Vanhoja sepustuksia taas:

Ainahan mä olen jakomielitautinen ollut.

Se kai kuuluu jo äidin luonteenkuvaan.

Äiti-Madonnan ei kuulu haluta mitään maallista...

Ja kuitenkin se haluaa.

Jotkut asiat täytyy piilottaa.

Ja toisaalta voimakas maskuliininen lataus melko feminiinisessä kropassa.

Heikkous ja avuttomuus vastaan voima ja tahto.

(ajatuksissa tyyliin; en pysty, enkä jaksa ja

seuraavana vieläkin voimakkaampana; Osaanpas!

Jaksanpas! Ja jumalauta, teen!)

Musta löytyy näitä kaksijakoisuuksia lopputtomiin.

 

Ulkolaudoituksen maalasin jo ennen paikallenaulausta.

Enkä sotkenut.

Tänään kai viimeisten hiomisten jälkeen käynnistän telan/pensselin

täydellä teholla (tai tuleeko siitä sittenkin tapetti) .

Tytär on tuittu, kun ei oikein tiedä mitä haluaa.

Siihen löytyy toivottavasti tänään apuja maalikaupasta.

 

Remppa melkein sekottaa työtahdin....

 

Ajatus on kyllä enempi siellä raksalla kuin täällä töissä.

Olen siinä mielessä hullu,

että nautin ihan tosissaan tekemisestä.

Vaikka yöunet jää vähiin

ja koti on sekaisin

ja oudot lihakset huutaa apua

enkä välillä muista ostaa ruokaa,

kun remppatarvikkeet on päällimmäisenä mielessä

ja saan ajaa ylimääräisiä reissuja.

Nyt tarttis löytää lainaksi kontti,

sais huonekaluja pois tieltä ja lisää työtilaa.

 

Tyttären vanhojenpäivätanssit lähestyvät.

Pakko löytää jostakin lainaksi videokamera.

Hän on löytänyt harjoituksissa paritanssin ilon,

mikä minusta on tärkeää.

Hyvä tanssikumppani vie murheet mennessään.

Et usko, kuin kaunis nainen mun esikoisestani on tullut!

Näyttämö on antanut itsevarmuutta ja suoraryhtisyyttä

ja jonkinasteista sisäistä hehkua

(ja vahvuuden myös mokata ja nauraa itselleen)....

Se haulikko ja suolapanokset on ostoslistalla aika kärjessä!