Jag vill ha dej här.
Jag vill höra din låga stämma.
Känna din doft
o skratta med dej.
Jag vill se mej i dina ögon
för där är jag stark o vacker o klok.
I dina ögon är jag allt det som jag vill vara...

Jepjep
Kun on saanut solumyrkyt ja sädetykset
niin muuttuu jotenkin hauraaksi.
Haperoksi
Silmät ei oikein siedä mitään,
nahka menee pergamentiksi,
kynnet napsahtelevat rikki puolestasormesta
muista v-mäisyyksistä puhumattakaan
Olen joutunut kineesioteippaamaan itseäni
nestekertymien ehkäisemiseksi.
Ongelma on vaan se,
että teippejä poistaessa irtoaa myös iho.
Ja haavojahan ei sais tulla ruusutulehdusvaaran vuoksi.

Välillä mä naureskelen, etten voi lähteä juoksulenkille,
saattaa tissi pudota....
mutta ilmeisesti se on aika lähellä totuutta.

Siis miettikää syyspimeetä lenkkipolkua ja mua otsalampun valossa etsimässä pudonnutta rintaani.
Ja kun se löytyisi, se olisi kylmä, märkä ja rapainen
ja todennäköisesti heittäisin sen pois.
Metsään lentäis susien ruoaksi.
Ja eläisin onnellisena lopun elämääni yksiryntäisenä taistelijaprinsessana oman unelmaprinssini kanssa.
Eiks jeh
;)

Hehe
Tähän piti tulla tarina.
Kirjoitin sen.
Ja poistin sen
Kirjoitin uudelleen.
Ja poistin.
Lopullisesti.
Se ajatus ei kuulunut tähän.
Eikä se kuulunut teille.
Eikä sen olisi pitänyt olla minunkaan päässäni...

Kun minulta kysytään miten voin, jään usein miettimään. Mitä kysyjä tahtoo minun vastaavan?

Onko tämä henkilö sitä sorttia, joka haluaa kuulla koko sairauskertomuksen? 

Vai se, joka ei oikeasti halua kuulla mitään?

Vaiko sellainen epeli, joka aina tietää jonkun, jolla meni ihan hlvetin paljon huonommin?

Vaiko se tyyppi, joka haluaa survival-tarinan?

Vai se, jolla on kerrottavana, kuinka joku jonka kello jo tikitti viimeisiä hetkiä parani ruokasoodalla? Vai oliko se leivinjauheella? Vai vetikö se sitruunaa naama nutturalla?

Vai onko tämä se, jolle voin sanoa ihan mitä vaan ja hän kuitenkin tietää, miten asian laita on?

Se, jonka halaus lämmittää sydämeen asti ja jonka silmistä paistavat lämpö ja sympatia.

On aika uuvuttavaa olla aina tuntosarvet päällä.

Ja välillä provosoin, manipuloin, järkytän, ravistelen ja kaadan kaikki tielle sattuvat esteet ja aidat ja nauran reaktioille.

Välillä en vain jaksa ja murrun. 

Ja suutun itselleni, koska mielestäni ei ole oikein vyöryttää kaikkia tunteita jonkun päälle ihan noin vaan...yhtäkkiä.

Feels kinda good again
Been a hard period
but I think it' s over for this time.
I'm tired and have more work than I can manage,
but I know I am good in what I do.
And I know that people respect and love me for the right reasons.
How about you?
How was your day?
Did anybody tell you that you are good?
Did that somebody special say that he/she loves you?
Remember, there is only one you,
You are one of a kind and special - so take care
<3

Siinä se nyt sit on.
Kompressiohiha.
Ja käsine
Kaverit lopun elämääni.
Ainoa vaan, ettei ne tunnu kavereilta.
Kaveri ei ahdista ja hierrä ja ole vittumainen...

Yhdessä vaiheessa elämää piti oma tytär viedä sairaalaan pidemmäksi aikaa.

Kotilomien jälkeen aina sama proseduuri.

Hänen vuokseen en halunnut näyttää,

kuinka pahalta minusta tuntui.

Mutta usein ajattelin, että ajan vain eteenpäin.

Pysähdytään vasta kun bensa loppuu,

jatketaan Hankoon, Utsjoelle, Karigasniemeen

Ihan mihin vaan!

Mutta ei takaisin sairaalaan.

Oma sairastumiseni toi mieleen samat ajatukset,

mutta ehkä vieläkin voimakkaampana.

"Mä en enää halua"

"Mä hyppään seuraavaan junaan ja ajan radan loppuun asti" 

"Haistatan hoidoille ja lähen huitsin nevadaan"

Mutta kuten silloin niin myös nyt:

Kävin hoidot, hoidetaan kondikseen, syön lääkkeet ja kuntoutan ja yritän, kiroilen ja kannustan ja vedän kaiken läpi niin hyvin kuin vain pystyn..

Tänään olen piinannut kroppaani, ihan sillai isolla lekalla.
Välillä täytyy kokeilla, missä mennään.
Vaikka liikun, melkoisen paljonkin, niin kuntoni ei ole hyvä.
Siitä kehooni pumpatut sytostaatit,
saamani sädehoito ja syömäni lääkkeet pitävät huolen.
Haluaisin jatkaa talviuintia, mutta toistaiseksi se on poissuljettu.
Saunaakin rakastan, mutta sekään ei periaatteessa ole sallittua.
Onneksi on syystalvi ja pimeetä,
koska auringossakaan ei voi olla.
Mutta periksi ei anneta!
Leikkausten jälkeen minulla on melkoisen laajat,
täysin tunnottomat alueet toisessa kädessäni ja kyljessäni,
eikä tiedä palautuuko niihin tunto koskaan.
Minä, joka rakastan koskettaa ja kosketusta,
enkä nyt tunne kosketusta...
Tänään tosin tunnottomia paikkoja on vihlonut ja juilinut,
tarkoittaakohan se, että katkenneet hermopäät löytävät toisensa?
Vai olenko vain rääkännyt kroppaani liikaa?
Sitä kun ei tiedä kukaan, enkä minäkään...
Elä ihan normaalia elämää sanovat.
Mitä helvetin normaalia?
Kun mikään ei enää ole "normaalia"?
Ei pysty, ei kykene, ei jaksa, eikä kroppa toimi,
enkä muutenkaan koskaan ole ollut ihan normaali...
:)

Jag har barn.
Såna som inte alltid lyder
Som inte sitter tyst och stilla
Såna som frågar: "varför"
Dom har hjärta och hjärna
och dom bugar o bockar inte för titlar.
Bråkiga.
Hårdljudda.
Rappa i käften.
O skriker när dom blir arga.
Eller glada.
Svära gör dom också.
O dom lyssnar på musik hårt.
Sjunger (o dansar) med musiken.
Kan ta en revafylla (hej-dom är fullvuxna!) om dom vill.
****
Men hej, så gör jag också
****
Jag har den stora äran att ha barn
som tänker o känner o ifrågasätter
som pratar om saker - även svåra
och dom funderar på vad som är rätt o fel.
Dom älskar med hela hjärtat
och jag älskar dem med hela mitt hjärta
och jag kunde inte ha fått bättre busar!
<3 <3 <3

Inatt har det hänt grymma saker i Paris
Mina tankar ligger hos er
Jag har inga ord och kan inte tyvärr krama er o säga
att ni ska vara starka,
Kämpa mörkret med ljus
Tro på kärlek
och inte glömma mänskligheten.
Mina tankar ligger hos er

Se on ihanaa
Ja kamalaa
Ja kamalan ihanaa
Kun lapset lähtee maailmalle.
Sitä hetkeä odottaa
Ja pelkää
Ja pelkää odottaa
Taloon laskeutuu hiljaisuus
Jonka voi täyttää omalla melulla
Kodissa on tyhjyys
Jolle pitää itse keksiä tarkoitus.
Minulle, parittomalle, se on kasvun paikka.
Hetki löytää itsensä uudelleen.
Hetki lentää pesästä omille teille
Ihan niin kuin ne mukulatkin
<3

Vauhtia liikaa ja vauhtisokeus iskee
Kurvit suoristuu
Ja jarrutusmatka pitenee.
Olen tainnut juosta päin seinää.
Noin henkisesti

Isänpäivä <3

Minulla on kaksi isää ja kaksi appiukkoa.
Kukaan heistä ei enää ole fyysisesti seurassamme.
Isoisistäkin on aika jättänyt, toinen poistui näyttämöltä jo ennen syntymääni ja toinen kun olin pikkutyttö.
Lasteni isäkään ei enää kuulu minun elämääni.
Minä siis tarvitsisin jonkun stand in -isän, jota hemmotella isänpäivänä.
Kukahan adoptoisi minut?

:)

Tässä teille jotakin ihan älyttömän herkkää ja kaunista mutta todella vahvaa:
Disturbed; Sound of silence
https://youtu.be/aN8wSwmqjpk

Om du sku få mej
Sku du ha mej bara en stund?
Eller sku du hålla mej för evigt?
Sku du ge upp o slänga mej
om du sku hitta i mej nåt du inte förstår?
Eller nåt som är sönder?
Sku du kämpa med mej?
För mej?
För oss?
Eller sku du bara låta bli?
Eller sku du o jag kunna bli vi?

Varför jag bloggar?

Jag är glad och utåtriktad o kvick i mina ord. Jag är aktiv i somen o delar för det mesta egna texter. Jag tycker o tänker o har åsikter och texter som jag inte vill att människor "måste läsa" för att dom pompar upp i newsfeeden. Lika som jag inte vill se misskötta djur eller våldklipps i min feed så förstår jag att alla inte vill läsa mina historier.
Jep, de kan ju ta bort mej från sin vänlista. Eller blocka mina statusar. Men det är lättare för mina vänner att fortsätta följa mitt happy-happy-joy-joy skrivas på some o om dom vill veta mera / läsa även om mina skitdagar aktivt välja det alternativet genom att läsa min blogg.

De här är mitt sätt att mitt i natten spy ut mina tankar utan att spärra flödet :)

Tähän aikaan lauantaiaamua ja minä olen hereillä. Jo kuudelta heräilin. Päässä pyörii tuhat asiaa sadan kilometrin tuntivauhtia. Viikolla tähän aikaan vielä vois nukkua ja herätyskello on pahin vihollinen.
Mutta tänään on lauantai.
Kroppa vissiin kostaa menneen viikon/menneiden viikkojen liian kovan vauhdin. Antaa takaisin kiireen ja vitutuksen ja pahan mielen purkaukset. Aivot eivät irrota enää otettaan ja lataudu ja rauhoitu.
Pitäis varmaan hankkia se nyrkkeilysäkki. Siihen vois purkaa kaiken paskan. Tappais sen pari kertaa viikossa niin eiköhän nollautuis rouvan asetukset.
Tai aloittais taas juoksemisen. Tulis se terve happihyppely samalla kertaa.

No - jos nousis. Jois aamukahvinsa ja odottais, että ulkona valkenee ja painelis köpöttelylenkille. Päivällä sit päikkärit :)

Olet kaunis,

riippumatta ulkonäöstäsi.

Jos olet sujut itsesi ja maailmasi kanssa,

hohdat jotakin sanoinkuvaamatonta,

joka tekee sinusta upean.

Tapasi huomioida muut tekee sinusta ihmisen, jonka lähellä on hyvä olla.

Suora katsekontaktisi tekee sinusta avoimen ja lämpimän.

Olet upea riippumatta sukupuolestasi tai tulotasostasi.

Ja luotettavuus lisää seksikkyyttäsi sadalla prosentilla.

Minulla oli puolipitkät, luonnonkiharat ja itsepäiset hiukset, jotka aika-ajoin kirosin kuumimpaan hlvettiin. Sitten sytostaatit veivät kaikki karvani. Kaikki muut paitsi säärikarvat, jotka kyllä olisivat saaneet kadota koskaan enää takaisin tulematta. Eikä se karvanlähtö rajoittunut kropan ulkopuolelle,  myös kehon sisäpuolella on karvoja ja nukkaa, jotka sytojen vuoksi lähtevät. Nenäkarvat. Hengityselinten "karvat". Suoliston "nukka"...
Eniten kaipasin kulmakarvoja. Naama on vaan jotenkin niin hassu ilman niitä. Ilmeetön puolikuu. Aamulla peilistä katsoi joku kummajainen ja jotenkin tunsin olevani koko tilanteen ulkopuolella. Peilissä en ollut minä.
Opin olemaan meikittä, ku ei ollut ripsiä, joita maalata.

Kaikkihan kasvaa takaisin. Osa normaalisti ja osa erilaisena.
Kaipaan pitkiä, vahvoja ripsiäni. Ja kun näen jonkun käkkäräpään, huomaan ajattelevani, että toivon hänen arvostavan kiharapehkoaan.
Luulin olevani erilainen, mutta kai se vaan on niin, että asioita arvostaa vasta kun ne menettää....

Olen elämän varrella jo tottunut siihen,
että mielipiteeni on erilainen,
huumorini omalaatuinen,
hymyilen liikaa,
musiikkimakuni on toisenlainen
ja hämmennän ihmisiä suorasukaisuudellani.

Enkä aina jaksa selittää.

Sitten tulee joku,
joka ymmärtää paskaista huumoriani,
joka puolesta lauseesta tietää mistä puhun,
"maistelee" musiikkia kuten minä ja
ymmärtää mitä yritän selittää.

Ja olen ymmälläni.

Enkä nyt puhu rakastumisesta,
ihastumisesta,
tai pokaamisesta.
Ihan vain ystävistä,
vaikka vastakkaista sukupuolta oltaisiinkin.

Kuten yleensä ollaan.

Ja vaikka olen räväkkä ja naurava,
ronski ja rehevä
ja vahva ja varmanoloinen,
niin sisältä olen hento,
helposti rikkoutuva
ja haavoittuva
ja mielummin lähden pakoon
kuin otan henkisesti turpaani
tai poltan näppini
tai rikon sydämeni

Se kun on tapahtunut ennenkin....

Olen aina rakastanut musiikkia ja tanssia.
Ihan mukulasta lähtien.
Köyhän perheen ison kakarakatraan nuorimpana ei ollut mahdollisuuksia tanssi- tai soittotunteihin.
Aikuisena olenkin sitten itse kokeillut jos jonninmoista.
Soittotunteja lukuunottamatta.
Ja vaikka laulan, usein ja paljon, niin karaoke ei ole mun juttu.

Pitkän tanssittoman ajanjakson jälkeen verestän paritanssitaitojani lavatanssikursseilla.
Ja ah ja voi sitä onnea ja iloa,
kun saa viejäksi jonkun varmakätisen ja -jalkaisen persoonan!
Leijuminen hyvän viejän käsivarsien varassa on maaginen kokemus.

Tänään mennään hidasta valssia.
Ja siinäpä vasta hieno tapa leijua!

Ursäkta om jag stör,
vet ju inte vad du gör.
Ville bara veta hur du mår
och om allt väl går.
Har du det bra
också ida'?
Kan du komma o hålla min hand
så kvickt du kan
för här sku jag villa ha dej
sådär riktit nära mej