Luottamus

Pitkään kun elää, niin oppii tietämään ketkä ovat ystäviä
ja keneen voi luotaa.
Ja jokainen elämän katastrofi opettaa vielä vähän enemmän.
Mä olen siinä mielessä onnellinen idiootti,
että mulle periaatteessa kaikki on hyviä tyyppejä,
kunnes toisin todistetaan.
Paitsi, että joidenkin kohdalla kaikki hälytyskellot pärähtävät soimaan..


Ja sit on niitä, joille on uskaltanut kertoa todella henkilökohtaisia juttuja ja ne jutut eivät koskaan ole tulleet vastaan kylän raiteilla.
Niille ystäville haluan nostaa hattua.
Haluan kumartaa ja kiittää
Ja heitä kunnioitan.
Sellaisia ystäviä me kaikki tarvitsemme!

Saavutettuja etuisuuksia ei voida poistaa.

Olen nyt syksystä lähtien liikkunut enemmän ja enemmän,
tällä hetkellä jopa melkoisen paljon.
Kunto ei nouse kohisten, mutta sen kyllä tavallaan ymmärrän.
Hyvä olo sen sijaan kasvaa ja jaksaminen
(vaikka suonenvedot kyllä nyt juuri taas piinaavat)
Ja välillä on ihan hirveen "raskaita" päiviä,
jolloin pelkkä yhden kerroksen portaiden nousu hengästyttää.
Onneksi kuitenkin yleisellä tasolla jalat toimii paremmin kuin aikaisemmin.
Kysehän ei pelkästään ole siitä,
että pitäisi liikkua enemmän,
vaan nuo ihanat estolääkkeet myös heikentävät huomattavasti nimenomaan alaraajojen veren/nesteen kiertoa.

Yleensä kun aktivoidun niin paino lähtee putoamaan.
Tervetullut lisäbonus!
Nyt olen myös muutaman kuukauden tarkkaillut syömisiäni
ja nyt viimeisimpänä ollut kohta kaksi viikkoa totaalisessa namilakossa.
Ennen syöpähoitoja tälläinen touhuaminen pudotti n. kilon viikossa.
Mutta nyt ei ole vähentynyt grammaakaan!
Vaaka näyttää tasan samaa kuin viime syksynä.

Voiko olla niin, että noi estolääkkeet/hormoonit jotenkin sekoittaa kropan omia prosesseja?
Siitä on ollut paljon puhetta että lähestulkoon kaikki tuota lääkettä syövät ovat saaneet lisäkiloja
vaikka eivät ole muuttaneet liikkumis- tai syömistapojaan.
Mutta että se myös tavallaan jotenkin estäisi laihtumisen?
Ja mitähän mun kropalle ja painolle olisi tapahtunut,
jos en olisi lähtenyt tehostamaan liikkumista.....

BS:n maailmanmestari

Jos vaikka olenkin moottoriturpa niin bullshit ei ole mun juttu. Mua inhottaa kuunnella kun joku puhuu läpiä päähänsä.

Tänään oli taas tilanne, kun toinen puhuu niin paksua palturia, että mä mietin jos se pitää mua tyhmänä tai jos se ei edes ymmärrä miten pahalta jutut kuullostaa. Aikamoinen satusetä...

Sisäinen myrsky

No nih, nyt kun tämänpäiväinen sisäinen tsunami on rauhoittunut, voi ruveta järjestelemään sanoja jonkunmoiseen järjestykseen ja ehkä analysoida mistä helvetistä oli kyse.

Tänään oli taas juoksukoulu.
Tykkään ihan sikana ja vetäjät on vanhoja hyviä tuttuja,
mukavia, kannustavia ja treenit on olleet vaihtelevia.
Eli nou problem.

Ihan hirvee keli, vettä tuli taivaan täydeltä, täti Esteri on vissiin nauttinut oluita, kun sateelle ei loppua näy.
Mutta sateella on hyvä juosta ja kotona odotti sauna.
Että mitä sitten jos sataa?
Nou problem.

No yksi kurssilaisista kertoo ummet ja lammet mitä hän treenaa ja kuinka paljon, kovaa, korkeelta, lujaa ja usein.
Eikä siinäkään ongelmaa.
Ei ehkä vaan ole järkevää tulla "sohvaperunoiden juoksukouluun", oisko se puolmaraton tai peräti maraton oikea treenimissio?
Ei siinäkään ongelmaa.

Mutta tää mun kroppa.
Voi perkele sentään.
Suonenvedot on palanneet ja vasen pohje elää ihan omaa elämäänsä.
Välillä on vasemman jalan varpaat solmussa tossun sisällä ihan niinkuin tennarinnarut...paitsi että viimeksimainitut ei meinannu pysyä kiinni.
Ihan v*tun kova lenkki, mulle ei muille.
Ja mulla v-käyrä lähti jyrkkään nousuun.
Kun ei vaan kroppa ole yhteistöhaluinen.
Kun haluaa niin paljon enemmän kuin kroppa just tänään antais myöden.

Tehourheilija ja vetäjä kuitenkin muistuttavat,
ettei jokamimmi ehkä vielä juoksis mun hoitojen jälkeen.
Kannustavat ja hiljentävät vauhtia ja mulla nousee pala kurkkuun.
Sanonkin, että kohta mä itkeä tillitän
Ja toinen nauraa, että onneksi sataa...
Nauretaan.
Ja taas juostaan.

No, on vain yksi suunta
Ja se on ylöspäin!
Ja mä tykkään suunnattomasti tekniikkaharjoituksista!
Ja porukka on hyvä!
Ja mä jumalauta kyllä vielä juoksen!

Kun on hyvä fiilis
ja kun tuntuu, ettei just nyt ole huolia,
niin älkää muistuttako,
että kohta menee vi*uralleen.
Kyllä mä sen tiedän, mutta haluan hyvän hetken tullessa nauttia siitä ihan satasella.
Imeä viimosetkin hyvän hetken pisarat pillillä mukin pohjalta.
Hengittää viimeisenkin ilon tuoksun täysin keuhkoin.
Hymyillä kuin vajaamielinen ja
Nauraa koko kropalla.
Luotan siihen, että hyvät hetket tulevat yhtä varmasti kuin huonotkin.

Kuinka hyvältä tuntuukaan,
kun puhuu pitkään ja hartaasti ummet ja lammet omien mukuloiden kanssa
puhelimessa, nokakkain tai netissä.
Tai kun joku soittaa ja sanoo, ettei ole mitään asiaa,
haluaa vain kuulla äänesi.
Tai kun siskoilta tulee viestejä tai niitä "pikapuheluja".
Tai kun joku halaa lämpimästi tavatessa.

Tänään on välipäivä kaikesta muusta paitsi namilakosta.
Pitää kai vähän himmata kun pyörin yöt kuin väkkärä.
Energiaa olis vaikka kuin
ja päätä ei saa pysäytettyä.
Muutama yö vielä menee, mutta sit rupee lyhyet yöunet jo vaikuttamaan työhön.
Viime yönä nukahdin, mutta heräsin muutaman tunnin jälkeen. Sitä edeltävänä yönä pyörin aamuyöhön ennen kuin nukahdin.
Sama juttu oli silloin kun aloitin salitreenit.
Kyllä se sit rauhoittuu.
Jossain vaiheessa.

Ja ihmisillä on kevättä rinnassa.
Sen huomaa vaikka mistä.
Mutta turhan huulenheiton sijaan olisi ehkä aika minunkin taas tehdäkin jotain.
Mutta siinäpä se, kun musta tuntuu,
että mulla menee nykyään pupu pöksyyn heti kun pitäisi sammuttaa moottoriturpa.
Pelottaa näyttää silvottu torso.
Pelottaa antaa toisen koskettaa, kun tietää että paikoitellen on täysin tunnoton.
Pelottaa, ettei mikään enää olekaan niin kuin ennen,
vähän niin kuin olis menny rikki.
Ja osittain onkin.

Ehkä olisi ollut helpompaa prosessoida näitä, jos hoitojen aikana olisi ollut vakisuhde.
Mutta kun ei ollut niin käänsin asian niin päin,
että kenenkään ei tarvinnut nähdä ja yrittää ymmärtää sitä puolikuollutta naisenraatoa, joka täällä ajoittain raahusti.
En olisi jaksanut/pystynyt/kyennyt antamaan kenellekään yhtään mitään.
Ja tytärparka, joka joutui mun kärvistelyä katselemaan.

On se vaan ihan helvetin kovaa,
että kaiken muun paskan lisäksi vielä kantaa moisia ajatuksia.
Toivottavasti joku joskus mulle todistaa, että olen väärässä...

Att man släpper nån riktigt nära,
intill,
släpper ner alla skydd
och skiter i all kontroll o försiktighet.

O så smäller det!

Kommer kring öronen så det sjunger
knivar i ryggen så djut att bara skaften synns
o hela lasset skit på köpet.

Då går nånting sönder.

Kan det lappas?
Limmas?
Plåstras?
Sys?

Säkert nog,
men ärren blir kvar...

Namilakko - day 1

Syöpähoitojen aikana kaikki makea maistui paskalle.
Ei vaan voinut syödä ja sehän oli hyvä.
Eivätkä namit oikeastaan ennen sitäkään olleet ongelma.
Kun hoitojen aikana kaikki maistui pahalle tai vieläkin enemmän pahalle, kaipasi ja halusi tuntea suklaan maun.
Oluen maun.
Pihvin maun.
Salmiakin maun....
Ja kun maku normalisoitui jäi naminälkä päälle.
Ja nyt sille laitetaan piste.
Houkuttelin tyttärenkin mukaan.
Kuukausi kokeillaan.
Ja mä luulen, että ainakin minä jatkan senkin jälkeen.
Tämä kroppa ei tarvitse yhtään ylimääräistä kaloria!

Ei karkkia, ei pullaa eikä sipsejä.
Limuja ja mehuja me ei muutenkaan juoda.
Xylitolpurkkaa saa jauhaa
ja pähkinöitä syödä.

Ja arvaahan sen, että tänään,
heti ekana päivänä
tekee ihan hirveesti mieli kaikkea...
Mutta - emme ole langenneet!
:)

Bästa veckosluten är sådana
när man inte har planerat nånting
och det händer en massa saker.
Det här veckoslutet har varit just sånt!

Ingenting fastslaget men fått massor gjort i trädgården,
växthuset monterat,
blomfrön planterat,
bilen tvättad,
fönstren tvättade utifrån,
städat inne,
tvättat en massa byk,
vänner o familj på besök,
god mat,
springlenkki
ALLT-ALLT på ett veckoslut.

Puss till er alla o en ny vecka.
Såhär ska det vara :) <3

Tilapäinen toimitushäiriö sanallisella osastollamme.
Sanavarastomme on tilapäisesti loppunut,
mutta odotamme pikapuoleen uutta toimitusta.
Lähetys on jo lastattu DHL:n autoon
ja toimitetaan pikana perille asti.
Pahoittelumme.

Jostain syystä on sanat loppuneet.
Kun olisi aikaa, ei ole sanottavaa
ja kun olisi sanottavaa, ei pääse koneelle
ja sit jo unohtaa, mitä halusi sanoa.
Tai sit on ollu varasto täynnä vääränlaisia sanoja.
Sellaisia painokelvottomia.

Aikamoinen työviikko,
tahkottavaa on riittänyt.
Päällimmäisenä ehkä ajatus,
kuinka tavattoman ärtyneeksi tulen ylimielisestä asenteesta ja kuinka hyvältä tuntuu nauraa räkättää ihanien ihmisten kanssa.

Låt mej somna brevid dej
riktigt nära
Intill
Låt mej lyssna på dina lugna andetag i natens mörka tystnad
Låt mej vara den
du ser när du vaknar.
Låt dej vara den
jag ser då jag vaknar
Låt oss vara dom som drar efter andan djupare o djupare...

Oi mikä viikko. Ja viikonloppu.
Viikon loma ollut täynnä ihan just kaikkea sitä,
mitä olen halunnut.
Aikaisia ja myöhäisiä aamuja.
Pitkiä ja lyhyitä aamiaisia.
Lenkkejä. Pihahommia.
Huutavia lihaksia.
Naurunräkätystä.
Kahvivieraita, sukulaisia ja ystäviä.
Mansikkana kakussa tatuointimessut ja
kaksivuotissynttärit <3
Nyt pitäis taas jaksaa painaa,
vaikka justhan mä olen päässyt loma-moodiin.

Syntymäpäiväsankari ei oikein kerennyt pakettejaan avaamaan vaan juoksi ja touhusi.
Talo oli täynnä pienten jalkojen töminää ja iloa ja riemun kiljahduksia.
Minullekin luovutettiin hetkeksi yksi tosi pieni ja hurmaava neitokainen.
Onneksi minut on kestorokotettu vauvakuumetta vastaan!
Vaarana tietysti, että mummokuume iskee...

Messuilta en oikein löytänyt sitä mitä etsin.
Uusi leima saa vielä odottaa.
Vaikeata tietysti löytää, kun ei oikein tiedä mitä etsii.
Mietintämyssyssä muutama idea,
mutta haluan rauhassa niistä keskustella,
en messukansan humussa ja sumussa.
Ja lävärikin kiinnostaisi...
Heh - väri ja läväri
Tytär palasi messuille leimattavaksi.

Ikävä on yhtä hassua, minulle kuulumatonta.
Tekisi mieli tehdä tikusta asiaa,
mutta tiedän, että hän näkee harhautukseni...

It's good to be alive!

Oiskohan niin, että minäkin olen herännyt eloon kevään myötä? Viime syksy-talvi-kevät-kesä ovat jotenkin kuin musta aukko. Ja nyt kerään hullun lailla lisää muistoja.

Imen itseeni kaikkea kuin wettex-liina.

Ihan hirveä kokemustenjano.

Tavarat ei enää kiinnosta samalla tavalla.

Tärkeitä ovat kokemukset.
Ihmiset.

Tunteet.

Tuoksut.

Maut.

Näyt.

Elämykset.

Konsertit.

Musiikki.

Ruokaa nälkäiselle sielulle....

Tänään ei synny tarinoita.
Tämä noita
On vetänyt itsensä ihan piippuun.
Tanssia, juoksua, pilatesta ja muuta
lisännyt vauhtia, vaikka kuivaa suuta.
Vaikka järki käskee pysähtyä
Ei kun lisää höyryä.
Koska tuntuu hyvältä touhuta
ulkona keikkua ja keväästä nauttia.

What Mamabear likes, part 4.

Beröring, vidröring, kosketus, touch
Jag har en oändling hunger för kroppslig kontakt.

Jag är den som själv kramar o smeker o rör människor. Både kvinnor och män.
Men jag har en ganska noggrann radar som berättar om den andra "får" röras. Prånglar mej inte på.

Och de finns många som automatiskt kramar mig när vi ses, rör min axell eller smeker min arm när man diskutterar o det känns så jäkla fint!
En hjärtlig kram värmer ens kropp o själ o gör en varm inifrån <3
Att bli rörd får mig o må så gott.
Eftersom jag är singel lider jag av akut brist av kroppslig kontakt!

Men alltid behöver man inte röra fysisk för att berätta att man bryr sig. Kan inte för mycket poängtera kroppsspråk och ögonkontakt.
Sättet som nån böjer sej mot mej när jag pratar eller ögonens varma blick kan kännas nästan lika bra som en fysisk rörning...nästan.

Lisäyksenä edelliseen tekstiin
ja lähinnä muistutuksena itselleni
(ja varoitus: sisältää vahvaa kielenkäyttöä)

Jospa rouva muistais kunnioittaa kroppaansa.
Kuinka lujaa pitää takoa, että taas muistuu,
mitä on läpikäyty?

Muistais, että on taaperrettu puoli vuosisataa.
Ja hyvin on kroppa palvellut ja pysynyt kasassa.

Vikasta sytopaskasta on aika tasan vuosi.
Ja miltä tuntui kun myrkyt sekoitti kropan
Ja kaikki karvat lähti?
Kaikki maistui paskalle ja aivot oli hitaalla
ja oli päiviä kun ei bunkasta ylös päässy.
Ja oli viikkoja, kun ei pystynyt kunnolla edes kävelemään.
Ja nyt jo kuvitellaan, että pitäisi juoksun sujua ongelmitta!

Vikasta sädehoidosta on about 10 kuukautta.
Palo karrelle arvet, rinta ja solisluu
ja selästä kuoriutui nahka.
Väsymys oli niin totaalinen että yöunet veny 12 tuntisiksi ja kuitenkin piti päivällä ottaa tirsat.
Ja siitäkin saatana kroppa selvisi!

Sen jälkeen vedettiin vielä ruusun takia kolme pitkää
antibioottikuuria, osittain suonensisäisesti sairaalassa maaten,
osittain suonensisäisesti terveyskeskuksessa,
2 kertaa neljän viikon kuuri ja vikana kuuden viikon kuuri eli ilman vahvoja antibiootteja noin puolisen vuotta.

Ja sit vielä kehtaa vinkua, ettei tykkää kropastaan.
Jumalauta!
Nyt nainen älliä peliin!
Kroppasi on ainoa lajiaan!
Se hienosti toimiva värkki!
Hoida sitä huolella, kyllä se siitä vielä tokenee
Ja palvelee vielä seuraavatkin 50 vuotta.
OLE ITSELLESI ARMOLLINEN!!

Olen hyvä kiduttamaan itseäni.
Ei tarvii muiden ruoskia, kun hoitaa homman itse ;)

Liikkumisessa on ilo piinata itseään,
onni kun huomaa parantavansa liikkuvuuttaan,
nopeuttaan, kestävyyttään, hapenottokykyään.
Nykyään en vaan enää tunne kroppani toimintoja.
Sytostaatit ja säteilytykset vaikuttavat vielä.
Kivut tuntuvat esim säteilytetyssä torson osassa.
Jos juoksemisesta kipeytyy ja turpoaa vain toinen tissi,
on vika kyllä jossain ihan muussa kuin harjoittelutavassa...
Helevetti soikoon.
Mutta yritän päästä kondikseen,
ihan oikeesti yritän.
En pidä tästä vartalosta, haluan omani takaisin.

Heavy pubikeikka

Ei ehkä kuullosta ihan normijutulta,

mutta toimi ihan helvetin hyvin.

Eilen Karjaa, Pub Norris, Skulldrivers ja Bob Malmström,

minä kuskina ja vesiselvänä.

Pieni, intiimi tila, pieni moshpitin tapainen ja tilaisuus nähdä artisit niin läheltä, että into, ilo ja nautinto musiikin tekemiseen näkyvät selvästi.

Oi että.

On se vaan hienoa, että on ystäviä, jotka laajentavat musiikillista areenaani ja paukuttelevat tulemaan minulle uutta ja outoa musiikkia.

Ja että mulla on tytär, joka suostuu ottamaan mamman mukaan keikoille.

Ei ole eka, eikä varmaan vika kerta, kun seistään vierekkäin nyökyttelemässä/moshaamassa!

Myönnän, en olis yksin lähtenyt.

Myönnän, en ole paljoa etukäteen kuunnellut.

Mutta tykkäsin.

Ihana sikana tykkäsin!

Positiivinen ylläri!

Kyllä live musiikki on hieno juttu!!

Ikuinen ystävyys

On olemassa ihmisiä, jotka heti ekasta kerrasta tuntuvat aivan mahdottoman ihanilta.
Joiden kanssa syntyy yhteys ja kaikki synkkaa kuin rasvattu.
Ja niitä, jotka säilyvät mukana "koko elämän".

