Mun mutsilla ja faijalla oli aina koira tai koiria
ja kissoja tietysti kun kerran landella asuttiin.
Ja mulla on ollut pari koiraa.
Yksi maailman ihanin, sosiaalisin, kiltein, tottelevin ja älykkäin
ja toinen sitten ihan päinvastoin,
mutta ihana kuitenkin omalla tavallaan.
Kun jouduin toisen koiran kohdalla tekemään lopetuspäätöksen
lupasin itselleni, etten enää koskaan halua lemmikkiä.
Sydän ei kestä kovia päätöksiä.
Mutta mulla on joskus hoidossa toisten karvakasoja.
Tassuterapeutteja.
Ihania koiruuksia.
Ja kuinka nopeasti niiden olemassaoloon tottuu.
Mulla oli pe-la ylläoleva herra hoidossa
ja su aamulla herään kuuntelemaan
missä koiruus nukkuu..
kunnes muistan, että se on jo omassa kodissaan....
Onko ikävä?
No ehkä jollain tavalla.
Toinen kuitenkin kulkee mun perässä
ja katsoo ja vahtii ja haluaa rapsutuksia
ja rapsutuksiahan mulla riittää.
On se vaan sellaista tassuterapiaa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti