Fiktiota?
Osa 8

Siinä hän seisoi.
Katsoi suurilla silmillään.
Katsoi niin,
että tunsin kuinka poskilleni nousi puna.
Ei se ollut riisuva tai häpeilemätön tai julkea katse,
se oli katse, josta paistoi hyväksyntä ja ihailu.
Sellainen katse, joka jokaisen pitäisi saada kokea.
Katse, joka vie jalat alta.
Eikä sellaista voi näytellä.

Sellaisen katseen jälkeen kosketus on kuin pieni positiivinen sähköisku,
pieni sähäkkä pirinä,
josta leviää säteittäin tuhansia pieniä aistimuksia
pitkin kehon kaaria.
Eikä ole väliä mihin koskettaa,
koska tunne leviää kuitenkin koko kehoon.
Sukat pyörii jaloissa.

Olen kokenut myös muunlaisia katseita
ja kosketuksia.
Sellaisia, jonka antaja kuvittelee olevansa Luojan lahja ihmiskunnalle.
Todella likaisia ja ilkeitä,
riisuvia ja tunkeilevia,
sellaisia, joiden jälkeen kaipaa suihkua
ja lohduttavaa syliä.
Sellaiseen ei tarvitse alistua.
Ei sinun eikä minun.
Sukupuoleen tai ikään katsomatta.