The king is dead - long live the king!
Lemmy Kilmister has left the building.
Siinäpä Äijä, joka lähti saappa..bootsit jalassa.
Kepeitä multia, rest in peace man!

Niinpä.
Minunkin nuoruuteeni kuuluivat Motörhead ja Lemmy.
Ace of spadesia on ärjytty yhteen ääneen ja kovaa.
Ensimmäinen suuri rakkaus ja pitkäaikaissuhde aloitettiin "pataässän" tahtiin.
Ja noita äijiä kuunneltu senkin jälkeen.

Mietinpä vaan näitä uutisia: agressiivinen syöpä, joka vei teräskannon muutamassa päivässä. No joo, voihan niinkin käydä, mutta olisko (lääke) OD todennäköinen, jotta ei tarvitse läpikäydä tosikovia hoitoja tai tuskallista loppua.

Kuinka vaan, mutta toteanpa vaan jälleen kerran, että FUCK CANCER!!

Jag har skrivit till dig så många gånger.
Långa kärleksfulla brev.
Korta vädjan.
Begäran.
Bekännelser.
Inbjudan.
Men jag har aldrig skickat dem.
För att jag är rädd.
Rädd att du skrattar
Rädd att du säger nej
Rädd att bli avvärjad
Rädd att visa att jag inte är så stor o stark...

Synkronointi.
Siunaus vai vitsaus?
Vähän mua kyllä hirvittää, kun tabilla pääsen kännykän kuvatiedostoihin. Ja kun googlehaut tallentuvat kaikkiin käyttämiini laitteisiin.
Kätevää, kun haluaa julkaista kuviaan minkä tahansa median kautta mutta toisaalta, jos joku hakkeroi itsensä johonkin koneistani, niin kaikki tietoni ovat saatavilla.
Mutta kuka haluaisi/viitsisi hakkeroida itsensä tavallisen höpöttäjän tietoihin?
Paitsi tietysti, jos haluaa käyttää ulkopuolista osoitetta levittämään "jotakin sanomaa".

Joissakin asioissa olen todella varovainen, mutta perusolettamukseni on, että ihminen on hyvä. Paitsi, jos vaisto sanoo muuta tai toisin todistuu. Siinä ei kovin paljoa muiden mielipiteet vaikuta, haluan itse nähdä ja päättää. Välillä tulee henkisesti turpaan niin että tukka lähtee ja välillä löytyy uskomattomia kultakimpaleita.

Mutta cyber-avaruudessa kukaan ei ole naamakkain. Ei pääse muodostumaan perstuntumaa. Eikä ketään pysty fyysisesti nostamaan seinälle tai vaatimaan tilille tekosistaan. Bittimaailmassa voi olla kuinka ilkeä tai vittumainen tahansa näkemättä ilkeyksien tulosta, toisen kyyneliä tai loukkaantumista. Vähän niin kuin huumeet todellisessa elämässä poistavat tunteet ja saavat toisen täysin epärationaaliseksi, toiminnan arvaamattomaksi ja siksi vaaralliseksi.

Maailma muuttuu ja me sen mukana. Mutta Suomessa kasvonsa peittäviä mellakoijia ja nimettömiä nettivihan levittäjiä en kyllä koskaan tule ymmärtämään.

Kuvattu 26.12.2015
Metsässä samoilu on sielun- ja ruumiinhoitoa parhaimmillaan. Sen voi hakata vain meri ja saaristo. Vesi on elementtinä minulle todella tärkeä ja onneksi näillä mun hoodeilla ovat nämä kaikki ihan käden ulottuvilla...tai siis kävelymatkan sisällä. Vesissäkin voi valita suolaisen tai makean :D

Idag har det varit en sån dag som jag gillar.
Sov gott, åt mitt morgonmål, stöka lite med byk o sånt.
Plocka ryggsäcken full med chokoaskar
och stack iväg på långprommenad.
Lämna godis i grannarnas postlådor och den sista lådan skulle till byns egna konstnär som så många gånger guidat mej runt sina alster och alltid vill prata bort en stund. Skulle lämna godisen också i hans postlåda men han stod på sin gård o laga nya verk o kom till vägskälet o prata. Det blir ofta prat om allt mellan himmel och jord o så även denna gång.
Det börja redan skymma då jag slapp vidare, men tog ändå en sväng via skogen och lilla bäcken.
Att det kan vara lugnande att lyssna när vattnet skvätter och porlar. Att skogen kan vara så lugn. Och att tiden kan stå så stilla.
Hemma satt jag eld i bastun, bar in till ved och åt en bit julmat.
O bastun.
Å så skönt. Hann få lite kallt med pauserna i promenerande så bastun värmde nog ända in till själen <3
Vet ni - livet är nog fint!

