Katsoin eilen elokuvan Hiljaiset Sillat
(The bridges of Madison County)
ja jäin jotenkin kiinni sen tunnelmaan.
Mun täytyy kyllä tunnustaa, että pidän ihan sikana Meryl Streepistä.
Siinäpä nainen, jolle ikä on vain numeroita.
Täti mennä porskuttaa eikä kuitenkaan ole leikelty muodottomaksi.
Nainen isolla N:llä
Eikä se Eastwoodkaan ihan turha häiskä ole.
Jännä nähdä äijä "herkän miehen" roolissa.
Ei Coltia eikä tuimia katseita...

Olen itse kyllä aika suoran toiminnan nainen
ja välillä tarina eteni tuskallisen hitaasti,
vaikka kyllä tiesi koko ajan mihin suuntaan.
Se hyvä on kaukkarin valtiaana olossa,
että voi laittaa liian hitaat kohtaukset menemään vähän nopeammin...
Vaikka toisaalta se hitaus sai elokuvan tuntumaan kauniilta.
Ja tietysti jäin miettimään, että jos joskus vielä olis ihan päätäpahkaa rakastunut.
Tai jos joku joskus minuun päätä pahkaa rakastuisi.
Niin rakastunut, että sydän pakahtuu.
Niin onnellisesti yhdessä,
että vois jakaa kaikki salaisetkin unelmansa.
Edes hetkeksi.
Hetkeksi kadottaa itsensä kokonaan.
Olla hetken olemassa vain sen toisen silmissä.

Mutta tälläkin elokuvalla on loppu,
kuten kaikella muullakin.
Se ei ole ylläripylläri,
mutta en tahdo kenenkään elokuvaelämystä pilata kertomalla spoilereita.
Katsokaa se ja nauttikaa,
elokuvasta ja toisistanne ;)

Pokemons, kaffe o marknadsfeeling

Idag.

En helt vanlig lördag.

Men med en massa roliga saker.

Kyrkslätt-dagarna pågår o idag hände det mesta.

Vädret var fint (fast blåsigt) o hela byn var i gång.

Lämnade bilen "långt ifrån" för att jag har benen i skick,

för att jag behöver gå

och för att evenemangen är spridda runt halva byn.

Massa med uppställare och massa med folk.

Stundvis sån trängsel att det var svårt att komma fram.

En massa kramar och härliga människor.

En massa goda vänner.

Och släktingar.

En kaffepaus i gott sällskap.

O lite Pokemons ;)

Hem med fart och förbereda kräftis.

Bara för mina barn o mej.

Dom bästa och käraste o viktigaste.

O då behöver man inte stressa

eller storstäda.

Man bara lagar gott o njuter.

En bra dag!

Allt blir bra bara det blir färdigt.
Men när blir det färdigt?

Vet ni den känslan,
när det är onsdag
och man är redan helt slut?
O det känns att man inte har mer krut.
Inga järn i elden.
Inge eld heller.
Inge sprutt i gumman.
O när jag är tillräkligt trött så börjar jag fundera
vad allt jag borde göra för att må bättre.
Tänker på hur mycet mer man borde röra på sig.
Och funderar varifrån man sku få tid till det.
Att läsa skulle vara nyttigt.
Men skulle ju måsta hitta ork att koncentrera mig.
Musik brukar göra mig glad men orkar inte just nu...
Så jag lägger mig i sängen och drar täcket upp till öronen
och hoppas att jag sover en hel, ordentlig natt.
Och vaknar imorgon pigg o kry o glad som en lärka.
God natt alla vänner.

Fiktivt? Del 9

Du sa alltid att jag inte får förälska mej i dej.
Du sa alltid att jag ska söka mej nån annan.
Nån som vill bli min på riktigt.

En stund trodde jag att jag skulle kunna ändra på det.
Ändra på dej o dina tankar.
En stund trodde jag att jag skulle kunna bli din stora kärlek.
Din inspiration.
Den som gör ditt liv värt att leva.
Och mitt.
Sa det aldrig högt eftersom jag visste hur du tänkte.
Men jag såg ju hur du njöt av mitt sälskap.
Hur du ville träffas ofta.
Våra diskussioner var höga o låga,
ärliga o djupa,
o vi tyckte lika om många saker.

Men du sa alltid att jag inte får fastna för dej.
Så jag lyssnade och löd.
Fastnade inte.
Sluta ha höga tankar om nåt gemensamt
Sluta tänka att jag var viktig för dej.
Tänkte inte mer på om du hade djupare känslor för mej.
Stängde av tankarna och hoppet om nåt mer.

O nu säger du att jag är kall
Att jag sårar dej när jag inte svarar på dina känslor.

Men vet du,
jag kan mycket.
Jag kan tända hela himlen o få din kropp i lågor
o jag kan älska o sjunga o dansa
o förföra dej 1000 procentigt.
Jag kan ge hela mej till dej.
Men jag kan också låsa in alla känslor
o gömma nyckeln.
O då går det inte mer att hitta den.
Du hittar inte den o inte jag heller.

Så förälska dej inte i mej.
Sök åt dej nån annan
Nån sån som kan bli på riktigt bara din....

Mikä saa sinut tikittämään?
Mitä sun käynnistysmoottorisi syö?
Mistä löytyvät sun apukaapelisi?
Pitääkö sinut veivata käyntiin?

Meillä jokaisella on omat rutiinimme aamun käynnistämiseen,
vatsan toimimiseen,
nukkumaan menemiseen,
saunomiseen,
syömiseen,
juomiseen,
naimiseen...
Ja uteliaana yksilönä mua aina kiinnostaa,
mikä saa ihmiset tikittämään.
On tavattoman kaunista kun asiastaan innostunut ihminen pääsee kertomaan rakastamastaan intohimosta.
On ihanaa nähdä silmien palo
ja kuinka kehon kieli ja eleet muuttuvat elävämmiksi innosta ja
rakkaudesta....

Voi noita mun äijiä.
Vaikka niistä kukaan ei ole minun.
Yhdessä "tapahtumassa" olin ehkä hiukan hiljaisempi kuin yleensä
Ja seuraavana päivänä tuli puhelinsoitto:
-Olenko tehnyt jotakin väärin kun vaikutit niin vaisulta?
- Ei ystävä hyvä, et ole tehnyt mitään...
- Ei kai sun terveydentilassasi ole tapahtunut muutoksia?
- Ei ole mitään muutoksia, minä olin vain väsynyt...
Kaipa tää jotenkin kuvastaa tätä perusasetelmaa:
minä (= nainen) olen aina iloinen, naurava ja puhelias.
Ja jos minä (= nainen) en sitä ole, on se automaattisesti miehen syy, tai sit on (taas) jotain kremppaa.
Mistä se sai tuollaisia ajatuksia päähänsä?

Taas pähkäilen onnettomia ihmeellisyyksiä.
Kuten eri porukoiden dynamiikkaa ja itseäni.
Miten erilailla mä toimin eri porukoissa.
Ja miksi niin?

Olen perusluonteeltani ulospäinsuuntautunut, ihmisten lähelle hakeutuva ja erittäin luottavainen ja puhelias.
Suora ja rehellinen sanoissani.
Nauran paljon ja suureen ääneen.
Minut mielletään kovaäänisenä, itsepäisenä, rohkeana ja hyväntahtoisena rääväsuuna.
No joo - mutta olenko mä sitä?

En halua valittaa.
Enkä halua leveillä enkä rehennellä.
Haluan saada ihmiset iloisiksi ja
näkemään omat vahvuutensa ja kauneutensa.
Haluan tulla hyväksytyksi.
Haluan tietää, mikä saa ihmiset tikittämään.
Olen utelias ja kyselen ja keskustelen mielelläni.
Haluaisin, että joku joskus huomaisi myös minun sisäisen voimani ja kauneuteni.
Mutta eikös tämä päde lähes kaikkiin?

Tietyissä porukoissa olen ehkä hiukan varautuneempi.
Varsinkin, jos tiedän, että tapani olla tai toimia herättää ristiriitoja.
En halua turhaa hälyä ja hämminkiä enkä tosiaankaan pidä konfliktitilanteista.
Vaikka välillä mulle kyllä kasvaa sarvet ja häntä ja provosoin ihan tahallani.
Mutta niin kai meistä jokainen tai jokatoinen.

Välillä on sellasia ajanjaksoja,
että joka päivä on jotakin buukattuna
ja parhainpina kaksi tapahtumaa.
Silloin ei uskalla miettiä menemisiään kuin päivän kerrallaan.
Mennä vaan eikä pahemmin miettiä.
Harvassa on olleet ne hetket,
kun on saanut ihan vaan sluibata...
Ja mä olen ollut ihan tavattoman väsynyt.
Työpäivän jälkeen olen ottanut pienen power nap'in,
muutoin ei olis jaksanut ees noita normijuttuja.
Metsään kaipaan
Ja sieneen
Ja rappusilla istumista kaikessa rauhassa.
Mutta kerkeehän sitä sit....

Mun unimaailmani on kyllä mielenkiintoinen...
Vielä kun muistais unensa,
niin vois ehkä nauraa kippurassa,
mutta kun yleensä herätessä on jäljellä vain joku fiilis.
Vahva tunne jostakin
tai vahva ajatus
tai kommentti.
Kuten tänä aamuna:
Voi v**u, nyt tulee kiire ruuvata rengas takas paikoilleen...
Ei ehkä sellainen normi naisellinen ajatus aamutuimaan.

Välillä minäkin mietin,
miksen voi olla niin kuin kaikki muut?
Olisin sellainen naisellinen nainen,
jolle miehet avais ovia ja auttaisi takkia pois tai päälle.
Jolle tuotaisiin kukkia ja suklaata.
Jolle tarjottaisiin drinkkejä ja illallisia.
Mutta ei.
Kun mä en ole sellainen.
Minä haluan prätkän kyytiin
ja mun nenääni bensa ja öljy tuoksuvat hyvälle
ja drinksuista mä en välitä,
otan mielummin olusen.
Hitsikäry ja kuuma rauta tuoksuvat ihanalle,
mun lapsuudelleni ja
Kukista ja lahjoista häkellyn.
Ja aina kaksimielinen ja rääväsuinen.

Mä olen joskus yrittänyt olla "normaali",
mutta se päättyi huonosti.
Ei musta vaan ole siihen.
Mutta kaipa tälläisiäkin tarvitaan.
Pitäähän sirkuksessa aina olla myös se friikki.
Mä olen elämän sirkuksen ylpeä friikki ilomielin,
jos sillä pystyn jonkun olemista ilostuttamaan ja sulostuttamaan!

Mä olen vähän niin kuin takiainen.

Pehmeän piikikäs

ja sellainen inhottavan ihana

Ja ihan todella hirmusen lujasti takertunut elämään.

Ja jotenkin on käynnissä sellainen juoksuaika.

Mennä viipotan enemmän kuin pysyn paikoillani.

Koko ajan pitäis olla jotakin.

Ja onkin.

Lähden, menen ja tulen takaisin.

Tuntuu vähän siltä,

että nyt on se hetki,

kun syövästä on toivuttu

ja jaksamista on enempi ja

varovaisuus on väistynyt.

Elämä tuntuu.

Se tuoksuu

Ja maistuu

Sen voi kokea ihan jokaisella solulla

Ihan koko vartalolla

ja kaikilla aisteilla.

Olenko mä voitolla?

Sitähän ei tiedä,

Ja ehkä myös siksi menossa koko ajan.

Mua on rajusti muistutettu siitä,

että voi tapahtua ihan mitä vaan,

että mut voidaan keskeyttää,

kaataa,

mun elämäni voidaan totaalisesti sekoittaa

ja nyt pitäis keretä kertomaan kaikille kuinka tärkeitä ne on

kuinka paljon heistä välitän 

Metsä tuoksuu jo kypsälle.

Sateelle, mullalle, sienille ja syksylle.

Ilma on aamulla kuulas.

Happirikas ja kostea.

Ja mun pitäis taas opetella käyttämään sukkia.

Ja pitkiä housuja.

Ja muistaa ottaa matkaan mukaan takki...

Blogiteksti nr 222

Käytiin Stadissa katsastamassa Suicide Squad
Tennispalatsin uudessa Scape-salissa,
minä ja tyttäret.
Ihan sikakalliit liput: 18,50€!!!
No joo, olihan se 3D ja penkit mukavat,
mutta kyllä rupee olee rahastuksen tuntua!
Leffa oli ihan jees.
En ymmärrä vaan Leton hehkuttamista,
kun hän kuitenkin oli vähän niin kuin sivuosassa.
Ehkä se hänen rooliin uppoutumisesna on se "juttu".
Mutta kun mä vaan tykkään tän genren leffoista.
Ja siitä, että naiset ei ole vain blondisihteerikköjä.

Ja sit tietty pientä Pokemon-jahtia.
Tziisus mikä määrä stoppeja ja olioita!
Täällä landella on Pokestoppeja sillain puolen kilsan välein, stadissa ihan joka hemmetin talonnurkalla.
Aika monta uutta Pokenommonia sain catchattua ;)

Se on taas sunnuntai ja pitäis rauhoittua yöpuulle. Eilinen juhliminen on saanut koivet taas huutamaan apua ja koko vasen takareisi ja pohje kramppaavat välillä.
Tein pienen köpöttelylenkin aamupäivällä avaamaan lukkoja...
Ihan paska, kun vetää suonta jokakäänteessä.
Yöksi varmaan mankkua pillerinä naamaan
ja voiteena pohkeisiin ja villasukat vielä.
...perhanan mummeli, tais se mies siellä juhlissa tietää mistä puhui, kun luuli mua 64-vuotiaaksi :D

Onneksi on huumori tallella

Siskon juhlat oli taas jälleen kerran todella bueno!
Yksi siskoista on sellainen touhutäti,
että varmaan klaaraisi pressan linnanjuhlienkin järjestämisen.
Meitä kun on iso joukko jo ihan lähisukukin,
niin 30-40 henkee on aika vakio...
Sain olla mukana tohottamassa ja järkkäilemässä.
Enkä edes rikkonut tai sotkenut mitään ;)

Paikalla yksi sukulaisista tokaisi taas sen maagisen:
"on tyttö tainnu vähän lihota..."
No joo-o, kyllä mulla on kotona peili
ja vaatekaapissa kaikki on kutistunut.
Noi lääkkeet valitettavastu tuppaa vaikuttamaan elopainoa nostattavasti,
eikä tosituhdit ja pitkät antibioottikuurit ihan anna kropalle armoa.
Ja hei - mä olen hengissä!!
Mitä sit jos on kertynyt ylimäärästä?

Seisoin pitkään ja juttelin yhden ei-sukulaismiehen kanssa. Ja johan siellä oli siskokulta kuikuilemassa,
että pitää meitä kahta sinkkua tulla vahtimaan.
Vastasin, että eikös se ole juuri silloin,
kun siskon pitäisi pysyä poissa tieltä?
Kaipa hän vain halusi meille kummallekin tiedottaa,
että olemme kumpikin vapaita ;)

Musa ja karaoke pauhasi ja teki keskustelun ajoittain hiukan haastavaksi.
No kysyin sit mieheltä, että minkä ikäinen hän on,
minä vuonna hän on syntynyt?
Että minä ole "kuusnelonen"...
Johon hän vastasi, että hänkin lähenee kuuttakymmentäneljää... :D
Korjasin, että minä olen 52,
jolloin hän sanoi, että hänkin on syntynyt -52!
Eiku...
:D :D :D
Äh.
Annoin olla.
Olikohan alkoholilla vaikutusta asiaan?!?

Paljon iloa, naurua, laulua ja lämpimiä halauksia.
Karaokea.
Todella hyvää ruokaa
Ja kylmiä juomia.
Hiukan draamaa ja
mukavia juttutuokioita.
Aivan ihana ilta!

Niin, ja oli mulla iltayöksi lämpimät vaatteet mukana ;)

Han är inte min
O jag är inte hans
Ingendera har lovat den andra nåt
så de finns inga löften att bryta
Så hur i helvete kan man då vara svartsjuk?
Tycker man ändå, att man "äger" den andra?
Att man kan ställa krav på den andra?
Att man inte får göra som man vill,
för man måst ta hänsyn till den andras känslor och tidtabeller...

Pikkusisko

Meitä on seitsemän.
Tai kahdeksan
tai yhdeksän, jos ihan tarkkoja ollaan.
Mut ollaan sit tositarkkoja tai otetaan ihan lonkalta,
niin minä olen nuorin.
Puoli vuosisataa olen jo elänyt,
mutta pikkusisko olen kuitenkin.
Kuopus

Systeri täyttää kuuskymmentä ja broidi soitti kimppakyydin aikatauluista.
Muistutti vielä, että pitää ottaa lämpimät vaatteet mukaan, ilta kun saattaa yöksi kääntyessään olla kolea...
Jotenkin niiiiin liikkistä!
Joskus olen tiukoin sanakääntein muistuttanut sisaruslaumaani, että olen aikuinen ihminen
enkä mikään kakara!
Mutta ei se auta.
Ja hyväähän ne vaan yleensä tarkoittaa.
Ja toisaalta mä saan riehua vähän enempi,
kun olenhan mä kakara kuiteski ;)
Ja hei - sydämeltäni mä olen vielä parikymppinen...

Istun ja mietin...
Tapasin viikonloppuna "vanhan hoitoni" vuosien takaa.
Tunne on villi, kun kumpikin kiertää kuin kissa kuumaa puuroa sitä ikivanhaa kysymystä:
"Miten olis?"
Uskaltaako kysyä, vai onko toinen varattu,
tai rauhoittunut
tai vanha ja väsynyt...
Siitä kun on jokunen vuosikymmen vierähtänyt.
Kumpikaan ei kysynyt.
Satuttiin sitten myös viikolla samaan paikkaan,
jolloin sain sivulauseessa vastauksen siihen,
miksi hän ei kysynyt.
Minä en tapani mukaan selitellyt mitään.
Ihmettelen vaan,
miten voi kroppa niin hyvin muistaa?

              …*…*…*…*…*…*…*…*…

Ai että mitä olisin vastannut?
No itse asiassa en tiedä,
houkutus olisi ollut suuri
ja vastaus olisi ehkä riippunut siitä,
miten kysymys olisi esitetty.....

^^^^^^

Ps. II
Taitaa olla eka kerta kun en uhrannut ajatustakaan sille,
mitkä mahdollisesti olisivat vastapuolen reaktiot
torson sotavammoihin!

Eilen oli naamantai.

Ne on välillä tosikovia päiviä.

Ja eilen oli eka duunipäivä loman jälkeen.

Se saattaa välillä lisätä katastrofikerrointa.

Ja aamulla oli heti estopiikki nro 2,

ei välttämättä ihan kivaa.

Ja sit mulla vaihtui puhelinoperaattori.

Eli kaikki tarvittava oli koossa varsinaiseen kauhumaanantaihin....

Mutta tiedätteks mitä? 

Pikki ei ollut paha, 

eikä sivuvaikutuksia tullu ainakaan heti.

Operaattoori vaihtui lennosta ilman ongelmia ja työpäivä oli ihan mukava.

Kun tulin töistä kotiin otin tirsat.

Ylipuhuin itseni ulos ja leikkasin nurtsin

ja hetken puuskutettuani vielä haravoin sen.

No joo hei - oli pakko.

Imuroin auton (se oli lauantaista täynnä ruohoa).

Ja koska auto seisoi sopivasti vesiletkun ulottuvissa

niin pesin sen.

Ja sisällä imuri seisoi keskellä eteisestä,

joten imuroin kämpän.

Ja kerkesin suihkuun ennen kuin kävin noukkimassa muksut junalta...

Junat tulivat eri suunnilta, mutta kymmenen minuutin sisällä - perfect timing!

Siis ihan hullua!

Ihan tautisen hyvä päivä,

josta jäi tautisen hyvä fiilis!