Ylianalysointi

Meitä naisia usein syyttetän ylianalysoinnista.
Syyttäjänä usein se toinen sukupuoli.
Ja toiset naiset.
Vaikka multa osa naisgeeneistä ilmeisesti kokonaan puuttuu,
niin tähän perisyntiin kyllä välillä lankean.
Siis en syyttelyyn vaan analysointiin.

Sanoja analysoin, vaikka itse yritän sanoa juuri niin kuin tarkoitan.
Mutta kun "tiedän", että osa ihmisistä verhoaa sanomansa kaksoistarkoituksilla.
Vai tiedänkö?
Jos vaan unohtais ajatuksen "mitähän se tarkoitti?"

Toinen jännä juttu on musiikki.
Välillä biisien sanat on tärkeämpiä kuin sävel.
Sanoitus koskettaa, on kaunis ja saa aikaiseksi reaktion.
Mutta onko se niin myös ihmiselle, jonka kanssa musiikista keskustelen?
Välillä taas soundi on se, joka iskee suoraan selkärankaan.
Pitäiskö siis toiselta kysyä, onko tämä sinulle "sanat vai sävel"-biisi?
Parasta tietysti on, kun kummatkin natsaavat samassa biisissä.
Yksi alkukantaisimmista, kokonaisvaltaisimmista hyvänolontunteista tuli keikalla, jossa soittivat Avatar, A7F ja 5FDP:
Helvetin hyvä musiikki, niin täysillä että basso tutisi punteissa, ympärillä sadoittain "samanmielisiä" ja sai laulaa just niin kovaa ja korkeelta kuin sielu sieti ja moshata ihan täysillä...

Ja me kaikki kai analysoimme kosketusta?
Tai sitä ei aina tarvitse edes analysoida,
kun joskus yhdestä hipaisusta leviää iso salama koko kroppaan :)