Yksi näistä löytyi tanssilattialta.
Ihan sattumalta.
Koko ilta tanssittiin, siihen ei mahtunut muita mukaan.
Kokonainen hikinen ilta jonkinlaista sanatonta yhteyttä.
Olemme samaa sukupuolta.

Toinen on ollut tavalla tai toisella mukana nuoruusvuosista asti.
Todellinen sydänystävä, jonka kanssa voi puhua ihan mistä vaan.
Joka potki perseelle kun eniten sitä tarvitsin.
Joka jaksaa kannustaa hulluinpiakin ideoitani.
Olemme eri sukupuolta.

Se yksi muutti nuoruusvuosina jo ulkomaille.
Höpönassu, jonka näen hyvin harvoin,
mutta silloin kun nähdään, katoavat välivuodet kokonaan.
On kuin emme olisi koskaan eronneetkaan.
Räkätystä, halausta, iloa, intoa, salaisuuksia,
ihan kaikkea sitä, mitä ystävyys pitää sisällään.
Olemme samaa sukupuolta.

On sekin, joka opistoajan jälkeen katosi elämästäni.
Ja minä hänen elämästään.
Kumpikin vaeltanut pitkän matkan,
käynyt läpi kovia juttuja
ja yhtäkkiä duunin ruokalassa törmäämme toisiimme.
Oi onnea ja iloa.
Onko tässä mennyt lähet 30 vuotta?
Räkätys on aina aitoa ja tulee syvältä sydämestä,
kummallakin.
Olemme samaa sukupuolta.

Sit on tää yks, joka käveli sisään talooni (ja sydämeeni)
ja tulee varmasti olemaan siellä hamaan tulevaisuuteen.
Ihminen, joka on todella lämmin ja helppoa seuraa,
ei tarvitse spennata eikä olla mitään muuta kuin itsensä.
Olemme eri sukupuolta.

Ja monta muutakin kummallista, ihanaa tapausta ja tarinaa.
Ystäviä ja sukulaisia ja sukulaissieluja
Kiehtovia, kauniita ihmisiä, kauniita sisältäpäin.
ikään, kokoon, ihonväriin, uskontoon tai sukupuoleen katsomatta!

Ja toivottavasti monta uutta tulevaisuudessakin tulevaa höpönassua!

Elämä on täynnä valintoja

Jokainen meistä joutuu valitsemaan.
Aamu alkaa valinnoilla ja päivän mittaan tehdään useita kymmeniä valintoja.
Toiset ovat jokapäiväisiä, toiset suuren luokan juttuja.

Minulla nuoruus meni aika pitkälti huonojen valintojen seurassa.
Monellakin tapaa ja monella tasolla.
Pyydän nöyrästi anteeksi kaikilta, joita kohtelin kaltoin,
joiden luottamuksen petin ja joille olin ilkeä.
Kaiken olen kyllä saanut korkojen kera takaisin.

Huonot valinnat saivat jossain vaiheessa huomaamaan,
että pystyn itse vaikuttamaan asioihin.
Että minulla on valta ja vastuu omasta itsestäni ja valinnoistani.
Siinä vaiheessa syntyivät kai ensimmäiset oikeat valinnat.
En enää ajautunut paikasta toiseen vaan lähdin johonkin suuntaan.

Välillä mentiin täyttä vauhtia eteenpäin
välillä täysillä seiniä päin,
välillä oltiin ojanpohjalla ja
välillä tuli turpaan niin että tuntui.
Mutta jokainen pyllähdys sai aikaiseksi uuden valinnan.

Ja tässä istun tänään, useita kymmeniä vuosia viisaampana,
useita kymmeniä periaatepäätöksiä myöhemmin,
nöyränä mutta vahvana
pehmeänä mutta piin kovana
kunnioittavana mutten kumartelevana.
Rakastan syvästi enkä oikeastaan vihaa mitään.
Kaikella on syynsä ja tarkoituksensa.