Asennevamma

Minulla on sukulainen, joka kertoi aivan ihanasta tavastaan kehua omaa vartaloaan.
Kun hän aamulla katsoo vartaloaan peilistä, hän kertoo sille, kuinka kaunis se on,
kauniimpi kuin kedon kaunein kukka.
Ja joka aamu keksitään uusi kiitosvärssy.
Tiedän, että hänelläkin on kremppaa ja vaivaa ja minusta on aivan uskomattoman hienoa, että hän kiittää kroppaansa joka päivä.
Tiedän, miten negatiivisuus imee energian ja ruokkii lisää negatiivisuutta.
Olen positiivinen ihminen,
mutta valitettavasti unohdan kuinka hyvin toimiva peli mun kroppani on.
Se on saanut viimeisen parin vuoden sisällä ottaa vastaan hirveät määrät myrkkyjä.
Vaadin siltä välillä mahdottomuuksia
ja jätän hoitamatta ja kiittämättä.
Mun vaan täytyy ottaa tämä sukulaisen tapa käyttöön.
Osaan, pystyn ja usein haluan kiittää läheisiäni.
Miksi en siis osaa kiittää omaa vartaloani.

Mutta itku ei ole negatiivisuutta.
Itkulla on puhdistava vaikutus.
Kyynelissä poistuu hurja määrä hormooneja,
myös stressihormooneja.

Rakas vartaloni,
olet parasta mitä minulla on.
Olet aina jaksanut kun on pitänyt.
Olet ottanut vastaan monet iskut
ja yhä vieläkin olet kauniin pyöreä sieltä,
mistä naisen vartalon tuleekin olla pyöreä
ja kapea niiden paikkojen väliltä.
Luv ya my body :)