Tänään olen piinannut kroppaani, ihan sillai isolla lekalla.
Välillä täytyy kokeilla, missä mennään.
Vaikka liikun, melkoisen paljonkin, niin kuntoni ei ole hyvä.
Siitä kehooni pumpatut sytostaatit,
saamani sädehoito ja syömäni lääkkeet pitävät huolen.
Haluaisin jatkaa talviuintia, mutta toistaiseksi se on poissuljettu.
Saunaakin rakastan, mutta sekään ei periaatteessa ole sallittua.
Onneksi on syystalvi ja pimeetä,
koska auringossakaan ei voi olla.
Mutta periksi ei anneta!
Leikkausten jälkeen minulla on melkoisen laajat,
täysin tunnottomat alueet toisessa kädessäni ja kyljessäni,
eikä tiedä palautuuko niihin tunto koskaan.
Minä, joka rakastan koskettaa ja kosketusta,
enkä nyt tunne kosketusta...
Tänään tosin tunnottomia paikkoja on vihlonut ja juilinut,
tarkoittaakohan se, että katkenneet hermopäät löytävät toisensa?
Vai olenko vain rääkännyt kroppaani liikaa?
Sitä kun ei tiedä kukaan, enkä minäkään...
Elä ihan normaalia elämää sanovat.
Mitä helvetin normaalia?
Kun mikään ei enää ole "normaalia"?
Ei pysty, ei kykene, ei jaksa, eikä kroppa toimi,
enkä muutenkaan koskaan ole ollut ihan normaali...
:)