Pelottaa...

Kaipa meillä kaikilla on pelkomme.
Usein ei ehkä sanota suoraan, että pelottaa.
Sanotaan, että ei haluta, ei voida, ei keretä tai
keksitään vaan jokin tekosyy
sekä itselle että muille.

Mulla on ystäväpiirissä todella rohkeita miehiä ja naisia
On palomiehiä, poliiseja, räjäyttäjiä, sairaanhoitajia, vakavasti sairastuneita, kotiäitejä, radiotoimittajia, musiikintekijöitä, taiteilijoita, lentämään opetelleita, sukeltajia...
Kaikissa ikäluokissa, ammateissa, sukupuolissa löytyy todellista rohkeutta
Ja pelkoja

Aamulla mulle iski ajatus,
että se mikä mulle on helppoa kuin heinän teko
voi olla jollekin toiselle paniikin ja kauhun paikka.
Ja että me erilaiset täydennämme toisiamme.
Että me annamme voimaa toisillemme
Että me voimme auttaa toisiamme.
Myös pelkojen voittamiseksi.
Aikaisemmin olen sanonut, että mun kaveripiirissä "rapsutetaan toistemme selkää"
eli minä autan sua tänään ja huomenna sinä autat minua,
mutta en ole aikaisemmin tajunnut,
että tämä toimii myös pelkojen selättäjänä.

Aika vähän mulla on pelkoja
ja olen aikamoinen yllytyshullu ja heittäytyjä,
mutta huomaan, että sairauteni on tehnyt tehtävänsä:
Musta tuntuu siltä, että jos olisin kissa,
olen jo käyttänyt osan seitsemästä elämistäni.
Enkä halua tuhlata niitä loppuja turhiin hölmöilyihin
Kuolema ei sinänsä pelota,
mutta kaikki se mikä jää kokematta surettaa...