Soitin.
Hän vastasi.
Oli odottanut.
Pitkään.
Sanoin kyllä.
Ja kysyin sopiiko.
Luurissani hiljeni ja kuulin kuinka hän tavoitteli henkeään.
Ja sanoja.
Hiljaisuudessa kuulin ilon.
Ja kun sanat irtosivat kurkusta ne tulivat omituisessa järjestyksessä.
Ne tulivat hymyn takaa.
Ilo ja into tarttuvat.
Minun nauruni helisi.
Se tuli sydämestä asti.
Välillä ilo on todella vähästä kiinni.
Onko olemassa parempaa tunnetta kuin iloisten uutisten jakaminen?

(Oho -tämä on postaus nr 69)