Sinkkuna olemisen sietämätön keveys?

Viihdyn itsenäisenä oliona.
Ei tarvii paljoa kysellä ja ihmetellä.
Saatan päättää lähteväni ja lähteä vartissa.
Saatan istua päivän tekemättä mitään ja toisaalta saatan päivän aikana saada valmiiksi puolet valtakuntani projekteista.
Saatan juosta puolialastomana lähes koko päivän.
Saunan lämmitän ja oluen nautin kun haluan, eikä siinä katsota viikonpäivää.
Siivoan, kun sille on tarvetta.
Eikä tarvii tapella siitä, kuka tekee minkäkin pihatyön, rakennusprujun, autohuollon, katsastuksen tms, kun minä teen sen minkä teen ja loput jää tekemättä.
Vessan peilistä näkyy tekijä tai haukuttava tekemättä jättämisistä.
Koko bunkka on mun.
Koko pyykkikasa on mun.
Koko arjen pyöritys on mun.

Mutta välillä tietysti olisi kiva nukkua jonkun vieressä, nuuhkutella saunapuhdasta miestä,
tuntea joku lähellään ja ehkä jakaa niitä arjen ajatuksia silloin kun ne päähän pompsahtavat eikä sitten kun hyvällä ystävällä on aikaa oman perheensä/yrityksensä/lastensa pyörityksiltään kuunnella.
Että joku saunassa pesisi selän
tai leikkisi peikkomaisella hiuspehkollani
tai vaan pitäisi kädestä
Tai että joku keittäisi sen aamukahvin tai nauraisi aamupöpperöisille toilailuilleni.
Joku jota koskettaa ja joku joka koskettaa.
Mutta näinhän se menee.
Kaikkea ei voi saada.