki
ja kello kolmen pintaan
- ping -
hereillä.
Ehkä nukahdan uudelleen,
ehkä en.
Ja jos nukahdankin,
niin herään taas hetken kuluttua.
Ja uudelleen
ja uudelleen.

Mulla ei ole ongelmia.
Ei töissä eikä vapaalla
En ole ylityöllistetty
en ole aloittanut uutta harrastusta
enkä ole urheillut yömyöhällä

Mulla ei ole kuuma
eikä mulla ole kylmä
Eikä päässä ole mitään erityisiä ajatuksia
En vaan saa nukutuksi.

Enkä oikein osaa keskittyä.
Luen kirjaa ja huomaan viiden sivun jälkeen,
etten muista kuka tämänniminen henkilö tässä kirjassa olikaan.
Ja kokoukseen valmistautumisessa kohdassa pykälä kaks
on jo pykälä yksi unohtunut.

Sanokaa ihan mitä vaan,
mutta musta tuntuu,
että tämä uusi mies sekoittaa mun pääkoppani
ja kroppani.

Aika mielenkiintoinen tilanne
Enkä mä ole tottunut tälläiseen.

Huomaan nostavani suojuksiani.
Vaikka tuntuu hyvältä
ja oikealta ja ihanalta
niin yritän selittää itselleni,
ettei tästä tule mitään.
Ei tästä voi tulla mitään.
Että sit taas vaan sattuu.
Sit taas kerätään sydämenrippeitä
Koska...
no koska...
no esimerkiksi
välimatka.
ikäero.
ja vaikka mitä bullshittiä.

Ei mitään sellaista todellista vaaraa, mihin pitäisi varautua tai jolta suojautua.
Kyllä se tästä.
Antakaa vaan mulle vähän aikaa

Vanha sielu?

Mulla varmaan on sellainen vanha mutta rauhaton sielu
sellainen,
joka katsoo,
kuinka maailma juoksee vauhdilla ohi
ja tahtoo itse vain pysähtyä.
Pysähtyä haistelemaan sateen jälkeistä maailmaa,
pysähtyä katsomaan mehiläisen lentoa kukasta kukkaan,
maata katsomassa muurahaisten armeijaa ahertamassa havuneulasten kimpussa.
Ja toisaalta
rauhattomina hetkinä 
kun on tuli peffan alla
hyppää mukaan vauhtiin
mennä viheltää pää viidentenä jalkana
ja nauttii siitä tukka hulmuten
hymy korvasta korvaan lujaa laulaen.

 

Pakko vähän avautua..

Oli viikonloppuna häät.
Oli ihan hitsin hienot ja ihanat ja lämminhenkiset häät, 
joissa oli iha sikahieno ohjelma.
Morsian oli kaunis ja sulho komea,
keli oli huippuhieno ja vihkiminen ulkona.
Juhlaväkeä oli aikamoinen joukkio.
Eikä kenellekään jäänyt nälkä tai jano.

Paikka oli hulppea ja menoa ja meininkiä riitti.
Oli livebändi,
oli dj,
oli taikuri-jonglööri,
shamppanjapullo avattiin sapelilla
ja lopuksi täytettiin lasipyramidin alimmat lasit kaatamalla kuohuvaa ylimpään lasiin.
Puheet olivat hienoja,
osa ihan sponttaaneja,
osa sai kyyneleet silmiin
ja osa sai nauramaan kyyneleet silmissä.

Ja jotenkin minut pokattiin juhlan aikana.

Sen enempää selittelemättä sanon,
että jotenkin multa vietiin vähän niin kuin jalat alta
Mies joka puhuu avoimesti 
Kehuu avoimesti 
suutelee, 
pitää kiinni kädestä, mutta ei vonkaa
ja kaikki tämä kaikkien tuttujen ja sukulaisten (niin hänen kuin minunkin) edessä
Hän "esitteli" minut heti tyttärelleen.
Voi kiesus.
Minunkin piti heti kotona tunnustaa mukuloille, että jotakin on käynnissä. 
Vanhin tytär totesi, 
että häät kuulema on paras paikka pokata sinkkuja.
He kun siinä tilanteessa ymmärtävät olevansa todella yksin 
ja epätoivoisesti hakevat kumppania ;D

Mutta ihan oikeesti:
Kaikenmaailman säätöjen ja salaisten tapaamisten 
ja salailujen ja kiertelyiden ja kaarteluiden jälkeen
minusta tuntuu ihan saamarin upealta olla avoimesti suudeltavana 
ja kädestä pidettävänä.

Mies on minulle entuudestaan puolituttu ja hänkin tietää osittain minun taustani.
Hän on rempseä, nauravainen, moottoripyöräilevä, rallia rakastava nallekarhu.
Ja kaikki tuo sopii minulle kuin nenä keskelle naama.
Eikä minunkaan tarvitse olla mitään muuta kuin juuri sellainen kuin minä olen.
Soiteltu on puolin ja toisin, eikä selvänä kestelukaan tuntunut kankealta
tai pakotetulta.

Mitähän noituutta tää on? 
Voinko mä syyttää täysikuuta?
Tai shamppanjaa?

No sit on tietty yksi asioita todella hankaloittava juttu, 
vähän niin kuin pelkokerrointa tähän asiaan: hän asuu n. 400 km päässä.....

Miten usein voi toiselle soittaa, ilman että on naurettava?
Voiko soittaa päivittäin?
Vai meneekö se silloin jo uteluksi? 
Pitääkö jättää montakin päivää väliä?
Vai pitääkö odottaa, että hän soittaa välillä?
Vai voinko mä vaan antaa mennä - niin ku: go with the flow?

Aaah - en mä enää osaa tälläistä!!!!

Lördag före morsdagssöndag

Vad ska jag skriva om idag?

Imorron är det morsdag

Ska jag skriva om min mor, eller hennes mor?

Eller mina systrar som fungerat tidvis som min mor?

Eller brorsornas hustrun som gjort det samma?

Eller kompisars mammor som skött om mig som sina egna?

Eller ska jag skriva om min härliga svärmor?

Ska jag skriva om starka kvinnor i mitt liv,

kvinnor som visat mig

att en kvinna kan om hon vill.

Hon kan vad fan som hellst!

Eller ska jag berätta om mig som mor? 

För tusan - jag är ju också mor.

Jag tror att mammor normalt gör sitt allt för att barn ska må bra.

I dagens samhälle är det inte lätt.

Det har väl aldrig varit lätt

men i dagens samhälle skyfflas en massa på mammor.

Man ska vara hemma

men man ska också vara på jobb och hålla hjulen rullande.

Man ska vara vacker och vårdad

men man ska inte satsa för mycke på sitt utseende

Man ska vara sin man till lags och hålla honom lycklig

man ska sköta hem och barn

Man ska vara smal o frisk o sund o en madonna.

Man får inte det ena och man får inte det andra.

Och om man gör si eller så så får barnet men för resten av sitt liv.

Jo - jag har också tänkt på allt det här.

Jag har mått dåligt av att vara "bara hemma"

o mått dåligt av att jag inte haft tillräkligt med tid för mina barn o min man

pga att jag varit trött...pga av arbetet.

Hur kan man äta kakan och spara den på samma gång?

Det kan man ju inte

Man måst prioritera, man måst välja dom vägarna 

som gör att man orkar

orkar vara mamma, hustru, mommo, fammo...

Man måst välja och göra frid med sig själv!

Jag är mor till tre otroliga barn

dom är mina

och dom är det bästa jag vet

Jag är stolt att få vara deras mor

Jag är stolt över hur fina människor de är

(o alltid är jag inte så säker på att det beror på mej)

O jag älskar att vara mor!

Glad morsdag till alla

mammor

plastmammor

reserv-mammor

alla som sku villa vara mammor

alla som varit mammor

alla mammiga kvinnor!

Glad morsdag till min mamma uppe i himlen,

jag saknar dig fortfarande!

Mennään vaan eikä meinata

Välillä on päiviä
tai viikkoja
tai kuukausia
kun mennään vaan eikä meinata.
En yleensä niinä ajanjaksoina ajattele esim koko viikkoa ja mitä kaikkea siihen sisältyy
vaan paloittelen ja annostelen tekemiset omalle mielelleni helpommin tajuttaviksi ja vähemmän stressaaviksi palasiksi
katsomalla vain yhden päivän jutut kerrallaan.
Toki tiedän kokonaisuuden ja koko viikon jutut,
mutta ajattelen vain päivän kerrallaan.
En syö sitä kuuluisaa elefanttia kokonaisena vaan paloittelen sen sopiviin palasiin.
Lopputulos on sama - nuppi vaan voi paremmin näin.
Tai siis minun nuppini.
Jollekin toiselle samanlainen ajattelumalli voi aiheuttaa sydämentykytyksiä....

Olen myös aika pata muuttamaan suunnitelmiani lennosta
paitsi tietysti, jos tekemiset on "pakollisia"
ja harvoin muuttelen tekemisiä, jotka vaikuttavat muihinkin ihmisiin.
Pyrin pitämään sen minkä olen luvannut.
Mutta tässäpä lyhykäisyydessään kuvaus mun ajoittaisesta impulsiivisuudestani
tai mukautumiskyvystäni
tai häröilyistäni
tai ihan miten vaan.

Mun viikonloppuni oli tosi random

Randomista maistiaisena mun lauantaini:

Vein tyttären aamuvarhaisella junalle

ja siitä kaappasin suoraan hautuumaalle kuokkimaan kukat kondikseen

Vähän vanhoja pois, vähän multaa lisää ja uusia kasveja 

Äitienpäiväruusun vien vasta lähempänä äitienpäivää.

Yhdeksältä hauta oli hoidettu.

Ja siitä sitten multaisena ja paskasena

hyvän ystävän luokse puhumaan puppua ja vakavia ja kaikkea siltä väliltä

Hyvät ystävät on siitä hyviä,

että niiden seurassa tulee hyvä olo

Ja siinä sivussa juoruttua,

parannettua maailma

ja käytyä läpi kaikki,

millä vähänkin on väliä

Ja mehän se osataan!

Viitisen tuntia myöhemmin, 

iltapäivästä olinkin sitten valmis lähtemään kotiinpäin.

Kysäisin vielä, josko ystävälläni on tarvetta kaupassa käyntiin

(hänellä ei ole autoa)

Ja mikä jottein

joten siitä sitten lähdettiinkin kauppareissulle

tosin pienen sightseeing-ajelun jälkeen.

Kotiinpäin tullessa totesin,

että lähden kotiin ja menen kunnon lenkille

ja kysyin, josko ystäväni lähtee mukaan.

Hetken hän mietti,

ja eikun uutta suunnitelmaa ja koordinaattia ja menoksi.

Pieni salaattilounas ja hän vaihtoi vaatteet

ja sit oltiinkin valmiita lähtemään mun luo

ja sieltä lenkille.

Mutta lenkin jälkeenhän tietysti juotaisiin kahvit - eikö?

Ja kahvin kera tietysti vois syödä jotain hyvää,

oltiinhan me kulutettu kalori jos toinenkin kunnon lenkillä.

Eli paikallisen kahvilaleipomon pihalle parkkiin

ja ostoksille.

Mutta arvatkaas mitä?

Tässä vaiheessa rupes satamaan lunta.

Sellaisia tiskirätin kokoisia märkiä rättejä

taivahan täydeltä

Juostiin kahvilaan räntää piiloon

lumiräntäloska satoi vaakasuoraan ja tuuli oli tosi navakka ja lumi kasteli hetkessä ihan kaiken ja maakin jäi ihan valkoiseksi

Katsottiin toisiamme

ja kysyin:

Ollaanko me ihan oikeesti menossa tohon keliin kävelemään? 

Eikö olisi järkevämpää ottaa kahvit ja pullat täällä kaffeteeriassa

ja suorittaa ne köpöttelyt parempien ilmojen aikoihin?

Arvaatteko kuinka kävi?

Hyvän kahvitteluhetken jälkeen

ajoin ystäväni kotiin

ja menin itse omaan kotiini

kaivoin esille hyvän kirjan

piilouduin viltteihin

ja nautin lauantai-illastani.

Ja tämä tarina on tosi

:)

Bad hair day

Olen aina kiroillut hiuspehkoani.
Hiukseni ovat ohuet, mutta niitä on ihan tuhottomasti.
Ja ne ovat olleet kikkurat ja käkkärät ja pyörteiset ja itsepäiset.
Vastakihara on ollut se yleisin kihara.
Ja sit vielä epätasaisesti kiekuroissa
ja vieläpä niin, että lyhyenä pysyy suht suorana, mutta pidentyessä alkavat kikkurat näkymään.

No sytostaattihoitojen aikana kaikki lähti.
Kyllä - ihan kaikki.
Olin jonkun aikaa täysin "kekkonen"

Ei hiuksia, ei kulmakarvoja, ei ripsiä, ei nenäkarvoja - ei karvan karvaa korvissa tai alapäässä tai säärissä.

Ne kasvaa takaisin, joo-o, niinhän ne tekee.
Mutta toisinaan erilaisina kuin ovat olleet.
Mun kiharat katosiva,
taipuisat hiukset ovat vieläkin ja pyörteet jäivät.
Kulmakarvat jäivät olemattomiksi kuten myös ripset.
Ripsille yritin sellaista kestomaskarointia,
mutta kun vasemman silmän ripset oli ihan erituuheutta kuin oikean niin näytin lähinnä dagen efter meikissä olevalta naikkoselta.
Eikä se turkasen tökötti lähtenyt irti!
Enhän mä voinut olla nykimättä sitä mönjää pois
ja kuinka ollakaan - loputkin ripset irtosivat.
Blääh

No kulmakarvat on sit taas eri jutska
Kun kulmakarvat loistavat poissaolollaan, on kasvojen ilme aika mitäänsanomaton.
Onnistuin pääsemään koekaniiniksi kauneus-salongin micro bladingiin.
Eli kulmani ovat tavallaan tatuoidut, mutta niin, että jokainen karva on piirretty erikseen.
Lopputulos on luonnollisen näköinen hyvän esteettisen silmän omaavan kosmetologin tekemänä.
Oishan sekin voinut mennä päin prinkkalaa...

Huomasin yhtäkkiä, että "puhun kulmillani"
eli hämmästys, epäuskoisuus, miettiminen, epäröinti - kaikki näkyy kulmissa.
Ja tiettyjen ihmisten läsnäollessa jouduin ihan tosissaan pitämään kulmani kurissa!

Mutta ne hiukset.
Ne siis tietty kasvoivat takaisin.
Ne ovat laadultaan suht samanlaiset, värikin on sama vanha maantien harmaa,
mutta kiharat jäivät pois.
Ja arvatkaas mitä?
Minä kaipaan kiharoitani.


Kaipaan sitä pehkoa, josta minut aina aikaisemmin tunnistettiin.
Haluan kiharani takaisin.

Helppo nakki - ens viikolla on kampaaja.
Purkista kikkuroita kansalle!

So fuck you cancer!