Eiku...

Oi hitsi.
Eilen oli sunnuntai.
Vanhana kyläkauppiaan muijana,
en yleensä käy sunnuntaisin kaupassa.
Eilen kävin kuitenkin vastoin tapojani.
Kärryt mukaan ja ostoksille.
Tasvitsin vain muutaman jutskan
ja olinkin valmis jonottamaan kassalle.
Jonot oli jonkinmoiset.
No - jos sunnuntaina tulee kauppaan,
niin saa vaan kestää pienen jonotuksen.

Takaani kuikuilee mieshenkilö vaunuani
ja tokaisee, että "anteeks vaan,
mutta näyttää niin huvittavalta,
kun on isot ostoskärryt
ja niissä vain muutama tavara..."
Ja siitä se juttu sit lähtikin.
Ostoskärrystä lottovoittoihin
ja minkä auton ostais.
Ja hänen tyttäreensä,
terveyteen noin yleisesti,
hänen ikäänsä ja vaikka mitä vielä sen lisäksi.
Jeeveli - muahan yritettiin pokata kassajonossa!
Oi hitsi, että tuntui jotenkin hassulta
ja samalla ihan mukavalta.
Herra oli mua parikymentä vuotta vanhempi,
mutta todella hyväkuntoisen oloinen.
Iloinen ja hymy herkässä.
Todettiin, että 71-vuotta nuori.
Aivan upea kohtaaminen,
josta jäi hyvä mieli :)

Ja kuvallahan ei ole mitään tekemistä tekstin kanssa
(hehe)

Hyvät tyypit

Onko sulla ketään sellaista,
jonka kanssa voit puhua ihan kaikesta?
Sellaista, joka periaatteessa tietää susta kaiken,
myös ne huonot puolet
ja kuitenkin aina pysyy sun rinnallasi?
Joka ei tuomitse sun välillä täysin irrationaalisia tekoja?
Joka ei iske puukkoa selkään kun siihen tilaisuus tulee?
Ei vaikka ojennat puukon hänelle käteen
ja käännät selkäsi harkitun hitaasti.
Joka nauraa sun törttöilyille hyväntahtoisesti?
Joka lämpimästi taputtaa ja halaa,
kun olet kaatunut ja kontallasi ja valmis luovuttamaan?
Kuule,
pidä siitä tyypistä kiinni kaksin käsin!!
Ole yhtä hyvä hänelle kuin hän sinulle.
Homma kun toimii kumpaankin suuntaan.
The door swings both ways.

Mulla on näitä ihanuuksia muutama.
Eikä niitä enempää tarvitsekaan.
Eikä niitä joka oksalta löydykään.
Eikä näissä jutuissa ole eroa iän, sukupuolen, siviilisäädyn, ihonvärin, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen kanssa.
Ystävä on ystävä.

On mulla myös kokemusta vastakkaisesta.
Ystävästä, joka pettää todella pahanlaisesti.
Niinkin pahasti,
ettei pitkään aikaan uskalla luottaa kehenkään,
Mihinkään.
Ollenkaan.
Missään asiassa.
Ei edes itseensä.
Ihmisistä, joilla on puukko tanassa joka hetki,
valmiina iskemään heti kun vaan tilaisuus sattuu kohdalle.
Kuvittelin aikaisemmin tunnistavani kusipäät,
kunnes rinnalla asteli käärme.
Luikerteli siinä monta vuotta.
Enkä vain nähnyt.
Sokeasti luotin,
kunnes kosahti.

Mutta eteenpäin on mentävä.
On opittava uudelleen luottamaan.
Elämään.
Ystävystyttävä uusiin ihmisiin
ja oltava tuomitsematta heitä etukäteen.
Mulla on tuttava, jonka motto voisi olla,
että kaikki ovat kusipäitä kunnes toisin todistetaan.
Minä olen vähän päinvastaista sorttia :)

Mitämitämitä?

