Perjantai.
Duunista suoraan kauppaan.
Väsyttää ihan kauhiasti.
Korvissa tyttären matalana sointuva radioääni.
Kylmähyllyjen kohdalla kuuluvuus katoaa täysin.
Huomaan, että olen ilmeisesti laulanut ääneen.
Sen lisäksi mulla on puhelin rintsikoissa, kun tässä takissa ei ole rintataskua. Ja nyt se on kaivettava esille, jotta saan radion sammuksiin.

Vanha tuttu: no heippa vaan...

Joku ohikävelevä tuoksui Hänelle ja käännyn jo nähdäkseni jotakin mukavaa...mutta siinä ei enää ole ketään.

Ai niin se juusto...

Kerran törmäsin häneen juuri niillä hyllyillä, josta löytyvät kondomit, liukuvoiteet ja kuukautissuojat ja mulle tuli sama fiilis kun ihan nuorena tyttönä kun ei meinannut kehdata itse ostaa tarvitsemiaan tuotteita.

Kolmen ostoskärryn keskusteluporukka tukkii tehokkasti reittini.
Täällähän, hitsi vieköön, pitäisi olla oikeanpuoleinen liikenne ja edeltä määrätty kiertosuunta.
Niinkuin Ikeassa!
Sanon nätisti anteeksi ja siirrän yhtä kärryä.

Tavarat taas vaihtaneet paikkaa ja tuiki tuntematon seisoo katsomassa hyllyä ja puhuu itsekseen ääneen: "mihin perkeleeseen ne on sen nyt piilottanu..." ja minä rämähdän nauramaan.
Mies katsoo minua anovasti ja sanoo, ettei enää löydä mitään... Hyllyjen päädyssä toinen eksynyt.
Meitä on siis monta. Meillä on yhteinen salaisuus :)
Mulla vaan vielä semmoinen vaikeuskerrointa korottava juttu, että prillit jäi autoon.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
Eiköhän tämä tästä vaikka tonnikalasta en nyt tiedä, että ostinko öljyssä vai vedessä...
Kala, jonka ostin oli punainen eli ilmeisesti lohi :-!
Pastahyllyllä etsin sydänmakaroneja, mutten löytänyt.
Siis ne on sydämen muotoisia, tummia makaroneja.
Onkohan ne loppu vai enkö vaan näe?

Kassalla euroja sata ja kotiapäin.

Äkkiä lasagnea väsäämään, poika pitää noutaa seisemältä ja olis ihan kiva syödä ennen sitä.

Ihana perjantai, kun kaikki kotiin tulevat ovat kotona, taidan vaan simahtaa sohvalle...