Oi joulua!
Ja kohta se on ohi..

Meillä vietettiin, kuten meillä yleensä vietetään:
Rauhallisesti hyvän ruoan ja juoman kera.
Tyttäret ja anoppi viettivät kanssani aattoa ja "vieraat" jäivät yökylään.
Pieni ikävä kalvaa kun nuorin on työharjoittelussa merillä, eikä päässyt kotiin.
Ja aloitettiin syömingit vähän myöhemmin, koska vanhin tytär oli töissä Hesassa klo 18 asti.
Naljailin, että pukki saa tulla myöhemmin ja jäädä meille yöksi..voi nukkua vaikka anopin kanssa :)

Mutta kyllähän sitä kuitenkin kerkesi ähkyn itselleen syödä!

Mun anoppi on mainio pakkaus.
Tai siis se on mun ex anoppi, mutta myös tosi rakas ja tärkeä ystävä. Ollaan kummatkin itseppäisiä muuleja, jotka ei aina suostu taipumaan vaan otetaan yhteen melko kuuluvasti. Mutta aina sovitaan!
Ja ollaan todettu, että on helpompi elää kun saa puhua suunsa puhtaaksi.

Anopille on aina keskusteluissa tärkeää tietää, mihin sukuun kukin kuuluu. Kuka oli jonkun isä ja äiti ja isovanhemmat ja vielä parempaa, jos tietää vielä ammatit ja asuinpaikat. Olemme muksujen kanssa naureskelleet tälle, mutta tänä jouluna mä sain kyllä aikamoisen ahaa-elämyksen.
Kävi nimittäin niin, että tämän vuoden Lucia neidot valittiin ja huomasin, että tunnen naapuripitäjien Lucioiden vanhemmat, mutta oman kylän neidosta en tiedä kenen tytär hän on...
Ja nyt hymy pois siellä, koska itse tunnistin anopin itsessäni!!

Voitte arvata sitten kun kaksi tälläistä "älykköä" vatsat täynnä ja muutaman viinin jälkeen keskustelee kylän juoruja, että siinä saavat isät, äidit, isovanhemmat ja heidän pihansa ja kissansakin kuulla kunniansa :)
Ja muksut katoaa takavasemmalle ja mutisevat sen maagisen ratirimpsumme "...no se, joka asui siinä mutkassa, siinä punaisen talon vieressä, kyllä sä tiedät, siinä missä Kallen veli Ville, se taksikuski, ajoi Maijan kissan yli joskus 60-luvulla.."
Oi niiiin tuttua ja turvallista :D

...Ja tämäkin taas anoppimainen juttu: minulta kun unohtui se varsinainen juttu kun innostuin kertomaan anopista...mitähän mun piti?

**********

Det doftar ljus, lök, örter, nötter, pepparkaka.
Det doftar jul.
Det doftar gott <3
Har inte stressat, har inte brännt propparna
...fast jo - propparna small nog - i elskåpet....
Har inte storstädat
Har inte heller gjort massor av mat själv
O det känns nog lite tassigt.

Förra julen kunde jag inte göra så värst mycket,
fick en dos sytostater dagen före julafton
och hamna åka in till Meilans ännu på julaftonen för att få en spruta till.
Gick hög på kortison o sytostaterna gjorde att all mat smaka o dofta underligt.
Juldagsmorgonen, klockan fem på morgonen, baka jag semlor - som jag inte visste hur dom smakade.
:)

Jag har alltid varit husets "näsa", "nosen" som vet om maten är ok, om kläder går att använda, om tvål o parfym är bra. I dofter sitter minnen!
Nån doft kan slänga mej mitt i nåt minne från länge sen.
Nån doft påminner om nån person.
Att "mista" dofterna (och smakerna) var nog jävla grymmt!
Kanske jag därför nu snusar ännu mer på julens härliga dofter
<3
Ta de lugnt gott folk!

Sydämessä asuu rauha.

Mistä se sinne tuli?

Tuliko hyvin nukutusta yöstä?

Vai ylimääräisestä vapaapäivästä?

Pitkästä, ihanasta köpöttelylenkistä?

Auringonpaisteisesta päivästä?

Kirkkomaakävelystä?

Tytärten ihanasta pälätyksestä

vai illan riimittelyhetkestä?

Hyvää joulua ystävät hyvät <3

Åå så skönt - min boss sa igår att jag inte behöver komma på jobb imorron,
så jag har ledigt den 23.12.
Jo - jag har ju donat som en liten jävel,
har inte stannat upp så värst
utan försökt stöka allt så färdigt som möjligt,
men det har jag gjort för att jag tycker om att ha "tomt bord"
Nå - tomt blir de nog aldrig, men så tomt som möjligt i alla fulla fall.

Så nu kan jag koncentrera mig på kommande julafton.
Har (naturligtvis) lite huvudvärk, men om det inte blir värre än det här så överlever jag nog.
Julen-julen-julen-julen :)
Lyssnar och sjunger diverse julsånger, inte kanske de traditionella,
men såna som får mig på gott humör.

Kära vänner:
God Jul <3

Tytär kävi eilen.
Istui iltaa ihan rauhassa ja pitkään.
Istuttiin ja juoruttiin ja käkätettiin.
Niin me yleensä tehdään <3

Mulla on kolme ihanaa mukulaa,
kaksi tytärtä ja poika.
Kaikki jo aikuisia, vanhin jo omillaan ja
lähtemässä uusille laduille.
Keskimmäinen keskeytti opintonsa ja palasi hetkeksi kotiin ottamaan vauhtia uusille laduille.
Ja nuorimmainen opiskelee kaukana, on työharjoittelussa merillä ja asuu periaatteessa kesät kotona, paitsi ensikesänä kun edessä on intti.
Varmaan lentää sen jälkeen omille teilleen.

Kaikki kolme onneksi ymmärtävät, että kotiin voi, saa ja pitääkin tulla.
Että täältä voi ottaa vauhtia eteenpäin.
Että täällä voi ja saa itkeä, huutaa, raivota, halata, rakastaa...
Ja että äitikin on ihminen ja itkee, huutaa, raivoaa, halaa ja rakastaa heitä enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa.
He ovat minun lihaani ja vertani, mutta olen saanut heidät vain lainaksi.
Minun tehtäväni on opastaa heitä niin, että heidän siipensä kantavat, että he uskaltavat polkea umpihankeen uusia latuja, että he pystyvät rakastamaan ja hyväksymään itsensä ja muut, että turpaan tulee ajoittain, mutta ylös vaan ja eteenpäin!
Ja että kotoa voi hakea "laastaria" ja vauhtia.

Olen ylpeä siitä, että lapseni ovat juuri sellaisia ihmisiä, joita arvostan: avoimia, ennakkoluulottomia, uteliaita, rehellisiä ja työtä pelkäämättömiä.
Kun katson heitä, tiedän, että olen elämässäni tehnyt ainakin jotain oikein <3 <3 <3

Edelliseen tekstiin lisäisin, et posiitivista ovat
lapset
ystävät
sukulaiset
musiikki
elokuvat
hyvä ruoka ja juoma.
Sauna.
Aurinkoinen hetki
Puhtaan pyykin tuoksu
Ohi kävelevä kaunis ihminen
Hyvät tuoksut
Kauniit sanat
Lämmin halaus
Nauru, joka lähtee sydämestä

Elämässä on paljon kaunista ja tärkeää!

Mun näkemys, joka perustuu osittain lääketieteelliselle faktalle, osittain kuulopuheille ja suurelta osalta kokemukseen...