Onhan se ihan sikahienoa, että on työpaikka.
Että työtehtävät on edes kutakuinkin mieluisia
Ja että duunista maksetaan ihan jees palkka
Ja että tehtyä työtä arvostetaan
ja saa kouluttaa ja kehittää itseään.
Sekin on hyvä, että duunipaikka on suht lähellä
eikä tarvitse matkustaa tuntitolkulla päästäkseen kustannuspaikalle tai sieltä kotiin.
Töitä kun kuitenkin on pakko tehdä.
Muuten ei saa palkkaa
ja ilman palkkaa on vähän huono tulla toimeen.
Näin kylmässä maassa kun on ihan kiva,
jos on lämmin kämppä,
jossa tuuli ei tuiverra eikä sade kastele.
Vaatteetkin on eduksi,
niin töissä kuin vapaa-ajallakin
Ja kyllä se ruokakin on tärkee,
ilman sitä ei oikein jaksa tehdä töitä
eikä mitään muutakaan.
Siinähän se
elämän perusjutut
Oravanpyörä
Jatkumo
Vuokaavio

PA N I I K K I

Joskus iskee ihan mieletön epätoivo.
Kuinka hlvetissä tästä eteenpäin?
Kuinka jaksaa vielä huomennakin?
Kuinka rahat riittävät?
Kuinka mä suoriudun?
Miten saada itsensä terveeksi ja kondikseen?
Ja mitä jos syöpä iskee uudelleen?
Miten saada kilot putoamaan?
Miten saada koivet kantamaan?
Kaipa se on aika inhimillistä.
Epäröiminen ja
huolen kantaminen
ja itsensä riittämättömäksi tunteminen.
Mietteet kumppanin löytymisestä on jääneet pois
ja tilalla on hyvän elämän etsiminen,
itsensä hyväksymisen ja kunnioittamisen opetteleminen.
Yritän löytää onnen siitä,
että olen elossa.
Rakkaistani ja lähimmäisistäni.
Yritän olla läsnä
ja rehellinen kanssaihmisille
ja ennen kaikkea itselleni.
Ja yritän jättää hyväksikäyttäjät
ja energiasyöpöt kokonaan pois elämästäni.
Minulla ei ole aikaa vittuilijoille
Eikä kusipäille.
Minun ei tarvitse miellyttää.

Reisunpäällä

Matkailu avartaa
Joka reissulla oppii jotakin uutta.
Oppii itsestään, maanmiehistään,
paikkakuntalaisista ja heidän tavoistaan,
kieliä, kulttuuria, tapoja, makuja, tuoksuja

Minä en ole paljoa matkustellut.
Haluaisin matkustaa,
olen aina halunnut,
mutta yksin matkustamisesta en pidä.
Pikkuhiljaa siihenkin oppii,
mutta seura olisi aina kiva.
Onneksi omat muksut suostuvat lähtemään mamman matkaan.

Turistirysissä en yleensä halua liikkua suomalaisten kanssa.
Jotenkin niissä paikoissa vaan aina on niin,
että suomipoika ja -tyttö erottuvat joukosta...
eivätkä aina edukseen
Äidinkieleni vuoksi minut "luokitellaan" usein ruotsalaiseksi.

Viime viikonloppuna tehtiin pieni reissu Tukholmaan.
Lentokoneessa istui mies,
pukeutuneena jonkinlaiseen lentounivormuun (en tunne noita hihavinkkeleitä, niin en osaa sanoa pestiä)
Norwegianin lentoemäntä yritti puhua hänelle ruotsia ja samnordiskaa, mutta mies käänsi keskustelun englannin kielelle ja selitti asian sillä,
että hän asuu Helsingissä ja työskentelee SAS:ille Tukholmassa, joten hän ei osaa ruotsia.
Siis hetkinen?
Onko tossa mitään järkeä tai logiikkaa?
Oli kyllä yksi oudoimmista kuulemistani selityksistä
kun ajattelee, että Suomi on kaksikielinen maa,
Tukholma on ruotsinkielinen ja
SAS on ruotsalainen lentoyhtiö.
Juu, ymmärrän että lentokieli on englanti,
mutta maassa maan tavalla.
Eikö?
Sitä samaa huutavat intosuomalaiset ulkomaalaisille Suomessa,
eikö sen siis pitäisi päteä myös toisinpäin?
Voihan tietysti olla, ettei hän ollut suomalainen lainkaan..

Minä haluan oppia kieliä.
Jos muuttaisin vinkuintiaan,
haluaisin oppia vinkuintian kielen.
Mitä useamman kielen hallitsee,
sitä helpompi on maailmalla liikkua
ja tulla toimeen.
Näin on näppylät!

Karta och kompass

Att gå vilse,
att tappa bort sej,
att gå fel...
Ja vet ni, de kan jag.
Och jag skämtar ofta om det.
Men det är inte ett skämt!
Jag fan tappar ju bort mej på riktigt!!

Att resa med människor som har bra lokalsinne
och inbyggd kompass
är emellan en jävla pina.
De förstår inte att jag bara inte hittar
och det finns dom som blir irriterade och nästan arga
och man ser att de tycker att jag är dum i huvudet
eftersom inre kompasset fattas.
En sån jävla stressmoment!

Att röra sej med sådana som jag
gör resor till upptäcktsfärder.
Att skratta åt det att man vänder åt fel vädersträck
är bra.
Skratt är alltid bra
då de inte handlar om hånskratt.
Va sen om man inte hittar genast rätt?

Har varit på upptäcksfärder med mina döttrar
o då är de ingen stress fast vi alla rampar fel.
Vi alla vill ta god tid på oss för -högst antagligen -
kommer vi inte den rakaste vägen fram.
Men sendå?
Vi har alltid kommit fram :)
<3

Ammatinvalinta

Ei musta tule kirjanpitäjää
Ei sitten väkisin vääntämälläkään
Enkä mä edes haluaisi
Mutta "virkani puolesta" joudun tekemään vähän kaikkea.
Myös sitä kirjanpitoon liittyvää
ja laskutusta.

Edellisessä elämässä kirjanpitoa tuli enemmänkin tehtyä.
Mä olen vaan jotenkin vähän liikaa adhd siihen hommaan.
Ja ei vaan oikeen jaksa kiinnostaa.

Tällä hetkellä yritän istua ja opetella ja ymmärtää ja ennustaa,
millainen laskutusohjelman pitäisi olla ja
mitä sieltä pitäisi saada irti erilaisten raporttien muodossa.
Voi kuulkaas, kyllä pienillä aivoilla on nyt tukalat oltavat.
Ei ole tietotaitoa eikä ohjelman tuntemusta,
vain suuria odotuksia.

No, onneksi siitä "edellisestä elämästä" on nyt hyöty.

Mulla noita edellisiä elämiä on useita.
Elämänkaareni pätkittyy suurten tapahtumien myötä.

Ensimmäisen elämäni olin villi ja vapaa ja päätön ja mennä kohelsin.
Ryypättiin, rellestettiin, oli soittoiltoja ja oli imaiskonsertteja
ja rakkaus oli tuskaa ja omaa paikkaa etsittiin tosi kovalla kädellä.

Sit löytyi mies, josta tuli mun siippani ja lasteni isä.
Avio, mukulat, yrittäjyys, rakentaminen, palokunta.
Täyttä elämää.
Ylä- ja alamäkeä.
Ihan niin kuin pitääkin olla.

Kunnes kävi kuppasesti ja äijä läks.
Just kun elämä alkoi asettua mukavaan uomaan
eikä olis enää tarvinnut taistella niin perkeleesti.
Siitä alkoi seuraava tsemppikausi.
Vanhempien kuolinpesien selvittelyt,
muutto,
yksin jääminen kolmen melko pienen lapsen kanssa.
Arjen pyöritys yksin.
Rahahuolet.
Ehkä elämäni kovinta ja opettavaisinta aikaa.
Välillä mietin, miten pää pysyi kasassa.
Tiedän tasan tarkkaan, ketkä auttoivat,
ketkä seisovat tukenani vaikka taivaalta sataisi pieniä tulisia kivenmurikoita!

Ja kuten aina - tilanne rauhoittui.

Kunnes iski syöpä.
Ja taas mentiin.
Sillä tiellä ollaan vieläkin.
Olen oppinut, opetellut, joutunut oppimaan.
Olen kaatunut, kontannut, noussut ja nousen joka kaatumisen jälkeen uudelleen.
Näin se vaan menee.

Mitään en kadu,
enkä mitään muuttaisi.
Vähän helpommalla olis voinut tietysti päästä,
mutta ilman tätä polkua minulla ei olisi sitä,
mitä minulla nyt on,
enkä osaisi kaikkea sitä mitä nyt osaan.

Debit ja kredit ovat aika tasan.....

BS

Quit posting bullshit
Sluta posta skit
Lopeta paskan jakaminen

Jos sitruuna, c-vitamiini, leivinjauhe, d-vitamiini, maitohorsma, kananpaska tai nokkosuute parantaisivat syövän, antaisivat näön ja kuulon takaisin, kasvattaisivat hiukset kaljuille ja raajat amputoiduille ja laihduttaisivat lihavat, niin eiköhän meistä moni jo näillä ihmeaineilla olisi pistänyt itsensä kondikseen.
Että hei haloo, oikeesti.
Kuinka naiivi saa olla etteikö mene jo tyhmyyden puolelle.
Ota tästä, syö tuota, tilaa meiltä, ensimmäinen satsi ilmaiseksi, hyvää ja halpaa kahmalokaupalla vain sinulle.

Kuka uskaltaa pitää itseään, terveyttään (sairauttaan) ja omaa kroppaansa koekaniina?
Ehkä hän, jolla ei enää mitään muuta toivoa ole.
Ja hänen epätoivollaan kääritään rahaa roppakaupalla jonkun taskuun.

Karvaisia juttuja

Katselin Sami Hedberg-klippejä
ja räjähdin nauramaan hänen karvanpoistojutulleen.
Tuli mieleen se yks kerta,
kun paniikki ei ollut kaukana...

Me tummat naiset ollaan usein karvaisia,
myös ihan vääristä paikoista.
Ja ne karvat on yleensä -yllätys-yllätys-
tummia ja kasvavat ihan hirveetä vauhtia.

Olen kokeillut kaikenmaailman konsteja
ja yhdessä vaiheessa harjoittelin vahaliuskojen käyttöä.
Asiaan vikiytymättömälle kerrottakoon toimintaperiaate:
Sulla on paperiliuska, jossa on ihan hlvetin tahmeeta tököttiä.
Liuska lämmitetään esim. käsien välissä,
läimästään karvaselle alueelle,
painellaan kiinni ihoon kunnolla
ja repäistään tietyllä tavalla irti,
jolloin karvat lähtevät irti juurineen päivineen.
(Mukana seuraa sielu, sanoo Hedberg,
vaikka puhuukin epiloinnin ihanuudesta)
Näin siis periaatteessa ja parhaassa tapauksessa.
Varoituksena lukee,
että on hyvä harjoitella vähemmän aroillla paikoilla
ennen kuin yritetään poistaa karvoja aroilta alueilta.
Okei?
Selvä kuin pläkki!

Meikä siis harjoitteli.
Säärissä toimi ihan jees
ja hommaan syntyi (mukamas) rutiini.
Olin lopulta mielestäni niin pro,
että uskalsin ruveta miettimään haastavampia paikkoja.

Tyypillisesti tietysti tälläiset haasteellisemmat mestat ovat kainalot ja bikiniraja.
Kasvoihin ei vartalovahoja laiteta
ja kainalot jotenkin pelottaa,
kun joutuu työskentelemään yhdellä kädellä
ja myös vain sillä vasurilla.
Joten bikinilinja!
Jep.
Tai siis...

Eiku alavartalo paljaaksi ja kimppuun.
Toiletti olis ehkä hyvä paikka,
on peilit ja toisen jalan saa kätsysti wc-pöntön päälle (ja oven lukkoon)
Vahaliuskat esille ja töihin
Liuskat vähän liian leveät ja tarttuvat oikealle paikalle mutta myös osittain sisäreidelle.
Tässä vaiheessa oli jo myöhäistä...
Paperi on siis vekillä
eikä sitä voi normisti repäistä irti ohjeiden mukaisesti.
Mikä tarkoittaa,
että paperi irtoo - ei karvat, eikä liima!!!
Jumalauta!
Mulla on superglue'ta reidessä ja pesän laidassa.
Eikä se saatana irtoo.
Ei paperilla eikä hinkkaamalla.
Kun koiven laskee alas, tarttuvat liimaiset paikat yhteen!!
Sattuu ja naurattaa ja päässä pyörii tsiljoona McIvers-ideaa, kaikki asetonista vessapaperin kautta rasvaan...
Sen asetonin skippasin,
mutta ruokaöljyn testasin.
Ja meikinpoistoaineen
Ja kasvorasvan
Ja saippuan
Ja.....

No, jollain konstilla suihkuun ja "hieromalla" vähän kerrallaan liimaa irti.
Lopputulos?
Karvoja ihan yhtä paljon kuin ennenkin,
mutta paikoitellen nahka poissa ja vereslihalla,
paikoitellen punainen ja arka
Ja sen jälkeen en ole vahaliuskoja käyttänyt.
Mihinkään.

Liukastellen

Ihan vaan yks lyhyt juttu.
Sellanen ajatus.
Tiedättehän, kun liukastuu kassi kädessä,
se, miten kassi heilahtaa,
sillain komeessa kaaressa,
eiks vaan?
No tänään kävin kylillä
ja tapasin parkkiksella vanhan tutun,
jonka kanssa lähettiin kahville.
Parkkis oli ihan pirun liukas,
joten pidin varmuuden vuoksi kiinni hänen kädestään.
Turvallisen tuntuista,
onhan hän sellanen iso äijänköriläs....
Niin siis jos minä olisin liukastunut.
Mutta mites, jos hän olis liukastunut?
Oisko kassi-ilmiö toteutunut?

Laulujoutsen

Tänään on perjantai.
Vihdoinkin.
Viikko on tuntunut ihan pirun pitkältä
ja raskaalta.
Ääni hajoo aina iltapäivästä
Pitäis kai pitää turpa kiinni,
mutta kun siihen ei pysty
:D

Posti toi yhden tilaamani CD:n
Hitsin hitsi,
että musiikki pystyy tekemään ihmeitä!
Vingutin sit vähän enemmän
ja tietysti lauloin täyttä kaulaa mukana,
sehän on itsestäänselvää.
Ja jos jo valmiiksi rahisevalla stemmalla vedetään Cornellia ja Nightwishiä ja muita ihanuuksia,
niin siitä seuraa hiljainen loppuilta
:D

Mitenhän huomenna?
Aukeeko ääni ollenkaan
vai onko Rod-Stewart-Bonnie-Tyler-ääni?
Tai ehkä lauloin kaikki keuhkikset huitsin nevadaan?

Niin tai näin,
nyt lähden kuiskailemaan NukkuMatille juttuja.
Jutut vaan tuppaa nopeesti bunkan pohjalla lämpimässä täkin alla aika pikaisesti loppumaan kesken....
Ötyä höpönassut!

300

Mitä minä kaipaan?
Minä kaipaan lämpimiä käsiä
ja lempeitä kosketuksia
Minä kaipaan hiljaisia kauniita sanoja
Minä kaipaan halauksia ilman lupauksia
ja pyyntöjä
Minä kaipaan läsnäoloa.
Hiljaista puheenhyrinää.
Minä kaipaan hetkiä silmät kiinni hereillä

Vaativia halauksia kaipaan
ja innosta vapisevia sormia
Pyyntöjä
Vaatimuksia
Kuiskauksia
Suudelmia
Lähellä oloa ja huokauksia
Sitä kaipaan kun veri kiertää kohisten
kun hengitystä ei saa tasaantumaan
Ja kun vauhtia ei enää voi pysäyttää

Sinua minä kaipaan



Tämä oli teksti numero 300

Lyhykäisesti

No johan on.
Uusi viikko uusin voimin...
Eiku
Mä voisin mennä talviunille.
Yskittää yhä vaan.
Ja ääni menee päivän mittaan piiloon jonnekin ruumiin onkaloon rohistakseen sieltä käheänä sexibassona.
Fyysinen rasitus sattuu keuhkoihin
eli ei tanssittu maanantaina
eikä varmaan venytellä ja vanutella huomenna.
Saa lyhyen naisen pitkät selkälihakset vielä olla.
Jos vaikka ensviikolla sit?

