Tännekö saan avautua?

Istut edessäni, ihan kosketusetäisyydellä,
mutta minulle olet spitaalinen, jota ei voi koskettaa.
Olet näennäisesti tosi rauhallinen,
mutta tiedän, että sisälläsi kuohuu.
Puhut rauhallisesti, melkeinpä kuin puhuisit idiootille.
Mitähän sä nyt taas haluat.

Ja pyöritys lähtee...
Minä en ole äidiksi soveltuva
Minulta pitää ottaa lapset pois
Ja minulla ei asiaan ole sananvaltaa.
Näin on päätetty.
Sisälläni on kokonainen tulivuori
ja oma ääneni on matala ja selkeä,
kun vastaan kaikkiin syytöksiisi.
Tämä on käyty läpi ennenkin.
Etkö sä jo saatanan idiootti tajua?
Etkö sä jo voisi lopettaa?
Viha sisälläni kasvaa kasvamistaan,
mutta tiedän, että pinnan katkeaminen saa minut huonoon valoon,
että huutaminen tai kimppuun käyminen ovat varmoja keinoja hävitä.
Minä. En. Anna. Periksi.

Minun heikkouksiani käydään läpi,
ikäänkuin ne olisivat perisyntejä.
Pyöritys jatkuu.
En saa enää suunvuoroa.
Raivoni kasvaa.
Jos ei kohta tule hengähdystaukoa niin en takaa mitä teen...
Sydän hakkaa, kroppa on täynnä adrenaliinia
Ja helvetinmustaa raivoa ja vihaa!

Herään mustaan raivoon ja itkuuni.
Tyyny on jo vihankyyneleistä märkä.
En itke äänen, en huuda, koska silloin häviän.
Halun vain tappaa sinut.
Repiä pieniksi palasiksi,
niin riekaleiksi, ettei suurella rahalla paraskaan kirurgi voisi paikata entiselleen.
Haluan tuntea kuinka sormeni uppoavat sinuun.
Haluan raadella sinut.

Tää on näitä unia, joilla oletettavasti poistan vanhoja traumoja.
Tiedän, että parasta on antaa mahtavan vihan velloa
ja kyynelten valua.
Jokaisen kerran jälkeen palaudun nopeammin.
Ja nämä unet tulevat onneksi harvemmin ja harvemmin.
Nykyään jo hyvin harvoin.

Oikeassa elämässä olen hyväntuulinen ja rauhaa rakastava.
En hyväksy väkivaltaa, en psyykkistä enkä fyysistä.
Ja pakenen mielummin kuin tappelen
En halua vahingoittaa ketään.
Mutta olen aina sanonut, että lasteni vuosi voisin tappaa.
Ei ole sellaista korstoa, jonka kimppuun en kävisi.
Ei tilannetta, josta pakenisin.
...Ja usein mulle nauretaan.
Mutta en suosittele kokeilemaan...