toiset sietää lääkkeitä,
toiset sietää vittuilua,
toiset sietää työstressin.
Toiset reagoi olemalla huonolla tuulella
toiset sairastamalla
ja toiset tekemäällä toisille pahaa.
Kaikki me ollaan ihmisiä
ja kaikki me otetaan vastaan iskut eri tavalla.
Onko ok reagoida siten,
että ympärillä kaikki muutkin kärsii?
Onko ok pistää vitutus kiertämään?
Eikö silloin olisi parempi keksiä jokin posiitivinen tapa purkaa vitutusta, huonoa oloa, kipua....
Minä puran musiikilla.
Minulle keikalla käynti on psykologiaa parhaimmillaan,
energian purkua puhtaimmillaan
ja kokemus on kokonaisvaltainen.
Sitä plaatua ei ole ollut sitten jouluna 2019. Stamina.
Eikä täällä kyllä kuunnella mitään järeää, kun tuolla yhdellä päätä särkee basso.
Ja hänen mielestään kaikki muu musa on paskaa, paitsi se, mistä hän pitää.
Sitä kyllä voi huudattaa...
Keittiöpsykologi sisälläni on huomannut sellaisen veikeän asian,
että psyyke ja kroppa ovat yhtä ja tarpeeksi psyykkistä stressiä rikkoo fyysisen kropan.
Mulla on tällä hetkellä (ja jo pidemmän aikaa) polvi kenkkuillut.
Ensin luulin, että nyt se sitten iski se pelätty veritulppa
ja eikun Terveystalolle ja ultraan....
Ei mitään vikaa.
Mutta pirun kipeä kuitenkin.
Kuin joku työntäisi puukkoa polven sisältä ulospäin.
Oli öitä kun olisin voinut ulvoa kuin susi kun vaihdoin asentoa kun kipu iski.
Kun yöunet menivät harakoille rupesi v-käyrä nousemaan sen verran,
että uusi aika Terveystalolle ja kuvaukseen.
Diagnoosina kuluma.
Voe tokkiinsa.
Tulehduskipulääkkeet ja kotiin.
Takaisin vaikka fyssarille, jos ei taltu.
Ja ei muuten talttunu.
Sisko suositteli glukosamiinia.
Siispä vedin purkillisen sellaisia, muutaman kuukauden kuuri.
Auttoivatko?
No eivät ehkä kovinkaan paljon.
Nyt on ollut näitä hoitoja, koneellinen lymfahieronta ja urheiluhierontaa ja oikeastaan tuntuu siltä,
että ne auttavat enemmän.
Ja "hepparasva" (= kipugeeli hevosille JA ihmisille)
Ja välillä on vaan otettava kipulääke.
Mutta villakoiran ydin, miettikääpäs tätä:
Kipuilenko minä tätä "tulehtunutta" elämäntilannettani
ja auttavatko ihmisten käsillään tekemät hoidot (=kosketus) siksi,
että kosketus tällä hetkellä kovastikin uupuu elämästäni?
Auttaako se, että joku ihminen keskittyy vain ja ainoastaan minuun hetken?
Kipuiliko psyyke fysiikan rikki?
Perjantaina on vielä fyssarilla käynti.
Haen apua jumppaan ja mahdolliseen teippaukseen, jotta polvi hiukan rauhoittuisi.
Saas nähdä, löytyikö nyt oikea lääke?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti