Tiistai on toivoa täynnä.

Yö jäi lyhykäiseksi konsertin vuoksi ja tiesin, että päivästä tulisi kova.
Duunista suoraan vikalle espanjan tunnille.
Luin pääsiäisen aikana ihan kunnolla tekstejä ja fraaseja ja taivuttelin verbejä.
Preppasin itseäni varten ja meidän "pientä koetta" varten. Ja kannattihan se.
Nyt verbit taipuvat.
Ja käännöksetkään ei menneet ihan huonosti.
Mutta prepositiot meni kyllä penkin alle.
Ja kun verbit oli tarttuneet aivolohkoihin, niin numerot olivatkin pudonneet pois...
Mä aina lohduttaudun sillä, että muutkin kielet on tarttuneet, niin eiköhän tämäkin.

Sovittiin muutaman opiskelijan kanssa, että tavataan ihan espanjakielen merkeissä kesän aikana ja vaihdettiin puhelinnumeroita ja lyötiin lukkoon eka treffauspäivä ja paikka. Muutoin kyllä ruostuu ja kangistuu koko epsanja!

Ja kun tunti loppui, mun olis pitänyt jo olla ekalla juoksutunnilla :)

Inbody-mittaus kertoi karun totuuden, mutta tulos ei ollut yllätys, kyllähän mä tiedän ihan ilman mittauksiakin kuin paljon pitäis pudottaa ja missä on kropan heikkoudet.
Mutta just näitä nyt lähdetään tälläkin työstämään.
Ja jaksoin mielestäni hyvin!
Vetäjät on tuttuja ja inspiroivia ja ryhmässä liikkuminen antaa taas erilaista potkua!

Ja himaan
Sauna päälle ja ulos pesemään auto.
Yksi ihania kevään tuoksuja on autonpesuaine!
Ja saunaan ja safkaa vasta yhdeksän pintaan...

Sit loppui virta kokonaan.
Akku niin tyhjä että huhhu.

Eikun koisimaan....muttamutta...

Kroppa ja nuppi eivät irroittaneet otettaan tajunnasta.
Pyörin bunkassa kuin pikkupennut.
Oli kuuma. Oli jano. Tuli kylmä.
Ja sit tuli pissahätä. Ja kylmä. Ja jano...
Jossain vaiheessa taju lepatti ikkunasta ulos, mutta vain hetkeksi. Kolmelta taas - ping - heräsin pyörimään.
Seksi löisi tajun kankaalle, mutta sen harrastaminen yksin ei ole niin houkuttelevaa.
Ei huolia. Ei junnaavia ajatuksia.
Ei mitään muuta kuin naurettava unettomuus.
Viideltä vielä katsoin kelloa.
Jossain vaiheessa sit taas simahdin, koska olisin voinut vipata puhelimen seinään kun herätys pärähti soimaan.
Silmät täynnä unihiekkaa, mutta ei auta.
Töihin vaan.
Ja illalla Pilates.
Tekee hyvää vanutella ihan kunnolla.
Jos nyt vaikka kroppakin tajuais, että antaa tajun mennä.
Katsotaan kuin käy....

Pääsiäipöydän ympärillä oli vain tyttöjä.
Juniori lähti takaisin Ahvenanmaalle ja esikoinen tuli mamman lihapatojen ääreen.
Ja rakas ex-anoppi tuli myös.
Istuttiin iltaa, syötiin hyvin ja pelattiin korttia.
(Innostuttiin keskimmäisen kanssa pelaamaan korttia Earth Hour'in aikana, joten kortit oli sopivasti esillä)
Pitäisi useammin pitää peli-iltoja!
Ennen pelattiin paljon korttia ja silloin osaskin ja muisti monta peliä ja kirjastosta lainattiin kirjoja, joista opeteltiin uusia pelejä, mutta nyt on kaikki unohtunut.

Anoppi lähti kotiin ja me tytöt jatkettiin Cluedolla.
Joskus kahden maissa multa loppui puhti ja painelin nukkumaa, piti vähän säästää ruutia seuraavaakin päivään, koska silloin oli Chris Cornellin konsertti Finlandia-talossa <3

Ja ah ja voi.

Siinä on kyllä mies ja ääni.
Akustisesti, mies ja skitta, muutama biisi sellon tai keyboardin kanssa, muutamassa syntikka apuna ja muutamassa osa musiikki vinyyliltä.
Ja äijä täytti koko salin läsnäolollaan.
Vähän huumoria ja herjanheittoa yleisön kanssa.
Aika minimalistista mutta niin täydellistä!
Kaunista katsottavaa ja kuunneltavaa!
Oi jummijammi
Äijän ääni on vaan niin helevetin hienosti rosoinen ja räkänen ja täyteläinen ja...ja...

Oi jummijumminjumminjammin.

Menin nukkumaan leveä hymy huulillani.

