Elämän jälkeinen...elämä??

Eläväistä, kuolevaista,
Sieluja
Vaeltelijoita
Tänne juuttuneita.
Tuttava on käynyt kvanttienergiahoitokursseilla,
enkä oikein tiedä,
miten suhtautua.
Olen varma, että on olemassa muutakin
kuin vain tämä minkä näemme.
Tai haluan uskoa.
Haluan uskoa hyviin henkiin
ja pelkään niitä pahoja.
Ehkä juuri siksi en näe kumpiakaan.
On kokemuksia,
joille en keksi selitystä
ja on kokemuksia,
joihin selitykset ovat tulleet pitkän ajan jälkeen,
jopa vuosienkin kuluttua.
Unihalvaus ja valveuni näistä (ikävänä) esimerkkinä

Tuttava sanoo näkevänsä sellaista,
mitä minä en näe.
Mitä vain harva näkee.
Hän auttaa tänne juuttuneita menemään eteenpäin.
Mistä hän tietää,
että hänen näkemänsä on henki?
Mistä hän tietää,
minne kulkija on menossa?
Mistä hän tietää,
ettei toisella ole vielä keskeneräisiä asioita hoidettavana?
Mistä minä tiedän,
että en näe?

Liskojen yö

Sunnuntai-maanantai-yöt tuppaa olemaan huonoja.
Viikonloppu ei välttämättä riitä enää palautumiseen
ja su-ma yö aivot on jo taas takaisin töissä.
Viime yö oli paha.
Heräsin yön aikana varmaan lähemmäs kymmenen kertaa.
Aivot ei vaan vaihtaneet vapaalle
ja yhdessä vaiheessa olin jo varma,
että vatsatauti iskee.
Ja unessa olin saanut uuden työpaikan.
Prisman kassana.
Prisma oli remontoitu niin,
että siellä oli vain yksi kassa.
Yksi ainoa kassa - ja se olin minä.
Olin autolla liikenteessä keskellä yötä
jollakin pikkutiellä - kuinkas muutenkaan?
Ja auto teki tenän.
Tytär yritti auttaa käynnistämisessä
ja kottero syttyi palamaan.
Paikallinen korjaaja ajaa ohi ja toteaa,
ettei tuosta enää saa ajoneuvoa...
Ja mun pitää soittaa Prismaan,
etten tule kerkeämään ajoissa töihin.
Mutta eihän mulle ole annettu numeroa,
jonne pitäisi poissaolosta ilmoittaa...

Ja herään kellon soittoon.

Olo on kuumeinen ja puolkuollut.
Hakattu.
Särkee.
Koivet prkele särkee taas.
Ja selkä.
Ilmeisesti olen kuorsannut raskaasti,
tunnen sen nielussa ja limakalvoissa,
Ja ilmeisesti olen taas nukkunut silmät puolauki,
kun tuntuu kuin niissä olis rekkakuormallinen hiekkaa.
Ja siltä ne myös näyttävät.
Ei tunnu siltä, että olisin lainkaan nukkunut.
Mutta olenhan minä,
kun kerran heräsin kelloon.
Pientä lämpöä ja kuollut olo.
Pistän duuniin viestin,
että en kuumeen vuoksi tule töihin.
Otan kunnon kipulääkkeen
Ja nukun puoleen päivään.

Eipä tarvii olla oppinut tulkitakseen uneni....

Suhteellista 2

Ja kun nyt suhteita puidaan,
niin haluan väittää,
että en välttämättä enää osaa olla suhteessa.
Mua ahdistaa ajatus siitä,
että mun pitäisi sovittaa vielä jonkun aikataulut,
halut, toiveet ja jaksamiset omiini.
Välillä ei meinaa jaksaa omiaankaan!
Vai onko ajatus suojamekanismi?
Kun ei ole suhdetta,
on helpompi kääntää ajatus näin?

Toinen juttu on,
että tiedän aika tarkkaan,
mitä suhteelta haluan ja
myös mitä en suhteessa siedä.
Ja olen melkoisen itsepäinen
eli jos poikkeat suuresti haluamastani,
en lähde edes yrittämään.
Koska tiedän, että pärjään yksinkin.
Minun ei tarvitse hyväksyä mitä vain.
Että onko tämäkin suojamekanismi?
Ehkäpä...

Ja mun maailmani suurin juttu on mun lapset.
Ne tulee aina olemaan mun elämäni  tärkeimmät ihmiset.
Ei niin, että olisin se kuuluisa "juutalaisäiti", vaan ihan yksinkertaisesti, ykkössijalla on mukulat.
Jos pistät mut valitsemaan itsesi ja mukuloideni välillä,
jäät armottomasti rannalle ruikuttamaan.
Itse asiassa jo se, että pyytäisit valitsemaan,
pudottaa sut suoraan kärryiltä.
Voit olla minulle ihan helvetin tärkeä,
mutta olet vasta neljännellä palkintosijalla.

Ja suhdehan ei ole pelkkää seksiä eikä pelkkää auringonpaistetta.
Se on kokonaisuus, jossa tapellaan, nauretaan, siivotaan, keskustellaan, halataan, itketään, syödään, naidaan, ryypätään ja relestetään ja kaikkea muutakin.
Ja kaiken tämän tahdon tehdä mahdollisimman tasa-arvoisesti.
Suhteessa ei vahvin voita,
suhde ei ole skaba ja
vahvimman laki ei päde.
Ei kodissani eikä suhteessa.
Suhteessa tehdään yhdessä,
mutta kummallakin pitää myös olla omat jutut.

Vieläkö ihmettelet, miksi minä en ole suhteessa ;)

Fiktiota? Osa 12, suhteellista osa 1

Fiktiota? osa 12
Suhteellista osa 1

Suhteita, suhteettomuutta, irtosuhteita, epäsuhteita,
ystävyys-, rakkaus-, viha-, sukulaisuussuhteita...
Jokainen suhde on erilainen, sen lupaan.
Se, mikä minulle on normaalia voi olla sinulle epänormaalia.
Etkä sinä voi sanoa, että minun suhteeni on huonompi kuin sinun.
Se kun on niin suhteellista!

Itse olen suhteellisen outo,
Koska minulla ei ole ollut näkyvää suhdetta kymmeneen vuoteen.
Mutta matkan varrella olen kyllä törmännyt jos jonkunmoiseen järjestelyyn ja järjestelypyyntöön.
Enkä nyt kyllä kerro,
onko kyseessä ollut minun vai jonkun muun suhde,
vaikka kerronkin minä-muodossa

Otetaan toisistamme parhaat palat.
Friends with benefits.
Ei tarvitse olla yhdessä,
eikä sidota toisiamme.
Sinä saat tehdä mitä haluat ja niin teen minäkin.
Soitetaan vaan treffit,
rakastellaan ja mennään taas omia teitämme.
No ajatuksena hyvä,
mutta yritäppäs sovitella sellaista normaalielämään.
Aikataulutusta, aikataulutusta.
Ja alussa ihan mukavaa.
Paitsi jos jompikumpi haluaa enemmän kuin toinen.
Silloin toinen vonkaa ja toinen pihtaa.
Ja enkö minä ole kyllin hyvä "oikeaan" suhteeseen?
Ja ainakin minun naisena on vaikeeta käynnistyä puhelinsoitolla, tarvitsen vähän enemmän säpinää
läheisyyttä ja aikaa sekä yhteyksiä korvien välissä.
En ole kaukokäynnistettävä Webasto.

Kakkosnaisena/miehenä oleminen.
Sanotaan, että kakkoshenkilöllä on enemmän valtaa kuin siipalla, mutta uskallan epäillä.
Kakkoshenkilö ei elä arjessa mukana.
Hän saa tyytyä jonkun toisen aikatauluihin,
piipahtaa jonkun toisen elämään.
Ei voi ostaa toiselle mitään,
ei voi suunnitella mitään yhteistä
Ei saa käyttää tuoksuvia vartalotuotteita
ja hyvin harvoin voi herätä toisen vieressä.
Ja kaikkein pahinta, suhteessa petetään jotakuta.
Ja jos petetään nyt, niin sen voi tehdä myös seuraavassa suhteessa....

Itse asiassa musta välillä tuntuu,
että kahden ihmisen, voimakas toisistaan välittäminen ja yhdessä suhteessa pysyminen on kriisissä.
Ihailen suuresti pariskuntia,
jotka ovat saaneet suhteensa pysymään koossa pitkään.
Jotka ovat jaksaneet taistella "houkutuksia" vastaan,
ehkä myös taistelleet suhteen sisällä,
mutta pystyneet jatkamaan.
Mutta toisaalta ei mielestäni kannata jäädä ikiajoiksi kiinni huonoon suhteeseen.

Syntymästä kuolemaan

Ystävän syntymäpäivä poingahtaa fb-feediin.
Mutta se ystävä istuu jo pilven reunalla.
Käväisen katsomassa hänen sivuaan,
muistelen hetken ja lähetän lämpimät toivotukset yläkertaan.
Toisen ystävän isä kuoli juuri.
Lähetin ystävälle viestin,
olen täällä, soita jos haluat puhua.
Muistan hyvin,
miltä äidin kuolema tuntui
ja isän.
Kaipaus helpottaa, muttei varmasti poistu koskaan.

Ajatukset vaeltavat ja mietin,
että jokainen päivitykseni voi olla viimeinen,
millaisen statuksen haluan jättää seinälleni viimeiseksi roikkumaa...

I mörkret är alla lika vackra

Mörkret och ljuset leker med varan

dom tar varan i hand

Där i gränsland

mellan ljuset och mörkret

finns allt de vi inte kan förklara.

Bara dom som inte tvivlar

dom som inte nekar

dom som ser med sitt öppna hjärta

kan se

när ljuset löper i en sistra strål

och höra mörkrets vrål

när den missar sin vän

Valinnan vapaus

Elämä on täynnä valintoja.
Pieniä ja suuria
Jokapäiväisiä ja kerran elämässä tehtäviä.
Näennäisesti mitättömiä ja koko elämän mullistavia
Pitäiskö karjaista vai olla hiljaa
Istunko tässä ja vineen vai teenkö valinnan
Jäänkö vai lähdenkö lätkimään
Onko hänen läsnäolonsa myrkkyä vai mannaa
Kuka saa olla elämässäsi ja kuka ei
...Kunhan vaan muistaa,
että muutkin ajattelee
ja tekee valintoja...
💗💗

Mennään uimaan!

Ja kyllä.
Tänään uudelleen.
Pahin mahdollinen keli: tuulee ja sataa jäätävää vettä.
Ei helpolla löydy sanoja,
joilla motivoida itseään pukeutumaan uimapukuun,
kun jo vaatteet päällä ulos meno tuntuu vittumaiselta!
Mutta niinhän se on,
itsestäni se on kiinni.
Eikun menoksi.
Ja sade taukosi sopivasti.
Aurinko katseli kalpeana pilvien raosta
ja minä menin avantoon.
Hetken huohotettuani päästin irti kaiteesta
ja lähdin uimaan.
Oi hyi helvetti, että tuntui kylmältä.
Ajattelin rauhoittaa hengityksen ja pulssin seisomalla hetken, mutta jalat ei ylettäneetkään pohjaan!
Miten helposti aivot ja kroppa onkaan sitä mieltä,
että NYT ON PANIIKKI!!!
Hetken jo meinas ihan oikeesti tulla suru puseroon,
ennen kuin sain vakuuteltua itselleni,
ettei ole mitään hätää.
Kaikki ok.
Hengitä normaalisti.
Ota iisisti.
Muutama uintiveto ja jalat ylettävät taas pohjaan...
Onneksi ranta on tuttu.
Onneksi olen aikaisemminkin ollut avannossa.
Juuri tälläisten hetkien vuoksi
olisi hyvä olla kaveri mukana,
järvessä tai rannalla....
Mutta hyvinhän se meni.
Ja ylös tullessa oli taas voittajafiilis
:)

Avantooooon

Talven eka pulahdus jäiseen järveen.
Kaksi talvea on jäänyt syöpähoitojen vuoksi väliin,
mutta nyt rohkaisin mieleni ja menin pulahtamaan.
Ja kyllä se jumalauta on kylmää!!
Niin kuin silloin ihan ekoilla kerroilla,
ilmat pakenee keuhkoista eikä voi olla kiljaisematta.
Järki käskee olla menemättä
ja nousemaan pois
ja kieltää päästämästä irti portaiden kaiteesta.
Ihan hirveetä
Ja ihanaa.
Kun vedestä nousee ylös on voittajafiilis.
Luulee voivansa mennä vaikka uudelleen...

Ja miksi menen?
Siksi, että särky rupeaa olemaan jokapäiväinen kaveri.
Tai ei se oikeesti ole kaveri,
kaverit ei ole näin vittumaisia.
Systeri sanoi aikoinaan,
että ainoa mikä piti säryt aisoissa ilman lääkkeitä
oli avantouinti.
Eli sen toivossa minäkin taas aloitin
Ja tiedän, että kun kroppa tottuu,
niin avantoon meno ei enää samalla tavalla tunnu kamalalta,
ei tartte kiljua ja voi irroittaa rappusista ja uida ihan rauhassa vaikka laiturinnokalta rantaan.

Hyvältä tuntui.

Kotona vielä "piikkimatto" esille ja sille makaamaan.
Ensin piikit tuntuivat tulikuumilta
mutta sitten,
tapani mukaan,
nukahdin muutamassa minuutissa.

Koivet on yhä jäykät,
mutta fiilis on parempi.
Jos vaikka huomenna uudestaan?

Snönnen

Jep,
de va ju så att de kom snö
tre dar i rad o "halv meter" åt gången.
O ja gjorde flere timmar snöarbete per kväll.
Ni gissar säkert va ja tänkte?
Va än de var så tar ja allt tibaks.
De ble tö o den opackade snön ställde till problem.
Ni vet sådär när man sjunker igenom snöslasket.
Inte bara till fots utan oxå med bil.
I nerförsbacken tappa bilen styrförmågan
O på raka slira bilen från sida till sida.
För myky fart -> ingen styrförmåga
För lite fart -> fast i slasket.
Och efter detta regn
Regn
Regnregnregn o återigen regn.
De e mörkt o grått o blåsit o just sånt väder
som ja inte vill ha.
GE MEJ SNÖN TIBAKS!!!

Please!

Paleltaa
Ja hiukan särkee
Ja olo on vähän surkee
Minä tarvitsen nyt lämpimän halauksen
Sellaisen, joka lämmittää sydämeen asti.
Ja suudelman poskelleni.
Ehkä lämpimän hengityksen korvani lähelle
ja pienen, hiljaisen kuiskauksen.
Kaulaani ei voi suudella kuin tositarkoituksella.
Niskani kaipaa vahvoja sormia,
jotka määrätietoisesti hieroisivat lämmön liikkeelle
Selkääni pitkin saisi juosta kuumia väreitä.
Sellaisia,
jotka sytyttävät sisäiset tulet.
Mutta paremman puuteessa
kuuma inkivääri-sitruuna-hunajateekin kelpaa...

Fiktivt? Del 11

Har du märkt det?
Att jag inte mer tänker på dej?
Det kan faktist gå många dar att jag inte ägnar en ända tanke åt dej.
Spelar ingen roll om jag träffar dig eller inte
Du är inte mer viktig.

Nej nu ljög jag.
Visst är du det.
När vi sen träffas så går pratet direkt på djupet.
Det är så lätt att prata med dej.
Och det är inte så att du bara sku prata,
du vill också veta mina "nyheter".
En liten bit av mej kramar sej fast i din ärme
och kryper ner i din ficka
o stannar där...

Välillä mulla meinaa hirttää hihna kiinni, osa 2

Toinen tuttava soittaa,
oli mennyt sukset ristiin lasten kanssa isänpäivänä.
Väärinkäsitys
Ja lasten vielä kokematon maailma vastaan
"vanhemman" henkilön kokemus.
Ja vahvasti myös epäilen,
että tuttava ei kertonut mulle ihan koko totuutta.
Ja puhe kääntyy lapsiin,
meillä melkein samanikäiset.
Henkilö toteaa,
ettei lapsiaan voi kehua,
niillä voi nousta kusi päähän...
Siis mitä,
sanoppa uudelleen, nyt en ymmärrä?!?!
Että lapsia ei pidä kehua?
Niinkö?
Ei hlvtti!
Mun lapset on hienoja yksilöitä
ja minä sen heille myös kerron.
Minä kerron myös muille,
että olen lapsistani ylpeä.
Ja lapseni tietävät sen
Enkä näe siinä ongelmaa.
Tiedän myös heidän heikkouksiaan
ja olen realisti.
Aina ei mene niin kuin Strömsössä,
kenelläkään,
ja kannustusta ja kehuja tarvitaan antamaan potkua eteenpäin.
Eikä ole noussut kusi päähän

...vaikka kaikkihan me ollaan jonkun asteen kusipäitä...

Välillä mulla meinaa hirttää hihna kiinni....

Keskustelin henkilö A:n kanssa.
Hän oli tavannut henkilön B
ja keskustelu oli kääntynyt henkillön B lapsiin.
A kertoi, että B:n "lapset" olivat jo aikuisia,
toinen hyvin menestynyt viiskymppinen
ja toinen pyörätuolissa sairauden vuoksi istuva hiukan nuorempi.
Ja ajattele että se nuorempi on joutunut elämään lähes puolet elämästään pyörätuolissa...
Vastasin, että pyörätuolissa istuva voi elää ihan täyttä elämää, että minusta pitäisi ennemminkin ajatella,
että hän on saanut elää.
Juu ei
On naimisissa ja vaimoparka joutuu hoitamaan.
No mutta, ehkä vaimoparka on onnellinen,
että aviomies elää?
Niin mutta, ei ne ole saaneet edes lapsia, eikä se vanhempikaan ole tehnyt lapsia, henkilö B haluaisi lapsenlapsia.
Ajattele, miten kamalaa.
Ja miten hirveetä se varmasti on B:lle.
Mutta hyvät hyssykät sentään!
Ajatteles, jos he eivät pysty saamaan lapsia?
Tai, jos nuoremman sairaus on periytyvää,
jolloin ei ehkä haluta tehdä lapsia.
Juu ei
Ihan hirveetä elämää, ajatele nyt!
Ei!!!!
Niin en pysty ajattelemaan.
Niin en edes halua ajatella.

Kaikki eivät ole terveitä.
Kaikki eivät pysty lenkkeilemään.
Kaikilla paino ei johdu ruoasta vaan ehkä lääkkeistä tai nestekertymistä.
Kaikki eivät saa lapsia
Kaikki eivät halua lapsia.
Sairauden kanssa voi elää.
Sairaan kanssa voi elää.
Vamman kanssa voi elää
ja vammaisen kanssa voi elää.
Sinun silmääsi ruma voi olla toiselle kaunis ja rakas ja arvokas.
Sinun silmissäsi reppana ja uhrautuja, jonkun "hoitaja" ehkä rakastaa niin paljon, että haluaa hoitaa.
Elämä ei ole mustavalkoinen
Ja elämä on arvokas!
Walk a mile in my shoes...

Jeeee

Jee, kaikki muksut kotona!
Eilen jo kotiutuivat eri ilmansuunnilta.
Yks kesärenkailla, joten piti järkätä laivalle vastaanottokomppania vaihtamaan alle talvirenkaat.
Onneksi mulla on ystäviä,
jotka pystyvät auttamaan mammaa hädässä.

Sääli vaan, että mä olin eilen niin puhki kovan viikon jälkeen, etten välttämättä ollut kaikkein parasta seuraa.
Yritin vain olla tuomatta negatiivista energiaa positiivisesti käkättävään porukkaan.
Aivan ihana kuunnella siskosten huulenheittoa
ja nauramisia ja hulluja juttuja.
Käytiin kaupassa ja tytöt leipoi yhden kakun.
Minä yritin siivota viimeisiä juttuja.
Ja aika aikaisessa vaiheessa meninkin sitten nukkumaan.

Jee, sukujuhlat tänään!
Kahdet synttärit ja yhdet valmistujaiset.
Uudella konseptilla.
Miks aina pitäis olla täytekakku ja skumppa ja kahvi?
Vedetään pasteijoilla, hedelmillä, juustoilla, viinillä, oluella ja glögi-kahvikattauksella.
Katotaan kui käy ;)

Ps. Muuten meni hyvin, mutta pasteijat unohtu kokonaan....

Sekaisin

Maailma on ihan sekaisin.

Luonto on sekaisin

Duunissa on kaikki sekaisin

Ja minäkin taidan olla sekaisin

Jenkit valitsivat uuden pressan.

Ja minä en vaan ymmärrä.

Yksi hullu idässä ja toinen lännessä ei ole hyvä juttu.

Me olemme tässä idän laidalla,

maailman laidalla,

välimaastossa,

takapajulassa...

Ja luontoäiti näyttää voimansa 

ja valuttaa metritolkulla lunta.

Kolme päivää sakeata lumisadetta,

pihan hoitajilla koneet ja vehkeet kesäterässä,

joten meidän liikkuminen on vähän ollut kiinni mun kolaamisista.

Kolme päivää muutaman tunnin kolaukset työpäivän ja harrastusten päälle.

On ollut vähän pitkiä ja rankkoja vuorokausia.

Ja kun duunissa vedetään satanen lasissa 

ja lähes joka päivä ylitöissä,

niin rupee pikkuhiljaa olemaan ihan hlvetinmoinen jortikka otsassa.

Mä olen väsynyt,

mun silmiä särkee

ja tuntuu kuin ois lihamyllyn läpi käynyt.

Mutta

Tänään tuli kirje:

Och för 21 år sen var jag 31

Efter många om och men föddes min junior
sonen min,
den så otroligt lilla babyn.
Han var lång o smal som ett gummiband.
Direkt efter förlossningen grät jag i hormonrushet över
att han ska till milin...
Jag kunde inte förstå att nåt så litet kunde vara färdigt!
Pga komplikationer var jag rädd att allt inte sku ha varit rätt, att han inte mådde bra, ja - jag var rädd över lag att npt skulle ha gått snett.
Min lilleman, lillebror.
Men han var frisk o kry o skrek som en karl
sket blöjan full
o passa på att strila på en varje gång man sku byta blöja.
"Kisipistol" kalla tösarna honom.

Idag är han 21.
Han är lång o snygg
Han vill prova sina egna vingar
O så ska han göra.
Vingarna bär bara man vågar kasta sej!

Grattis gullegubben,
du är den viktigaste mannen i mitt liv!

I dag för 26 år sen var jag 26

I dag
för 26 år sen var jag 26.
Hade just fått en dotter.
Kunde inte sova utan satt i min säng
o tittade på min lilla tös.
Så liten men ändå helt färdig.
Ögon, näsa, mun,
alla fingrar,
alla tår.
En perfekt liten tös.
Min dotter.
Jag hade fått värdens finaste tittel:
mamma!
Ingenting sku mera nånsin vara i min värd såsom förr,
fast värden utanför var totalt oförändrad.
En så stark upplevelse,
ett så starkt band,
ett stort mirakel.

Efter 26 år är hon fortfarande mitt mirakel,
och min fina lilla tös,
så vacker o så perfekt,
så stark o envis o klok,
så varm o fin människa
som står på sej
som är rapp i käfter,
som ifrågasätter o tänker.
Djupa tankar.
Grattis älskling <3

Mina barn är det viktigaste och finaste jag har!

Puss

För universumer en totalt onödig uppdatering
men i min lilla värd viktiga saker.

Vet ni,
det börjar bli bättre.
Naglarna börjar bli såsom naglar ska vara.
Dom är inte mer randiga o missfärgade,
men dom är ännu jättesköra.

O mina ögonfransar finns igen,
nästan såsom förr.
Sku kanske kunna prova sminka mig igen.
De e faktist nästan par år sen senast :)

Håret lossar, massvis,
men alla mina hårstrån har ju växit ut samtidigt
så dom lossnar väl också lite samtidigt.
Tänker låta håret växa lite längre för att se om det lockar sig lika som förr.
Om jag orkar låta det växa.

Puss

Päivitys

Viime viikonloppukin on jäänyt selvittämättä :)
On ollu tosi tiukka pariviikkoinen.

Käytiin katsomassa Kentin jäähyväiskeikka.
Parhaassa seurassa:
oma tytär ja hyvä ystävä.
Tämä on seura, jossa voin olla oma itseni,
jossa ei ole pakko puhua,
jos ei ole sanottavaa.

Hienosti vetivät Kentin pojat.
Arvokas lähtö.
Vaikka heidän musiikkinsa ei ole sitä mulle kaikkein rakkainta, niin nautin joka hetkestä ja biisistä.
Jäin miettimään,
että jäikö päällimmäiseksi nautinto hyvästä keikasta
vai suru siitä, että se oli jäähyväiskeikka.
Kai vähän kumpaakin.

Tytär tuli kotiin (ja kotona asuva tytär lähti Turkuun)
Perjantaina ei sen enempiä sitten jaksanutkaan,
mutta lauantaina käytiin anoppilassa
ja moikkaamassa suvun nuorinta jäsentä,
pariviikkoista pikkupimua <3
Ja kotona pullo punkkua ja pikkusta purtavaa,
Youtubetusta, juoruilua,
vakavia juttuja ja naurun räkätystä
ja kaikkea sitä,
mikä on kaikkein ihaninta oman tyttären seurassa.

Sunnuntaina anoppi mukaan ja köpöttelemään lähimaisemiin.
Pizzerian kautta kotiin
Ja sauna <3
Kepeetä ja ihanaa.
Juuri sellainen mahtiviikonloppu,
jota olen tarvinnut.
Ja sunnuntai-illasta vanhin tytär takaisin maailmalle
ja nuorempi tytär maailmalta kotiin.
Vielä kun sen pojanretaleen saisi kotiin visiitille,
niin olis vieläkin parempi mieli :)

Että sellanen viikko, hyvä kun loppui!

No loppuhan se tämäkin viikko,
Eikä päivääkään liian aikaisin!
Takki on tyhjä, mutta on hyvääkin sanottavaa.

Edellisviikolla oli syöpäosastolla käynti.

Matkalla sinne suljen koko maailman ulkopuolelleni,
käännän katseen sisäänpäin ja
keskityn musiikkiin korvissani.
Tällä kertaa Stam1naa,
kovaa ja korkeelta.
Psyykkaus ja peppaus ja preppaus ja voiman keräys.
En oikeestaan pelkää,
enkä ole kauhuissani,
en vain halua olla tavoitettavissa.

Syöpäosaston käytävät ovat hurja paikka.
Siellä on voimakasta toivoa ja epätoivoa,
uskomatonta vahvuutta ja heikkoutta,
siellä on kauniita taistelijanaisia
ja urheita soturimiehiä,
ja aivan uskomattomia pikkuprinsessoja ja prinssejä...
Kaikilla oma tarinansa,
josta osa jo on tiedossa
ja osa odottaa seuraavaa jaksoa.

Mammografian tuloksia vielä odottelen,
mutta luotan ultraäänitutkimukseen,
jossa ei ilmennyt mitään erikoista.
Sydän kurkussa joka kerta kun lääkäri pysäyttää ultrauskoneen johonkin kohtaan
ja sitä kuulee, kuinka "klick-klick" kuvataan jokin kohde tarkempaa tarkastelua varten.
Mieleen hiipii ajatus,
että nytkö se sanoo, että otetaanpas koepala...

Koko torso ultraäänigeelissä ja jotenkin kumma olo kun lähtee tutkimuksista.
Se oli siinä.

Kotimatka menee energian keräykseen.
Korvissa musiikki ja katse sisäänpäin.
Nyt ei riitä edes Stam1na,
nyt vedetään Bob Malmströmillä.

Duunissa iskee niska ja lapaluut lukkoon,
päässä kohisee ja veri pakkaa poskiin.
Adrenaliinitaso taitaa olla maksimissa.
Huhhu, itku on kovin lähellä pintaa
ja melkein voisi pyytää jotakuta vain pitämään sylissä,
mutta sithän se itku tulis ihan varmasti.

Kyllä se siitä.
Seuraava päivä on jo parempi.

Ja sit kävin niissä verikokeissa.
Ja juttelin lääkärin kanssa tuloksista.
Veriarvot oli mitä parhaimmat,
olen terve kuin pukki.
Syömäni lääke kuulema tuppaa nostamaan kolesteroliarvoja, mutta nekin olivat hyvät.
Eli jatketaan samaan malliin.

Kaksi vuositarkastusta takana,
kolme vielä edessä.
Sen jälkeen minut todetaan terveeksi.....

Bad, bad, BAD day...

Huono päivä!
Ihan hölmö, idioottimainen, huono päivä.
Vituttaa.
Ja oikeestaan melkein ihan turhaan.
Ei tarttis ottaa itteensä sillain satasella.
Vois vaan tuhahtaa ja jatkaa matkaa.
Mutta kun välillä vaan tuntuu siltä,
ettei mikään riitä.
Vaikka mä seisoisin päälläni ja paskantaisin herneitä,
niin ne herneet ei olis tarpeeks isoja
tai sit niitä olis liian vähän
(tai sit ne joutuis suoraan nenukkiin)
Mut mun ei tarttis seistä päälläni,
ei näillä palkoilla.
Ja pitäis antaa hevosen pohtia,
sillä kun on isompi pää,
sinne mahtuu sen tuhannen ajatusta.
Kyl se vaan on niin,
että mä menen nyt nukkumaan.