7.1.2019

No jopa,
viikko mennyt ilman nameja.
Jossain tuossa viidentenä tai kuudentena päivänä
ei kroppa enää huutanut sokeria.
Helpotti.
Ennen sitä oli kaupassa käynti tuskaa
kun vanhasta tavasta meinas ostaa jonkun pienen suklaapatukan...
Nyt tekee mieli suklaata vain silloin tällöin,
mutta koko ajan harvemmin ja harvemmin,

Niinhän siinä kävi röökinpolton lopetuksenkin kanssa;
vaikka kroppa ei enää huutanut nikotiinia
niin sitä tupakkataukoa,
kahvia ja tupakkaa,
palkintoröökiä kun duunit oli tehty,
tupakkaa puhelimessa puhuessa,
niitä oli ihan hirveen ikävä
Ja niistä tavoista olikin paljon vaikeampaa päästä eroon.
Mutta kyllähän mä senkin lopetin kertheitolla.
Ja siitä onkin kohta jo kymmenen vuotta :D

Uutta vuotta kaikille!

Neiti nopsanäppi,
valokuvaajana vallan -heh- valloittava,
ei oikein saanut lumimyräkässä puhelimen kameraa
laukeamaan oikeaan aikaan.
Raketit laukesivat kyllä,
mutta mun kameran mielestä väärään aikaan,
väärällä etäisyydellä
ja muutenkin jotenkin väärästi...
Ohessa teille vähän makupaloja
:D

Vuosi on vaihtunut tuulisessa ja lumimyräkkäisessä kelissä.
Minä ja tytär käytiin katsomassa kunnan järjestämä ilotulitus
ja tultiin kotiin lämpimään
katsomaan leffoja ja syömääm juustoja.
Mietin, josko minä, joka en pahemmin uudenvuoden lupauksia anna,
lupaisin olla syömättä nameja.
Joulun alla on suklaata puputettu ihan yökötyksiin asti.
Jos ruoka onkin ollut vähän kevyempää kuin yleensä,
niin ne suklaat...ne suklaat....
En luvannut mitään, katson kuin onnistuu
Tähän asti ei tänä vuonna vielä ole käsi käynyt konvehtirasiassa.
(heh-he, kello on 18.20 anno domini 1.1.2019)

Mulla loppuivat uudenvuoden lupauksen sinä vuodenvaihteena, kun menin ensimmäistä kertaa kihloihin.
Jotenkin tiesin, ettei se suhde tule toimimaan
ja oikeassahan mä olin.
Siihen loppuivat juhlapyhiin keskittyvät juhlalliset (ja usein tyhjät) lupaukset.

Mennyt vuosi on ollut ajoittain ihan helvetin raskas.
Oli mennä ikä ja terveys,
kun ei tajunnut jarruttaa.
On ollut kolme työpaikkaa ja alituisesti uuden oppiminen
ja/tai kahden duunin vetäminen verottavat jaksamista.
Vaihdot olen tehnyt "läpsystä".
Ja näitä vaihtoja on osittain vauhdittaneet todella monet hakemukset, melkein iski kisaväsymys.
Tällä hetkellä tuntuu hyvältä ja rauhalliselta
ja paikka on vakituinen.

Olen ollut vaalitoimitsijana ja olen ollut mukana kunnallispolitiikassa.
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnassa olen vakijäsen ja
varajäsenenä saanut olla mukana päättämässä isoistakin asioista valtuustossa

Olen myös menettänyt balettineitsyyteni!
Don Quijote oli sopivan kevyt ja helppo seurattava ja aivan ihana.
Ei mikään huono ensikerta ;)
Tästä voinkin kiittää tytärtäni ja hänen avopuolisoaan <3

Keikkojakin on ollut:
Metallica, Hollywood Vampires ja Nightwish
Tänä kesänä jäi Tuska väliin, ei vaan ollut oikein kiinnostavaa nimeä,
tai ennemminkin niin, että joka päivälle oli joku yksi mielenkiintoinen juttu ja muut todella vähemmän kiinnostavia.

