Fiktiota?
Osa 3

Se oli sellainen ilta, kun piti vain ottaa kotona iisisti.
Ei mitään suunnitelmia eikä mitään erityisiä mietteitä.
Kunnes puhelin soi.
Ja lyhyen keskustelun jälkeen huomaan ylipuhuneeni itseni autoon ja menoksi.
Ja tiesin todellakin mitä halusin.
Ja tiesin, mitä sinä halusit.

Hätäpäissäni ajoin harhaan, enkä oikein ollut varma mihin mun piti kääntyä.
Hitto näitä pikkuteitä!
Tällä suunnalla en ole liikkunut sitten lapsuusvuosien.
Onneksi on kännykkä
ja lopulta löysin kuin löysinkin perille.

Tiedättekö, miten ihanalta tuntuu,
kun kumpikin tietää, mitä toinen haluaa,
mutta kumpikin kiertää itse asiaa kuin kissa kuumaa puuroa?
Kun jokainen sipaisu tuntuu korvista varpaisiin.
Kun koko vartalo on täydessä valmiustilassa.
Kun korvissa kohisee nouseva verenpaine.
Odotus,
joka sähköistää koko kropan.
Eikä kumpikaan halua tehdä aloitetta,
koska tämä kiertäminenkin tuntuu ihanalta.
Ei se määränpää vaan matka sinne.

Enkä minä edes muista mistä puhuit.
Ei kai aivot toimineet.
Sanoinkohan ainuttakaan järkevää sanaa?
Ja vaikka tiedän, että tässä ei ole mitään kestävää,
ei mitään mihin rakentaa mitään sen kummempaa,
haluan kuitenkin olla juuri tässä,
juuri sinun kanssasi,
juuri nyt....