No minä jo luulin,
etten runsaan viikon paussin jälkeen en enää uskaltaisi mennä avantoon.
Mutta mähän vaan luulin :)
Vai onkohan sillä jotakin tekemistä sen kanssa
etten enää pysty perumaan jos kopille asti olen mennyt?
Sit se vaan on mentävä.
Niin se on.
Täältä lähtee aina eri nainen kuin tänne tuli.
On ollut vähän kiire
vähän liikaa kiirettä ja hälyä duunissa
mutta täältä löydän sen rauhan.
Kävelin sen muutaman kilometrin rannalle
ja kävin pulahtamassa.
Kotimatkalla näin jo kaukaa naapurin mamman
ja ajattelin,
että painelen selkä kyyryssä ohi,
jotta en taas jäisi kiinni suustani.
Mutta toisin kävi.
Hänen kohdallaan huikkasin iloisen heipan
ja koko kotimatka käveltiin hissukseen höpisten kaiken maailman juttuja.
Naapurin mamma aina avautuu
sydänjuuriaan myöten.
Ja aivan ihanaa oli jutella hetki hänen kanssaan.
Kotona valmistauduin uuteen viikkoon
ja uusiin koitoksiin.
Tällä viikolla olen ollut kaksi päivää vanhassa duunissa
ja heti perään
suoraan
uuteen duuniin.
Tänään oli toinen päivä uudessa mestassa
ja heti mut työnnettiin bussin alle.
Eli olin jo hetken aikaa linjoilla.
Enhän mä asiakkaita pelkää,
mutta prkle kaikki ne uudet ohjelmat ja niiden toiminnat
ja mitä löytää mistäkin
ja missä ovat päämiehen toimipisteet?
Ja missä niistä on mitäkin palvelua?
Ja kuka hoitaa mitäkin paikkaa?
Vähän on sellanen hätänen olo,
mutta tiedän,
että pärjään.
Toivoin vain pientä hengähdystaukoa ennen seuraavaa sotaa...
Opastajani kysyi,
miten minulta sujuu englanti
ja vastasin, että sujuuhan se,
vaikka tämän alan sanasto ei ole hallussa.
Arvatkaas vaan
josko luureissa oli myös englanninkielinen asiakas?
Khyllähän se sujuu,
paitsi se ammattisanasto....
Mutta homma hoitui
ja sain kaikki hoidettua.
Jonkun aikaa taas surffailen vanhan työpaikan ja uuden työpaikan väliä
Mutta tän pitäisi kyllä selvitä nopeammin kuin edellisen.
Sellasta mun elämässäni just nyt.
Olis kaikenlaisia juoruja,
mutta just nyt ei jaksa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti