Blogitekstisuositus

BS

Quit posting bullshit Sluta posta skit Lopeta paskan jakaminen Jos sitruuna, c-vitamiini, leivinjauhe, d-vitamiini, maitohorsma, kananpa...

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Elämän makuinen matka


Joskus muutos on pakollista,
hallitsematonta,
itsestä riippumatonta,
välttämätöntä,
elämän jatkumisen kannalta väistämätöntä.
Joskus muutos on hallittua,
hillittyä,
harkittua
ja tarkkaan punnittua.
Joskus muutos yllättää,
hyppää eteen ihan puskista ja puun takaa,
sellainen happenstance
tai onnenkantamoinen.

Tänään...
vietiin päätökseen jotakin,
joka oikeastaan alkoi noin viisi vuotta sitten.
En vain tiennyt,
että sille tarinalle tulisi jatkoa,
että se tarina jäi elämään omaa elämäänsä.
En vielä enempää avaa asiaa,
mutta minun pieni maailmani tulee muuttumaan.
Katotaan kuin käy ;)

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Hyvin kirjoitettu



Mulla on muutama ystävä,
jotka on ihan oikeesti sitä mieltä,
että fiktiivisten kirjojen lukeminen on aivan turhaa.
Jos jotain lukee, niin sen pitä olla tietokirjallisuutta.
Eihän fiktiivisestä opi mitään eikä siitä ole hyötyä,
ja teksti sisältää vain jonkun ajatuksia,
keksittyjä juttuja.

No minäpä olen ihan eri mieltä.

Hyvä kirja vie mennessään.
Hyvä kirjailija on tehnyt taustatöitä
ja tietää mistä kirjoittaa
Vaikka tapahtumat ja henkilöt olisivatkin fiktiivisiä
Pääset jonkun maalaamalle matkalle jonnekin,
missä et aikaisemmin ole ollut
tai takaisin paikoille, joissa olet ollut.
Tai maailmoihin, joita ei edes ole.
Voit olla kärpäsenä katossa ja tapahtumien keskipisteessä.
Voi lukea surusta, rakkaudesta, kaipauksesta, intohimosta, petoksesta ja raivosta ilman että itseesi sattuu.
Voit tehdä matkan, jota ei koskaan voisi tehdä oikeasti.

Minun vilkas mielikuvitukseni tekee sen,
että voin uppoutua kirjaan ja unohtaa kaiken ympärilläni
Tunnelmat saattavat viipyä minussa pitkään.
Sama tapahtuu myös hyvässä elokuvassa.

Hyvä kirja on halpa ja turvallinen tapa matkustaa
ajassa, paikoissa, historiassa, satumaailmoissa ja muilla planeetoilla.
Kirjan lukeminen ei ole turhaa!

torstai 13. heinäkuuta 2017


Här står jag framför dig
såsom jag stått så många gånger förr
Du ser mej mer än andra ser
Du hör också det jag inte säger
Fast jag är fullt påklädd
så sku jag lika bra kunna stå här spritt naken
det är svårt att gömma nåt för dej
för du vet mej
Så bra som nån kan veta
Men
Jag trodde att jag skulle berätta dej allt
men de gjorde jag inte.
Nånting inom mej sa att jag inte skulle göra det.
Jag tror på mina instinkter
Vi alla har våra hemliheter
Våra laster
Våra synder
Andra har mindre och andra har stora
Mina är mörka, gamla, nästan glömda
och mycket väl gömda.
Jag sjunger om dom emellan
men den sången vet ingen att handlar om mej....

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

The good, the bad and the ugly


Välillä mä jään miettimään ihan jokapäiväisiä juttuja.
Joku juttu jää askarruttamaan ja vaivaa välillä ihan tosissaan.
Esim. Tapa, jolla joku katsoo tai sanoo jotain.
Ja välillä mä näen ja huomaan asioita, joita ei ehkä ole tarkoitettu huomattaviksi.
Ei - minä en takerru yksityiskohtiin, semmoset saattavat jäädä multa kokonaan huomaamatta, mutta ihmiset tunteineen, reagointeineen ja kehonkielineen ovat mulle ihan tavattoman rakasta huomioitavaa.
On olemassa ihmisiä, joiden silmien väriä en muista, mutta jo kävelystä tiedän, millä tuulella henkilö on.
Ja usein pohdin, mikä on jonkin käyttäytymisen syy.
Miksi joku reagoi niin kuin reagoi.
On myös olemassa ihmisiä, joiden kehonkieltä en pysty lukemaan.
Ja on ihmisiä, joiden kehonkieli saa minut henkisesti yökkäämään.
Ja sit on tietty niitä, jotka huijaa mennen tullen meikäläisenkin
Ja niitä, jotka ihan ekasta sekunnista lähtien on samalla aaltopituudella, joiden ajatusmaailma, arvomaailma, sanomiset ja tekemiset, kaikki, on valtavan ok.
Keittiöpsykologi elää minussa todella vahvana

Toinen tärkeä juttu mulle on tuoksu.
Ihmisillä on omat ominaistuoksunsa, jolle eivät voi mitään.
Ja välillä se minun kannaltani on aika kauhea juttu.
Jotkut hajut saavat minut fyysistesti yökkäämään
ja sellainen reaktio on todella vaikea peittää tai yrittää sulkea pois.
Ja puhtaus on mulle tärkeetä.
Mulla ei ole mitään pöpökammoa ja desinfiointirutiineja mutta sellainen normi peruspuhdas on tosi jees.
Varsinkin läheisessä kanssakäymisessä puhtaus on erittäin tärkeää.
Saatan myös tuntea halauksen jälkeen halattavan tuoksun omassa kehossani tuntikausia.
Eikä tarvitse olla halattavana äijä, jonka partavesipurnukka on vahingossa kaatunut naamalle.
On myös ihmisiä, jotka eivät oikeastaan tuoksu millekään.
Itse yritän olla tuoksuissani melko varovainen.
Raikkaat, puhtaat tuoksut ovat tällä hetkellä lemppareita.

Ulkonäölle en pistä paljoa painoa.
Noin yleisesti ottaen kirveellä veistetty miellyttää silmääni enemmän kuin kiiltokuvankauniit ihmiset.
Ja se, miten ihminen oman kroppansa kantaa.
Ihminen, joka on itsensä kanssa sinut, on kaunis.
Ulkonäöstä ja sukupuolesta riippumatta.
Ja itselle rakkaan ja tärkeän ihmisen ulkonäkö saattaa"kadota" ja tilalla on sen ihmisen olotilan huomioiminen.
"Rumasta" voi tulla tavattoman kaunis...

Mutta olen ihminen, jolle ihminen on tärkeä.
Jos joku tuoksuu hyvälle, sanon sen (vaikka ventovieraalle)
Jos joku näyttää "hyvältä", sanon sen (vaikka ventovieraalle)
Jos jollakin on kaunis koru, paita, tatuointi tms, sanon sen (vaikka ventovieraalle)
Koska me kaikki tarvitsemme positiivista potkua!!!

torstai 6. heinäkuuta 2017

Torstai on toivoa täynnä

Tuolla pellon laidassa hirvet tallustelevat...


Kolme päivää raskasta rock'n'rollia
Kolme päivää kajakkomelontaa
Kuusi päivää aikataulutusta,
kotona vain kääntymässä ja taas menossa
Näennäisesti ehkä todella kaukana toisistaan
Mutta kumpikin on kyllä fyysisesti rasittavaa
Helpommalla ois päässy töissä...

Mutta tänään on palautumispäivä
En tee mitään.
En oikeestaan voikaan
Eilen labrassa otettiin koepaloja kynsistä
ja höyläsivät yhden kynnen keskelle vahingossa reijän,
onneksi vasen käsi
Ja oikeassa kädessä (se, johon ei saisi tulla minkäänlaisia ihorikkoja) on kynsi todella ohut ja repaleinen
ja viittä vailla puhki.

Nukuin pitkään, söin aamiaiseni rauhassa
Käynnistin pesu- ja tiskikoneen ja kohta ehkä käyn kaupassa
Siinä päivän agenda.
Ulkona on kylmä ja ajoittain ripsii vettä
Ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa sisällä istumisesta

Näitä nollapäiviä kyllä tarvitaan!


Lampaat laitumella.
Maalaismaisemaa ja tunnelmaa kauneimillaan.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Kanootin kapean vesille työnsin...


Kokeilen mielelläni kaikenlaista,
koska olen tavattoman utelias.
Ja toisaalta haluan kokeilla asioita,
jotta voin kertoa niistä mielipiteeni vähän syvemmältä kuin vain mutu-tuntumalta.
Voitte uskoa, että kokeiltu on kaikenlaista...
Välillä mun uteliaisuuteni johtaa mut tilanteisiin,
joissa joudun/saan/voin/pystyn selättämään omia pelkojani.

Olen kajakkimelonnan peruskurssilla.
Tarkoitus on kolmessa päivässä käydä läpi perusteet.
Siirtymiset kajakkiin ja kajakista pois,
kulku eteen, taakse ja sivusuunnassa.
Tekniikkaa ja meritaitoja.
Jokamiehenoikeuksia,
karttalukua ja kompassin käyttöä
Sekä pelastautumista.
Pääpaino kuitenkin melomisessa,
koska vain melomalla voi oppia melomaan

Eilen oli illan päätteeksi pelastautumisharjoitus.
Arvaatte varmaan,
että vähän pelotti.
Päivän mittaan jo mietin, millä tekosyyllä voisin luikahtaa ja jättää koko paskan väliin.
Pakki vähän sekaisin ja tuhat ajatusta risteilee päässäni.
Mutta järkeilen, että on ne muutkin tän tehneet
Ja meillä on monta kokenutta opettajaa paikalla
Ja jos homma olisi mahdoton, ei meitä keltanokkia pistettäisi sitä tekemään.
Ja jos jotain menisikin pieleen,
niin olen hyvissä käsissä.
Ja se niin usein ennenkin tullut ajatus:
Mihin mä taas olen pääni pistänyt?!?!

Kuvittelin, että harjoitus tehtäisiin rannan tuntumassa
ja että kajakista ulos selvittyään saisi uida rantaan.
Muttamutta...

Eihän sitä tositilanteessakaan voi valita rannan läheisyyttä

Eli syviin vesiin ja tiukassa ohjauksessa, parityöskentelynä, kajakin kaato,
kaveri tyhjentää kajakin vedestä
ja avustaa sinun kiipeämistäsi takaisin kajakkiin.
En pelkää vettä, enkä pelkää sukeltaa,
en myöskään pelkää, etten pääse kajakista pois.
Mutta kun se kajakkiin meno ihan normistikin on laveaperäiselle naiselle välillä vähän hankalaa,
niin oletin, että kajakkiin takaisin pääseminen on se vaikein.

Ensin testataan kuinka pitkälle voi keinuttaa
ennen kuin kajakki kaatuu.
Aika pitkälle saa näköjään kallistaa...
Ja sit päätän: nyt kaatuuuuuu

Vesi oli yllättävän lämmintä,
(edellisen kerran kun kävin uimassa oli vielä järvi jäässä..)
ulos kajakista humpsahdin ihan ilman räpiköintiä
ja sit vaan kajakin kääntö ja kaveri hilaa sen oman kajakkinsa päälle ja tyhjentää vedet pois.
Ja sit kiipeämään.
Kaverin pitää pitää kajakista kiinni tosi kunnolla,
muutoin ei homma onnistu
ja rouva L irroittaakin juuri epäsopivasti ja
minä humpsahdan meidän kajakkiemme väliin.
Eipä mitään.
Uusi yritys.
Rouva L voihkii, ettei kauaa enää jaksa pidellä
ja minä ajattelen, etten montaa kertaa jaksa kiivetä,
joten pidä nyt vaan kiinni...
Ja jes!
Kyllä mä sinne kajakkiin pääsin.
Ei ehkä mikään mallisuoritus, mutta kajakissa istuin taas!
Aukkopeite kiinni ja rouva L:n vuoro kipata kajakkinsa.

Huomaan, että vaikka minua pelotti,
niin rouva L:ää pelottaa huomattavasti enemmän.
Kajakki kaatuu ja hänellä on vaikeaa ymmärtää ohjaajan ohjeita.
(Suuntimat menevät sekaisin kun on ollut pää alaspäin ja tasapaino saattaa heittää jos on esim. korvissa vettä)
Raahaan hänen kajakkinsa omani päälle
ja kaada vedet pois.
Nyt on hänen vuoronsa rehkiä itsensä kajakkiin.
Vahingosta viisastuneena pidän kiinni todella kunnolla.
Ja häneltä kajakkiin kiipeäminen onnistuu ilman lisäplumsahduksia.
JUMALAUTA, ME TEHTIIN SE!!

High fivet ja takaisin rantaan vaatteiden vaihtoon.
On kyllä niin voittajafiilis!!
Laiturilla huomaan, etteivät voimat enää riitä normisti kajakista ulospunnertamiseen vaan kikka kakkosella kajakista pötkölleen laiturille...
Niin paljon adrenaliinia on kropassa etten märistä vaatteista huolimatta edes palele.
Hymy on korvasta korvaan.
Fiilis on hyvä
Voittajafiilis!!!

Ps.
Edellisenä iltana makasin lattialla jalat kohti kattoa,
melonnasta väsyneenä ja raukeana kun rämähdin räkänauruun.
Tuli mieleen, että päivällä kun testattiin kajakkeja kuivalla maalla niin kaveri vieressäni ähelsi ja sanoi,
ettei saa isoja jalkojaan kunnolla mahtumaan kajakkiin.
Vastasin, että hänen ongelmansa on aika pieni, kun mulla ei meinaa perse mahtua aukosta sisään.
Ja räkätys sen kuin jatkuu kun mietin, että jos kajakkia kaataessa jään perseestäni kiinni,
niin saavat kutsua palokunnan irroittamaan kajakin takalistostani. Siinä olisi tilannehuoneen seuraajille jotakin ihmeteltävää...

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Tännekö saan avautua?

Istut edessäni, ihan kosketusetäisyydellä,
mutta minulle olet spitaalinen, jota ei voi koskettaa.
Olet näennäisesti tosi rauhallinen,
mutta tiedän, että sisälläsi kuohuu.
Puhut rauhallisesti, melkeinpä kuin puhuisit idiootille.
Mitähän sä nyt taas haluat.

Ja pyöritys lähtee...
Minä en ole äidiksi soveltuva
Minulta pitää ottaa lapset pois
Ja minulla ei asiaan ole sananvaltaa.
Näin on päätetty.
Sisälläni on kokonainen tulivuori
ja oma ääneni on matala ja selkeä,
kun vastaan kaikkiin syytöksiisi.
Tämä on käyty läpi ennenkin.
Etkö sä jo saatanan idiootti tajua?
Etkö sä jo voisi lopettaa?
Viha sisälläni kasvaa kasvamistaan,
mutta tiedän, että pinnan katkeaminen saa minut huonoon valoon,
että huutaminen tai kimppuun käyminen ovat varmoja keinoja hävitä.
Minä. En. Anna. Periksi.

Minun heikkouksiani käydään läpi,
ikäänkuin ne olisivat perisyntejä.
Pyöritys jatkuu.
En saa enää suunvuoroa.
Raivoni kasvaa.
Jos ei kohta tule hengähdystaukoa niin en takaa mitä teen...
Sydän hakkaa, kroppa on täynnä adrenaliinia
Ja helvetinmustaa raivoa ja vihaa!

Herään mustaan raivoon ja itkuuni.
Tyyny on jo vihankyyneleistä märkä.
En itke äänen, en huuda, koska silloin häviän.
Halun vain tappaa sinut.
Repiä pieniksi palasiksi,
niin riekaleiksi, ettei suurella rahalla paraskaan kirurgi voisi paikata entiselleen.
Haluan tuntea kuinka sormeni uppoavat sinuun.
Haluan raadella sinut.

Tää on näitä unia, joilla oletettavasti poistan vanhoja traumoja.
Tiedän, että parasta on antaa mahtavan vihan velloa
ja kyynelten valua.
Jokaisen kerran jälkeen palaudun nopeammin.
Ja nämä unet tulevat onneksi harvemmin ja harvemmin.
Nykyään jo hyvin harvoin.

Oikeassa elämässä olen hyväntuulinen ja rauhaa rakastava.
En hyväksy väkivaltaa, en psyykkistä enkä fyysistä.
Ja pakenen mielummin kuin tappelen
En halua vahingoittaa ketään.
Mutta olen aina sanonut, että lasteni vuosi voisin tappaa.
Ei ole sellaista korstoa, jonka kimppuun en kävisi.
Ei tilannetta, josta pakenisin.
...Ja usein mulle nauretaan.
Mutta en suosittele kokeilemaan...