Tiätteks,
mä olen vuosia-vuosia tehny duunia sellaisissa yrityksissä,
joiden olemassaoloa olen tavalla tai toisella joutunut puolustamaan ja tarpeellisuutta todistelemaan.
Lojaali täytyy olla työnantajalleen,
koska ei kai ole järkeä tehdä töitä,
joiden tarpeellisuudesta ei itsekään olisi varma.
Ja mulla on töideni ja työnantajieni kautta ikuinen salassapitovelvollisuus.
Olen oppinut puolustamaan ja kertomaan hyviä puolia joskus todella kusisistakin asioista.
Olen oppinut pitämään pääni kiinni asioista,
jotka ovat salassapitovelvollisuuden alaisia,
vaikka välillä vastaväittelijä on ollut ihan pusikossa väärine tietoineen ja hulluine oletuksineen ja järjettömine väitteineen.
Aika moni on valmis hirttämään yrityksen/yrittäjän jonkun kaverinkaverin kuulopuheiden perusteella.
Olen oppinut näkemään, että kaikella on monta puolta. Mikään ei koskaan ole mustavalkoisesti kyllä tai ei, pelkästään oikein tai väärin.
Ihan kuten henkilökohtaisista tekemisistä löytyvät taustalta mitä-miksi- kombinaatio niin myös eri duuneilla on asiakaskuntansa,
joilla on omat tarpeensa ja erikoistarpeensa.
Ja osalla asiakkaista saattaa jopa olla hirvittävä tarve mustamaalata yritystä ja sen päätöksiä.
Helppo on huudella,
kun yritys ei saa eikä ehkä voi kommentoida,
koska on salassapitovelvollinen tai koska isommat kuviot niin vaativat.
Isommissa kuvioissa voi olla, että haluttu ”huipennus” ja ”lopputulema” vaarantuu kokonaan,
jos tiedot vuotavat ennen aikojaan.
Vaan itse olen tieni valinnut.
Ja valitsen myös tästä eteenpäin.
Tosin onni, kohtalo, vahinko ja erehdys välillä vähän sekoittavat ja heittävät pienillä kivillä ja ajavat ryteikköisille sivupoluille,
mutta sekin on loppujen lopuksi ihan jees.
Ilman tukalaa oloa,
vaikeita hetkiä,
pinnan kiristymistä (ja katkeamista)
ja ähellystä ja räpellystä
ja pienellä pakolla uusien keinojen keksimistä
ei syntyis uusia juttuja...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti