Avantooooon

Talven eka pulahdus jäiseen järveen.
Kaksi talvea on jäänyt syöpähoitojen vuoksi väliin,
mutta nyt rohkaisin mieleni ja menin pulahtamaan.
Ja kyllä se jumalauta on kylmää!!
Niin kuin silloin ihan ekoilla kerroilla,
ilmat pakenee keuhkoista eikä voi olla kiljaisematta.
Järki käskee olla menemättä
ja nousemaan pois
ja kieltää päästämästä irti portaiden kaiteesta.
Ihan hirveetä
Ja ihanaa.
Kun vedestä nousee ylös on voittajafiilis.
Luulee voivansa mennä vaikka uudelleen...

Ja miksi menen?
Siksi, että särky rupeaa olemaan jokapäiväinen kaveri.
Tai ei se oikeesti ole kaveri,
kaverit ei ole näin vittumaisia.
Systeri sanoi aikoinaan,
että ainoa mikä piti säryt aisoissa ilman lääkkeitä
oli avantouinti.
Eli sen toivossa minäkin taas aloitin
Ja tiedän, että kun kroppa tottuu,
niin avantoon meno ei enää samalla tavalla tunnu kamalalta,
ei tartte kiljua ja voi irroittaa rappusista ja uida ihan rauhassa vaikka laiturinnokalta rantaan.

Hyvältä tuntui.

Kotona vielä "piikkimatto" esille ja sille makaamaan.
Ensin piikit tuntuivat tulikuumilta
mutta sitten,
tapani mukaan,
nukahdin muutamassa minuutissa.

Koivet on yhä jäykät,
mutta fiilis on parempi.
Jos vaikka huomenna uudestaan?