RoudUp

Evvvk
Blää
Ihan sillain tosissaan.
Jännä, miten nää estolääkkeet vaikuttavat olotilaan.
Ensin tulevat kuvottavat kuumat aallot
ja haluan vain ulos.
Tuntuu kuin happi jotenkin olis vähissä.
Ja sit on jotenkin ärtynyt.
Ei oikein niin kuin höntsitä mikään.
Homma ei niin kuin skulaa.
Ja kun ilta lähenee,
rupeaa pistokohtaa kivistämään.
Ihan sillain oikeesti.
Tänään oli jätettävä Pilates väliin,
kankku on ihan hirvittävän kosketusarka.
Ja venytys sattuu.
Ei olis nyt hyvä jonkun yrittää päästä tykö.
Jos olis joku, joka haluaisi.
Pitäisi käyttää hirrrmusesti mielikuvitusta,
koska kankku on kumminkin aika keskeisellä paikalla...
Mietin sitä,
että kun tää on ruusun estoon
niin onko se RoundUpia mitä ne piikittää...
Huono vitsi,
mutta selittäisi kivut :-P

Good Morning!!

Jag vaknade i natt

Det var mörkt 

och jag låg tyst och stilla

och bara njöt av känslan

att vara utvilad

och att det inte gjorde ont nånstans.

Jag hade varmt o det kändes bra.

Så titta jag på klockan

som var tre på natten...

Nå åj du fan ändå!

Klarvaken tre på natten.

Inte så lätt att få fast i sömnen pånytt.

Att somna om

tog en hel evighet.

Såsom det brukar.

Och när det sen blev den rätta tiden att vakna

ja då vetni, 

då sku det ha smaka att snusa en stund till..

Fiktiota? Osa 10

Satutteko tietämään sen tunteen,
kun pienikin asia saa kupin valumaan yli?
Kun on valmiiksi niin virittynyt,
vauhdissa,
reunalla,
että pikkuinen tuulenpuuska,
pisara,
kevyt kosketus
katse tai
vain sana
saavat kaiken räjähtämään
liekkeihin
roihuun
tsunamiaaltoon?
Ja kun se tunne on niin valtava,
että lähes pelottaa.
Eikä nyt ole kyse raivosta....

Ei juma näitä mun unia...
Viime yönä olin erään radiojuontajan kanssa ilotalossa.
Hän ei halunnut yksin mennä hoitoon,
joten pidin häntä kädestä,
olin ns henkinen tuki.
Hän sai ilonsa ja minä - no - mun lompakko ja kengät pöllittiin!!
Jumalauta, että mä olin vihainen!
Ja sinä aikana kun minä yritin löytää omaisuuteni
niin tämä radiojuontaja ottaa ja tekee katoamistempun.
Jättää mut kengättä, rahoitta ilotaloon!
Sain lainaksi eripari ja vääränkokoiset kengät
ja ne jalassa etsin toimittajaani ja omaisuuttani.
Piruvie, että mä olin vihainen herätessäni....

Onkohan NukkuMasa sekoittanu hiekat ja hallusinogeenit....

Että tälläistä tänään...
Ihan vaan varmuuden vuoksi,
kun musta tuntuu,
että NukkuMasa on kourallisen sijaan kipannu koko kuorman unihiekkaa mun silmiin.
Ei meinaa niinku herätä henkiin ollenkaan.
Vähän sellainen "ylös nostettu ja alas pudotettu"
tai "päälle astuttu" olo...
Vai pitäiskö mun vaan kellahtaa talviunille?
Tulppa prseeseen ja koko talveksi kanttu vei.
Tai vaikka horrokseen,
pulssi pieneksi, tehot alas ja pieni kuolemantapainen tolkku veks sessio.
Eiku.
Oikeesti.
Hyvää yötä / God natt /Buenas noches / Guten Nacht / Good night

Tänään on taas takki tyhjä

Ja pää

Tukihihahanska ahistaa

Ja vähän sellanen flunssanpoikanen 

Että iskeekö lentsu vai eikö iske lentsu?

Eilen oli tanssikurssi,

vedettiin fuskua 

Että sai taas nauraa.

Välillä pyöritykset vaihtui painiotteluiksi

ja yhelle totesin, ettei tullut pyöritys, tuli halaus.

No onneksi siellä kaikki nauraa omille mokuilleen.

Mulla vaan toi prkleen antibioottipistos muistuttaa ikävästi olemassaolostaan ja välillä sattuu ihan oikeesti.

Oliko se Pieni Merenneito,

jolla jalat vuotivat verta kävellessä?

Vähän sellanen fiilis.

Onneksi kuitenkin vain vasemmalla puolella

(ja muutaman viikon jälkeen oikealla)

Mutta siitä huolimatta tahdon tanssia 

Ja tanssin!

Ja tänään se espanja.

Tänään en ollut kielellisesti kovinkaan innovatiivinen.

Väsymys tahtoo vähän häiritä...

Yllätän aina välillä itseni miettimästä,

että mitä mä teen espanjan kielellä,

kun ei edes ole suunnitteilla matkustaa Espanjaan?

Ja mitä hyötyä tanssitaidoista, kun ei juokse lavoilla eikä ole omaa tanssipartneria?

Mutta vastaus on aina sama:

koska minä pidän kielten opiskelusta

Koska minä pidän tanssimisesta

Koska minä tarvitsen virikkeitä ja haasteita

KOSKA MINÄ TAHDON

Eilen oli tasan kaksi vuotta ensimmäisestä syöpäleikkauksesta.

Niin pitkä aika ja

samalla niin lyhyt.

Niin paljon on tapahtunut ja

toisaalta aika pysähtyi.

Mutta.

Minä elän!!

Hui!
Mulla taitaa olla ihailija.
Työpaikan ruokalassa olen huomannut pitkänhuiskean
miehen katsovan minua usein.
Pitkään.
Monta kertaa.
Asettuu usein istumaan niin että voi katsoa minua,
mikäli se on mahdollista.
Välillä sali on niin täynnä,
että on vain istuttava sinne mihin mahtuu
Meillä ruokalassa on kansainvälinen meininki,
koska siellä on monen pienen firman ja yhden suuren yrityksen henkilöstöä.
Mm insinöörejä eri maailman kolkista.
Tämäkään mies ei ole suomalainen.
Eikä välttämättä insinööri.
Ei voi tietää, kun ei ole nähnyt henkilökorttia
tai "ovilätkää", eikä niissäkään aina lue työnantajaa
(kuten ei minunkaan fläbässäni)

Piristävä juttu,
vaikka jäisi vain katseluasteelle.
Kaipa me kaikki tarvitsemme ihailijoita ja
hyväksyviä katseita.
Myös minä...

Edellisyönä näin taas unta miehestä.
Ei kai siinä sen kummempaa,
Olen ennenkin nähnyt.
Niin miehistä kuin naisistakin.
Eroottisesti latautuneita
ja ei niin eroottisesti latautuneita
ja painajaisia , joista herää itkien
ja hölmöjä unia, joista herää omaan nauruuni.

Mutta syöpähoitojen aikana ja jälkeen unet katosivat kokonaan.
Ei minkäänlaisia unia ollenkaan.
Ei unia eikä unelmia.
Kaipa sitä nukkui sellaisessa myrkkypöhnässä,
että aivot vain halusivat levätä ja
olla rauhassa.
Kaikki oli jotenkin "hold'issa".

Meni tosi pitkään ennen kuin unet tulivat takaisin.
Mutta ne eivät ole enää samanlaisia.
Näen hyvin harvoin unia
(joojoo, tiedän,
unia on joka yö, emme vain muista niitä)
Eroottisesti latautuneita unia ei ole enää ollenkaan.
Ja vaikka näen unta miehistä,
en koskaan päästä heitä iholle.
Tämä varmaan johtuu siitä,
että pelkään näyttää sota-arpeni.

Ja samahan pätee ihan elävässä elämässä.
Moottoriturpa, rouva suurisuu,
kaksimielisyyksien kruunamaton kuningatar,
somedomina, ihan mitä vaan,
mutta kun tulet tarpeeksi lähelle,
minätyttö pakitan kiireesti piiloon...

Oisko jo aika ottaa pää pensaasta ja tehdä jotain?
Oisko jo aika näyttää maailmalle,
että tässä mä perkele vaan olen,
arpineni, kiloineni, särkyineni,
mutta iloisena ja elossa?
Nauruni raikuu vielä,
vieläkin juon osan teistä pöydän alle
ja vieläkin tanssin pöydillä
ja laulaa rallatan.
Tässä mä olen!
Tule ja vie!
(äläkä päästä mua livahtamaan pusikkoon piiloon!)

Niinpä

Ihan pirun väsynyt

Eka viikko kaikkine aktiviteetteineen pyörähti käyntiin.

Ja kroppa haroo vastaan

ennen kuin taas tottuu,

että nyt prkle mennään eikä meinata.

Lisäksi lähes koko päivä koulutusta

Ja kun on tottunut seisomaan

Ja liikkumaan päivän aikana

niin paikoillaan istuminen on yllättävän raskasta.

Meikä rupee taas muistuttamaan peikkoa

ja pitäis päättää,

että antaako hiusten kasvaa

vai mennäkkö klanaamaan.

Vähän kyllä tekis mieli antaa kasvaa.

Katsotaan..

Yksi soittaa kertoakseen, että on rakastunut.

Ja mä olen todella onnelinen hänen puolestaan.

Hän ansaitsee hyvän tyypin vierelleen.

Hän, jos joku.

Ja todella toivon, että tämä nyt on se oikea.

Mutta miksi sanotaan,

että joku ansaitsee hyvän rakkaussuhteen tai

hyvän kumppanin?

Pitääkö rakkaus ansaita?

Kuka on sitten se, joka ei ansaitse?

Onko se niin, että jos on poikkeava valtavirrasta, 

niin ei ansaitse.

Ja miten ja kuka määritelee silloin normaalin,

jotta saadaan vertauspohja sille,

mikä mahdollisesti on poikkeavaa?

Ja jos sitten ei ole parisuhteessa tai vakisuhteessa

niin onko se merkki siitä,

ettei vain ole kumppanin arvoinen,

ei ole sellaista ansainnut?

Onko sinkku siis huonompi ihminen kuin ei-sinkku?

Mitäs, jos minä en vaan halua ketään sotkemaan ympyröitäni?

Jos tiedän olevani paskiainen,

joka vain satuttaa vierellä kulkijaa

enkä enää halua ketään satuttaa?

Tai, jos joku on minua niin satuttanut,

etten enää sellaista tahdo uudelleen kokea?

Kaikenmaailmanajatuksia...

Syksy ja syystoimet.
Kuvassa elämänsä syksyyn saapunut kehäkukka.

Tuolla pihalla touhutessa ajatus juoksee vapaana
ja poukkoilee ihan kaikessa taivaan ja maan välillä.
Elämästä kuolemaan
Maasta taivaaseen
Rakkaudesta, rakastetuista ja rakastelusta
Ja siitä ehkä taas ruokaan
Ja sit kahvituttaa ja on tultava sisälle.
Ja sukat on märät ja toinen sääri taas verillä...

Mutta yksi vähän "pidempi ajatus" mun täytyy jakaa.
Mun kroppani ei enää syöpädiagnoosin jälkeen ole ollut minun.
Se on lääkäreiden, lääkefirmojen ja sairaaloiden omaisuutta ja leikkikenttä.
Paljon ei muita leikkijöitä ole näkynyt...
En tiedä kuinka monta leguria on mua tutkinut ja tökkinyt.
Enkä tiedä miten monta neulaa muhun on isketty
tai kuinka monta litraa myrkkyä suoniin tiputettu.
Hoitajat on yleensä helläkätisiä ja kysyvät "saako pistää", "onko kaikki ok" ja "eihän neula pistä tai tunnu" tai varoittavat "nyt voi sattua" tai "nyt pistää".
Asiahan on ihan selvä,
että sattuu ja pistää ja kirvelee
Ja yhtä itsestäänselvää on, että toimenpiteet on tehtävä.
Mutta hoitsut kuitenkin antavat mulle valheellisen kuvitelman, että mun kehoni on minun ja minä päätän.
Osa legureista sen sijaan vain "käy kimppuun",
saattavat mutista jotakin käsittämätöntä
ja tekevät työnsä.
Osa ei tiedä mihin pitäisi katsoa,
kun tutkitaan naisen rintoja.
Heille minun kehoni on työpaikka,
eikä mitään väliä kiinteistön omistajasta.
Mutta onneksi suurin osa lääkäreistäkin on empaattisia ja mukavia.
Eipä taida olla helppoa olla lääkäri.

Mutta eipä ole helppoa olla minä.
Kun lääkärit ja hoitsut lopettavat tökkimisensä
minä olen se,
jonka pitää elää tämän kropan kanssa.
Mulle ne arvet jäävät,
Mulle ne mustelmat tulevat,
minä se voin huonosti
ja kipuilen
ja kärvistelen.
Minun pitää kestää tämän kropan kanssa.
Enkä välttämättä halua/jaksa/pysty enää miettimään
jonkun toisen kropan haluja tai tarpeita tai kipuja.
Miten ihmeessä joku saa parisuhteen pysymään koossa tässä prosessissa?
Mulla on täysi työ tulla toimeen itseni kanssa!
Vai oisko se niin,
että kumppanin kanssa voi käydä läpi asioita ja
ehkä "parantua" nopeammin?

Ikväll packar alla de mina sej åt nåt vädersträck,
eller alla far dom västvarts
den ena längre än den andra
o alla till olika platser.

Junior far nu.
På riktigt,
inte bara och studera
Känns lite nog vemodigt
men när jag ser hans iver så
känns det jättebra.
Det är ju just det här som jag är här för:
för att lära mina barn att vingarna bär nog,
stick iväg o bygg ett eget bo
gör ett eget sätt att leva.
Du kan alltid komma tillbaka
<3
Vet ni - huset blir tomt!
Så jäkla skönt.
Ett veckoslut som jag får göra vad jag vill,
när jag vill
hur jag vill
om jag vill.
Hössla på för fullt eller bara slå dank.
What ever.
På söndagen börjar de kanske ren kännes lite för tyst
o lite för lugnt
o då är det skönt att ens en av ungarna kommer hem igen....

Halipula!
Ota mut hetkeksi syleilyyn.
Pitele lujasti hetki.
Älä puhu
Älä kysy
Ole vain siinä.
Lähellä.
Läsnä.
Minua varten.

Päivän katkonaiset

Aamu lähti käyntiin Ricky Martinin tahdissa.
Vinkeitä lannevispauksia aamiaisen lomassa.
Oi että, äijä saa ainakin mun lanteet liikenteeseen.
Eikä ihan kauhiasti läikkynyt kahvia...

Autossa sitte Nightwishiä.
Korkeelta ja kovaa.
Joskus olen ihan melkeen melko varma,
että mä osaan yhtä hyvin kuin Floor Janssen.
Anteeksi bussipysäkkiläiset, se ei ollut palohälytys,
se olin minä....

Täyshöyrytyöpäivä,
mikä tarkoittaa, että usein ajantaju katoaa.
No hyvä kun ei taju sentään kokonaan.

Esimieheni ei syödessään sambannut, rumbannut eikä salsannut,
mutta onnistui saamaan puolukkasurvosroiskeet paidalleen.
Se osaa ton suttaamisen yhtä hyvin kuin minä
ja tanssimisen paremmin.

Keskustelua hienoista uusista leikkipaikoista ja
tunnustin, että köpöttelylenkkien lomassa käytän niitä jumppaamiseen  ja venytelyyn ja naureskelin,
että kohta joku soittaa poliisille leikkipaikkojen liepeillä hiippailevasta keski-ikäisestä naisesta.
Ja sainkin kuulla, että maailmalla näitä paikkoja rakennetaan mentaliteetilla "vauvasta vaariin".
Vau - sanon minä.
Olen siis aikaani edellä ja ehkä maailmankansalainen siitä itsekään tietämättäni!

Duunista suoraan syksyn ekalle espanjantunnille.
Oi ihanuutta - tuli hablottua suu vaahdossa.
Osa viime vuoden opiskelijoista mukana
ja muutama uusi.
Hyvä ja puhelias ryhmä.
Jotain on jummelåååda tarttunu aivosopukoihin.
Me gusta.
Suu räpättämisestä kuiva kuin se kuuluisa beduiinin sandaali.
Vaan sepä ei taida olla uutinen teille kellekään...

Pitkän päivän päätteeksi sohvalla makoilu on poikaa.
Ei kiirettä, ei stressiä, ei aivotoimintaa.
Olen taas tänään antanut kaikkeni :)

Tack och förlåt!
eiku
Gonatt ;)

Teksti nro 234

Tänään ei ole mitään erityistä tarinaa.
Paitsi, että kaikki on hyvin.
Kaksi kolmesta muksusta olleet kotosalla
ja vähän myöhemmin tänään se kolmaskin taas rantautuu kotitantereelle.
Koti on lämmin
ja suht siivo
Ja jääkaapissa on ruokaa
Ja hanasta tulee juotavaa vettä.
Kahviakin riittää, jos vaan keittää...
Ei pahempaa kremppaa tai särkyä
ei ainuttakaan v**tuksen aihetta.
Ei sen pahempia puutteita....
Halipula joskus tuppaa iskemään,
mutta muista puutoksista ei nyt puhuta :)
Lenkki jäi tänään väliin
vaikka tiedän,
että pitäisi olla liikkeessä
joka päivä.
Kropan takia.
Ja kilojani taas vahdin,
vaikka mun pitäisi olla iloinen siitä,
että elän.
Sehän ei ole itsestäänselvyys...
Ensi viikolla alkavat espanja ja jumppa ja
seuraavalla viikolla tanssi.
Kaikki niin kuin pyörähtää käyntiin
Talviuintia olis kiva taas jatkaa
ja pitäis aloitella jo viileään veteen totuttelu.
Hilpeetä, kun en koko kesänä ole kertaakaan uinut
ja nyt kun kylmenee niin mietin järveen menoa.
Pari-kolme pulahdusta viikossa...
Jonkinasteinen hulluus!

Pää täynnä ajatuksia!
Hyviä, rauhallisia, positiivisia ajatuksia!

Kaikkein posiitivisimmallakin henkilöllä on pimeä puolensa!
Ja sellainen kuuluukin olla.
Ilman pahaa ei voi tietää,
mikä on hyvää, ei ole mitään mihin verrata.
Sit onkin ihan eri juttu,
mikä kullekin on pahaa
Toisilla on iloisen ryyppyillan jälkeen hirvittävä morkkis
ja toiselle tappaminen tai raiskaaminen eivät tuota minkäänlaista omatunnontuskaa.
Kumpi näistä tyypeistä on terve,
on sekin jokaisen itsensä pääteltävissä,
tai no yhteiskunta ja lait antavat myös rajoja - onneksi!

Mutta ihminen, joka nauttii väkivaltavideoista tai sivustoista, joissa näytetään kuolemaan johtavia tapahtumia, onko hän paha?
Entä ihminen, joka nauttii väkivallasta, kärsijänä tai kärsimyksen antajana, onko hän paha?
Mites ihminen, joka jatkuvasti tuhoaa itseään väärillä elintavoilla?
Tai ihminen, joka keinolla millä hyvänsä pakenee sotaa ja sortoa omasta maastaan?
Entä ihminen, joka haalii itselleen maata ja mammonaa kenestäkään muista välittämättä?
Ovatko he pahoja?

Sen verran olen tehnyt tuttavuutta kaikenmaailman ihmisten, ketkujen, juoppojen ja veijareiden kanssa,
että minä tiedän mikä minusta on pahaa.
Tiedän omat rajani ja olen suht balanssissa oman pimeän puoleni kanssa.
Olen myös oppinut, ettei pidä tuomita ketään tai mitään suoralta kädeltä, asiat kun tuppaavat olemaan monimutkaisempia kuin luulisikaan...
Ja juuri sen monimutkaisen yhtälön minä haluaisin ihmisistä tietää!