Blogitekstisuositus

Tänään tahdon

Tänään tahdon metsään. Tahdon haistella metsän kosteutta ja nähdä peurat ja ketun ja korpin ja muurahaiset. Tahdon löytää sieniä. Ta...

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

mikä päivä tänään on?

Pääsiäinen, pyhät, työ pyhäpäivänä, vuorotyö sekavin vuoroin ja vapaat miten sattuu, yksi nyt ja toinen sit ja sitten pari putkeen....siis mikä päivä tänään on?

Eilen oli vika epsanjantunti, joten oli tiistai
eli tänään on keskiviikko.
Huomenna on yhden päivän vapaa
ja sitten työtä putkeen perjantai ja koko viikonloppu.
Jotenkin siis perjantaifiilis.
Mutta tänään ei voi valvoa,
koska sit on aamuvuoroja taas edessä.

Hitsi

Mutta iltavuorot on (vielä) kivoja.
Herään aamulla kuitenkin viimeistään kahdeksalta
ja kun työ alkaa vasta yhdeltä,
niin kerkeän tekemään paljon juttuja himassa ennen töihin menoa.
Tältäkö siis tuntuu aamuvirkusta ihmisestä?
Mulle ihan uusi ulottuvuus.

Toisaalta iltavuoro loppuu 21.00 ja mulla on usein vaikeuksia sammuttaa aivot työn jälkeen.
Vie tunnin pari ennen kuin edes kannattaa yrittää mennä nukkumaan.
Viime iltavuoron jälkeen kävi vähän hassusti
kun päätin vielä tehdä kauppareissun samaan syssyyn.
Koko pääsiäisen ostokset kärryssä
ja kassalla kassahenkilö toteaa:
"No hups - näitä ei saa myydä yhdeksän jälkeen..."
Siis mun kolmoskaljasixpacki!
Niin harvoin ostan ja niin harvoin olen kaupassa tuohon aikaan,
ettei tullut mieleen, ei siis ensinkään ollenkaan mitenkään,
etten saisi ostaa olutta.
No sinne se jäi.
Olihan mulla kotona olutta ja se riitti ihan hyvin,
mutta haluan, että kaapissa on olutta jos rupeaa olututtamaan.
Minä kun en laske mikä viikonpäivä on,
jos tekee mieli juoda olut niin juon olusen.
Harvemmin niin enää tapahtuu, joten sillä ei ole mitään väliä.
Välillä joutuu kaatamaan pois vanhaksi menneitä oluita
(ja etikaksi muuttuneita viinejä).
Aivan selkeä alkoholiongelma!

Ihan selkeesti alkoholiongelmainen työnarkomaani
joka joutuu vetämään hormooneja.
Että sillai ;)

Niin
ja tänään on mun rakkaan isosiskon, mun varamammani synttärit.
Ja big bang -vuosipäivä (siitä joskus myöhemmin)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti