Taas pähkäilen onnettomia ihmeellisyyksiä.
Kuten eri porukoiden dynamiikkaa ja itseäni.
Miten erilailla mä toimin eri porukoissa.
Ja miksi niin?

Olen perusluonteeltani ulospäinsuuntautunut, ihmisten lähelle hakeutuva ja erittäin luottavainen ja puhelias.
Suora ja rehellinen sanoissani.
Nauran paljon ja suureen ääneen.
Minut mielletään kovaäänisenä, itsepäisenä, rohkeana ja hyväntahtoisena rääväsuuna.
No joo - mutta olenko mä sitä?

En halua valittaa.
Enkä halua leveillä enkä rehennellä.
Haluan saada ihmiset iloisiksi ja
näkemään omat vahvuutensa ja kauneutensa.
Haluan tulla hyväksytyksi.
Haluan tietää, mikä saa ihmiset tikittämään.
Olen utelias ja kyselen ja keskustelen mielelläni.
Haluaisin, että joku joskus huomaisi myös minun sisäisen voimani ja kauneuteni.
Mutta eikös tämä päde lähes kaikkiin?

Tietyissä porukoissa olen ehkä hiukan varautuneempi.
Varsinkin, jos tiedän, että tapani olla tai toimia herättää ristiriitoja.
En halua turhaa hälyä ja hämminkiä enkä tosiaankaan pidä konfliktitilanteista.
Vaikka välillä mulle kyllä kasvaa sarvet ja häntä ja provosoin ihan tahallani.
Mutta niin kai meistä jokainen tai jokatoinen.