Saavutettuja etuisuuksia ei voida poistaa.
Olen nyt syksystä lähtien liikkunut enemmän ja enemmän,
tällä hetkellä jopa melkoisen paljon.
Kunto ei nouse kohisten, mutta sen kyllä tavallaan ymmärrän.
Hyvä olo sen sijaan kasvaa ja jaksaminen
(vaikka suonenvedot kyllä nyt juuri taas piinaavat)
Ja välillä on ihan hirveen "raskaita" päiviä,
jolloin pelkkä yhden kerroksen portaiden nousu hengästyttää.
Onneksi kuitenkin yleisellä tasolla jalat toimii paremmin kuin aikaisemmin.
Kysehän ei pelkästään ole siitä,
että pitäisi liikkua enemmän,
vaan nuo ihanat estolääkkeet myös heikentävät huomattavasti nimenomaan alaraajojen veren/nesteen kiertoa.
Yleensä kun aktivoidun niin paino lähtee putoamaan.
Tervetullut lisäbonus!
Nyt olen myös muutaman kuukauden tarkkaillut syömisiäni
ja nyt viimeisimpänä ollut kohta kaksi viikkoa totaalisessa namilakossa.
Ennen syöpähoitoja tälläinen touhuaminen pudotti n. kilon viikossa.
Mutta nyt ei ole vähentynyt grammaakaan!
Vaaka näyttää tasan samaa kuin viime syksynä.
Voiko olla niin, että noi estolääkkeet/hormoonit jotenkin sekoittaa kropan omia prosesseja?
Siitä on ollut paljon puhetta että lähestulkoon kaikki tuota lääkettä syövät ovat saaneet lisäkiloja
vaikka eivät ole muuttaneet liikkumis- tai syömistapojaan.
Mutta että se myös tavallaan jotenkin estäisi laihtumisen?
Ja mitähän mun kropalle ja painolle olisi tapahtunut,
jos en olisi lähtenyt tehostamaan liikkumista.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti