Vanhanaikainen

Nykyään ihmiset ovat vieraantuneet luonnosta
ja sen kiertokulusta.
Ei enää olla vuodenaikojen "armoilla",
talvella voidaan mennä etelän aurinkoon
ja kesällä Alpeille hiihtämään.
Lämmitys on "automaattista" ja sulkee pois kylmän
ja kuuma vesi tulee kun vaan hanasta vääntää.
Autot ja renkaat tehdään sellaisiksi,
että ajo-ominaisuudet ovat kuin kesäkelillä.
Elämä on laiffii ja sen pitäisi olla pelkkää mannaa
ja iloa ja riemua ja helppoa
kunnes tulee se päivä, jolloin kuolema meidät korjaa.
Sekin on ulkoistettu.
Kuollut menee sinne jonnekin, josta se sitten laitetaan arkkuun
ja haudataan tai tuhkataan.
Omaiset eivät välttämättä halua nähdä kuollutta ihmistä,
kohdata kuolemaa silmästä silmään.
Laajemmassa skaalassa ei myöskään enää haluta nähdä sitä,
että eläimet kuolevat tai syövät toisiaan tai että ne tapetaan ruoaksi.
Lihatiskiltä saa siistin lihapalan,
eikä kenenkään tarvitse nähdä ja pahoittaa mieltään siitä,
että sen vuoksi on teurastettu eläin.
Luontokuvaaja joutuu selittelemään,
miksi ei auta kuolevaa eläintä,
vaikka kuvaaja haluaakin vain kuvata luonnon oikeaa kiertokulkua
eikä puuttua siihen.

Ja tämähän oli aika paha yleistys.
Provokaatio.

Mutta kun....
Kaikki kuuluu elämän kiertokulkuun.
Me synnymme, elämme, ehkä pariudumme ja lisäännymme, kuolemme ja maadumme.
Meidän kiertokulkumme on jo pitkitetty lähemmäksi sataa vuotta!
Joku biologi on sanonut, että meidän kehomme on rakennettu kestämään vain puolet tuosta ajasta.
Alamäki alkaa jo neljänkymmenen ikävuoden jälkeen.

En tiedä, miten muut ajattelevat,
mutta minua on suuresti rauhoittanut kuolleiden rakkaitteni näkeminen.
Näen, että he eivät enää ole siinä.
On kuin siinä olisi vain kuori
ja jokin - kipinä/sielu/elämä - on jo poistunut.
Suru on kuitenkin läsnä, sitä ei saa pois
ja kuollutta ihmistä kaipaa vielä pitkään,
mutta kuitenkin jotenkin on helpompi olla.

Ennenvanhaan ei kaikki ollut paremmin,
mutta silloin elettiin elämän kiertokulun kanssa.
Eläimiä kasvatettin, teurastettiin ja syötiin.
Vanhat ja sairaat eläimet päästettiin tuskistaan.
Nähtiin syntymä ja kuolema, niin eläinten kuin ihmistenkin,
eikä siinä ollut mitään ihmeellistä.
Kuollut omainen pestiin, puettiin ja hänen luonaan valvottiin,
kaikilla oli tilaisuus jättää hänelle hyvästit.
Eikä siinäkään ollut mitään ihmeellistä.

Ja minä olen sitä mieltä,
että tämä vanhanaikainen ja luonnollinen suhtautuminen  on minulle se kaikkein paras.