Ja mistähän nää mun unet oikein tulee?
Tahtooko alitajunta sanoa jotakin mitä minä en nyt ymmärrä?
Ja jostain luin, että kaikki unessa näkyvät kasvot on nähty jossakin,
ihmismieli ei tee omia mielikuvituskasvoja.

Viime yönä heräsin painajaisesta,
jossa olimme sisällissodassa,
enkä ymmärtänyt,
miten ihminen voi toiselle tehdä niin pahoin.
Suojelin tyttäriäni, ihan hirveellä vimmalla ja apinan raivolla,
niin kuin vain ärsytetty äitikarhu voi lapsiaan suojella,
valmiina tappamaan puolustukseksi,
kenet tahansa ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta.

Heräsin kauhuuni ja itkuuni...

<3 Tämänpäiväisiä <3

Varoitus: sisältää karkeaa kielenkäyttöä, sairautta ja rumuutta, mutta päättyy hyvin.

Aamulla heräsin siihen, että koipia särki ihan hlvtisti.
Kun sanon "koivet", tarkoitan lonkista lähtien alaspäin, räpylöihin asti.
Tämä on ilmeisesti kiitos liikkumattomasta viikosta.
Muut ovat olleet hiihtolomilla, minä painanu duunia sata lasissa. Illalla tullut puolkuolleena kotiin. Onneksi keskiviikkona oli pakko lähteä ajoissa, kun piti keretä leffaan.
Ei se kokopäivän seisominen ja keikkuminen Gymballa vastaa oikeeta liikuntaa.

Viime viikolla oli työterveystarkastus. Veriarvot, kolesterolit yms oli hyvät. Eli jotakin on palautunut entiselleen.
Ilmeisesti myös vastustuskyky on kohillaan kun työkavereiden sairasteluista huolimatta olen pysynyt terveenä.
Kipusisko pyysi pitämään itsestä huolta. Halasi vielä läksiäisiksi

Mutta akku on jokatapauksessa tyhjä ja vaati paljon saada itsensä liikkeelle.
Kahvia-kahvia-kahvia.
Vituttaa.
Onko pakko vetää itsensä näin finaaliin? Onko järkeä runsas puolvuotta syöpähoitojen jälkeen unohtaa mitä kaikkea tämä kroppa on kestänyt ja kiittää sitä unohtamalla itsensä hoitaminen? Mihin helvettiin mulla on kiire? Hautaanko?

Naapuri soittaa. On taas toisen naapurin kanssa tukkanuottasilla. Maanmittaria huutaa apuun kun rajapyykit on kadoksissa. Juujuu, tule vaan käymään,
katotaan läpi paperit. Paljoa en kuitenkaan lusikkaani tähän soppaan pistä. Lähes 10 vuotta tässä eikä vielä ainuttakaan naapuririitaa, rajariitaa tai muutakaan epäsopua. Tässä maassa on tehty tappoja rajariitojen vuoksi, mutta minä en ala!
Naapuri tulee ja menee, en usko, että hänen mielensä muuttui tai mikään selvisi ja tiedän, että ilmeisesti jutulle tulee jatkoa.

Pyykkikone pyörimään. Pyykit pihalle. Muutama puhelu. Petivaatteet pihalle. Lisää pyykkiä pihalle. Ihana keli, aurinko paistaa.
Saunapuita sisään...jumalauta että koivet pistää hanttiin! Eiku köpöttelemään.

Valitsen 5km:n lenkin, vaikka sen meneminen yleensä kestää muutaman tunnin reitin varrella asuvan, puheliaan herra A:n vuoksi. Mutta maasto on mäkinen ja pakottaa koivet tekemään työtä.

Ei jumalauta! Kuka anto mulle tälläset jalat! Puolet lenkistä menee kropan kanssa tappeluun enkä näe kaunista luontoa tai auringonpaistetta, tunnen vain kuinka koivet huutaa. Mutta huutakoot! Nyt mennään! Tiedän, että yleensä jossain vaiheessa helpottaa.

Ja sit onneks helpottaa ja saan vähän enemmän vauhtia koneeseen. Jo jonkun matkaa ennen herra A:n taloa kuulen kuinka hän huutelee iloiset moit ja pyytää pihalleen.
Voi että, nyt ei tahtois pysähtyä, just kun sai vauhtia töppösiin...mutta on se vaan mukava mies ja jutustelu saa mut vieläkin paremmalle tuulelle. Vaikka vähän kyllä paleltaa kun pääsen jatkamaan matkaa.

Aurinko paistaa. Se lämmittää jo ja tunnen sen lämmön poskillani. Lumi kimmeltää ja linnut livertävät. Luonto on kaunis. Paha mieli on poispyyhitty. Koivetkin köpöttää askelen kerrallaan kuin siksak-Singer. Eteenpäin.

Jos jaksoit lukea tänne asti niin ehkä et enää ihmettele miksi minä kuljen hymy huulillani :)

Perjantai.
Duunista suoraan kauppaan.
Väsyttää ihan kauhiasti.
Korvissa tyttären matalana sointuva radioääni.
Kylmähyllyjen kohdalla kuuluvuus katoaa täysin.
Huomaan, että olen ilmeisesti laulanut ääneen.
Sen lisäksi mulla on puhelin rintsikoissa, kun tässä takissa ei ole rintataskua. Ja nyt se on kaivettava esille, jotta saan radion sammuksiin.

Vanha tuttu: no heippa vaan...

Joku ohikävelevä tuoksui Hänelle ja käännyn jo nähdäkseni jotakin mukavaa...mutta siinä ei enää ole ketään.

Ai niin se juusto...

Kerran törmäsin häneen juuri niillä hyllyillä, josta löytyvät kondomit, liukuvoiteet ja kuukautissuojat ja mulle tuli sama fiilis kun ihan nuorena tyttönä kun ei meinannut kehdata itse ostaa tarvitsemiaan tuotteita.

Kolmen ostoskärryn keskusteluporukka tukkii tehokkasti reittini.
Täällähän, hitsi vieköön, pitäisi olla oikeanpuoleinen liikenne ja edeltä määrätty kiertosuunta.
Niinkuin Ikeassa!
Sanon nätisti anteeksi ja siirrän yhtä kärryä.

Tavarat taas vaihtaneet paikkaa ja tuiki tuntematon seisoo katsomassa hyllyä ja puhuu itsekseen ääneen: "mihin perkeleeseen ne on sen nyt piilottanu..." ja minä rämähdän nauramaan.
Mies katsoo minua anovasti ja sanoo, ettei enää löydä mitään... Hyllyjen päädyssä toinen eksynyt.
Meitä on siis monta. Meillä on yhteinen salaisuus :)
Mulla vaan vielä semmoinen vaikeuskerrointa korottava juttu, että prillit jäi autoon.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
Eiköhän tämä tästä vaikka tonnikalasta en nyt tiedä, että ostinko öljyssä vai vedessä...
Kala, jonka ostin oli punainen eli ilmeisesti lohi :-!
Pastahyllyllä etsin sydänmakaroneja, mutten löytänyt.
Siis ne on sydämen muotoisia, tummia makaroneja.
Onkohan ne loppu vai enkö vaan näe?

Kassalla euroja sata ja kotiapäin.

Äkkiä lasagnea väsäämään, poika pitää noutaa seisemältä ja olis ihan kiva syödä ennen sitä.

Ihana perjantai, kun kaikki kotiin tulevat ovat kotona, taidan vaan simahtaa sohvalle...

100. blogiteksti :)

Elämä on.
Ihan helvetisti onkin.
Ja siksi se ehkä onkin niin mielenkiintoista.
Vaikka välillä kyllä vähempikin riittäisi.
Jostain syystä tuntuu, että toisinaan saan enempi kuin laki sallii, mutta sit mietin ihmisiä ympärilläni ja totean, että kyllä ne muutkin saa isolla kauhalla.
Välillä vaan tarttee rypeä hetki,
jotta ymmärtää miten ihanalta lämmin suihku ja puhtaat petivaatteet tuntuvat.
Ymmärsittekö yhtään mistä oli kyse?
Ei väliä - en minäkään.
Sellaista se elämä on :)

Pienessä kylässä asumisessa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Se, että kaikki tuntevat toisensa ei minusta välttämättä ole huono asia.

Kun mukulat oli pieniä, ne oli koko kylän kakaroita,
kaikki ties kenen pikku tuholaiset ja minne piti soittaa,
jos ne oli pahoilla teillä.
Ja jos asiasta soitettiin, niin olin kiitollinen.
Kolme vauhdikasta menijää ja minua oli vain yksi...

Ja jos koira karkas riiuureissulle, niin kaikki ties kenen karvakasa ja minne piti soittaa.

Ja jos jotain kyläläistä ei näkynyt, käytiin katsomassa mikä mättää.
Että oliko kaikki ok.
Oliko jätkä vielä hengissä

Ja talkoohengestä pitäisi kirjoittaa oma juttu!!

Lomille lähdettäessä naapurit piti silmällä pihapiiriä ja siellä liikkujia ja tyhjens postilaatikon.
Toisaalta reissunpäältä aamuyöllä harvoin pääs kyläläisiltä salaa kotiin

Ja kahviseuraa oli helppo saada.

Ja kun hirrrveessä tuulessa piti vetää lippu salkoon ja huomasin, että roikun naruissa enkä saa lippua ylös enkä alaspäin, niin kiitettävän nopeasti yksi kyläläisistä kurvasi pihalle ja auttamaan.

Kimppakyydit ja kimppakyydittämiset oli itsestäänselvyyksiä.

Toisaalta ihmisten mielipiteet, kyselyt, utelut ja höpinät saattoivat välillä ahdistaa.
Ja jos sait jonkun tietyn leiman otsaasi, niin sen poissaaminen on lähes mahotonta..

Kyse ei ole "syntymäkylästäni" mutta lähes 20 vuotta se oli kotini. Osa sydäntäni jäi siihen pieneen kylään ja vielä kymmenen vuoden poissaolon jälkeen se tuntuu minun kylältäni <3

Fast fredagen var känslomässigt en jävla berg-o-dalbana så var veckoslutet fint.
Fullt med allt möjligt...

Fick inbjudan att äta afrikansk mat på lördagen :)
Har vänner som är med och drar en kock klubb för asylsökarna och på lördag bjöd de på mat.
Intressant.
O maten var god :)

Kom hem via svärmor.
Mycke varma kramar o skratt.

O ännu efter de på bio med mittersta barnet.
Vi såg Carrol.
(Förra veckan såg jag "The Danish girl")
En fin film (båda två)

O hemma ville sonen få massage.
O ja-a, de fick han.

O på natten kom äldsta tösen hem.
Till tvåtiden på natten var alla tre barnen med o språka skräp o allvar.
Sen blev jag o min först födda på tumis o förbättra värden.
O så bra den blev!
Halv femtiden ble vi färdiga :)

O söndagen körde jag ett barn tidigt till byn.
De andra sov länge.
Jag värmde bastun, jag kocka sallad, jag koka kaffe, jag stäkte ägg o for ut o skotta snö. Tösarna fick vakna för sej själv.

Skotta. Skotta. Skotta. O nere vid postlådorna börja skottande få ett stort horn o växa mitt i pannan...så jag gjorde en snögumma o stack iväg till bastun.

Nio på kvällen var jag totalt slut o stupa i sängen...
Oo-ja, mera sånt här.
Trött men glad o nöjd :)

Mitä minä kaipaan?
Minä kaipaan katsettasi,
jossa näen,
että välität,
että pidät näkemästäsi.
Minä kaipaan ääntäsi,
Kun puhut hiljaa
Kun kerrot päivän tapahtumista,
Kun kerrot ajatuksiasi.
Minä kaipaan tuoksuasi.
Saunapuhtaana.
Minä kaipaan kosketustasi.
Pehmeitä käsiä.
Tiukkaa otetta.
Sitä kaipaan, kun nukut vierelläni,
lähelläni,
kiinni minussa
ja kuulen hengityksesi.
Tätä kaikkea minä kaipaan

Jos on oma sukuni mahtava,
niin on sitä myös suku johon avioiduin!
Sieltäkin puolelta tuplasti appiukkoa ja anoppia,
mutta sekään ei ole paha juttu.
En nyt puutu anoppien ja appiukkojen välisiin suhteisiin, se olkoon jonkun toisen jutun aihe ;)

Mun lapset on saaneet tuplamäärän rakkautta.
Anopit ovat kummatkin mulle tärkeitä, pidetään yhteyttä eikä avioero ole paljoakaan muuttanut.
Ex-mieheni äidin kanssa olen yhteyksissä useamman kerran viikottain, hän on hyvä ystävä, jonka kanssa voi puhua ummet ja lammet ja nauraa räkättää.
Toisinaan otamme yhteen niin että kolisee :)

Ihania olivat myös appiukkoni.
Heille kummallekin lähetän pilvenreunalle poskisuudelman!
Ex-mieheni isä oli minulle erityisen tärkeä.
Sillä miehellä oli sydän oikealla paikalla.

Kun erosin, erosin vain miehestäni, en hänen suvustaan.
Se on monelle jotenkin vaikea käsittää.
Minulle se on itsestään selvää.
Kun ihmisten kanssa on kulkenut vuosikymmenet yhdessä, nähnyt lasten kasvavan, taistellut läpi huonojen aikojen, itkenyt, halannut, tapellut ja sopinut ja hionut kulmat ajan saatossa pyöreiksi, niin miksi yhden "linkin" muuttuminen estäisi kaikkien muiden linkkien toimivuuden?
Eikä minulla ole oikeutta poistaa lapsilleni tärkeitä ihmisiä heidän elämästään! Isoäiti kun on isoäiti olin sitten avioliitossa hänen poikansa kanssa tai en!

Minulla on ystäviä, jotka työskentlevät turvapaikan hakijoiden kanssa - vapaaehtoisina ja palkattuina.
Suurin osa ei kerro tekemästään työstä julkisesti
ja osa kertoo avoimesti toimistaan.
Ymmmärrän hyvin ensinmainittuja,
kun näen millaista paskaa sataa niskaan niille, jotka ovat avoimia: joka sanakäänne ja kirjoitusvirhe tutkitaan suurennuslasilla ja pienikin "virhe" on syy ampua kovillla. Ja kauhu-uutiset linkitetään heille saatesanoin: "mitäs minä sanoin?" tai "mitäs mieltä nyt olet?".

Ja vaikeneminen on myöntymisen merkki, sanotaan.
Joskus lisään lusikkani soppaan ja avaan sanaisen arkkuni.

Olen vahvasti sitä mieltä, että ihminen tarvitsee turvaa, turvallisen elinpaikan ja vapauden opettaa, oppia, laulaa ja soittaa, kuulua mihin uskontokuntaan haluaa tai olla kuulumatta, rakastaa sukupuoleen katsomatta ja olla elossa riippumatta mihin heimoon sattui syntymään. Ihminen tarvitsee myös oman ruumiinsa itsemääräämisvallan. Ja tämä kaikki riippumatta ihonväristä tai kielestä.

Niinniin mutta ne on elintasopakolaisia ja pelkkiä miehiä ja miksi ei naisia ja lapsia...

Jos pakolaisina olisi tullut naisia ja lapsia, olisi huuto kaikunut päinvastaisena. Miksi lähetetään vain elätettäviä, jotka eivät vielä vuosiin kykene tuottavaan, yhteiskuntaa pönkittävään työhön? Lähettäisitkö sinä äitinä lapsesi yksin matkaan täysin tuntemattomaan? Tai miehenä vaimosi ja lapsesi? Kun systeemi ei toimi niin, että ostetaan menolentolippu kohdemaahan ja lähdetään matkaan...

Ja miksi ei lähetetä sitä sun tätä?
En usko, että lähtömaassa on käynnissä valintaprosessit kuka saa lähteä ja kuka ei.

Vai oliko se niin, että lähettävät komeita nuoria miehiä kylvämään rotunsa geenejä pohjoisiin junttikansoihin?
No olishan se mukavampi keino kuin se Adolfin....

Minulle ihminen on hyvä, kunnes toisin todetaan. En pysty/jaksa/halua elää kokoajan ajatellen negatiivisia asioita kanssaihmisistä. Jos osoittaudut kusipääksi, hyväksikäyttäjäksi tai juntiksi, olet sitä riippumatta syntyperästäsi!

Nå idag är det en dag som ingenting duger.

Börja med en ramsa men den blev för tung.

Tog till gamla skriverier men det blev för sött.

Tankarna kretsar runt dagen och dens händelser,

Överraskningar av alla de sorter...

Imorron kanske mer ;)

Välillä mä mietin liikaa, mitä kukin ajattelee mun teksteistä. Miten joku tulkitsee kirjoittamaani,

tai miten joku voi loukkaantua siitä, ettei ole mukana mun sepustuksissani.

Kaikkia ei voi huomioida kaikessa.

Ja toiset on lähellä sydäntä ja toiset sydämessä.

Noin pääsääntöisesti voin vain todeta, että rakastan ihmisiä. Rakastan nauramista, oman itseni likoon pistämistä, avoimia keskusteluja ja rentoa yhdessäoloa.

Rakastan ihmisiä, jotka nauraa kunnolla ja saa minutkin räkättämään.

Vitsailen välillä, että olen varmasti edellisessä elämässäni ollut rehevä ja rempseä majatalon emäntä (tai h-house madam). Jos voisin, keräisin joka viikonloppu pöytäni ympärille rakkaitani ruokapatojen ja hyvien juomien ääreen. Ois aivan mahtavaa.

Mutta nykyään kaikilla on kiire. 

Pitää olla aktiivinen ja urheilullinen ja pitää saada kutsu viis viikkoa ennen happeninkiä....mä olen enempikin sellainen "tule nyt, tule sellaisena kuin olet"-tyyppi.

Eikä tartte olla vimpan päälle. Ei tarvii olla kolmea pikkuleipää ja kakkua ja suolaista, vähempikin riittää.

Aivan ihanaa, että vielä on olemassa muutamia tuttavia, jotka soittaa ovikelloa ja ilmoittaa, että "moikka, tulin kahville!". Kämppä saattaa olla sekaisin, mutta kahvia/teetä löytyy aina. Ja lämmin halaus <3

Tänään on taas pää täynnä kaikkea turhaa.

Nukuin huonosti ja jännitin verikoetta.

Ajattele, minä, vanha verenluovuttaja!

Mutta kun sytopaskat on haperoittaneet ennen niin hienot suonet lähes olemattomiksi ja oikeata kättä ei saa käyttää, niin on ihan päivästä ja hoitsusta kiinni, että onnistuuko vai ei.

Onneksi oli hyvä hoitsu.

Ja päivä.

Duunissa vääntäny naama punasena taulukoita asiakkaan vakuutuksista.

Kas kun on instansseja,  joilla on vakuutuksia enemmän kuin minulla sormia ja varpaita, eikä sellaisten kokonaisuuksien haltuunottaminen aina ole tuskatonta.

Tää sattuu olemaan erittäin tuskallinen tapaus.
Minulle.
Ongelma on korvieni välissä, ei asiakkaassa.

Aamusta onneksi pukkaa mukavaa viestiä ystävättäreltä, joka on läpikäynyt aikamoisen leikkauksen.

On hyvillä mielin ja toipilaana kotona ja toivon koko sydämestäni, että kaikki menis niin kuin Strömsössä.

Hän on vahva nainen ja minulle erittäin rakas.

Päivällä työn ohessa muutama tunti tyttären ääntä radiossa. Kiitos korvanapit ja puhelin!

Toinen tytär on työhaastattelussa ja poika on tulossa yöllä kotiin.

Älytön kiirus kotiin ja syömään ja jumppaan, jossa 12 tunnin juoma/ruokapaasto aiheuttaa niitä -ah niin ihania- suonenvetoja.

Että voi pikkujutut sekoittaa koko kropan. 

Mutta vetäjä on ihan super ja saa minut kerta kerran jälkeen ylittämään itseni.

Onneksi en ostanut lippua huomiseen Halestormin keikalle, enhän mä jaksais raahautua Isolle Kirkolle ja valvoa yli yhdeksään...

Jumpasta tulee sellainen hyvä fiilis.

Surina päässä rauhoittuu.

Koko akka rauhoittuu.

Olisin ihan valmista kamaa jo klo 8 mennä nukkumaan.

Ja nyt olen tankannu nesteitä niin että ens yö menee varmaan vessassa juostessa....

Mut hei - elämä on

And I love it!

Mietintämyssyn alla kuhisee....

Koviksilla voi olla tavattoman herkkä sydän,
joka joko on särjetty tai särkyy helpolla.
Ja kovuudella sydäntä vain suojellaan.
Helpompi olla kova kuin satuttaa herkintään.

Realistilla voi olla satoja hassuja unelmia,
jotka sattavat pitää hänet järjissä ja hengissä.
Unelmoimalla kun voi olla kuka tahansa.
Missä tahansa.
Kenen kanssa tahansa.
Vapaa.

Ateisti voi uskoa syvemmin kuin uskova.
Hän voi avoimin sydämin uskoa,
koska kukaan ei hänelle sano,
miten hänen on uskottava.
Hänelle usko voi olla kuin rajaton rakkaus.

Se, joka aina jaksaa, aina auttaa,
aina kuuntelee ja on siinä kun tarvitaan
saattaakin olla se, joka seisoo kuilun partaalla ja miettii....

Kertaus on opintojen äiti.
Pitää aktivoitua tän epsanjan kanssa.
Ollaan jo niin pitkällä, että kirjan vilkaisu silloin tällöin ei enää riitä.
Tarttee teherä jottain.

No minä ajattelin, että pieniä post-it lappuja kodin strategisiin paikkoihin:
säännöllisiä ja epäsäännöllisiä verbejä kaapinoveen kahvinkeittimen luo, vessan peilissä vaikka "querer"-, "ir"- ja "salir"-verbien taivutukset ja niin ees päin ja kun jokin taipuu niin kuin pitää, niin uutta lappua peliin.
Loco, mutta bueno idea.
Tuumasta toimeen.
Lappuja peliin.
Ja liimailemaan

Illan aikana sanat jo tuntuvat jotakuinkin tutuilta.
Ja tulee iltapesun aika.
Tahnaa hammasharjaan ja katse peiliin/lappuihin...
Ja totaalinen repeäminen!!
Tytär luulee jo, että sain jonkun kohtauksen.
Mutta katsokaas - laput ovat todella pieniä
Ja ilman rillejä en näe teksteistä ensimmäistäkään...

Eilen kaupassa yritin löytää espanjankielistä luettavaa, ihan vaan på skoj ja harjoituksen vuoksi, mutta eipä löytynyt.
Ruotsi, saksa ja englanti olivat hyvin edustettuina ja
Seiskan näköinen lehti löytyi venäjäksi.
Hyllyillä pyörinyt mies varmasti luuli, että en kehtaa hänen läsnäollessaan ostaa pornolehteä, koska aivan selvästi kääntyi poispäin sopivasti, jota olisin kerennyt "käsityölehden" nappaamaan ja poistumaan.

En enää lue Seiskaa ja hyvin harvoin ostan Iltalehden tai -sanomat, mulla jotenkin vaan rupee nyppimään yleistykset ja sensaatiohakuisuus.
No - ostin sit kuiteski sen Iltsikan kun ei oikein mitään muutakaan löytynyt...
(Siis mitä - lehtiä on läjäpäin, mutta ei löytynyt mitään kiinostavaa! No ehkä en ihan oikeesti ollut "lehden tarpeessa")
Eilen koko lehti unohtu, oli sen verran muuta tohinaa,
joten avasin sen tänään aamukahvini seuraksi.
Voi muttien mutta ja ettien että.
Kylläpä vähästä asiasta saa aikaiseksi melkoisen paksun plarin. Mutta tiedänpä nyt, että Interpolin etsityimpien listalla on suomalainen petoksen tehnyt nainen, joka on sattanut värjätä hiuksensa.
Minkä instanssin listalla ne pahat rikolliset on jos melko pienellä petoksella ollaan jo etsityimpien listalla?

Ja 500 euron seteli tullaan kieltämään. Se kun saattaa helpottaa rahanpesua.
Hyvä. Kielletään myös kakut, koska ne sattavat aiheuttaa liikalihavuutta. Ja banaanit, koska ne saattavat tuoda huusholliin banaanikärpäsiä. Ja kova leipä, koska hammas saattaa lohjeta. Ja tietysti pitää kieltää seksi, se kun saattaa tuottaa mielihyvää.

Ja armeijan pojat on aamuisin väsyneitä ja nyt ehdotetaan myöhempää herätystä.
Jep, minäkin haluan valvoa pidempään ja nukkua pidempään ja pitää pidemmän ruokatauon ja pidemmän viikonlopun, mutta haluan myös korkeamman palkan. Kenelle minä teen tästä ehdotuksen?

Taitaapi olla paras, että jatkossakin jätän Iltiksen kaupan lehtihyllyyn...

Tervetuloa!
Olen pähkäillyt aikaisemminkin ja tänään ihan tosissaan, että julkistanko bloggaavani?
Kun blogin idea kuitenkin on "antaa ajatuksensa julkisuuteen" eikä toimia salaisena päiväkirjana.
Olen muutoinkin avoin ihminen ja kerron asioitani melkoisen avoimesti, niin miksi pähkäilen?
Ja blogin voi jättää lukematta, jos ajatukseni eivät kiinnosta tai miellytä.
Sitä ei tarvitse edes avata, jos ei halua.
Ja minä en tiedä siitä mitään :)
Ei ole statistiikkaa, joka näyttäisi Maijun avanneen blogini 14.2 ja lukeneen vain puolet sen päivän saarnasta ja jättäneen helmikuun muut tekstit lukematta.
Ainoa tapa jäädä kiinni tekstieni lukemisesta on jättää kommentti!
Facebookissa kirjoitukset pomppaavat newsfeediin ja silmille halusit tai et (tai siis voihan hlön poistaa tai vain blokata jutut, mutta noin periaatteessa) ja mielestäni piiiiitkät päivitykset eivät välttämättä ole kiinnostavia.
Ja fb:ssa haluan välttää sellaista, mistä itse en pidä.
Siellä vältän myös niitä tiukkoja pähkäilyjä, joita kuitenkin koko ajan mielessäni käyn.
Blogin voin tehdä näköisekseni.

Vai onko tässä taas sellainen "en halua olla vaivaksi",
"en halua mainostaa itseäni", "en kirjoita tarpeeksi hyvin" -juttu?
Olen tainnut tehdä päätökseni.
Jos luet tätä, tiedät, että kaikista pähkäilyistäni ja peloistani huolimatta valitsin Sinut.
Enkä odota kommentteja, mutta tietysti ilahdun niin risuista kuin ruusuistakin <3

Jag är jättetrött o lägger mig.
Å så slår de mig att Prisma är ännu öppen 1,5 timme!!
Nej vet ni, butiken öppen till 23.00...

Joskus alkukantaiset vaistot ja tunteet lyövät turpaan järkeä ja logiikkaa ihan täysillä.
Ja vaikka ymmärtää mitä on tapahtumassa niin sille ei aina vain voi mitään. 
Oletan, että näin käy kun kauhu tai pelko ottaa vallan.
Ja tiedän, että halu ja rakastuminen ja viha tekevät sen.
Ja eloonjäämis- ja suojeluvietti voivat sokaista järjen.
Mutta, että kutsu terveystarkastukseen terveysselvityksineen ja laboratoriokokeineen saa minussa aikaiseksi todella voimakkaan reaktion on aika outoa.
Luulisi, että minä jos kuka ymmärrän kuinka tärkeästä asiasta on kyse.
Että minä olisin iloinen, että tutkitaan.
Järkihän sen jo sanoo...
Mutta ei!
Kyselylomakkeeseen vastaisin mieluiten: "vttuako se sulle kuuluu" ja neuloja en siedä enää ollenkaan. 
Mua on tökitty neuloilla ihan tarpeeksi ja hyvät suonet tuhottu sytostaateilla. 
Ja torson oikea puoli leikelty tunnottomaksi ja säteilytetty koppuraksi.
Ja taasko pitää kertoa koko tarina alusta loppuun jollekin ventovieraalle hoitsulle?
Suoraan sanoen: mulla on fyysisten vammojen lisäksi todella paha asennevamma!
Eli eikun työstämään ;)

Olen ihan just tehnyt kaksi viikkoa töitä seisten.
Ja eilen sain vielä koekäyttöön Gymba aktiivilaudan, jolla seison ja keikun koko päivän.
Duunikaveri huudahti mut nähdessään:
"Mitä ihmettä sä teet!" ja minä vastasin,
ettei riitä että oppii puhumaan espanjaa, pitää saada myös lanteet heilumaan.

Ja miltäs nyt tuntuu?
No tällä hetkellä en tiedä, onko koipeliinit kipeet tanssista,
Pilateksesta vai seisomisesta ja keikkumisesta.
(ja koko ajanhan mun koivet on ollut enempi tai vähempi kipeet)
Mutta tunne on vähän kuin olis treenannu normaalia enempi.
Ja olkapäät kiittää.
Seistessä olat roikkuu niin kuin pitää, 
eivätkä ole korvissa kiinni.
Selän pelkäsin kipeytyvän, mutta sitäpä ei ole tapahtunut.
Ja tavattoman väsynyt olen.
Sekin voi johtua aktiivisemmasta päivästä ja istumattomuudesta.
Pari päivää jo ollut niin, että istun vain syödessäni :)
Ihmeen nopeesti tottuu.
Enempi mulla selkä oireili kyläkauppa-aikaan.

No - aika näyttää josko tämä on vain ohimenevä puuska,
vai seisonko vielä vuoden kuluttua.

Oi kiesus mikä päivä!
Monikielisenä voin vain todeta,
että välillä on kielet kyllä ihan solmussa.
Duunissa oli sellainen rypistys,
että puhuttiin koko päivä ATK:ta,
suomeksi,
pilkottiin ekspertin avulla palasiksi ja osiksi  ohjelma laskutusjärjestelmää vsrten.
Onneksi ATK-ekspertti puhui ymmärrettävää kieltä.
Mutta aivot savusi koko päivän brainstormingin jälkeen.
Ja suoraan duunista espanjan tunnille.
Matkalla pulpahti mieleen venäjänkielisiä sanoja
espanjan sijaa
ja siitähän on valovuosi, kun sitä luin.
Ja espanjantunnilla ei sitten korvien välissä liikkunut ainoakaan sana oikein.
Saatika kokonainen lause.
Ja kaupassa tytär ja ah se oikea kieli - äidinkieli.
Millähän kielellä mä näen ensi yönä unta?

Mutta haluan vain todeta: mitä useampi kieli on hallussa, sen helpompi on elää tässä moninaisuuden maailmassa. Minä rakastan kieliä. Jos voittaisin lotossa, lähtisin maailmalle opiskelemaan maailmankielet ja muutaman vähän pienemmänkin kielen ihan paikan päälle. <3

Mulla oli joku jutunjuuri,
mutta tanssitunti teki tepposet ja kaik katos mun päästä.
Ollu muutoinkin vähän hatara toi järjenjuoksu tänään.
Mulla pitäis olla kolmen päivän viikonloppu.
Jotenkin työviikko vie mehut ihan kokonaan ja
lauantai menee ihan uppeluksissa
ja sunnuntaina sit herää henkiin
ja sit onkin taas maanantai ja iso pyörä pyörähtää vauhdilla käyntiin
Eiköhän se ole tämä päivä tässä 
:)

Herään.
On pilkkopimeää ja hiljaista.
Jotain pientä sateen lirinää kuuluu ja
tietty toi "laulava" jääkaappi ajoittain.
Mietin, mikä aisteistani on minulle tärkein.
Toisaalta, mikään niistä ei ole ylimääräinen!

Koen tuoksut tosi voimakkaina ja ne voivat sytyttää
tai sammuttaa
tai tuoda muistoja
tai saada nauttimaan
tai yökkäämään.
Lisäksi tuoksut vaikuttavat makuaistimuksiin.