No jopas on ollu vauhti päällä kun ei ole kerennyt kirjottelemaan.
Ei tänne eikä oikein muuallekaan.
Kevät on sellaista aikaa, jolloin mä yleensä muutan pihalle. Tulen suunnilleen sisälle nukkumaan, siinä kaikki.
Kesä samoin, mutta tänä kesänä pitäis torson oikea yläneljännes suojata auringolta, enkä oikein tiedä kuinka se onnistuu kun seisoo peppu pystyssä kasvimaalla tai haravoi tai leikkaa nurtsia..
Mut sen näkee sit!

Oli pääsiäinen ja pitkä vapaa.
Vakaa aikomus oli ulkoilla, siivota, järjestää toi mun makuukammari (nukun takkahuoneessa), kerätä lähimmät saman ruokapöydän ääreen, pikkasen treenata juoksua ja käydä konsertissa.
Ja vakaa tarkoitus oli myös vähentää somettamista.
Ja melkein kaikki toteutui!

Juniorikin kerkesi pyörähtämään kotona.
Piti vaihtaa suvikumit autoon...

Mutta yksi asia kerrallaan

Olen saanut uuden kaapin (tai siis käytetyn) ja se piti mahduttaa jo ennestään täyteen takkahuoneeseen.
Aikamoinen urakka.
Ei ole kivaa kun pitää tyhjentää joku paikka että saa jonkun jutun siirrettyä, jotta saa tavarat sieltä tänne ja sit taas takasin...eiku...tai jotensakin noin.
Siinä touhun tiimellyksessä potkaisin vahingossa imuria, ei mitenkään hellästi vaan ihan silleen aikuisten oikeesti ja taisin murtaa pikkuvarpaani.

No - tiedän, että tuollaiset vain teipataan ja eiku Kuukkelin ihmeelliseen maailmaan opiskelemaan melkein lääkäriksi. Ja teippailemaan.
Mulla jostakin syystä noita teippejä kyllä löytyy...
Kummasti helpotti, mutta yhden päivän köpöttelyt jätin väliin. Kenkä ahdisi mun pientä räpylää!

Mutta neljä päivää ja kaksi pientä, varovaista juoksulenkkiä ei ole huono juttu.
Varsinkaan kun miettii miten huonossa kunnossa mä olen.

Just här och nu.

Kort och gott.

Olika tankar kryssar i huvudet men det översta är nog

att man kan inte imponera på mej med att skryta om sig själv.

Om nån annan pratar gott om dej så är det en helt annan sak.

Eller låt mej göra mina egna slutsatser.

Och att skryta över kvinnor du fällt

eller vad du gjort med dem är nog absolut fel väg 

om du vill i min säng.

Jag svänger ryggen och går åt motsatt håll.

Hålls du där, jag går nu!

What Mamabear likes, part 3

Suljetaan pois kaikki järkevä ja jos pitäisi vaan puhtaasti ulkoisiin seikkoihin nojaten kertoa, mikä miehessä sytyttää ja viehättää...

Isot miehet usein vetoavat, mutta se on ihan puhtaasti biologiaa, genetiikkaa ja evoluutio-oppia. Pienikokoisena "tarvitsen" jälkeläisteni geeneihin voimaa ja kokoa, jotta sukuni säilyy. Ja itselleni tietysti suojelijan. Tosin olen myös kantapään kautta oppinut, että isot miehet eivät aina ole rauhallisia ja kilttejä...

Katse on sellainen, joka voi sytyttää ihan hetkessä. Tai sammuttaa. Silmät ovat sielun peili. Ja välillä en edes tiedä, minkä väriset silmät ovat, uppoudun vain katseeseen. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että silmiin pitää katsoa keskusteltaessa. Ja jos ihminen pitää ja arvostaa minua, se usein myös näkyy katseesta. Ja sellaisiin silmiin katsominen antaa kyllä aivan mahtavan positiivisen boostin.
Kasvoissa myös voimakas leuka ja leukaperät tai hyvin hoidettu parta vievät jalat alta.

Ja käsivarret. Oh boy. Taas näitä kivikaudelta perittyjä geneettisiä juttuja. Mutta miehen käsivarret voivat olla niin perkeleen seksikkäät! Karvaiset sellaiset nimenomaan...

Takamus on kans ihan sikaseksikäs. Kyllä, minä katson miesten perseitä! Ja vihaan housumalleja, jotka "piilottavat" takamuksen. Hieno peppu on "pyöreä", ei littana ;)

Miehen puheääni ja tapa puhua. Enkä välttämättä tarkoita sanavalintoja tai puheenaiheita, toki niilläkin on paljon väliä, mutta kuitenkin ehkä enemmänkin ääni.
Matalaääninen tai raspikurkkuinen mies saa sukat pyörimään jaloissa!

Ja hei, nämä ovat pinnallisia juttuja. Vaikka kaikki nää kriteerit täyttyis, niin mies ei välttämättä kiinnosta, jos ei sydän ole paikallaan. Ja kääntäen, vaikka mikään näistä ei toteutuisi, mies saattaa kuitenkin viedä jalat alta :)
Ei se kuori vaan se sisältö!!!

Korvien välinen surina

Välillä on iltoja, jolloin olen ihan katkipoikkipuhkiväsynyt, mutta sisäinen räpinä ei vaan hiljene ja lakkaa ja nukahtaminen on hankalaa.
Tai jos vaikka nukahtaakin niin jo hetken kuluttua on taas hereillä ja miettii sen tuhannen projektia.
Eikä kyse ole siitä, että huolet painais.
Tai että olis jotakin jäänyt kesken tai tekemättä.
En ole vielä oikein löytänyt syytä tähän.
Tytär ja ex-duunikaveri syyttävät netissä surffaamista ja blue lightia.
Sytojen aikoihin oli paljon näitä öitä ja opin, että en vilkuile kelloa enkä hermostu olotilasta.
Uni tulee kyllä jossain vaiheessa.
Nyt tietysti kun on taas työelämässä nää tälläiset yöt vaikuttavat myös työtehokkuuteen.
Työpäivä tuppaa takkuamaan...

Ulkona liikkuminen, urheileminen ja touhuaminenkaan eivät aina auta. Ja treenaus liian myöhään illalla usein saa mut näkemään ihan hulluja unia.
Tiedän yhden asian, joka laukaisee tilanteen tehokkaasti, mutta sen tekeminen itsekseen ei välttämättä ole niin antoisaa.
Pitäisköhän vaan tehdä niin kuin nuorena tyttönä:
Musiikkia peliin!

Rouva Kopina

Monessa työpaikassa olen oppinut tunnistamaan työkavereiden askeleet. Ja opin myös kuulemaan joidenkin askelista, millä tuulella olivat.
Toiset tassuttelevat, toiset hiipivät, jollakin on "eripariaskellus" ja jotkut vaan raahustavat.
Oletko itse huomannut, että askelluksesi muuttuu mielialasi mukaan?

Kun nainen kävelee korkokengissä, kuuluu yleensä kopinaa. Musta se on jotenkin seksikästä. Mutta naisen täytyy osata kävellä koroissa. Toki myös matalat kengät kopisevat.

Kävely on muutoinkin ovela juttu, kun jokaisella on oma tapansa edetä. Osan ihmisistä tunnistaa jo kaukaa kävelytyylistä. Mitä rakkaampi ihminen, sen kauempaa sen voi tunnistaa. Itse asiassa läheisen ihmisen voi tunnistaa, vaikka hän seisoisi paikallaan ja selin.
Oletan, että myös pelko aiheuttaa saman kaukaa tunnistamisen.

Mutta kun vihainen nainen etenee kuin myrskyrintama, silloin on paikalla Rouva Kopina! Ja silloin kannattaa vaan antaa tietä...

Jag och mina språk

När jag var liten prata jag svenska.
Det är fortfarande mitt hjärtas språk,
de språket som blir kvar när jag är så trött att hjärnan inte mer fungerar.
Min far prata teckenspråk, på finska.
O i min omvärd pratades finska.
Så skolan börja jag på finska fast jag kunde bara svenska.

Siitä tuli kielikylpy.
Ihan sillain rankimman mukaan.
Päätin, että vielä näytän kuka hallitsee minkäkin kielen.

In the school I had the great opportunity to study English. And oh God I loved it!
It was nobody's own language and nobody could mock my English.
I'm a quick learner and soon English took over my Swedish.

Und da - deutsch! Zwei Jahren studieren und ich verstehe deutch aber spreche oder schreibe - nicht so gut.

Englanti ja suomi. Siinä ne todella vahvat. Ja äidinkieli kadoksissa!
Kunnes....
Förälskade mig i en finlandssvensk.
Fick mitt första barn o märkte att jag inte kan gulla o lella på finska - det blev bara sååå fel.
Hade ju tänkt att jag pratar finska o pappan svenska så småttusarna skulle få de båda inhemska i förbifarten.

Fick lära mig svenskan på nytt.
Fick lära mej barnramsor o sånger o orden som används i skolan o kyrkan o köket o sängen o...
Och som jag sög i mej ord. Ordspråk. Ordlek.
Ni kan inte tro hur språk "smakar gott"!!
Ville ge mina småttisar bra ordförråd, bra språk, stark känsla för modersmål.
Vi läste högt, mycket o ofta, vi sjöng, vi rimma o ramsa, vi skrev dikter o hittade på egna sagor.
Vi lekte med språket och ord!

När barnen blev större blev det högläsning på engelska också. Finskan hamna ungarna lära sej pga min släkt. Bra det också!

Olen myös työskennellyt englanniksi saksalaisten, sveitsiläisten ja espanjalaisten kanssa (olisin halunnut harjoitella saksaani, mutta se kiellettiin) ja samnordiska / nynorske tuli myös tutuksi samalla työpaikalla. And I studyed more business english.

Tytöt lukivat koulussa ranskaa ja niukin naukin pystyin avittamaan joskus läksyjen kuulustelussa.

Ja tuli kielellisesti hiljainen hetki.

Kunnes sisko houkutteli mukaan oppimaan venäjää!
Siinäpä vasta vaikeuskerrointa. Mutta - ah niin ihana kieli monine s:ineen ja hassuine aakkosineen.
Mutta jostain syystä opiskelu jäi vain yhteen vuoteen...
Нет хороший (onkohan toi alkuunkaan oikein?)
Ja päässyt niin ruostumaan että hui!
Puhetta kuunnellessa voi olla että ymmärtää jonkun sanan sieltä täältä ja jotain fraaseja jäänyt päähän.
Siinäpä se.

Ahora yo estudio español!
Ja tässäpä kieli, joka maistuu ihanalle.
Eka vuosi meneillään, mutta luulen, ettei jää tähän.

Idag kan jag säga att jag är tvåspråkig.
Vet inte emellan om jag pratat med kunden på finska eller svenska o måst kolla det från anteckningarna jag gjort. Men att skriva svenska är nog svårt...

O mina barn då?
De har nog ärvt min kärlek till språk <3

Ihana viikonloppu!
Viikot menee enempi tai vähempi rytinällä.
Varsinkin pimeä vuodenaika tahtoo ottaa koville.
Nyt onneksi valo on lisääntynyt ja energiatasot nousee.
On aivan ihana kun aamulla töihin lähtiessä on valoisaa ja sitä valoa riittää vielä illalla kun tulee kotiin.

Eilen oli lauantai ja aivan ihana sellainen.
Nukuin pitkän yön, söin hyvän aamiaisen ja laittauduin lenkille. Saunaan tulta ja menoksi!
Aurinkoa riitti ja jonkun matkaa köpöteltyäni halusin kokeilla varovaista juoksua.
Ihan iisisti ja tunnustellen. Ei ollut tarkoitus juosta lujaa eikä rääkätä pitkällä lenkillä, ei menty veren maku suussa. Yllättävän hyvältä tuntui! Ei nakittanu koivet, mutta keuhkot kyllä vähän vinkuu ;)

Aivan selvästi pitkät kävelylenkit on avittanu, nyt vaan kun saa hengittämisen reilaan, niin eiköhän se tästä.
Se oli eka pyrähdys syöpähoitojen jälkeen. On vähän pelottanu yrittäminenkin kun alaraajat tuppaa huutamaan hoosianna vähemmästäkin.

Ja uudet tossut mulla on! Kun akillesjänteet kipeytyy lenkillä, tiedän, että on aika hankkia uudet töppöset.
Olen myös ilmoittautunut juoksukouluun! Kurssin nimi on "sohvaperunoiden juoksukoulu" :D
Enhän mä mikään soffaperuna ole, mutta noi hoidot on kyllä muuttaneet ja runnoneet mun kroppaani niin paljon, että enää en aina ymmärrä reaktioita.
Ennen tiesin ja tunsin kroppani toiminnot tosi hyvin, nyt en osaa enää tulkita mikä on väsymystä, mikä rasitusta tai uupumusta tai mikä normaalia treenikipua.
Kun koko ajan vähän sattuu, teki jotakin tai ei, niin samapa tuo! Korvien väli kuitenkin tykkää enemmän liikkumisesta!

Kotona kunnon venytely ja sauna.
Pientä tiukkuutta kropassa, mutta se kai kuuluu asiaan. Ja tänäänkään ei tunnu erityisen pahalta. Tänään pitäis taas vetää jonkinlainn lenkki, niin ei huomennakaan nakittais kovin pahasti. Huomenna olis tanssina kuviohumppa.

Ja lauantai-iltana vielä Earth Hour. Kortinpeluuta kynttilänvalossa. Tunti vierähti kuin tyhjää vain, meillä tais mennä Earth Hour yliajalle :)
Useammin pitäis ottaa esille vanhanajan pelit ja kortit yms. Ei muista enää eri korttipelien sääntöjä.

Saas nähdä mitä vielä tänään keksii.
Edessä on hyvä päivä  :)

Ajellaan pikkasen.

Välillä vähän pelottaa, kun joku tullessaan liikenneympyrään laittaa vilkun vasemmalle.

Joopa joo, onko silloin logiikka se, että loppujen lopuks on menossa sinne "vasemmalle", vaikka ensteks pitää ottaa lähes koko kiekka ympyrässä "oikealle"?

Vai aikooko kamikaze-kuski ihan oikeesti veivata vasemmalle?

