Avanto

Musta reikä jäässä
Johon tungetaan kalastushärpäkkeitä
tai josta norppa nousee hengittämään
tai johon pulahdetaan.
Vaan eihän se vielä ole sitä.
Siis avanto
Ei ole avantoa,
kun kokoajan on plusasteita ja sataa vettä kaatamalla.
Mutta vesi on kylmää,
sen lupaan.
Niin kylmää, että joka kerta joutuu vähän ylipuhumaan itsensä.
Ei sinänsä vaikeaa, koska sit kun sinne jorpakkoon pulahtaa niin ongelma on ohi.

Ystävällä oli burnout
ja hän sanoi, että ainoa hetki kun tuntui hyvältä
oli kaulaa myöten jääkylmässä vedessä.
Mulla pulahdus hetkeksi sammuttaa korvienvälisen hyrinän.
Se hyrinä kun ei oikein ota hiljentyäkseen.
En oikein enää palaudu yhdessä viikonlopussa
Tää kun rupee olee mieletön sirkus.
Liian paljon liian pitkiä päiviä....

Kylmässä vedessä ei voi keskittyä muuhun kuin itseensä
omiin tuntemuksiinsa
Voinko hetken vielä pulikoida
vai joko rupeaa kangistumaan?
Harkittu kauhukerroin
Tiedän, ettei ole vaaraa,
kunhan vaan muistan, että kylmä kangistaa.

Vedestä nousee voittaja.
Ylitin taas itseni
Uin vähän pidempään
Vähän pidempään kylmyys kihelmöi kropassa.
Vähän pidempään tuntuu autuaan ihanalta
Alkava päänsärky on poistunut
Ja ongelmat ovat taas oikeissa mittasuhteissa
Ja hyrinä korvien välissä lakkaa hetkeksi.

Huomenna taas uudelleen!

Lainakoira

Mun mutsilla ja faijalla oli aina koira tai koiria
ja kissoja tietysti kun kerran landella asuttiin.
Ja mulla on ollut pari koiraa.
Yksi maailman ihanin, sosiaalisin, kiltein, tottelevin ja älykkäin
ja toinen sitten ihan päinvastoin,
mutta ihana kuitenkin omalla tavallaan.
Kun jouduin toisen koiran kohdalla tekemään lopetuspäätöksen
lupasin itselleni, etten enää koskaan halua lemmikkiä.
Sydän ei kestä kovia päätöksiä.

Mutta mulla on joskus hoidossa toisten karvakasoja.
Tassuterapeutteja.
Ihania koiruuksia.
Ja kuinka nopeasti niiden olemassaoloon tottuu.

Mulla oli pe-la ylläoleva herra hoidossa
ja su aamulla herään kuuntelemaan
missä koiruus nukkuu..
kunnes muistan, että se on jo omassa kodissaan....
Onko ikävä?
No ehkä jollain tavalla.
Toinen kuitenkin kulkee mun perässä
ja katsoo ja vahtii ja haluaa rapsutuksia
ja rapsutuksiahan mulla riittää.

On se vaan sellaista tassuterapiaa <3

Pelastusvene

Minä kun luulin,
että aikataulullisesti olen oman elämäni niskan päällä.
Että minä ohjaan miten ja minne ja koska.
Että minä sanon...
No niinhän mä luulin.
Nyt on kaksi viikonloppua ollut niin,
että minä suunnittelen ja elämä näyttää pitkää nenää:
"suunnittele sinä vaan, kuvittele hallitsevasi aikaasi."

Mutta ei se ole paha.
Se, että joutuu joustamaan,
ajattelemaan uudelleen,
keksimään muita ratkaisuja.
Ei silloin, kun on sellainen persoona,
jolle muutokset eivät ole tappava kammotus.
Enemmän lepoa vaan tarvitsisin...

Viikonloput on olleet mielenkiintoisia,
olen saanut olla avuksi ja hyödyksi.
Olen saanut olla läheisilleni pelastusvene.
Toivon ja luotan ja tiedän,
että jos tilanne kääntyy päälaelleen,
että minä olen se avun tarvitsija
niin minäkin saan apua.

Talviuinnista on taas tullut se henkireikä,
joka saa höyryt purkautumaan
vitutuksen laskemaan
verenpaineen laskemaan ja antaa levollisemman mielen.
Pulahdukset jorpakkoon eivät enää ole pelkkiä pulahduksia vaan uin
ja jään veteen "makustelemaan" mitä kroppa sanoo.

Edessä on myös se syöpätarkastus.
Sen olen aktiivisesti tunkenut pois ajatuksistani....