Olen elämän varrella jo tottunut siihen,
että mielipiteeni on erilainen,
huumorini omalaatuinen,
hymyilen liikaa,
musiikkimakuni on toisenlainen
ja hämmennän ihmisiä suorasukaisuudellani.

Enkä aina jaksa selittää.

Sitten tulee joku,
joka ymmärtää paskaista huumoriani,
joka puolesta lauseesta tietää mistä puhun,
"maistelee" musiikkia kuten minä ja
ymmärtää mitä yritän selittää.

Ja olen ymmälläni.

Enkä nyt puhu rakastumisesta,
ihastumisesta,
tai pokaamisesta.
Ihan vain ystävistä,
vaikka vastakkaista sukupuolta oltaisiinkin.

Kuten yleensä ollaan.

Ja vaikka olen räväkkä ja naurava,
ronski ja rehevä
ja vahva ja varmanoloinen,
niin sisältä olen hento,
helposti rikkoutuva
ja haavoittuva
ja mielummin lähden pakoon
kuin otan henkisesti turpaani
tai poltan näppini
tai rikon sydämeni

Se kun on tapahtunut ennenkin....