Toinen pelottava juttu on, kun motarilla peruutuspeilistä näkee, kun joku heiluu kaistallaan ja vähän sen ylikin ja sit se heittää vilkun päälle ohittaakseen. Jos muistaa käyttää vilkkua. Pysyykö se mun kohdalla kaistallaan vai ei? Vai kaappaako mukaansa mun takakulman vaihtaessaan kaistaa vai etukulman palatessaan takaisin? Vai ruttaako kyljen?

Ja aikoinaan kun liikkui vähän vanhemmilla romuilla ja niistä saattoi kadota veto tai virta tai ne vaan sammu johonkin. Niinku keskelle risteystä tai jotain. Ja takana tulija tööttää ja näyttää kansainvälisiä käsimerkkejä. Hey, dude, mullahan on tapana huvikseni pysähtyä ja pysäköidä keskelle menoväylää!!!

Välillä syyllistyn itse akkaparkkeeraukseen. En vaan jaksa viilata. Mutta puolustuksekseni sanon, että yleensä parkkeeraan "kauemmas", koska jätän tilaa huonompijalkaisille lähemmäs esim kaupan ovia (ja suojelen autoani kylki-iskuilta). Sytohoitojen aikana liikuin niin vähän kuin mahdollista, mutta silloinkin (hikisenä, huonovointisena, voimattomana, puolkuolleena, iso tatti otsassa) pyrin jättämään auton kauemmas. Usein tytär joutui olemaan kauppakassiorjana.

On mullakin varmaan paljon huonoja tapoja liikenteessä, mutta yritän olla joustava ja lainkuuliainen...

Tuut.
Tuut.

Please, leave me a message

Tut-tut-tut-tut

Haasteita.
Harvoin väistän haasteita.
Jollei joku tai jokin haasta minua, teen sen itse.
Ja sitä itsepäisyyttä ja prklettä mussa kyllä löytyy välillä liiankin kanssa.
Tahtoo itse.
Pystyy itse.
Jaksaa kyllä.
Ja minähän näytän.
Joskus pääsis ihan hirveen paljon helpommalla, jos vaan sanois ettei jaksa.
Tai uskalla.
Tai osaa.
Tai ei kerkeä.
Ja mietinkin välillä, että kenelle mä yritän näyttää ja todistaa jotakin?
Vastaus näkyy, kun menen vessaan ja katson peiliin....

Jotkut päivät on kurttusempia kuin toiset.
Mikään ei tahdo sujua ja hommat etenee klähmäsesti.
Onneksi niitä päiviä ei ole kovin usein
ja sen lisäksi mä olen siinä mielessä onnellinen juntti,
että mun huonon tuulen voi helpolla sekoittaa.
Ja välillä mä unohdan, että mun piti olla vihainen...se on kyllä vähän ärsyttävää!

Tänään on maanantai ja aamu oli vähän kankee ja naama oli ehkä vähän kurtussa kun lähdin duuniin. Yleensä köpöttelen töissä rappuset, mutta nyt menin hissiin. Perässäni tuli iloisen näköinen mieshenkilö. Hän tapitti minua suoraan silmiin ja sanoi iloisesti "ihanaa, että on maanantai!" Ja hän tarkoitti sitä!!
Sanoin, että hänellä on aivan ihana asenne ja toivotin hyvää työpäivää.
Lisää tuollaisia!!

Mulla on esimies, jonka tunnen jo vuosien takaa, olen ollut hänen palveluksessaan aikaisemminkin. Juttu lentää ja usein käymme tiukkoja keskusteluja ihan kaikesta maan ja taivaan välillä. Kun firma muutti uusiin tiloihin, niin "uuden avokeittiön" tiloissa harva tervehti toisiaan. Päätimme muutta sen ja aktiivisesti olemme tervehtineet ihmisiä. Nyt jo ihmiset saattavat huutaa heipat ennen kuin me kerkeämme.
Maailma tarvitsee lisää heippoja.

Ja tänään meinasin ajaa ojaan, koska nauraa räkätin niin että kyynelet valuivat. Radiossa tytär ja työkaveri ja kertovat, kuinka joku on vaihtanut nimensä Bacon double cheeseburgeriksi. Ja toinen jatkaa juttua: ajatteles, kun leffoissa rakastellessa pyydetään "say my name..." ja siinä vaihessa mä repeen ihan totaalisesti!!
Jengi tartee lisää bacon double cheesburgereita!!

Ja tanssissa mentiin jenkka ja humppaa. Täydellinen päivän nollaus! Lisää tanssia populalle!

Erilainen mamma?

En tietoisesti ole jonkunlainen ja melko harvoin jään analysoimaan tekemisiäni tai tekemättä jättämisiäni.
Elo on heittänyt tielleni suuria ja pieniä kivenmurikoita, hyviä ja huonoja ihmisiä, kaunista ja rumaa ja olen aloittanut alusta monta kertaa. Tapahtumat ovat muovanneet minua ja olen tehnyt päätökseni sen hetkisen tiedon, taidon, intuition ja ymmärryksen mukaisesti eikä silloin pidä jälkikäteen jossitella päätöksiään. Pitää muistaa, että tänään tiedän enemmän kuin eilen!

Tietyt perusjutut ovat kai säilyneet aikojen alusta asti. Vähän huonohan mun itseni on niitä analysoida...
Vanhin tytär oli pienenä mulle vihainen ja huusi: "Miksi sä et voi olla niinku muutkin äidit?" Selitin tytölle, että minä olen tälläinen ja tälläisen äidin kanssa sun on opittava elämään.

Mikä minussa on erilaista?

Ehkä se, että harvoin saarnaan ja harvoin pomotan. Annan muksuilleni tilaa ilmaista itseään. Mutta se ei tarkoita, etteikö olisi rajoja! Mutta turha nipotus ja naputus on kyllä harvinaista meidän huushollissa.

Muksut on melko pienistä alkaen saaneet olla mukana päättämässä yhteisistä asioista. Aina silloin tällöin huutelin "familymeeting" ja kokoonnuttiin ratkaisemaan ongelmia. Ovat saaneet kertoa mielipitensä ja asioista on keskusteltu ihan oikeesti, eikä minun vaihtoehtoni aina ole ollut se paras. Mutta olen aina sanonut, että päätöksenteko on minun, aikuisella on vastuu!

Ja meillä on raivottu, huudettu, paiskottu ovia ja heitelty tavaroita, mutta toiseen ei käydä käsiksi. Väkivaltakielto on ehdoton. Täällä ei toimi vahvimman laki!  Tässä talossa saa jurnuttaa ja olla vihainen ja itkeä. Missäs muualla sitä vois estoitta purkaa itseään? Jossain täytyy saada olla oma itsensä! Ja lupaan, purettu on, monta kertaa ja rankimman kautta!
Mutta maailmalta kuulen aina, kuinka rauhallisia ja hyvinkasvatettuja mukuloita mulla on <3

Ja yksi parhainpia juttuja on kyllä musiikki. Huudatetaan vuoronperään, volat on kaakossa ja parhaimmassa tapauksessa monta ääntä laulaa mukana eri huoneissa. Mun lapsillani on ihan hlvetin hyvä musiikkimaku :)

I par veckors tid har jag bara släpat mig från ena dagen till den andra. Helt trött o slut. Helt utblåst. Utan att villa nåt annat än släpa mig från jobbet hem o slå baken i soffan o göra ingenting. Men ändå tvingat mig till dansen o spanskan o jumppan o allt som har varit bokat.

Men idag

Vet ni - jag vakna åtta o steg upp nästan genast. Jag som brukar dra mig länge i sängen.
Börja med byk o disk o städandet. Ut med allt o vädras! O ut med kärringen också. En lång, skön lenkki i det vackra solskenet.
Hemma fortsatt jag med städandet o bastun städa jag naken eftersom jag själv sku duscha.
Sen blev de reissu till butiken o lite kuskas på döttrarna. Ena hit o andra dit. O hem o fotsätta städa.

Nu blir klockan nio o jag tar kväller, lyssnar på god musik, korkar en bärs o njuter. Känner mig fortfarande helt full av energi. Sätter mig just framför pc:n o sjunger med musiken så grannarna tror att det finns en vargskock i skogen.

Varifrån kom den här boosten?
Solen?
Oooo - idag är livet gött!

Blogiteksti nro 112
Puhutaanpas peloista.

Ei ole paljoa mitä pelkään tai inhoan ja osa niistäkin on täysin irrationaalisia ja naurettavia. Tiedän sen itsekin.

Mulla on ihan hlvetin huono suuntavaisto ja siksi pelkään ajaa kaupungissa.
Mä en löydä mihinkään, kadotan korttelirallissa kokonaan suuntimat ja lisäksi tunnen stadia niin huonosti, että eksyn aina. Ilmansuunnat on mulle hepreaa. Lisäksi osa elämästä meni niin, että oli vain yksi auto ja sitä ajoi ja hallinnoi siippa, minä pidin huolta mukuloista ja koirasta. En suostu ajamaan stadissa, jollei mulla ole vieressä joku, joka kertoo mihin pitää mennä.
Pöpelikössä olen yhtä uuno, mutta rakastan metsää ja samoilua, joten se ei ole ongelma.
Minä, mikroautopimu, mopotyttö ja rämäpää...

Toinen pelko on joutua autolla veteen. En ole koskaan (onneksi) joutunut ja toivottavasti en joudukaan. Enkä edes tiedä, miten voisin sellaiseen tilanteeseen joutua, mutta jo ajatuksena ihan kammotus.

Kolmas pelon aihe on tulipalo. Ajatus siitä, miten kaikki tuhoutuu. Lopullisesti. Esineitähän voi ostaa uusia, mutta valokuvat, filmit, lasten piirustukset ja kirjoitukset. Ihan hirvee ajatus...

Ja jäälle en mene. Vasta sitten kun jäät kestävät traktorin, minut saa sinne. Ja sittenkin vielä vähän arvelluttaa.

En pelkää matelijoita enkä ökkömönkiäisiä. En pelkää korkeita paikkoja enkä pimeää. Lapseni ovat hyviä pärjäämään ja järkeviä, joten heidänkään puolesta en (paljoa) pelkää. Ja jos lapsistani on kyse, en pelkää ketään enkä mitään!!

What Mamabear likes, part two

Mä olen helppo ja yksinkertainen.

Mun kans on helppo olla, 

tekee vaan just niin kuin minä sanon...

Eiku

En halua, että paska peitetään kermakuorrutuksella

enkä pistä päätäni pusikkoon.

En kestä nuoleskelua.

Kumarran niille, jotka kumarruksen ansaitsevat.

Tittelit eivät saa minua niiaamaan.

Sano, jos on sanottavaa, kestän kyllä.

Kysy, jos on kysyttävää,

vastaan tai sanon, jos en halua vastata.

Jos loukkaannun tai suutun, niin se kyllä yleensä kuuluu ja näkyy - ei paljoa tartte arvailla.

Osaan lukea rivien välistä,

mutta elämä on niin paljon helpompaa, jos "ei" tarkoittaa "ei" ja "kyllä" on oikeesti myöntymisen merkki.

En halua puukkoja selkääni, siellä niitä törröttää jo ruuhkaksi asti.

Rehti taistelu käydään kasvokkain!

Ääks!!

Lauantaina oli työpäivä täyden työviikon jälkeen.
Sunnuntaina aktivitettiä, vanha kotikylä, päivällinen anopilla ja revyy.
Maanantaina tanssi.
Tiistaina epsanja. Ja olis ollut siskon ensiesiinyminen elävän orkesterin kanssa.
Mulla ei pää meinaa kestää...
Keskiviikkona duunista suoraan Jethro Tullin konserttiin Kultsalla ja himassa vasta puoli yksi yöllä.
Torstaina KOTI-ILTA!!
Hyvää ruokaa ja pari ihanaa megapuhelua.
Taidan sittenkin selvitä hengissä tästäkin viikosta!

What mamabear likes

Ingenting tänder mej lika snabbt som en man som får mej o skratta, är rapp i käften o ger svar på tal.
Att vara snabb i truten, betyder inte elakhet ej heller att man tar sej på den andras person.
Käbblandet får vara tvetydigt men ska nog inte vara rått.

Jag gillar att vara på samma våglängd.
O då menar jag på alla sätt.
Jag vill att du går brevid mej, inte före eller efter!
Jag är en kvinna men tro inte att jag är en kökshöna.
Jag kacklar inte o är inte nåns piga.
Jag älskar laga mat o kejka o greja men vill göra det tillsammans eller så kan vi kan ta turer.

Jag gillar att prata - både djupa saker och skitsnack.
Jag gillar prata maskiner, byggas o grävas o "karajuttur" o jag känner till ett och annat.
Undervärdera inte mig.
Jag frågar om jag vill veta så snälla, svara sakligt.

Jag älskar överraskningar o människor som sätter sej själv i blöt. Överraskningar betyder inte dyra packet, finns så mycke härligt du kan ge mej utan att de kostar ett jävla öre! Använd fantasi!
Om det behövs, är jag färdig på nolltid ;)

Men tyvärr måste du acceptera att du för alltid är högst den fjärde viktigaste människan i mitt liv.
Mina barn är de viktigaste som finns för mej <3

Yhden päivän vapaat on huijausta!
Ei kerkeä palautumaan eikä lepäämään eikä latautumaan.
Ei nollaudu aivot, eikä kroppa oikein tykkää.
Mutta toisaalta, yhden päivän vapaa on ihan hiton paljon parempi kuin ei vapaita ollenkasn!
Kaikki riippuu katsantokannasta ja asenteesta :)

Mikä tuhoaa ihmisen luonnollisen halun liikkua?

Kakarana juoksi paikasta toiseen ja minun perheessäni ei todellakaan kuskattu mukuloita harrastuksiin.
Luonnollinen tapa siirtyä paikasta a paikkaan b oli jalat tai fillari (tai pitkillä matkoilla bussi). Ja jossin vaiheessa mopo :)
Uiminen oli koko kesän kokopäiväinen harrastus.
Isoveli opetti uimaan ja välillä muilta kiireiltä kerettyään tuli autolla hakemaan rannalle.
Ne muistot on ihan älyttömän ihania!
Kukaan perheessä ei juossut tai hiihtänyt, tanssinut balettia, pelannut jääkiekkoa tai ratsastanut.
Ei ollut aikaa, kiinnostusta eikä rahaa. Tehtiin ruumiillista työtä.
Kun uutiset loppuivat ja tuli urheiluruutu, niin tv sammutettiin.

Koulussa oli pakko juosta. Oli pakko hiihtää ja omat sukset piti olla. Ne joilla ei ollut välineitä saivat lainata koulun koivuhalkoja, joita suksiksi väitettiin. Oli telinevoimistelua ja piti olla tietynlainen sisäjumppa-asu. Minun vartaloni sai kurveja paljon ennen muita tyttöjä ja vihasin niitä perkeleen pukuja!
Luisteltiin ja harjoiteltiin kaikenmaailman piruetteja ja hyppyjä. Mulla oli kotoa aika pitkä matka luistinradalle ja talvi-illat oli pimeitä ja kylmiä. Eipä siis tullut harjoiteltua omalla vapaajalla. Kadehdin tyttöjä, jotka sirklasivat, pyörivät ja hyppivät niin sirosti ja kauniisti. Kaikissa lajeissa kilpailtiin. Ja minua ei kilpailut paljoa kiinnosta.

Liikunnantunneilta lintsaamisesta tuli mulle taiteenlaji.
Neljännen luokan jälkeen en hiihtänyt montaakaan metriä, luistelin hyvin harvoin ja tunsin pururadan jokaisen oikopolun. Ainoat, joita rakastin olivat koris ja lentis.
Pesiskin oli sellainen pakollinen paha. Maila pelotti sen jälkeen kun tempaisin vahingossa syöttäjää täysillä kyynärvarteen...

Opistoaikaan löytyi taas liikkumisen ilo. Oltiin aikuisia ja saatiin valita mitä tehtiin eikä kukaan pakottanut mihinkään. Käytiin uimahallissa, keilaamassa, pelaamassa squashia tai pidettiin hyppytunti ja pelattiin flipperiä. Mutta 99%:sesti ihan oikeesti liikuttiin!

Valmistumisen jälkeen oli taas hetki rauhallista ennen kuin löysin punttisalin. Jazzbaletin. Aikidon. Juoksun. Ja ryhmäliikuntatunnit. Parhaimpina päivinä juoksin treeneihin. Joka päivä jotakin.

Tapahtui mullistava elämänmuutos ja muutin pois keskustasta periferiaan. Matka harrasteisiin oli pitkä, tiet pimeät ja kiemuraiset ja työpäivän jälkeen kun pääsi kotiin ei enää höntsiny lähteä mihinkään vain treenin vuoksi. Valoisaan vuodenaikaan juoksumahdollisuudet olivat mahtavat ja uimaranta ihan siinä lähellä, mutta se pimeä vuodenaika... suksiminen oli yhä täysin poissuljettu vaihtoehto.

Vuosia kului, lapset syntyivät ja aina heidän välissään sain kehoni kondikseen ja vauhtiin. Mutta: kolme pientä, yrittäjän vaimo, talkkarin muija, kyläkauppiaan akka, työ, muut harrastukset, lasten harrastukset, sairastelevat vanhemmat, rakentaminen, avioero, muutto, talon täysremontti, sairastuminen... yli kymmenen vuoden tosi kova mankeli on nyt tuonut mut tähän päivään.

Kroppani ei ole vielä palautunut hoidoista. Kipuilua on vähän siellä ja täällä. Tanssin ja olen löytänyt Pilateksen. Kävelen pitkiä lenkkejä. Unelmani on vielä päästä takaisin suht normaaliin painoon ja juosta. Että nää mun töppöjalat taas jaksais juosta...

Vinkumalla mikään ei parane! Ja itsekseni en näköjään pysty tähän, tarvitsen motivoijan, perseeseen potkijan ja sparraajan... Nyt perkele pistän taas kroppani likoon ja haastan itseni ja koipeni: olen ilmoittautunut juoksukouluun!!

"Tyst har de vari på denhä frontten"
Det har hänt allt möjligt o vissa saker har jag inte nån vilja att dela med er, kära läsare, eller nån annan heller. Vissa saker måst processas, tuggas o idislas ordentligt före man spottar dem ut i cyber space.

Mitt beslut att skjuta mina mardrömmar har väll varit bra, för jag har inte haft mer mardrömmar.
Eller så var det bara slumpen.
Men utan mardrömmar sover man bättre och när man sover bättre så återhämtar man sig.

Känns rätt så bra.
Har också gjort vissa beslut,
som ni får höra om sen senare.
Och nej, att börja Tindra är det inte!
:)

Ja arvotaan seuraava sotapainajainen.

Minä, joka olen rauhaa rakastava.
Enkä pidä aseista.
Enkä pidä sotaelokuvista.
Mutta herään hikisenä painajaisistani,
sotatantereelta.

Voiko tehdä niin,
että päättää otaa unessakin aktiivisen roolin?
Päättää, ettei tää peli enää vetele.
Nytpä mä päätän,
että seuraavassa sota-unessa
otan aktiivisen osa.
En enää suojele ja piiloudu.
Tartun aseeseen ja katson pelkoani silmiin
ja teen siitä lopun.
Katotaan, voiko näin tehdä...