Romurinsessa

Kutsun itseäni milloin milläkin nimellä,
osalla nimistä ei ole mitään tekemistä persoonani kanssa
tai oikean nimeni kanssa
tai käyttäytymiseni kanssa.
Ja ystävilläni ja lapsillanikin on tapana nimetä minut,
ja minä heidät,
kaikenmaailman hellittelynimillä
tai muute vaan hassuilla nimityksillä,
jotka eivät välttämättä ole niin imartelevia,
mutta suurella rakkaudella annettuja.
Osaa nimistäni kutsun alter egoikseni
ja niihin olette kyllä tekin tekstejäni lukiessanne törmänneet.
Yksi näistä on romurinsessa.

Siinä mielessä totuuden siemen,
että olen romukauppiaan tytär.
Ja että usean muun naisen tavoin rakastan koruja,
siis romuja.
Minulle koru ei välttämättä ole kultaa, platinaa ja timantteja vaan rakastan
nahkaa, mustia kiviä, hopeaa, bronssia ja luista tehtyjä killuttimia.
Korvissa mulla on reikiä enemmän kuin ihmisillä yleensä, mutta oikeita läväreitä mulla ei ole.
Ja syöpä/ruusuhoitojen jälkeen inhoan sen verran paljon neuloja, että taitavat lävärit jäädä tekemättä.

Tänään kylillä oli markkinat.
Käytiin katsomassa
Ja koruteltathan kiinnosti
Nyt, kuten usein ennenkin,
näen kuinka myyjät yrittävät vaivihkaa katsoa,
miten monta korua mulla korvissa oikein on.
Laskevat, että paikalla on varsinainen tukkuostaja!
Ja mua hymyilyttää aina yhtä paljon.

Tänään sain aikaiseksi kummastusta,
kun "tunnistin" spektroliitin.
Ja tiesin minä siitä muutakin.
On kuulema harvoin,
kun ihmiset tietävät tästä suomalaisesta korukivestä.
Ystäväni on "kivimies"
ja olen häneltä saanut nyrkin kokoisen spektroliitin
pitkän luennon kera.
Jos osaisin, tekisin siitä koruja itselleni.
Romurinsessan unelma.