Syöpää hoidetaan leikkauksin, solumyrkyin ja sädehoidoin. Kaksi viimeisintä todellisia myrkkyjä, joiden annostus lasketaan maksimiperiaatteella: kylmästi sanottuna: niin paljon kuin potilas kestää kuolematta. Myrkkyjen tarkoitus on tuhota kaikki pahat solut, mutta koska ei vielä pystytä kohdentamaan kaikkea niihin pahiksiin, niin myös osa hyviksistä kuolee. Poistetaan se paha ja estetään sen, ja hyviksien, uudelleenkasvu. Pahimmat sivuvaikutukset tuntuvat ja näkyvät lähes heti. Niihin saadaan vahvoja lääkkeitä (jotka aiheuttavat lisää sivuvaikutuksia).

Hoidot loppuvat ja potilasta kannustetaan elämään niin normaalia elämää kuin vain mahdollista. Mutta voisi tietysti myös muistuttaa, että myrkyt jatkavat tuhojaan vielä muutavan vuoden. Se mikä on "rikottu" ei ihan heti "korjaannu", kun myrkyt estävät sen. Yksinkertaistettuna: karvat kasvavat mutta kroppa itsessään on vielä risa, menee vieläkin risammaksi eikä oikein pysty ehjäämään itseään.

Estolääkitys ja em. myrkyt tekevät liikunnasta tuskaa. Koivet ei saa happea kun verenkierto on häiriintynyt. Portaat ovat yhtä helvettiä. Kunto ei nouse, kun kroppa ei oikein palaudu. Nukkumisrytmi on sekaisin, heräät aamuyöstä ja/tai et saa aivoja sammumaan illalla. Kipu jossakin kohtaa kehossa on niin jokapäiväistä, ettei sitä enää huomaa. Kompressiohiha/hanska rajoittaa liikkuvuutta ja tekee elämän epämukavaksi. Kynnet risahtelee rikki puolesta sormesta ja palat irtoilevat hampaista. Vatsa harvemmin enää toimii normaalisti ja kaikki ruoka/juoma ei vieläkään maistu "normaalilta". Torson toinen puolikas on ihan naurettava ja suuret alueet tunnottomat tai kipuilevat tai keräävät nestettä tai kehittyy ruusutulehdus johon syödään 4-6 viikon tömäkkä antibioottikuuri.

Ja tähän soppaan vielä se oma korvienväli.
Väittäisin, että vuoteni on ollut hiukan haastava :)

Tack o förlåt! Välillä on pakko oksentaa totuuksia..

Perjantai - ah ihana perjantai!
Enkä mä ollenkaan ymmärrä, että joulu on jo ihan nurkan takana.
Sataa ja on pimeetä ja vaikka kuinka yrittää olla positiivinen,
niin ei välttämättä kyllä onnistu ihan satasella...
minultakaan!
Tämä vuodenaika, tämä pimeys, tämä loputon sade.
Kaikki möröntappokeinot on nyt sallittu ja käytössä ja tarpeen.
Hyvät maut
ihanat tuoksut
villasukat
kynttilät
mainio musiikki
ja...
olen satsannut muutamaan hyvään konserttilippuun:
Chris Cornellin taisin jo mainita.
Ja Black Sabbathin fläbät ostin jo jonkun aikaa sitten
ja nyt vielä Jethro Tull
Tule kevät, kesä ja konsertit
Ja Rammstein tulee Suomeen,
mutta prkle jonnekin Provinssiin johonki Seinäjoelle!!
Siis eiks Seinäjoki ole tangomesta? ;)
Voi että
<3

Ja aivan oikein,
eilinen sai tehokkaasti kaikki v-mäiset ajatukset jonnekin huitsin nevadaan.
On vaan niin ihanaa istua iltaa seurassa,
jossa on yhteinen menneisyys.
Ei tarvitse selitellä eikä tarvitse esittää,
voi olla oma itsensä ja luottaa siihen,
että kelpaa sellaisenaan.
Kaikki me ollaan matkan varrella muututtu ja saatu kolhuja
ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin tämä ei ole "mun porukkaani",
mä olen sen yhden pikkusisko, mutta aika tasoittaa ikäerot
(ja oikeesti sekään ei ole iso, mutta ero oli huikee silloin kun muut olivat 16
ja minä vain "pikkukakara").
Jutustelun lomassa osa vanhoista palikoista loksahteli paikoilleen,
sellasia juttuja, joita ei silloin ymmärtänyt eikä miettinyt,
eikä ne tuntuneet tärkeiltä,
mutta jotka näkee nyt selkeästi,
aikuusuuden tuomalla kokemuksella.

Kiitän ja kumarran
ja olen sitä mieltä, että tämä porukka olisi pitänyt löytää uudelleen jo aikaisemmin!

<3

Mun on pakko saada tämä kirjoitettua ja deletoitua nupistani ennen iltaa. En voi mennä ystävien kanssa baanalle nämä ajatukset päässä, en missään nimessä halua oksentaa tätä olotilaa jouluruokapöydässä ystävien nieltäväksi...

Ihan helevetin lyhyt aika sitten seisoin keskellä ylämäkeä ja itkin. Itkin kurjaa olotilaani, kun sytopaskat veivät kunnon niin miinukselle, että tasaisellakin eteneminen etanan askelin oli ihan täysi työ. Keuhkot, aivot, koivet ja lihakset huusivat hoosiannaa ja mua pelotti. Pelotti ihan vitusti. Itkin voimattomuuttani ja lupasin itselleni, että joku kaunis päivä mä vielä juoksen nuo ylämäet. Laitoin lupaukseni vielä facebookiin ikäänkuin varmistaakseni, muistuttaakseni itseäni asiasta.

Ja koskas mä viimeksi olinkaan lenkillä? 

Koska mä viimeksi halusin jotain muuta kuin työpäivän jälkeen istua sohvalla aivokuolleena?

Koska mä viimeksi unelmoin?

Koska mä viimeksi luin kirjan? Halusin rakastella? 

Enkä nyt saatana halua kuulla, että "sinähän jäit sentään henkiin"!!!

Joo - ymmärrän, kovat hoidot, toipuminen saattaa viedä parikin vuotta. Mutta mä en halua elää aivo/tunnekuollutta elämää, tehdä töitä ratkeamispisteeseen ja sen yli, katsoa kuinka estolääkitys puree nostamalla painoa ja huonontamalla ääreisverenkiertoa ja käyttää "Freddykrueger"-hanskaa!! Mä en vaan nyt just näe tässä mitään järkeä. 

Hoidoissa monella oli joku tukihenkilö mukana. Kadehdin heitä, mutta toisaalta en halunnut ketään mukaani. En halunnut rasittaa ketään hoidoillani. En halunnut olla sairas. Ja jos murtuisin, en halunnut kenenkään sitä näkevän. Vähän niin kuin eläimet piiloutuvat kun ne sairastuvat. Pelkäsinkö näyttää, että olen heikko? Kyllä. Kuinka monta kertaa mun heikkouksiani on käytetty minua vastaan? Ja ettei taas lyötäisi puukkoa selkään...

Luoja, miten synkkä tekstiä. Mä olen vaan nyt niin väsynyt. 

Kyllä se tästä taas, edessä mukava ilta mukavassa seurassa, huomenna kaikki näyttää ihan erilaiselta. Ja nyt tämä jatkuva sadekin loppui, kamppeet niskaan ja lenkille: YLÄMÄET - TÄÄLTÄ TULLAAN!!

Olen ihan loppu.
Painanut naama punasena duunia satanen lasissa.
Pakkohan mun on olla jonkunasteinen kusipää,
Jos miettii, että puoli vuotta sitten sain vielä sädehoitoja ja tällähetkellä olen jo naputellut hartiat niin jumiin, että nopea pään kääntäminen saa maailman pyörimään silmissä...
Hierominen ei välttämättä onnistu, säteilytetty torsonpuolikkaan nahka/kudokset ei kestä.
Akupunktio oikealle puolelle poissuljettu puuttuvien imusolmukkeiden vuoksi.
Uiminen ja saunominen toistaiseksi kielletty.
Että lykkyä pyttyyn idiootti!

