Tytär kävi eilen.
Istui iltaa ihan rauhassa ja pitkään.
Istuttiin ja juoruttiin ja käkätettiin.
Niin me yleensä tehdään <3

Mulla on kolme ihanaa mukulaa,
kaksi tytärtä ja poika.
Kaikki jo aikuisia, vanhin jo omillaan ja
lähtemässä uusille laduille.
Keskimmäinen keskeytti opintonsa ja palasi hetkeksi kotiin ottamaan vauhtia uusille laduille.
Ja nuorimmainen opiskelee kaukana, on työharjoittelussa merillä ja asuu periaatteessa kesät kotona, paitsi ensikesänä kun edessä on intti.
Varmaan lentää sen jälkeen omille teilleen.

Kaikki kolme onneksi ymmärtävät, että kotiin voi, saa ja pitääkin tulla.
Että täältä voi ottaa vauhtia eteenpäin.
Että täällä voi ja saa itkeä, huutaa, raivota, halata, rakastaa...
Ja että äitikin on ihminen ja itkee, huutaa, raivoaa, halaa ja rakastaa heitä enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa.
He ovat minun lihaani ja vertani, mutta olen saanut heidät vain lainaksi.
Minun tehtäväni on opastaa heitä niin, että heidän siipensä kantavat, että he uskaltavat polkea umpihankeen uusia latuja, että he pystyvät rakastamaan ja hyväksymään itsensä ja muut, että turpaan tulee ajoittain, mutta ylös vaan ja eteenpäin!
Ja että kotoa voi hakea "laastaria" ja vauhtia.

Olen ylpeä siitä, että lapseni ovat juuri sellaisia ihmisiä, joita arvostan: avoimia, ennakkoluulottomia, uteliaita, rehellisiä ja työtä pelkäämättömiä.
Kun katson heitä, tiedän, että olen elämässäni tehnyt ainakin jotain oikein <3 <3 <3