Blogitekstisuositus

Tänään tahdon

Tänään tahdon metsään. Tahdon haistella metsän kosteutta ja nähdä peurat ja ketun ja korpin ja muurahaiset. Tahdon löytää sieniä. Ta...

lauantai 6. tammikuuta 2018

Kuka sinä olet?

Kävipä niin,
että tuttavan puoliso lähti lätkimään.
Löysi uuden rakkauden.
Pariskunta, joka kaikkien mielestä oli täydellinen
Liitto, joka vaikutti todella tasapainoiselta ja toimivalta ja
sanalla sanoen ikuiselta.
Ihan uskomaton juttu.

Kävipä myös niin,
että tuttava tuomittiin todella kauheista rikoksista.
Ei siis vain yhdestä vaan useammasta.
Ja hän on myöntänyt syyllisyytensä,
eli ei ole kyseenalainen tuomio.
Ihminen, jonka luulin tuntevani.
Ja josta en koskaan olisi voinut uskoa moista.

Olipa myös poikaystävä,
joka alun kiltteyden jälkeen halusi alistaa
ja kun ei muut keinot purreet
niin otettiin käyttöön parisuhdeväkivalta,
henkinen ja ruumiillinen
Iso mies ja pieni nainen
ja väliintulijoille selvitettiin,
että asiaan sekaantuminen aiheuttaa vain enemmän kidutusta.

Mä olen joskus sanonut, että olen hyvä ihmistuntija.
No yleensä kyllä,
mutta tälläiset tapaukset saavat minut miettimään.

Ei koskaan voi tietää, millainen edessäsi oleva ihminen on ihan oikeasti.
Mitä hän oikeasti on mieltä mistäkin
ja mikä on vain silmälumetta.
Mitä hän oikeasti ajattelee?
Etkä koskaan voi tietää, mitä naapuritalon seinien sisäpuolella tapahtuu.
Kuka tekee mitäkin oman kotinsa suojassa.

Etkä koskaan pääse kenenkään pään sisälle.
Et koskaan tunne ketään ihan läpikotaisin
(mikä minusta toisaalta tekee ihmisistä mielenkiintoisia!)

Se mikä minusta on hassua tai väärin,
voi olla jollekin toiselle jokapäiväistä todellisuutta.
Tai pakkoa.
Se, mihin minä en suostuisi tänään,
voi olla todellisuutta vuoden kuluttua.

Tälläiseen tekstiin ei ole liittää sopivaa kuvaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti