Paljon on tosiaan aikaa viimepäivityksestä!
Olen pahoillani ystävät, en ole teitä unohtanut, en vaan ole saanut aikaiseksi päivityksiä.
Ehkä
osasyy siihen on se, että en käytä "omaa nimeäni" ja kun talossa nyt
syystä tai toisesta asustaa ihminen, joka noin yleisesti ottaen on
kiinni minussa kaiken muun ajan kuin työaikani, niin päivittäminen
salassa ei oikein onnistu.
Mutta syistä viis. Here I am now!
Kevät on pitkällä. Arska mollottaa pilvettömältä taivaalta ja minä istun sisällä, kotona, etätöissä.
Olen ennen tätä korona-aikaa kieltäytynyt etätöistä,
koska haluan pitää työn ja vapaa-ajan erillään.
Olen sillain hullu ihminen, että mulla helposti luiskahtaa työpäivät sellaiseksi ylipitkiksi,
koska haluan tehdä valmiiksi sen mitä touhuan.
Huomaan
jo nyt, että ruokatauot jäävät pois, kahvitauoista puhumattakaan,
Saatan ottaa välipalan koneen viereen ja tehdä töitä siinä samalla.
Lisäksi minä tarvitsen hetken siirtääkseni ajatukseni ja aivoni työpaikalle tai sieltä pois.
Automatka reipasta heavya laulaen toimii siinä ihan hitsin hyvin.
Lisäksi kotikonttorilla on tuo ergonomia hiukan hakusessa.
Duunieni vuoksi (salassapidettävää tietoa ja puheluita) olen järjestänyt oman nurkkauksen ihan eri huoneeseen,
mutta eihän mulla ole sähköpöytää tai kunnon näyttöä tai kunnon tuolia.
Vaan minkäs teet?
Ja onhan näissä kotikonttoripäivissä hyvätkin puolensa.
Saa nukkua vähän pidempään.
Ja voi istua pieruverkkareissa koko päivän.
Laiha lohdutus, mutta en ole ainoa,
jolla työt/työn kuva/työpiste yms on muuttunut.
Ja kaipa mun pitää olla onnellinen,
että mulla on töitä.
Jotenkin tämän hetken maailmantilanne on vaan vinkee,
kun ne joilla on duunia,
hukkuu työhön.
Ja loput lomautetaan.
Eikö näitä vois jakaa vähän tasasemmin?
Mulla olisi pitänyt olla viikko lomaakin maaliskuussa,
mutta koko loma peruttiin.
Tarkoitus oli lähteä Lappiin kelkkailemaan.
Minä en ole koskaan Lapissa käynyt.
Mutta kävi vähän muitakin kämmejä,
joten ehkä hyväkin, että loma peruuntui.
Sillä samalla viikolla Lapissakin ruvettiin sulkemaan hiihtokeskuksia ja muita julkisia massaturistipaikkoja.
Ja Lapissa oltaisiin oltu vanhan lapphalaisen luona,
joten ehkä hyvä hänenkin kannaltaan,
ettei päästy menemään.
Kerron niistä muista muuttuneista jutuista varmasti vähän myöhemmin.
Kuvassa muuten näätä tyhjentää mun lintulautaa,
ihan uus elikko aamiaisella!
Ja vanha viholliseni ruusukin iski taas yks kaks yllättäen.
Yhden yön tärisemisen ja korkean kuumeen tuloksena koko oikea rinta tulipunaisena ja kipeänä.
Tällä kertaa ei aloitettu suonensisäisellä antibiootilla,
mutta monen käyntikerran ja pienen kinan jälkeen
sain taas piiiiitkän ab-kuurin.
Kuus viikkoa vedetään taas - kroppa huutaa hoosiannaa...
Mutta toivottavasti ruusu sillä tokenee.
Kaipaan konsertteja.
Kaipaan Tuskaan
Kaipaan omaa aikaa ja rauhaa
Kaipaan paljon muutakin,
mutta se jääköön teille arvoitukseksi.
Tättähäärä tää
taas eteenpäin rientää.
Ystävät hyvät - pitäkää huolta itsestänne ja lähimmäisistänne.
Auttakaa niitä,
jotka apua tarvitsevat.
Soittakaa niille, joita kaipaatte,
olkaa ihmisiksi.
Iso virtuaalihali teille kaikille.