Teatterissakin on tullut käytyä:
Iki-ihana Kinky Boots,
varsinainen "feel good"-musikaali - suosittelen -
ja Kaasua, komissaario Palmu

Mulla on ollut koko kesän lainassa mökki ihan "nurkan takana" ,
mutta työhässäköiden vuoksi siellä oleminen ei oikein onnistunut.
Kesähän oli ihan hitsin hieno, lämmin ja pitkä.

Ja benjin hyppäsin!!

Se oli kyllä sellainen oksat pois kokemus.

Ihan uskomattoman helvetin hieno juttu. 

Jos joskus vähän kolottaakin

tai välillä vähän enemmänkin
niin siihenkin on tottunut.
Paikkoja särkee jos ei liiku
ja paikkoja särkee jos liikkuu,
niin mikäpäs siinä,
antaa perkele särkeä!
Avanto helpottaa,
mutta sinne pitäisi keretä vähintään joka toinen päivä
ja kun on sitä muutakin elämää,
niin ei välttis aina jaksa juosta paikasta a paikkaan b.

Elämä on valintoja täynnä,
minä olen valinnut omanlaisen,
hassun elämän.
Välillä ilta sujuu aktiivisesti
välillä sohvalla torkkuen.
Olen ehkä hiukan huithapeli ja osittain  suurpiirteinen,
mutta minä voin hyvin näin.
Ja pää viidentenä jalkana kuitenkin ryntään kaikenmaailman uusiin kotkotuksiin mukaan!

Se jokavuotinen syöpäkontrolli...neljäs kerta

Syöpäosastolla käynti on aina oma juttunsa.
En oikein osaa selittää,
mitä mä tunnen.
Se ei ehkä ole pelkoa, eikä se kyllä ole inhoakaan,
jännitystä ja jotenkin sellainen vähän yök-olo.
Vähän pihalla, vähän poissa ja jotain sellaista selittämätöntä räpinää sydänalassa.
Sanon usein, etten ole ihan täysipäinen

Koen syöpäosaston paikaksi,
jossa on läsnä todella vahvasti paljon tunteita:
pelko, kuolema, vahva elämänhalu ja taisteluhalu.
Myös luopumista, luovuttamista, voimattomuutta ja vihaa tilannetta kohtaan.
Osa kulkee peruukissa,
osa pipossa,
osa ylpeästi siilitukassa ja
osa on kauhuissaan miettiessään mahdollista hiusten lähtöä.
Osa odottaa vastauksia, osa on keskellä hoitopolkua ja
osa jo tietää, mistä on kyse.
Osalla on sellainen tilanne, ettei enää koskaan kulje ilman pirua olallaan.
Meillä kaikilla on yhteinen vihollinen
ja jotenkin tuntuu siltä,
että me ymmärrämme toisiamme ihan ilman sanoja.
Katseet kohtaavat ja näemme toisemme sisarina ja veljinä.

Tänä vuonna mulla on pelkkä mammografia ja utraäänitutkimus.
Sädehoito on muuttanut rinnan koostumuksen niin kompaktiksi, ettei mammossa näy kaikki
ja ultra saattaa paljastaa sen, mitä mammossa ei näy
Kumpikaan ei satu eivätkä ne ole kovin epämiellyttäviä.
Ultrassa tosin lääkärin pysähtyminen johonkin kohtaa ultraäänilaitteella
aina aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä.
Ja mulla leikkausarpien aiheuttamat hermoratojen katkokset tekee sen,
että kipu iskee välillä kuin veitsen viilto
(sama tunne ihan jo dödöä levittäessä)
Mutta sen kestää,
usein en ymmärrä mitä lääkäri sanoo, eikä sillä välttis ole mitään tekemistä sen kanssa
että leguri puhuisi jotenkin epäselvästi.
Mä en vain ole ihan mukana...

Tänään löysin odotushuoneesta puolitutun,
jonka kanssa juteltiin syövästä ja omista hoitopoluistamme sen ajan
kun odotimme tutkimuksiin pääsyä.
On helppo puhua ihmisen kanssa,
joka on läpikäynyt samat asiat.
Hän oli kahdesti jo taistellut syövän kanssa.
Ja menetti siskonsa syövälle.
Hän oli valmis ennen minua, tuli vielä kertomaan,
että kaikki oli hyvin
ja mikään ei ollut sen luonnollisempaa, vilpittömämpää ja itsestään selvempää
kuin halaus ja "pidä huolta itsestäsi"-toivotus.

Onnellisena voin todeta, että mulla ei ole tutkimuksista mitään kerrottavaa.
Kaikki hyvin.
Ei muutoksia.
Ei kovin montaa ultakojeen pysähdystä.
Kaikki hyvin.
Mikä helpotus, nyt haluan vain pois HYKSistä....

Hömelö tunne ei helpota.
Kävelen melkein koko matkan Meilahdesta juna-asemalle.
Matkalla vedän vielä kunnon pannut:
jalkakäytävän ja fillaritien välissä on pieni katukivetys,
joka on sopivasti jäänyt lumisohjon alle piiloon
ja minähän sit astun siihen sillain vinosti,
että polvistun sohjoiselle jalkakäytävälle.
Yleensä sitä yrittää nousta nopeesti ja vilkuilee, ettei kukaan vaan nähnyt,
mutta tänään en todellakaan jaksa välittää.

Olisin kerennyt junaan, jos olisin juossut viimemetrit,
mutta mulla ei ole kiire mihinkään.
Just nyt on hyvä juoda iso latte ja pysähtyä vetämään henkeä.
Katsoa ohi kiirehtiviä ihmisiä ja ajatella:
"ette tiedäkään, miten hyvä päivä tänään on!"

En så fin jul!

I år - äntligen - fick jag alla mina småttusar hem o fira jul!

Döttrarna har ju varit här och svärmor/famo,

men sonen har varit kring värden - ut på havet eller

jobbat på Åland och inte kunnat komma hem

Men i år är dom alla här!

Dagen före julaftonen var superfin.
Vi packa oss i bilen och började med en runda till släkt och vänner i vår gamla hemby. 
Julklappar, julhälsningar, kramar och "nyheter"
Och så blev jag i vänfamiljens backe med min bil.
Tur så fanns det bättre kuskar i huset,
som kunde hjälpa mig.
Och sen till svärmor/farmor, för i år kommer hon inte att fira med oss.

Sen blev det gravgården - mommo, mofa, fafa, och famos sambo aka barnens bonusfafa - alla fick sina ljus och hjärtevarma hälsningar.
(Jag pratar med dem när jag går till gravarna
och jag tycker inte att det är nåt underligt i det)

Vet ni att man kan fira jul utan att stressa ihjäl sig?

Julaftonen åka barnen till deras far och äta julgröt.
Jag blev hemma och förberäda julematen.
I år har vi ingen skinka.
Det är ingen statement - ingen av oss bara gillar skinka så jättemassor.
Så jag satsade på fisk och fisk och fisk o rökt kalkon och lite vilt.
 

När barnen kom hem
satte jag eld i bastun och min äldsta dotter och jag for ut på en 5 km promenad.
Härligt väder, -10 grader och sol, skönt på alla de vis.
Och bastun tinade upp allt det som frös...

Såsom alla andra så åt vi också oss fyrkantiga. 
Såååå gott! 
Gott sälskap gör maten ännu godare. 

Och julklappsutdelning 

Jag måst ha varit jättesnäll hela året eftersom jag fick många fina juleklappar.
Många fler än jag väntat mig,
mycket mer än jag önskat mig
och allt fint och användbart och jättevälkommet.

 Sen då?

Jo lite mer öl o vin och gammaldags brädspel - Rappakalja.
Glatt gapflabb och en fin slut på en fin dag.

Det känns fint att vara mor till tre så fina unga människor.

På juldagen sparka jag mig själv i aktern och åka iväg till simstranden för att ta ett dopp i vaken.
Har varit på väg många dagar, men märker att när det blir längre pauser så känns det svårare att dra sig iväg 

(åj nej, förlåt, mina tankar fladdrar hit o dit - på tv:n är Jude Law o han är bara såååå jävla sexig...)

På eftermiddagen kom äldsta dotterns sambo.
Och jag som trodde att man inte behöver äta på många dagar efter julaftonens matmängd men proppa i mig fisk o kalkon igen med stort iver...
Kanske det ändå är lite "lättare" med fiskar o fågel...
Eller kanske jag bara försöker övertala mig att det är så...

Och så packade dottern sig iväg.

Vet ni, det känns alltid lite ledsamt när dom åker iväg.
Många år har den äldsta och den yngsta bott för sig själv,
men alltid känns det vemodigt när dom far.
Undrar hur grymmt det känns när den mittersta igen flyttar ut.....

Julen har varit fin, en av de finaste.
Jag älskar stöka och kocka och kejka till mina nära och kära. 
Jag har ofta skämtat att jag har säkert i mitt föregående liv varit en "madam" i mitt egna , stora gästgiveri...

Julen är inte ännu slut,
ännu flere lediga dagar och jag har ännu två av tre småttusar hemma
Så fint!

Ystäväni

 Siinä sä istut mua vastapäätä.

Kymmeniä vuosia ollaan tunnettu

viimeisimmät 10-15 pidetty tiheämmin yhteyttä.

Olet aina ollut siinä kun olen sinua tarvinnut.

Ja sinäkin olet välillä tarvinnut minua.

Sinun kanssasi on ollut hyvä puhua,

käydä läpi elämää,

sydänsuruja,

kipuja ja tuskia.

Sun kanssasi ollaan aina puhuttu kaikista asioista

niiden oikeilla nimillä. 

Olet ollut mun tukipilari,

mun perseeseen potkija,

mun sparraaja

mun tsemppaaja.

Olet usein soittanut juuri silloin kun olen sinua eniten tarvinnut.

Jokaisella pitäisi olla tuollainen ystävä kuin sinä.

Avoin, utelias, luotettava.

Jossain toisessa ulottuvuudessa

jollakin toisella vuosisadalla 

meistä olisi ehkä voinut tulla jotain muutakin kuin vain ystäviä.

Kiitos, että olet olemassa!

Music-musik-musiikki

No pysytääs musiikissa

Vaikken mikään shoppailija ole,
niin musiikkia ja keikkoja,
niitä mä suurkulutan.
Elämyksiä yli kaiken muun.
Musiikki elää minussa voimakkaana, on aina elänyt.
Mulla on mahtava mielikuvitus ja se saa mut tuntemaan musiikin ehkä syvemmin.
Tiedän, että muksuni ovat samanlaisia,
perineet nämä geenit äidiltään.
Näen sen vanhimmassa tyttäressäni,
kuinka hän moshaa äitinsä kanssa ja
kyyneleistä hänen silmissään live-esityksen aikana,
kun musiikki vie hänet jonnekin ihan muualle.
Kuulen sen tyttäreni kauniissa, lujassa, vahvassa laulussa,
kun hän kuuntelee musiikkia täysillä
ja tyhjentää päätään musiikin voimalla.
Näen sen pojassani, kun hän sulkee silmänsä ja
laulaa äitinsä kanssa täysillä musiikin mukana,
lujaa ja vailla minkäänlaisia estoja.
Me kaikki kuuntelemme, laulamme surumme, rakkautemme, ilomme, eromme, kaipauksemme - kaiken!

Auto on otollinen kuuntelupaikka,
pieni ja kompakti mesta, jossa musiikki jumankekka kuuluu.
Cd:t koneeseen ja nupit kaakkoon - ei vain kuvainnoillisesti
vaan ihan oikeesti.
Mä olen välillä se jumpsis-tömpsis-auto, jonka kuulee pitkän matkan päästä.
Tai kuulokkeet päähän - niillä voi kätevästi sulkea ulos koko muun maailman.

Kuuntelen uutta ja vanhaa, ihan ilman ennakkoluuloja
ja usein omia rajoja rikkoen, omia laitoja venytellen.
Välillä löytyy jotakin minulle aivan uutta ja uskomatonta.
Yleensä raskaamman puoleista, mutta myös kepeämpää
esim lattarijuttuja, puhdasta rockettirollia, countria, tanssimusiikkia, svensk pop´ia,
kepeetä ja iloista.

Tässäpä sulle esim. jotain vähän erilaista:
 https://youtu.be/QTepSdETW0k

Jos musiikki ei ole sun juttus, niin et taida ymmärtää mistä puhun.

Spotify kertoo, mitä meikämuikku on kuunnellut eniten tänä vuonna.
Ja mikä genre on sitä mun genreä.
Statistiikkaa, statistiikkaa...
Ja arvatkaas, mikä on ehdottomasti kärjessä?
No Stam1-nami-na (siis Stam1na)
Äijillä on ihan helevetinmoinen isku!!!
Ja kyse ei ole vain tahdeista, vaan myös sanoituksista,
ihan ilman ennakkoluuloja, kuunteles tän sanoja:
https://youtu.be/S7FyaBk3Z60
Tai vähän rajummalla kädellä kuolemasta kauniisti:
https://youtu.be/aADyoKq1bPA


Oi että mä rakastan!

Kun aivot eivät sammu

Mulla on ollut iänikuisen vanha loimi täkkinä 

ja itse asiassa se on jo niin loppuunpesty,

ettei se kunnolla lämmitä.

Aina saa vilukissa kaivaa jotain lisälämpöä 

(paitsi silloin kun tulee ne hetket, kun hikeä pukkaa

ja jopa ajatus täkistä on liikaa)

Tyynykin on mitä on

vanha ja littana

 

Tuli black Friday-Saturday-Sunday-week-fourthnigt-whatever

ja käväistiin Jyskistä.

Mukaan kotiin tarttui tyyny ja täkki ja pari pöytäliinaa ja henkareita ja...ja...ja..

(ja minä kun inhoan noita teema-ostakaikkeamitäettarvitse-päiviä)

Tällä kertaa kannatti.

Neljällä kympillä hyvää tavaraa ihan kiitettävä määrä.

Eli nyt odotan iltaa ja sitä hetkeä,

kun saa kääriytyä uuteen, lämpimään ja ihanaan täkkiin.

Mutta joskus käy niin,

että väsyttää ihan vietävästi ja sitä vain odottaa, että saa painua pehkuihin.

Mutta kun sitten kellahtaa kömölleen bunkan pohjalle

niin aivot eivät päästä irti tajunnasta

vaan pitävät hereillä vaikka kuinka yrittää nukahtaa.

Nupissa kuhisee ajatuksia kuin mehiläisiä pesässä

Aivoissa on liikennettä kuin thaimaalaisessa kaupunkikeskustassa

Ja uni ei tule.

Yleensä mä en välitä siitä,

annan ajatusten juosta,

kyllä ne siitä väsyvät ja rauhoittuvat.

(tapa, jonka opin syöpähoitojen aikana)

Tai käyn mielessäni läpi kaikki isot lihasryhmät ja rentoutan ne tietoisesti.

Enpä ole koskaan kerenny käymään läpi koko kroppaa ennen kuin taju katoaa.

Mutta välillä ei pysty keskittymään edes siihen.

Korvien välinen kaaos on niin täydellinen.

Eilen kävi näin.

Nupissa pyöri hullunmylly,

jolla ei ollut päätä eikä häntää.

Jalkojen rentoutuksen jälkeen oltiinkin jo jouluvalmisteluissa

ja niistä juostiin avantoon

josta joululahjat tulivatkin mieleen.

Ai niin, ne varpaat...

mutta jos tänäjouluna tekiskin kalavoittoisen joulupöydän

ja miten mä kerkeen tekemään kaikki duunini ennen joulupyhiä

kun vuodenvaihteen jälkeen onkin ihan uudet ohjelmat

ja blaablaaablaaa

Nuorena hiljensin ajatukset hiljaisella radiolla

(aikaan ennen Spotifyta ja kännyköitä)

Joten eikun Spotify auki ja rauhoittumismusiikkia.

Ja kuulkaas 

taisin kuulla kaksi biisiä

ja olin untenmailla

Sen pituinen se!

More music to people!