Minusta on ihanaa katsella ihmisiä.
Katselen yhtä paljon miehiä ja naisia.
Kauniita ihmisiä.
Eikä kauneudella ole paljoakaan tekemistä varsinaisen ulkonäön kanssa.
Kaunis ihminen on sinut itsensä kanssa,
kantaa kroppansa ja vaatteensa ylpeänä,
kulkee pystypäin ja asenteella.
Ja katse on ystävällinen ja avoin.

Tee joskus pieni testi vaikka kauppaan mennessäsi:
Ajattele, että olet kaunis ja hyvä.
Tunne ja tiedä, että olet kaunis ja hyvä.
Suorista ruotosi ja kulje pystypäin.
Avaa silmäsi ja katso ihmisiä kasvoihin
Ja hymyile.

Testaa kuin käy!
:)

Aina ei ole hyvä lukea rivien välistä ja tulkita tilanteita ja ihmisiä. Tai jos niin  tekee, niin ei ehkä kannata huudella aavistuksiaan. Mulla on yleensä hyvä tutka ja olen siitä melkoisen ylpeä, mutta välillä en näe ihan lähelläni tapahtuvia juttuja. Ja välillä jätän tarkoituksella lukematta tilanteita. Ja välillä en halua nähdä tai haluaisi nähdä.

On olemassa eräs, joka antaa niin ristiriitaisia merkkejä, että välillä voisin ottaa pillistä kiinni ja huutaa, että perkele päätä nyt! Kun yhtenä hetkenä luen yhtä ja toisena jotakin ihan päinvastaista ja kun meno jatkuu sellaisena todella pitkän ajan, niin musta tuntuu, että mua ihan suoraan sanoen kusetetaan. Ja päätän, että saa mokoma olla ja mennä menojaan. En tahdo enää leikkiä.

Mutta onpa käynyt niinkin, että henkilö on kokonaan jäänyt minulta lukematta, vaikka kaikki olisi ollut aivan päivänselvää jos vaan olisi katsonut. Hyvässä ja pahassa.

Ja entäs nämä energiasyöpöt? Nämä, jotka hetkessä tyhjentävät akkusi, vievät kaiken jaksamisesi ja intosi ja jättävät sinut lopen uupuneena miettimään mitä tapahtui.

Ja sitten ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi ihanaksi, arvostetuksi, iloiseksi ja energiseksi. Joiden halauksessa tuntuu välittäminen ja lämpö. Ja jotka aina jaksavat puhua kauniisti ja arvostavasti ja joilla aina on aikaa kuunnella ja keskittyä ja olla läsnä. Ne, joilta saa positiivisen kick startin. Sellaiset ihmiset ovat kauniita ulkonäöstä riippumatta.

Tänään en kirjoita
tänään laulan
<3

Olen pitkin päivää lueskellut vanhoja tekstejä. Omia ja äitini. Isäni kirjoitukset ovat sota-ajalta ja kuuluisivat itsenäisyyspäivään, mutta ovat raskaita luettavia.
Äidin teksteissä on usein runomitta ja usein hän odottaa, toivoo jonkun tulevan tervehtimään tai hän kertoo päivän touhuista ja keleistä ja kalasaaliista.
Vieraskirjat toimivat "päiväkirjoina"

Lähdetiin käymään haudoilla, halusin sytyttää kynttilät äidille ja isälle ja appiukolle ja anopin elinkumppanille.
Ja haudoilla kyyneeleet tulivat,
valuivat suurina, kuumina ja suolaisina ptkin poskiani.
Aina välillä iskee niin suunnaton ikävä....

Blogin aloittaminen oli kovan ja pitkän mietinnän tulos.

Nyt olisi välillä tekstejä vaikka kuinka,

mutta rajoitan kirjoituksiani.

Yritän keskittyä sisältöön enkä määrään.

Tällä hetkellä mietin, josko kerron ystävilleni,

että aloitin.

Vain yhdelle erityiselle ystävälle olen kertonut.

Vai pitäisköhän vaan olla kertomatta,

löytävät jos löytävät...

Runoja olis paljon, mutten tiedä, jos niitä cyber-avaruuteen haluan syöttää.

Siellä kun ne ovat vapaasti käytettävissä

ja kenen tahansa kopioitavissa.