Koen myös maut tärkeiksi.
Se miltä joku (ihminen/ruoka) maistuu on minulle tärkeää. Sytostaatit saivat kaiken maistumaan paskalle,
joten tiedän vähän mistä puhun.
Suuteleminen on uskomattoman hieno tapa tuntea, miltä toinen maistuu.
Suuteleminen on taidetta, siitä voin joskus kirjoittaa ihan oman jutun ;)

Kuulo onkin siten ihan oma luokkansa.
Musiikki.
Puhe.
Ääni.
Hiljaisuus.
Linnut, luonto, tuulen humina, hiljainen kuiskaus, huokaisu, nauru, huuto....
On tärkeä, on todella tärkeä!
Se on tainnut tulla selväksi jo monessa jutussa.

Tunto ja kosketus.
Koskettamalla minua, antamalla minun koskettaa sinua, kerrot itsestäsi paljon!
Kosketus on minulle erittäin tärkeä.
Tuntoaisti on todella tärkeä.
Enkä nyt puhu pelkästään seksuaalisesta koskettamisesta, minä olen "räpeltävää lajia", halaukset ja koskettaminen ovat minulle aina tärkeitä.
Halaamalla kerron välittäväni.

En minä pysty näitä laittamaan mihinkään järjestykseen.
Ovat kaikki ihan helvetin tärkeitä.
Ja kuitenkin tiedän, että näitä ilmankin voi elää.
Ja arvatkaapa, missä tilanteessa kaikki nämä aistimukset toimivat satasella samanaikaisesti...

Vanhoja sepustuksia taas:

Ainahan mä olen jakomielitautinen ollut.

Se kai kuuluu jo äidin luonteenkuvaan.

Äiti-Madonnan ei kuulu haluta mitään maallista...

Ja kuitenkin se haluaa.

Jotkut asiat täytyy piilottaa.

Ja toisaalta voimakas maskuliininen lataus melko feminiinisessä kropassa.

Heikkous ja avuttomuus vastaan voima ja tahto.

(ajatuksissa tyyliin; en pysty, enkä jaksa ja

seuraavana vieläkin voimakkaampana; Osaanpas!

Jaksanpas! Ja jumalauta, teen!)

Musta löytyy näitä kaksijakoisuuksia lopputtomiin.

 

Ulkolaudoituksen maalasin jo ennen paikallenaulausta.

Enkä sotkenut.

Tänään kai viimeisten hiomisten jälkeen käynnistän telan/pensselin

täydellä teholla (tai tuleeko siitä sittenkin tapetti) .

Tytär on tuittu, kun ei oikein tiedä mitä haluaa.

Siihen löytyy toivottavasti tänään apuja maalikaupasta.

 

Remppa melkein sekottaa työtahdin....

 

Ajatus on kyllä enempi siellä raksalla kuin täällä töissä.

Olen siinä mielessä hullu,

että nautin ihan tosissaan tekemisestä.

Vaikka yöunet jää vähiin

ja koti on sekaisin

ja oudot lihakset huutaa apua

enkä välillä muista ostaa ruokaa,

kun remppatarvikkeet on päällimmäisenä mielessä

ja saan ajaa ylimääräisiä reissuja.

Nyt tarttis löytää lainaksi kontti,

sais huonekaluja pois tieltä ja lisää työtilaa.

 

Tyttären vanhojenpäivätanssit lähestyvät.

Pakko löytää jostakin lainaksi videokamera.

Hän on löytänyt harjoituksissa paritanssin ilon,

mikä minusta on tärkeää.

Hyvä tanssikumppani vie murheet mennessään.

Et usko, kuin kaunis nainen mun esikoisestani on tullut!

Näyttämö on antanut itsevarmuutta ja suoraryhtisyyttä

ja jonkinasteista sisäistä hehkua

(ja vahvuuden myös mokata ja nauraa itselleen)....

Se haulikko ja suolapanokset on ostoslistalla aika kärjessä!

Invalidi

Mun sukuni on varsin mahtava suku.
En nyt tarkoita rahallisesti tai valtaa pitävänä,
vaan ihan eri lailla.

Mulla on ollut kaksi isää (ehkä selitän sit joskus) ja kummatkin olivat invalideja.
Pappa oli kuuro, mutta valistunut, hienokäytöksinen, avoin, humoristinen ja lämmin.
Osasi lukea huulilta ja puhui selvästi.
Tai minulle puhe oli selvää, olinhan sitä kuunnellut koko ikäni.
Häneltä opin, ettei vamma rajoita, että pitää katsoa ihmistä jonka kanssa puhuu, koskettaminen ei ole pahasta (välillä ainoa tapa saada hänen huomionsa) ja varmasti tapani puhua käsillä ja hyvä ihmisten lukemisen taito jotenkin tulevat sieltä.

Toiselta isältä puuttuivat vasemman käden sormet, vain peukalo oli paikoillaan.
Eikä sekään tahtia haitannut. Metallialan yrittäjä koko aikuisen ikänsä. Nosti ja kantoi tavaraa siinä missä kuka tahansa muukin. Eikä valittanut. Kysyttäessä kertoi, että poisleikkautuneissa sormissa oli välillä haamusärkyä. Siinä oli kova äijä muutenkin, luonteeltaan ykkösisää paljon kovempi, siltä mieheltä ei opittu tunteilua, hempeilyä tai kaunopuheisuutta.
Mutta opin sitkeyden, itsepäisyyden ja peräänantamattomuuden. Opin, että omilla on tultava toimeen ja aina voi keksiä jotakin uutta. Opin että se mikä ei tapa, se kasvattaa.

Kumpikin isä oli papereiden mukaan invalidi. Kumpikaan ei pitänyt autossaan invalidi-lappua. Kumpikin eli täyden ja aktiivisen elämän antamatta vammansa vaikuttaa.
Kumpikin minulle esikuvana.
Kummallekin kumarran ja lähetän pilven reunalle lentosuukon - olette rakkaita <3

Inte hemst många såna här veckor - tack!
Mycke allt möjligt, smått o gott o mindre gott.
Långa hårda dar.
Frissa o kosmetolog.
Flytt o arga kunder o nöjda kunder.
Skratt o raivare.
De här veckoslute går jag i ide,
tänker inte rampa o råntta kring byarna...
Om int sen kanske ändå...
Jäspar så käkarna snart går ur led.
Gonatt mina vänner <3

Jag älskar att bli ompysslad.
Jag är en person som gärna rör människor
och som egentligen har en skyddszon på kanske 5 cm :)
Älskar kramas o älskar när människor kramar av fri vilja o med omtanke.
Man känner det <3
Frissa, kosmetolog, manikyr, pedikyr o massage - ooooooh.
Men bäst av allt är när man får sitta nära, nära, riktigt fast i nån man gillar.
Att få röra nån man tycker om.
Att bli rörd av nån som tycker om en.
Det behöver inte ha nåt att göra med sex.

Mamma tittar alltid med fingrarna sa barnen när de var små <3

När barnens far lämna mig grät jag b.la för att ingen rör mig mer. Men så gick det ju som tur inte :)

Fb o Pinterest o blogg o Twitter o Instagram o Snapchat o Joddel o LinkedIn o tusen andra.
Att människor läser mina texter är helt ok.
Att dom kommenterar är helt ok.
Men att dom bara läser, aldrig kommenterar eller like'ar men nos mot nos viskar att "jag läser nog alla dina inlägg" är så jävla skrämmande!
Det är på nåt sätt som personen skulle vara en stalkare av högsta grad eller blottare eller nåt.
Eller som om jag sku hålla på med nåt smått snuskigt.
O så säger nån att den inte kommenterar eller visar sej på sidorna därför, att de inte kan riskera sin trovärdighet inom arbetslivet.
Nåmen fan, håll dej bort då helt!
Va behöver du då snoka i andras smutsbyk?
Jag är kanske bara dum o inte förstår...

Ja taas yksi vanha juttu:

Minä mikään tärkeä ole.

Ihan tavallinen hömelö.

Ja ilmeisesti hölmöys tiivistyy väsyneenä.

Tänä aamuna huomasin kansliassa, että mulla oli paita nurinpäin päällä.

Mitään ajattelematta vedin paidan pois ja käänsin sen.

Ja sitten iski ajatus, että istun SEURAKUNNAN KANSLIASSA!!

Ja välillä väsymmys on aika totaalinen.
Eilen kun tulin kotiin, tein ruoan ja sen jälkeen heittäydyin lattialle,
jotta saisin selkärankani oikoseksi.
Vähän aikaa heiluttelin koipia, että lantio notkistuisi
ja piruvie - nukahdin siihen selälleni polvet koukussa.
Simahdin ehkä minuutiksi pariksi ja heräsin siihen,
että potkaisin toisella jalalla täysillä ilmaan
ja rämähdin räkänauruun!
Pyörin lattialla kikattaen ja muksut kyselemään,
että mikäs nyt?
Vastasin kikattaen, että mamma potkas tyhjää....
(ja sit se vielä nauraa, sano tytär!)

Olen oikeesti oppinut ottamaan pikkutirsoja tilanteissa,
joissa odotan jotakuta autossa tai muutoin olen joutokäynnillä.

Tosi hyvä taito.

Mutta elämä ON ihanaa

ja tykkään tehdä.

Eilen saatiin patolevyt kiinnitettyä ja

tänään alkaa salaojien asennus.

Siis lisää lapiotyötä.

Metsurismies tulee myös tänään,

saan kumoon kaikki tarpeettomat puut....

Onpahan sit taas puuta mitä hakata klapeiksi!

Että sillattis!

Työpaikan muutto takana.
Ei siis työpaikan vaihto vaan vanhan työpaikan muutto uuteen paikkaan.
Sain sähköpöydän, joten harjoittelen työn tekoa seisaaltaan.
Mulla on pohkeet huutanu hoosiannaa,
mutten tiedä johtuuko se muuttokamojen kantamisesta,
tanssitunnista vai seisomisesta vai kaikkien näiden yhteisvaikutuksesta.
Mutta jotekin kuitenkin tuntuu hyvältä seistä ja naputella.
Ehkäpä mä saan koipeliinini vielä toimimaan niin kuin koipien kuuluu toimia.
:)

Tanssitunti oli taas mukava.
Vitsi mä tykkään tanssia.
Ajatelkaas - heavyä kuunteleva mimmi rakastaa lavatanssia :D
Ja tänään sitten pehmiteltiin Pilateksella.
Siitäkin olen vihdoinkin löytänyt sen idean.
Joskus aikaisemminkin kokeillut,
mutta silloin ei ilmeisesti opettajan ja mun aivoitukset sopineet yhteen:
en saanut tunneista yhtään mitään irti.
Nykyinen selittää hyvin ja tehdään tarpeeksi toistoja,
jotta minäkin löydän ne "syvät lihakset" ja "keskivartalon kannatuksen"
ja kaiken muun  mistä höpistään.

Eiköhän tää tästä.
Kevättä kohti!