Hönö

Torstai oli pakko jäädä bunkan pohjalle.
Koko edellinen yö meni pyöriessä ihan kummallisissa tuskissa. Ihan kuin olis saanut selkäänsä ja ihan kunnolla tai kun kuume nousee, koko kroppaa särki.
Mutta ei kuumetta.
Ja koko torstai meni nukkuessa.
Ei minkäänasteisia voimia tehdä yhtään mitään.
Olikohan tää allerginen reaktio.
Vai mitä vittua, ihan oikeesti?
Maanantaiksi sain puhelinajan lääkärille.

Perjantaina jo menin töihin.
Varoitin vaan, että olen ehkä normia hönömpi...
Vähän pönttö fiilis.
Ja duunissa päätin, että kun pääsen kotiin,
vaihan vermeet ja lähen lenkille.
Niin teinkin.

Tuli sytoajat mieleen, aika raskasta oli köpöttely.
Mä olen oppinut hiljentämään kropan vastustelun,
kävelen kuitenkin.
Otan vain vähän hitaamman tahdin,
olen itselleni armollisempi,
mutta kävelen kuitenkin.
Kahden tunnin lenkki aivan ihanassa syyssäässä.
Vaikka kroppa huutaa niin korvien väli kiittää.

Ja tänään olikin sellainen viiden tunnin sosiaalinen sessio useamman ihanan ihmisen kanssa kylillä.
Piti vain käväistä kahvilla ja kaupassa...
Ja koko iltapäivä pihahommia.
Oliskohan viimonen kerta nurtsinleikkuuta tälle sesongille?
Ja hyvää ruokaa ja sauna.
Kroppa huutaa taas hoosiannaa, mutta mitä sitten?
Särkee, jos ei tee mitään.
Ja särkee, jos tekee jotain.
Että mitä väliä?
Korvien välissä vaan tuntuu paremmalta,
jos tekee jotain.

Ja joo.
Paino on pudonnut.
Ihan kivat kilomäärät.
Tai niin luulin, kunnes tytär huomautti,
että meidän vaa'assa on jotain vikaa,
se näyttää ihan kummia lukemia...