Pelastusvene

Minä kun luulin,
että aikataulullisesti olen oman elämäni niskan päällä.
Että minä ohjaan miten ja minne ja koska.
Että minä sanon...
No niinhän mä luulin.
Nyt on kaksi viikonloppua ollut niin,
että minä suunnittelen ja elämä näyttää pitkää nenää:
"suunnittele sinä vaan, kuvittele hallitsevasi aikaasi."

Mutta ei se ole paha.
Se, että joutuu joustamaan,
ajattelemaan uudelleen,
keksimään muita ratkaisuja.
Ei silloin, kun on sellainen persoona,
jolle muutokset eivät ole tappava kammotus.
Enemmän lepoa vaan tarvitsisin...

Viikonloput on olleet mielenkiintoisia,
olen saanut olla avuksi ja hyödyksi.
Olen saanut olla läheisilleni pelastusvene.
Toivon ja luotan ja tiedän,
että jos tilanne kääntyy päälaelleen,
että minä olen se avun tarvitsija
niin minäkin saan apua.

Talviuinnista on taas tullut se henkireikä,
joka saa höyryt purkautumaan
vitutuksen laskemaan
verenpaineen laskemaan ja antaa levollisemman mielen.
Pulahdukset jorpakkoon eivät enää ole pelkkiä pulahduksia vaan uin
ja jään veteen "makustelemaan" mitä kroppa sanoo.

Edessä on myös se syöpätarkastus.
Sen olen aktiivisesti tunkenut pois ajatuksistani....