Hyvää joulua!

Joulukorttirumba hoituu minulta ihan omalla tavalla.
Jo monta vuotta olen laittanut joulukorttirahat hyväntekeväisyyteen.
Olen antanut rahalahjoituksia naisten pankille
olen myös lähettäny kuokkia ja siemeniä,
kanoja ja vesikaivoja,
koulupukuja ja -tarvikkeita,
vilttejä ja moskiittoverkkoja.
Olen sitä mieltä,
että naisia kouluttamalla pelastetaan maailma.
Ja se koulutus ja apu pitää saada omassa kotimaassa
ei lähtemällä muihin maihin pakolaiseksi.

Harkitsen aina tarkkaan kohteen ja
keräyksen järjestäjän.
Tänä vuonna halusin kotimaisen kohteen.
Täälläkin tarvitsijoita on niin paljon,
että lahjoittamani summa on kuin hyttysen kusi valtameressä, mutta lohduttaudun sillä,
että jollekin se voi olla tuiki tärkeä ropo.
Aatteellisia ja poliittisesti sitoutuneita keräyksen suorittajia on paljon.
Se ei vaan oikein tyydytä minua.
Haluan mahdollisimman puolueettoman järjestön.
Uskon nimissä on jo tehty tarpeeksi pahaa.

Tällä kertaa roposeni menivät SPR:n nuorten turvatalolle.
Kyseessä on matalan kynnyksen koti,
jossa nuori saa apua, ruokaa, lämpöä ja katon päänsä päälle.
Joku nuori toivottavasti saa paremman lähtökohdan elämälleen tämön perheen joulukorttirahoilla
 <3 <3 <3

Elukka

Ei mitään heikkoa,
tämä nainen on kyllä todellinen eläin!
Uin kuin norppa,
tai ainakin mulla on yhtä hieno ihonalainen rasvakerros
Uljas olen kuin lämminveritamma,
ainakin syön kuin hevonen.
Suuttuessani olen kuin leijonaemo,
karjun yhtä kovaa.
Kaulani on kaunis kuin kirahvilla
ja kieleni ihan yhtä pitkä.
Tappelen kuin krokotiili
ja liikunkin maalla yhtä sulavasti.
En anna pariksi, siinä mielessä olen kuin aasi,
ja ääneni on yhtä kaunis.
Ja nukun kuin pikkupossu....

Stoooooop!!

Tiedätteks sen fiiliksen,
kun aivot käy ylikierroksilla
eikä oikein löydy jarrua?
Kun kroppa on väsy
mutta aivot ei vaan päästä vapaalle?
Kun sisäinen räpinä yltyy myrskyksi
ja sielun taivaanrannalla näkyy uusi ukkosmyräkkä?
Kun ajatukset ei oikein enää pysy kasassa?
Kun kaikki pikkupirut pääsee irti samaan aikaan?
Kun oikein mikään ei riitä?

Tahdon herätä aikaisin
ja nukkua pitkään.
Haluan herätä vieressäsi ja
haluan, että painut niin kauas kuin pippuri kasvaa...
Tahdon ulos päiväsaikaan
Tahdon nähdä päivänvalon
ja haistella ulkoilmaa.
Tahdon jääkylmään avantoon
Tahdon lämpimään syliin.
Tahdon lentää korkealla.
Haluan, että pidät minut maankamaralla.

Välillä mä olen aivan varma,
että mun päässä on jotain vikaa...

Släktforskare

Vet ni, jag släktforskar!
Har gjort det mer eller mindre i över tio år.
Har i ett av mina arbeten läst  gamla kyrkoböcker,
gjort släktutredningar och släktforskningar
o via mitt jobb blivit intresserad av mina egna rötter.
Har alltid varit säker på att i min släkt finns pirater,
smuglare, zigenare, tatarer, vickor, häxor, spåkärringar och annat udda pack,
men har inte ännu hittat dem.
Mammas släkt går att följa ända till 1500-talet,
men pappas (enligt blodsband) spår slutar vid hans mor och hennes systrar.
Pappa är född ytterom äktenskap o hans far är inte kännd, han är inte erkännd.
Den andra pappans historia för till inbördeskrigets blodiga avrättningar.

Jag har många linjer som kan följas.
Mammas stora släkt går rätt så lätt att forska i.
Alltså dom äldre generationerna.
Men pappor har jag två
o bådas historia är lika diffusa.
Men der gör allt intressantare...

Itsenäinen

Itsenäisyys,
se on kyllä hurja juttu!
Ei se ole itsestäänselvyys,
vaikka osa meistä on tainnut sen unohtaa.
Itsenäisyys saa minut aina vähän surulliseksi
ja vihaiseksi,
mutta toki olen myös kiitollinen.

Minun isäni syntyi 1914.
Joutui sotaan ja sotimaan,
mutta ei siitä halunnut puhua.
Ei osallistunut veteraanitoimintaan,
koska halusi sota-ajat unohtaa.
Eikä saanut mitään veteraanietuisuuksia
eikä veteraanimerkkiä hautakiveensä.
Noita veteraaneja on niin vähän enää elossa...
He taistelivat meidän puolestamme,
koska heitä niin käskettiin
He sotivat,
koska muuta mahdollisuutta ei edes ajateltu.
Ja eivät he sotineet sellaisen maan eteen,
joka ei huolehdi omistaan,
joka ei auta heikkoja,
jossa ei kaveria auteta.
He taistelivat tasa-arvon ja hyvinvoinnin puolesta,
itsenäisyyden ja
paremman elämän puolesta.
Annetaan veteraaneille,
niille viimeisille elossa oleville,
hyvä loppuelämä!!

Sukuloimassa

Suku ja sukulaisuus

Mulla on lasten isän ja oman äitini puolelta iso suku

Mammalla oli sisaruksia tusina.

Osa joutui sotalapsiksi Ruotsiin

osa oli sota-aikaan jo aikuisia.

Yksi lähti rakkauden perässä Saksaan

ja joutui leirille.

Muutama jäi Ruotsiin

ja muutama muutti sinne työn perässä.

Ja osa jäi kotipaikkakunnalle meren ja maanviljelyn äärelle.

Osalla kävi paremmin kuin osalla.

Osasta mulla on aivan ihania muistoja,

osa kuului elämääni

ja olivat minulle todella rakkaita

ja muutaman olen tavannut vain kerran elämässäni,

isoisäni hautajaisissa.

Osaa serkuistani en ole koskaan tavannut.

Osan olen tavannut lapsena,

mutta en ketään aikuisena.

Viime lauantaina "ensimmäisen isäni" vaimo vietti syntymäpäiviään

Olimme suurin osa sisaruksista kahvilla

Pitkään on ollut puhe,

että lähdettäisiin äitini kotikonnuille tervehtimään vielä elossa olevaa tätiä ja mahdollisia serkkuja

ja nyt veli kysyi,

josko sunnuntaina lähdettäisiin...

Tuumasta toimeen.

Vanhin sisko, toiseksi vanhin veljeni,

hänen vaimonsa ja heidän lapsenlapsensa

ja minä,

sisaruskatraan nuorin

Mulla on muistikuvia mummolasta.

En siellä ole ollut paljoakaan,

sisarukseni olivat siellä pieninä kokonaisia kesiä.

Osittain palkattomina lapsenpiikoina

ja apulaisina

mutta myös poissa Stadista ja

landella oli sentään ruokaa...

Siihen aikaan elämä ei aina ollut helppoa.

Ei vanhemmille eikä lapsille.

Matkalla sain kuulla vanhoja ja uusia kertomuksia

sisarusteni lapsuudesta.

Löydettiin "mummola",

mutta siellä ei ollut ketään kotona.

Sen talon sijainnista minulla on voimakas muistikuva.

Etsittiin vielä äidin siskon kotipaikkaa,

äidin siskoskatraan nuorimpia...

Löydettiin perille ja talossa asuikin nyt meidän serkku.

Tosin vain hänen miehensä ja tyttätensä olivat kotona.

Täti oli kuollut noin vuosi sitten

ja hänen miehensä puoli vuotta sen jälkeen.

Serkku oli koiralenkillä ja hänen miehensä kertoi,

mistä mahdollisesti tavoittaisimme hänet.

Ja taas mentiin

Ja löydettiin serkku.

Muistan nähneeni nuo iloiset silmät.

Olemme suunnillen samanikäiset.

Jonkun aikaa käytiin läpi muita serkkuja,

sekä muita kyläläisiä,

joista osa oli minulle pelkkiä nimiä,

ilman kasvoja.

Äidin sisaruksista on enää vain yksi elossa,

yksi näistä Ruotsiin jääneistä....

Matkalla takaisin yhdellä tieosuudella

minulle tuli todella voimakas tunne,

että paikalla on minulle jokin suurempikin merkitys.

Tiedän nähneeni siitä unta.

Mutta en muista mitä siinä on tapahtunut

tai miksi juuri sen kohdan muistan.

Eiköhän se selviä joskus...

Jotenkin surullinen olo.

Yksi sukuhaara tyhjenee

eikä enää ole ketään,

jolta kysyä

miten asiat olivat.

Ei ketään, 

joka kertoisi äitini suvun hassut tarinat.

Koko joukko, isoisästä lähtien,

oli villiä, veikeää ja iloista porukkaa.

Kaikenmaailman pilanteossa koko ajan.

<3

Räjähdys

Liskoja, liskoja
ja ratakiskoja
Keskiviikkona duunissa jännitteitä
ja skismaa ja duunia ihan v-tusti ja
Keskiviikko-torstaiyö meni taas pyöriessä.
Tälläkertaa olinkin tyttären kanssa Espanjassa
Tytär lähti edeltä ja mun  piti sitten seurata perästä,
"kyllä sä löydät", se vielä huikkas.
Ahtaita kujia
Umpikujia
Slummia
Kiertoteitä
ja eksyin.
Väärä juna-asema.
Väärä juna.
Lentoon jo kiire...

Ja aamun valjetessa minä kalpeena ja punasilmäsenä.
Ja heti aamusta päänsärky.
Ja työmatkalla/työssä sit naksahti.
Ei voi perkele olla työpaikka kuin hiekkalaatikko!!
Nyt loppu!
Päätin, että syteen tai saveen:
kissa pöydälle.

No minähän olen vähän sellainen,
että jotakin päättäessäni sen myös teen.
Itsepäiseksi jopa joskus kutsuvat...
En mä nyt ehkä ihan nätisti sanonut,
mutta en pahastikaan,
rehellisesti sanoin
ja mahdollisimman rakentavasti.
Ja asiasta.

Helpotti
Puhdisti ilmaa,
nyt on taas helpompi hengittää.
Ja torstai-perjantaiyön nukuin kuin tukki.
En tiedä, miten kinan osapuolet nukkuivat,
mutta tilanne on työpaikalla rauhoittunut.
Ja toivon,
ettei se ole vain rauhaa myrskyn edellä...