Ja kirjoitanko jatkossakin ilman "omaa nimeäni" ja ehkä vapaammin, vaikka minut tuntevat kyllä tunnistavat juttuni ja tyylini.

Päätöksiä, päätöksiä.

Jätän mietteet muhimaan ja toivotan

Hyvää Itsenäisyyspäivän yötä!

Karhunkaataja.
Se olen minä.
Huumorilla heitetty
ja olutta tarkoitettu
mutta karhunkaataja olen minä.
Ei niin suurta, että väistäisin
Ei niin pelottavaa, että pakenisin
Eikä niin pientä, etten huomaisi.
Ja karhun kaadan, jos haluan
Mietipä sitä!

Oi jummelååda millainen työviikko on takana.
Ylitöissä ja aikaisemmin töissä ja naputtelua naama punaisena...
Mutta pitää olla onnellinen, minullahan on työpaikka.

Voi perkele, että toi kidutushiha ja hanska on v-mäisiä.
Ne haittaavat liikkuvuutta ja tarkkuutta ja hiertävät.
Mutta jos ne pitävät turvotuksen ja tulehdukset poissa,
niin niistä pitää iloita.

Kunto ei nouse vaikka kuinka yrittää, alaraajojen verenkierto on heikentynyt hormonihoidon myötä ja pohkeet on koko ajan solmussa ja suonenveto lurkkii koko ajan nurkan takana. Särkee...
Mutta ajattelepas niitä, joilta on raajat amputoitu. Niillä vasta hankalaa onkin.

Mä yritän parhaani mukaan toipua raskaista syöpähoidoista.
Niin, mutta ajattele niitä, joilla on parantumaton syöpä tai kuolleet syöpään.

NIIN MUTTA!!!
PERKELE!!
Jos musta tuntuu tänään vittumaiselta, niin musta tuntuu vittumaiselta. Ei siinä koko lopun maailman surut ja murheet lohduta pätkääkään. Anna mun hetki rypeä ja olo menee ohi. Sit mä taas jaksan ajatella sitä muuta maailmaa .

Alltid samma kaxiga, storkäftaga, snälla, öppna, söta, rara
som gör, orkar, vill o kan.
Som kör ut ilskan med vedhugg, sand- o stenskottas,
som bygger, organiserar o hjälper
som kan o vill.
Som tröstar, lyssnar, diskuterar o älskar att göra det.
Som sjunger så in i helvete ända tills nån ger en mikrofon.
Min humor alltid tvetydig o snuskig,
mitt skratt djupt o hjärtligt,
mitt hår alltid lockigt.
Alltid.

Chain it

lock it

leave it

and throw away the key

just to see

if you can let it be.

The longer you can let it be

hidden down and deep

the quicker it stops to haunt you in your sleep...

Pitäisi varmaan varoitella noita mukuloita,

että kun musta aika jättää,

niin kannattaa käydä läpi kaikki kirjantapaiset ja vihkoset,

koska niistä hyvin monissa on mun ajatuksia.

Kertomuksina.

Runoina.

Välillä näkee käsialasta, että viha on ollut suunnaton

tai rakkaus 

tai suru

ja välillä voi aavistaa mun nauraa räkättävän.

Toisissa papereissä näkyvät kyyneleet,

välillä on ollut niin kiire kirjoittaa, että sanoista puuttuu kirjaimia.

Kirjuuttaminen on aina ollut mun sielun terapiaa...

En text från oktober 2014:

Det här är ett "projekt" jag dragit mej för. Vet ju inte hur de blir.

Har alltid skrivit.
Skrivit ut sorg o glädje,
skrivit dikter,
radiramsat,
hittat på sagor,
rimm o ramsor o allt där emellan.
Men nu handlar det inte om nå hjärtesorger (eller kanske lite det också)
eller argsinta raseriutbrått (eller kanske lite sånt också)
utan det handlar om meloner, munkar, byst, bröst o citroner, operationer, cancer o sånt surt skit.

Ja, jag överlever, det lovar jag (kan man göra så?)
men är nog aldrig mer samma jag som när de här började.
Inte är jag dålig så här heller o om nån inte förstår sej på gott
så int då!