Ja aivan oikein,
eilinen sai tehokkaasti kaikki v-mäiset ajatukset jonnekin huitsin nevadaan.
On vaan niin ihanaa istua iltaa seurassa,
jossa on yhteinen menneisyys.
Ei tarvitse selitellä eikä tarvitse esittää,
voi olla oma itsensä ja luottaa siihen,
että kelpaa sellaisenaan.
Kaikki me ollaan matkan varrella muututtu ja saatu kolhuja
ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin tämä ei ole "mun porukkaani",
mä olen sen yhden pikkusisko, mutta aika tasoittaa ikäerot
(ja oikeesti sekään ei ole iso, mutta ero oli huikee silloin kun muut olivat 16
ja minä vain "pikkukakara").
Jutustelun lomassa osa vanhoista palikoista loksahteli paikoilleen,
sellasia juttuja, joita ei silloin ymmärtänyt eikä miettinyt,
eikä ne tuntuneet tärkeiltä,
mutta jotka näkee nyt selkeästi,
aikuusuuden tuomalla kokemuksella.

Kiitän ja kumarran
ja olen sitä mieltä, että tämä porukka olisi pitänyt löytää uudelleen jo aikaisemmin!

<3