Blogitekstisuositus
Tänään tahdon
Tänään tahdon metsään. Tahdon haistella metsän kosteutta ja nähdä peurat ja ketun ja korpin ja muurahaiset. Tahdon löytää sieniä. Ta...
sunnuntai 27. marraskuuta 2016
Suhteellista 2
Ja kun nyt suhteita puidaan,
niin haluan väittää,
että en välttämättä enää osaa olla suhteessa.
Mua ahdistaa ajatus siitä,
että mun pitäisi sovittaa vielä jonkun aikataulut,
halut, toiveet ja jaksamiset omiini.
Välillä ei meinaa jaksaa omiaankaan!
Vai onko ajatus suojamekanismi?
Kun ei ole suhdetta,
on helpompi kääntää ajatus näin?
Toinen juttu on,
että tiedän aika tarkkaan,
mitä suhteelta haluan ja
myös mitä en suhteessa siedä.
Ja olen melkoisen itsepäinen
eli jos poikkeat suuresti haluamastani,
en lähde edes yrittämään.
Koska tiedän, että pärjään yksinkin.
Minun ei tarvitse hyväksyä mitä vain.
Että onko tämäkin suojamekanismi?
Ehkäpä...
Ja mun maailmani suurin juttu on mun lapset.
Ne tulee aina olemaan mun elämäni tärkeimmät ihmiset.
Ei niin, että olisin se kuuluisa "juutalaisäiti", vaan ihan yksinkertaisesti, ykkössijalla on mukulat.
Jos pistät mut valitsemaan itsesi ja mukuloideni välillä,
jäät armottomasti rannalle ruikuttamaan.
Itse asiassa jo se, että pyytäisit valitsemaan,
pudottaa sut suoraan kärryiltä.
Voit olla minulle ihan helvetin tärkeä,
mutta olet vasta neljännellä palkintosijalla.
Ja suhdehan ei ole pelkkää seksiä eikä pelkkää auringonpaistetta.
Se on kokonaisuus, jossa tapellaan, nauretaan, siivotaan, keskustellaan, halataan, itketään, syödään, naidaan, ryypätään ja relestetään ja kaikkea muutakin.
Ja kaiken tämän tahdon tehdä mahdollisimman tasa-arvoisesti.
Suhteessa ei vahvin voita,
suhde ei ole skaba ja
vahvimman laki ei päde.
Ei kodissani eikä suhteessa.
Suhteessa tehdään yhdessä,
mutta kummallakin pitää myös olla omat jutut.
Vieläkö ihmettelet, miksi minä en ole suhteessa ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti