Katsoin eilen elokuvan Hiljaiset Sillat
(The bridges of Madison County)
ja jäin jotenkin kiinni sen tunnelmaan.
Mun täytyy kyllä tunnustaa, että pidän ihan sikana Meryl Streepistä.
Siinäpä nainen, jolle ikä on vain numeroita.
Täti mennä porskuttaa eikä kuitenkaan ole leikelty muodottomaksi.
Nainen isolla N:llä
Eikä se Eastwoodkaan ihan turha häiskä ole.
Jännä nähdä äijä "herkän miehen" roolissa.
Ei Coltia eikä tuimia katseita...

Olen itse kyllä aika suoran toiminnan nainen
ja välillä tarina eteni tuskallisen hitaasti,
vaikka kyllä tiesi koko ajan mihin suuntaan.
Se hyvä on kaukkarin valtiaana olossa,
että voi laittaa liian hitaat kohtaukset menemään vähän nopeammin...
Vaikka toisaalta se hitaus sai elokuvan tuntumaan kauniilta.
Ja tietysti jäin miettimään, että jos joskus vielä olis ihan päätäpahkaa rakastunut.
Tai jos joku joskus minuun päätä pahkaa rakastuisi.
Niin rakastunut, että sydän pakahtuu.
Niin onnellisesti yhdessä,
että vois jakaa kaikki salaisetkin unelmansa.
Edes hetkeksi.
Hetkeksi kadottaa itsensä kokonaan.
Olla hetken olemassa vain sen toisen silmissä.

Mutta tälläkin elokuvalla on loppu,
kuten kaikella muullakin.
Se ei ole ylläripylläri,
mutta en tahdo kenenkään elokuvaelämystä pilata kertomalla spoilereita.
Katsokaa se ja nauttikaa,
elokuvasta ja toisistanne ;)