Vali-vali-vali

6.1.2017
Loppiainen
Ja minä en ole vieläkään kunnossa.
On se prkele!
Googletin taas ja keuhkokuumeesta paraneminen voi viedä 4-5 viikkoa.
Voihan hemmetti.
Kaipaan avantoon,
mutta puolikuntoisena jätän kyllä väliin.
Kotona ei oikein ole saanut mitään aikaiseksi
kun työpäivä vie mehut ihan kokonaan.
Kotona oon sitten kuin märkä rätti.

Maanantaina alkais tanssit
ja tiistaina espanja
ja keskiviikkona jumppa.
Mutta kun keuhkoihin sattuu.
Kylmä ilma sattuu ja yskittää
nauraminen saa yskimään
ja hengästyminen yskittää

Vali-vali-vali

No tänään sain kireen pakkasen avulla pakastimen sulatettua.
Luulin, että siellä olisi "vuosikertatavaraa",
mutta ei ollut :)
Pyykit heitin ulos
ja puita sain kannettua sisälle.
On vähän niin kuin voittajaolo.
Mutta keuhkoihin sattuu.

Taidanpa vaan mennä soffalle pötköttämään...

Hiekkakakkutekstipäivitys

Välillä mietin,

että olis helpompi olla se raamatun pikkulintu,

joka ei huoli huomisesta.

Miten pieni ihminen ottaakin välillä

niin suuria kierroksia?

Miten jaksaa vaivata päätänsä

toisten asioilla?

Miten jaksaa mielensä pahoittaa

ja sitä suureen ääneen kailottaa?

Miten ottaa itselleen oikeuksia

vaikkei niitä edes ole jaossa?

Jos vaikka vaan muistettaisi,

että me kaikki leikitään samassa suuressa hiekkalaatikossa

ja lelujakin vois jakaa vähän tasasemmin,

ruoasta ja rakkaudesta puhumattakaan.

Oltais armollisia itsellemme

ja toisillemme

Ei tarvii rakastaa kaikkia

mutta kaikkien kanssa olis tultava toimeen.

Sitä mä vaan mietin...

Lukeminen avartaa

Luen mielelläni.

Kirjoja

Blogeja

Runoja

Satuja

Laulutekstejä

Kaikissa minua miellyttävissä teksteissä

on muutama yhteinen piirre

Niissä puhutaan asioista suoraan

sanotaan niin kuin asiat ovat

rakentavasti

rakastavasti

ja huumorilla

Viimeisimmät silmien avaajat ovat joululahjaksi saamani teokset,

Taberman

ja

Remu.

Minä itse kirjoitan varovaisesti

ja pysyn usein aika henkilökohtaisissa asioissa

Mutta luulenpa

että uusi vuosi tuo uudenlaisen

suoremman kirjoitustavan

Blogissa on se hyvä,

että ihmiset voivat valita

lukevatko vai eivät

Sinullakin on se valinnan vapaus

<3

2017 är här

Gott nytt år gott folk!
Det har börjat nu, nämligen 2017 :)
Om jag gjort några nyårslöften?
Nå inte precis, nej,
jag brukar inte göra såna.
Men jag lovar att jag försöker överleva....

Den lilla flickan i mig älskar sol

regn

skog

skymning

dimma

stora knottriga träd

berg o stora mossiga stenar

allt som får min vilda fantasi att vakna

Jag har igen börjat röra på mej

Jag tror jag överlevde lungiflamationen

Saknar dopp i vaken