No niinpä - kesäkuu vaihtui heinäkuuksi ja tänään elokuuksi.
On ollut yksi kuumimmista kesistä miesmuistiin.
Heinäkuu oli lämpimin mitattu kuukausi mittaushistorian ajalta.
Mullahan ei ole ollut lomaa,
mutta olen kuitenkin kerennyt vaikka mitä.
Kaikki matot on pesty.
Kodin "suursiivousta" mietin vihdoinkin
ja turhan tavaran kierrätystä ja myymistä ja pois heittämistä.
Vähän niin kuin Konmaria ja feng shuita ja sen sellaista.
Ois vissiin aikakin - kymmenen vuoden kunniaksi.
Mamma ja papan jäämistöä on vielä jäljellä läpikäytäväksi.
Niissä on enemmänkin ongelmana suuremmat tunnesiteet kuin käytettävyys
Mut hei:
Mä olen siis pessyt matot,
me ollaan pakastettu mansikoita, mustikoita ja vattuja,
olen tehnyt mustikkamehua
Mä olen käynyt kesäteatterissa Raaseporissa
ja kesäjuhlilla Evitskogissa
Mä olen hoidellut lainamökkiäni
ja omaa pihaani.
Tyttäreni ja hänen avokkinsa ovat olleet ajoittain meillä "kuumuutta paossa" .
Poika on tulossa takaisin kotiin opiskelemaan
ja yrittää löytää Helsingistä opiskelijakämppää.
Ja olen hypännyt benjin
Vihdoinkin
Sain hypyn läksiäislahjaksi viime syksyllä
ja kun hypyt aloitettiin lauantaina niin minä olin paikalla tikkana sunnuntaina.
Aivan sikamakee kokemus!!!
Tyttäret olivat mukana, kummatkin valokuvasivat
ja vanhimman tyttären avokki kuvasi filminpätkiä puhelimella.
Ans ku mää kerron;
Mullahan ei ole korkean paikan pelkoa
mutta kun näin nostokurjen oli kyllä hetki pysähdyttävä.
Tuuli aika reippaasti ja aluksi jo luulin,
ettei hyppyjä tehdä...
Mutta ei kun menox sanoi Annie Lennox
Eipä siinä pitkään nokka tuhissut ja meikä oli "lautalla" puettavana:
Yksi puki silat ja toinen kiristi nilkkaremmit.
Ja tarkistivat ristiin ja rastiin ja sit vähän odoteltiin.
Enpä voi sanoa, että olis pelottanut.
Mun edelläni hyppäsi nuori kundi,
joka ilmeisesti oli hypyn jälkeen vähän paniikissa,
mutta siinä vaiheessa mua jo vietiin korille ja tarkistettiin taas että kaikki on kiinni ja paikoillaan.
Ja ohjastettiin ja touhuttiin ja sit kori jo nousikin ylöspäin.
Mun vasemmalla puolella oleva kundi kertoi koko ajan ohjeita eikä sellaista tyhjää mietintähetkeä päässyt edes tulemaan.
Paitsi ylhäällä kun tehtiin se viimeinen turvacheck
ja siinä vaiheessa mä kyllä sanoin,
että voihan v.i.t.t.u!
On se ihan helvetin korkea toi 150 metriä!!
niin kaadutaan vaan eteenpäin.
Ei hypätä, ei sukelleta, ei ponnisteta, vain kaadutaan.
Ja alaslaskenta lähtikin heti.
Olen viimeaikoina osannut olla huutamatta kaikenmaailman tapahtumissa,
joten kuvittelin, etten ehkä, välttämättä, maybe, huutaisi nytkään.
Mutta kun jalat irtosi reunalta, alkoi huuto, joka loppui vasta 150 metriä alempana räkänauruun.
Ei voi hitto miten hieno kokemus!
Ei siis voi hitto!
Ihan hirrrveet määrät adrenaliinia kehossa ja hymy korvasta korvaan mut kerättiin alas narunpäästä.
Ihan hiton hieno juttu!
Tässä se pikkanen spiderwoman roikkuu narunsa päässä.
Onnesta soikeena ja Kaivarinpuoleinen Helsinki kuurona mun huudosta.
Naurunpyrskähdyksiä tuli vielä pitkin iltaa
Ja seuraavan viikon
Ja vieläkin, kun katson kuvia, hymy hiipii huulilleni.
Onkohan mussa jotain vikaa?
Seuraavaksi haluaisin hypätä tandem-laskuvarjohypyn....vink-vink!
Kan inte riktigt tacka er nog, en så jäkla fin present!
Ni visste nog precis vad ni gav mig och jag lever länge med den här upplevelsen <3 <3 <3 <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti