The king is dead - long live the king!
Lemmy Kilmister has left the building.
Siinäpä Äijä, joka lähti saappa..bootsit jalassa.
Kepeitä multia, rest in peace man!

Niinpä.
Minunkin nuoruuteeni kuuluivat Motörhead ja Lemmy.
Ace of spadesia on ärjytty yhteen ääneen ja kovaa.
Ensimmäinen suuri rakkaus ja pitkäaikaissuhde aloitettiin "pataässän" tahtiin.
Ja noita äijiä kuunneltu senkin jälkeen.

Mietinpä vaan näitä uutisia: agressiivinen syöpä, joka vei teräskannon muutamassa päivässä. No joo, voihan niinkin käydä, mutta olisko (lääke) OD todennäköinen, jotta ei tarvitse läpikäydä tosikovia hoitoja tai tuskallista loppua.

Kuinka vaan, mutta toteanpa vaan jälleen kerran, että FUCK CANCER!!

Jag har skrivit till dig så många gånger.
Långa kärleksfulla brev.
Korta vädjan.
Begäran.
Bekännelser.
Inbjudan.
Men jag har aldrig skickat dem.
För att jag är rädd.
Rädd att du skrattar
Rädd att du säger nej
Rädd att bli avvärjad
Rädd att visa att jag inte är så stor o stark...

Synkronointi.
Siunaus vai vitsaus?
Vähän mua kyllä hirvittää, kun tabilla pääsen kännykän kuvatiedostoihin. Ja kun googlehaut tallentuvat kaikkiin käyttämiini laitteisiin.
Kätevää, kun haluaa julkaista kuviaan minkä tahansa median kautta mutta toisaalta, jos joku hakkeroi itsensä johonkin koneistani, niin kaikki tietoni ovat saatavilla.
Mutta kuka haluaisi/viitsisi hakkeroida itsensä tavallisen höpöttäjän tietoihin?
Paitsi tietysti, jos haluaa käyttää ulkopuolista osoitetta levittämään "jotakin sanomaa".

Joissakin asioissa olen todella varovainen, mutta perusolettamukseni on, että ihminen on hyvä. Paitsi, jos vaisto sanoo muuta tai toisin todistuu. Siinä ei kovin paljoa muiden mielipiteet vaikuta, haluan itse nähdä ja päättää. Välillä tulee henkisesti turpaan niin että tukka lähtee ja välillä löytyy uskomattomia kultakimpaleita.

Mutta cyber-avaruudessa kukaan ei ole naamakkain. Ei pääse muodostumaan perstuntumaa. Eikä ketään pysty fyysisesti nostamaan seinälle tai vaatimaan tilille tekosistaan. Bittimaailmassa voi olla kuinka ilkeä tai vittumainen tahansa näkemättä ilkeyksien tulosta, toisen kyyneliä tai loukkaantumista. Vähän niin kuin huumeet todellisessa elämässä poistavat tunteet ja saavat toisen täysin epärationaaliseksi, toiminnan arvaamattomaksi ja siksi vaaralliseksi.

Maailma muuttuu ja me sen mukana. Mutta Suomessa kasvonsa peittäviä mellakoijia ja nimettömiä nettivihan levittäjiä en kyllä koskaan tule ymmärtämään.

Kuvattu 26.12.2015
Metsässä samoilu on sielun- ja ruumiinhoitoa parhaimmillaan. Sen voi hakata vain meri ja saaristo. Vesi on elementtinä minulle todella tärkeä ja onneksi näillä mun hoodeilla ovat nämä kaikki ihan käden ulottuvilla...tai siis kävelymatkan sisällä. Vesissäkin voi valita suolaisen tai makean :D

Idag har det varit en sån dag som jag gillar.
Sov gott, åt mitt morgonmål, stöka lite med byk o sånt.
Plocka ryggsäcken full med chokoaskar
och stack iväg på långprommenad.
Lämna godis i grannarnas postlådor och den sista lådan skulle till byns egna konstnär som så många gånger guidat mej runt sina alster och alltid vill prata bort en stund. Skulle lämna godisen också i hans postlåda men han stod på sin gård o laga nya verk o kom till vägskälet o prata. Det blir ofta prat om allt mellan himmel och jord o så även denna gång.
Det börja redan skymma då jag slapp vidare, men tog ändå en sväng via skogen och lilla bäcken.
Att det kan vara lugnande att lyssna när vattnet skvätter och porlar. Att skogen kan vara så lugn. Och att tiden kan stå så stilla.
Hemma satt jag eld i bastun, bar in till ved och åt en bit julmat.
O bastun.
Å så skönt. Hann få lite kallt med pauserna i promenerande så bastun värmde nog ända in till själen <3
Vet ni - livet är nog fint!

Oi joulua!
Ja kohta se on ohi..

Meillä vietettiin, kuten meillä yleensä vietetään:
Rauhallisesti hyvän ruoan ja juoman kera.
Tyttäret ja anoppi viettivät kanssani aattoa ja "vieraat" jäivät yökylään.
Pieni ikävä kalvaa kun nuorin on työharjoittelussa merillä, eikä päässyt kotiin.
Ja aloitettiin syömingit vähän myöhemmin, koska vanhin tytär oli töissä Hesassa klo 18 asti.
Naljailin, että pukki saa tulla myöhemmin ja jäädä meille yöksi..voi nukkua vaikka anopin kanssa :)

Mutta kyllähän sitä kuitenkin kerkesi ähkyn itselleen syödä!

Mun anoppi on mainio pakkaus.
Tai siis se on mun ex anoppi, mutta myös tosi rakas ja tärkeä ystävä. Ollaan kummatkin itseppäisiä muuleja, jotka ei aina suostu taipumaan vaan otetaan yhteen melko kuuluvasti. Mutta aina sovitaan!
Ja ollaan todettu, että on helpompi elää kun saa puhua suunsa puhtaaksi.

Anopille on aina keskusteluissa tärkeää tietää, mihin sukuun kukin kuuluu. Kuka oli jonkun isä ja äiti ja isovanhemmat ja vielä parempaa, jos tietää vielä ammatit ja asuinpaikat. Olemme muksujen kanssa naureskelleet tälle, mutta tänä jouluna mä sain kyllä aikamoisen ahaa-elämyksen.
Kävi nimittäin niin, että tämän vuoden Lucia neidot valittiin ja huomasin, että tunnen naapuripitäjien Lucioiden vanhemmat, mutta oman kylän neidosta en tiedä kenen tytär hän on...
Ja nyt hymy pois siellä, koska itse tunnistin anopin itsessäni!!

Voitte arvata sitten kun kaksi tälläistä "älykköä" vatsat täynnä ja muutaman viinin jälkeen keskustelee kylän juoruja, että siinä saavat isät, äidit, isovanhemmat ja heidän pihansa ja kissansakin kuulla kunniansa :)
Ja muksut katoaa takavasemmalle ja mutisevat sen maagisen ratirimpsumme "...no se, joka asui siinä mutkassa, siinä punaisen talon vieressä, kyllä sä tiedät, siinä missä Kallen veli Ville, se taksikuski, ajoi Maijan kissan yli joskus 60-luvulla.."
Oi niiiin tuttua ja turvallista :D

...Ja tämäkin taas anoppimainen juttu: minulta kun unohtui se varsinainen juttu kun innostuin kertomaan anopista...mitähän mun piti?

**********

Det doftar ljus, lök, örter, nötter, pepparkaka.
Det doftar jul.
Det doftar gott <3
Har inte stressat, har inte brännt propparna
...fast jo - propparna small nog - i elskåpet....
Har inte storstädat
Har inte heller gjort massor av mat själv
O det känns nog lite tassigt.

Förra julen kunde jag inte göra så värst mycket,
fick en dos sytostater dagen före julafton
och hamna åka in till Meilans ännu på julaftonen för att få en spruta till.
Gick hög på kortison o sytostaterna gjorde att all mat smaka o dofta underligt.
Juldagsmorgonen, klockan fem på morgonen, baka jag semlor - som jag inte visste hur dom smakade.
:)

Jag har alltid varit husets "näsa", "nosen" som vet om maten är ok, om kläder går att använda, om tvål o parfym är bra. I dofter sitter minnen!
Nån doft kan slänga mej mitt i nåt minne från länge sen.
Nån doft påminner om nån person.
Att "mista" dofterna (och smakerna) var nog jävla grymmt!
Kanske jag därför nu snusar ännu mer på julens härliga dofter
<3
Ta de lugnt gott folk!

Sydämessä asuu rauha.

Mistä se sinne tuli?

Tuliko hyvin nukutusta yöstä?

Vai ylimääräisestä vapaapäivästä?

Pitkästä, ihanasta köpöttelylenkistä?

Auringonpaisteisesta päivästä?

Kirkkomaakävelystä?

Tytärten ihanasta pälätyksestä

vai illan riimittelyhetkestä?

Hyvää joulua ystävät hyvät <3

Åå så skönt - min boss sa igår att jag inte behöver komma på jobb imorron,
så jag har ledigt den 23.12.
Jo - jag har ju donat som en liten jävel,
har inte stannat upp så värst
utan försökt stöka allt så färdigt som möjligt,
men det har jag gjort för att jag tycker om att ha "tomt bord"
Nå - tomt blir de nog aldrig, men så tomt som möjligt i alla fulla fall.

Så nu kan jag koncentrera mig på kommande julafton.
Har (naturligtvis) lite huvudvärk, men om det inte blir värre än det här så överlever jag nog.
Julen-julen-julen-julen :)
Lyssnar och sjunger diverse julsånger, inte kanske de traditionella,
men såna som får mig på gott humör.

Kära vänner:
God Jul <3

Tytär kävi eilen.
Istui iltaa ihan rauhassa ja pitkään.
Istuttiin ja juoruttiin ja käkätettiin.
Niin me yleensä tehdään <3

Mulla on kolme ihanaa mukulaa,
kaksi tytärtä ja poika.
Kaikki jo aikuisia, vanhin jo omillaan ja
lähtemässä uusille laduille.
Keskimmäinen keskeytti opintonsa ja palasi hetkeksi kotiin ottamaan vauhtia uusille laduille.
Ja nuorimmainen opiskelee kaukana, on työharjoittelussa merillä ja asuu periaatteessa kesät kotona, paitsi ensikesänä kun edessä on intti.
Varmaan lentää sen jälkeen omille teilleen.

Kaikki kolme onneksi ymmärtävät, että kotiin voi, saa ja pitääkin tulla.
Että täältä voi ottaa vauhtia eteenpäin.
Että täällä voi ja saa itkeä, huutaa, raivota, halata, rakastaa...
Ja että äitikin on ihminen ja itkee, huutaa, raivoaa, halaa ja rakastaa heitä enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa.
He ovat minun lihaani ja vertani, mutta olen saanut heidät vain lainaksi.
Minun tehtäväni on opastaa heitä niin, että heidän siipensä kantavat, että he uskaltavat polkea umpihankeen uusia latuja, että he pystyvät rakastamaan ja hyväksymään itsensä ja muut, että turpaan tulee ajoittain, mutta ylös vaan ja eteenpäin!
Ja että kotoa voi hakea "laastaria" ja vauhtia.

Olen ylpeä siitä, että lapseni ovat juuri sellaisia ihmisiä, joita arvostan: avoimia, ennakkoluulottomia, uteliaita, rehellisiä ja työtä pelkäämättömiä.
Kun katson heitä, tiedän, että olen elämässäni tehnyt ainakin jotain oikein <3 <3 <3

Edelliseen tekstiin lisäisin, et posiitivista ovat
lapset
ystävät
sukulaiset
musiikki
elokuvat
hyvä ruoka ja juoma.
Sauna.
Aurinkoinen hetki
Puhtaan pyykin tuoksu
Ohi kävelevä kaunis ihminen
Hyvät tuoksut
Kauniit sanat
Lämmin halaus
Nauru, joka lähtee sydämestä

Elämässä on paljon kaunista ja tärkeää!

Mun näkemys, joka perustuu osittain lääketieteelliselle faktalle, osittain kuulopuheille ja suurelta osalta kokemukseen...

Syöpää hoidetaan leikkauksin, solumyrkyin ja sädehoidoin. Kaksi viimeisintä todellisia myrkkyjä, joiden annostus lasketaan maksimiperiaatteella: kylmästi sanottuna: niin paljon kuin potilas kestää kuolematta. Myrkkyjen tarkoitus on tuhota kaikki pahat solut, mutta koska ei vielä pystytä kohdentamaan kaikkea niihin pahiksiin, niin myös osa hyviksistä kuolee. Poistetaan se paha ja estetään sen, ja hyviksien, uudelleenkasvu. Pahimmat sivuvaikutukset tuntuvat ja näkyvät lähes heti. Niihin saadaan vahvoja lääkkeitä (jotka aiheuttavat lisää sivuvaikutuksia).

Hoidot loppuvat ja potilasta kannustetaan elämään niin normaalia elämää kuin vain mahdollista. Mutta voisi tietysti myös muistuttaa, että myrkyt jatkavat tuhojaan vielä muutavan vuoden. Se mikä on "rikottu" ei ihan heti "korjaannu", kun myrkyt estävät sen. Yksinkertaistettuna: karvat kasvavat mutta kroppa itsessään on vielä risa, menee vieläkin risammaksi eikä oikein pysty ehjäämään itseään.

Estolääkitys ja em. myrkyt tekevät liikunnasta tuskaa. Koivet ei saa happea kun verenkierto on häiriintynyt. Portaat ovat yhtä helvettiä. Kunto ei nouse, kun kroppa ei oikein palaudu. Nukkumisrytmi on sekaisin, heräät aamuyöstä ja/tai et saa aivoja sammumaan illalla. Kipu jossakin kohtaa kehossa on niin jokapäiväistä, ettei sitä enää huomaa. Kompressiohiha/hanska rajoittaa liikkuvuutta ja tekee elämän epämukavaksi. Kynnet risahtelee rikki puolesta sormesta ja palat irtoilevat hampaista. Vatsa harvemmin enää toimii normaalisti ja kaikki ruoka/juoma ei vieläkään maistu "normaalilta". Torson toinen puolikas on ihan naurettava ja suuret alueet tunnottomat tai kipuilevat tai keräävät nestettä tai kehittyy ruusutulehdus johon syödään 4-6 viikon tömäkkä antibioottikuuri.

Ja tähän soppaan vielä se oma korvienväli.
Väittäisin, että vuoteni on ollut hiukan haastava :)

Tack o förlåt! Välillä on pakko oksentaa totuuksia..

Perjantai - ah ihana perjantai!
Enkä mä ollenkaan ymmärrä, että joulu on jo ihan nurkan takana.
Sataa ja on pimeetä ja vaikka kuinka yrittää olla positiivinen,
niin ei välttämättä kyllä onnistu ihan satasella...
minultakaan!
Tämä vuodenaika, tämä pimeys, tämä loputon sade.
Kaikki möröntappokeinot on nyt sallittu ja käytössä ja tarpeen.
Hyvät maut
ihanat tuoksut
villasukat
kynttilät
mainio musiikki
ja...
olen satsannut muutamaan hyvään konserttilippuun:
Chris Cornellin taisin jo mainita.
Ja Black Sabbathin fläbät ostin jo jonkun aikaa sitten
ja nyt vielä Jethro Tull
Tule kevät, kesä ja konsertit
Ja Rammstein tulee Suomeen,
mutta prkle jonnekin Provinssiin johonki Seinäjoelle!!
Siis eiks Seinäjoki ole tangomesta? ;)
Voi että
<3

Ja aivan oikein,
eilinen sai tehokkaasti kaikki v-mäiset ajatukset jonnekin huitsin nevadaan.
On vaan niin ihanaa istua iltaa seurassa,
jossa on yhteinen menneisyys.
Ei tarvitse selitellä eikä tarvitse esittää,
voi olla oma itsensä ja luottaa siihen,
että kelpaa sellaisenaan.
Kaikki me ollaan matkan varrella muututtu ja saatu kolhuja
ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin tämä ei ole "mun porukkaani",
mä olen sen yhden pikkusisko, mutta aika tasoittaa ikäerot
(ja oikeesti sekään ei ole iso, mutta ero oli huikee silloin kun muut olivat 16
ja minä vain "pikkukakara").
Jutustelun lomassa osa vanhoista palikoista loksahteli paikoilleen,
sellasia juttuja, joita ei silloin ymmärtänyt eikä miettinyt,
eikä ne tuntuneet tärkeiltä,
mutta jotka näkee nyt selkeästi,
aikuusuuden tuomalla kokemuksella.

Kiitän ja kumarran
ja olen sitä mieltä, että tämä porukka olisi pitänyt löytää uudelleen jo aikaisemmin!

<3

Mun on pakko saada tämä kirjoitettua ja deletoitua nupistani ennen iltaa. En voi mennä ystävien kanssa baanalle nämä ajatukset päässä, en missään nimessä halua oksentaa tätä olotilaa jouluruokapöydässä ystävien nieltäväksi...

Ihan helevetin lyhyt aika sitten seisoin keskellä ylämäkeä ja itkin. Itkin kurjaa olotilaani, kun sytopaskat veivät kunnon niin miinukselle, että tasaisellakin eteneminen etanan askelin oli ihan täysi työ. Keuhkot, aivot, koivet ja lihakset huusivat hoosiannaa ja mua pelotti. Pelotti ihan vitusti. Itkin voimattomuuttani ja lupasin itselleni, että joku kaunis päivä mä vielä juoksen nuo ylämäet. Laitoin lupaukseni vielä facebookiin ikäänkuin varmistaakseni, muistuttaakseni itseäni asiasta.

Ja koskas mä viimeksi olinkaan lenkillä? 

Koska mä viimeksi halusin jotain muuta kuin työpäivän jälkeen istua sohvalla aivokuolleena?

Koska mä viimeksi unelmoin?

Koska mä viimeksi luin kirjan? Halusin rakastella? 

Enkä nyt saatana halua kuulla, että "sinähän jäit sentään henkiin"!!!

Joo - ymmärrän, kovat hoidot, toipuminen saattaa viedä parikin vuotta. Mutta mä en halua elää aivo/tunnekuollutta elämää, tehdä töitä ratkeamispisteeseen ja sen yli, katsoa kuinka estolääkitys puree nostamalla painoa ja huonontamalla ääreisverenkiertoa ja käyttää "Freddykrueger"-hanskaa!! Mä en vaan nyt just näe tässä mitään järkeä. 

Hoidoissa monella oli joku tukihenkilö mukana. Kadehdin heitä, mutta toisaalta en halunnut ketään mukaani. En halunnut rasittaa ketään hoidoillani. En halunnut olla sairas. Ja jos murtuisin, en halunnut kenenkään sitä näkevän. Vähän niin kuin eläimet piiloutuvat kun ne sairastuvat. Pelkäsinkö näyttää, että olen heikko? Kyllä. Kuinka monta kertaa mun heikkouksiani on käytetty minua vastaan? Ja ettei taas lyötäisi puukkoa selkään...

Luoja, miten synkkä tekstiä. Mä olen vaan nyt niin väsynyt. 

Kyllä se tästä taas, edessä mukava ilta mukavassa seurassa, huomenna kaikki näyttää ihan erilaiselta. Ja nyt tämä jatkuva sadekin loppui, kamppeet niskaan ja lenkille: YLÄMÄET - TÄÄLTÄ TULLAAN!!

Olen ihan loppu.
Painanut naama punasena duunia satanen lasissa.
Pakkohan mun on olla jonkunasteinen kusipää,
Jos miettii, että puoli vuotta sitten sain vielä sädehoitoja ja tällähetkellä olen jo naputellut hartiat niin jumiin, että nopea pään kääntäminen saa maailman pyörimään silmissä...
Hierominen ei välttämättä onnistu, säteilytetty torsonpuolikkaan nahka/kudokset ei kestä.
Akupunktio oikealle puolelle poissuljettu puuttuvien imusolmukkeiden vuoksi.
Uiminen ja saunominen toistaiseksi kielletty.
Että lykkyä pyttyyn idiootti!

Minusta on ihanaa katsella ihmisiä.
Katselen yhtä paljon miehiä ja naisia.
Kauniita ihmisiä.
Eikä kauneudella ole paljoakaan tekemistä varsinaisen ulkonäön kanssa.
Kaunis ihminen on sinut itsensä kanssa,
kantaa kroppansa ja vaatteensa ylpeänä,
kulkee pystypäin ja asenteella.
Ja katse on ystävällinen ja avoin.

Tee joskus pieni testi vaikka kauppaan mennessäsi:
Ajattele, että olet kaunis ja hyvä.
Tunne ja tiedä, että olet kaunis ja hyvä.
Suorista ruotosi ja kulje pystypäin.
Avaa silmäsi ja katso ihmisiä kasvoihin
Ja hymyile.

Testaa kuin käy!
:)

Aina ei ole hyvä lukea rivien välistä ja tulkita tilanteita ja ihmisiä. Tai jos niin  tekee, niin ei ehkä kannata huudella aavistuksiaan. Mulla on yleensä hyvä tutka ja olen siitä melkoisen ylpeä, mutta välillä en näe ihan lähelläni tapahtuvia juttuja. Ja välillä jätän tarkoituksella lukematta tilanteita. Ja välillä en halua nähdä tai haluaisi nähdä.

On olemassa eräs, joka antaa niin ristiriitaisia merkkejä, että välillä voisin ottaa pillistä kiinni ja huutaa, että perkele päätä nyt! Kun yhtenä hetkenä luen yhtä ja toisena jotakin ihan päinvastaista ja kun meno jatkuu sellaisena todella pitkän ajan, niin musta tuntuu, että mua ihan suoraan sanoen kusetetaan. Ja päätän, että saa mokoma olla ja mennä menojaan. En tahdo enää leikkiä.

Mutta onpa käynyt niinkin, että henkilö on kokonaan jäänyt minulta lukematta, vaikka kaikki olisi ollut aivan päivänselvää jos vaan olisi katsonut. Hyvässä ja pahassa.

Ja entäs nämä energiasyöpöt? Nämä, jotka hetkessä tyhjentävät akkusi, vievät kaiken jaksamisesi ja intosi ja jättävät sinut lopen uupuneena miettimään mitä tapahtui.

Ja sitten ne, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi ihanaksi, arvostetuksi, iloiseksi ja energiseksi. Joiden halauksessa tuntuu välittäminen ja lämpö. Ja jotka aina jaksavat puhua kauniisti ja arvostavasti ja joilla aina on aikaa kuunnella ja keskittyä ja olla läsnä. Ne, joilta saa positiivisen kick startin. Sellaiset ihmiset ovat kauniita ulkonäöstä riippumatta.

Tänään en kirjoita
tänään laulan
<3

Olen pitkin päivää lueskellut vanhoja tekstejä. Omia ja äitini. Isäni kirjoitukset ovat sota-ajalta ja kuuluisivat itsenäisyyspäivään, mutta ovat raskaita luettavia.
Äidin teksteissä on usein runomitta ja usein hän odottaa, toivoo jonkun tulevan tervehtimään tai hän kertoo päivän touhuista ja keleistä ja kalasaaliista.
Vieraskirjat toimivat "päiväkirjoina"

Lähdetiin käymään haudoilla, halusin sytyttää kynttilät äidille ja isälle ja appiukolle ja anopin elinkumppanille.
Ja haudoilla kyyneeleet tulivat,
valuivat suurina, kuumina ja suolaisina ptkin poskiani.
Aina välillä iskee niin suunnaton ikävä....

Blogin aloittaminen oli kovan ja pitkän mietinnän tulos.

Nyt olisi välillä tekstejä vaikka kuinka,

mutta rajoitan kirjoituksiani.

Yritän keskittyä sisältöön enkä määrään.

Tällä hetkellä mietin, josko kerron ystävilleni,

että aloitin.

Vain yhdelle erityiselle ystävälle olen kertonut.

Vai pitäisköhän vaan olla kertomatta,

löytävät jos löytävät...

Runoja olis paljon, mutten tiedä, jos niitä cyber-avaruuteen haluan syöttää.

Siellä kun ne ovat vapaasti käytettävissä

ja kenen tahansa kopioitavissa.

Ja kirjoitanko jatkossakin ilman "omaa nimeäni" ja ehkä vapaammin, vaikka minut tuntevat kyllä tunnistavat juttuni ja tyylini.

Päätöksiä, päätöksiä.

Jätän mietteet muhimaan ja toivotan

Hyvää Itsenäisyyspäivän yötä!

Karhunkaataja.
Se olen minä.
Huumorilla heitetty
ja olutta tarkoitettu
mutta karhunkaataja olen minä.
Ei niin suurta, että väistäisin
Ei niin pelottavaa, että pakenisin
Eikä niin pientä, etten huomaisi.
Ja karhun kaadan, jos haluan
Mietipä sitä!

Oi jummelååda millainen työviikko on takana.
Ylitöissä ja aikaisemmin töissä ja naputtelua naama punaisena...
Mutta pitää olla onnellinen, minullahan on työpaikka.

Voi perkele, että toi kidutushiha ja hanska on v-mäisiä.
Ne haittaavat liikkuvuutta ja tarkkuutta ja hiertävät.
Mutta jos ne pitävät turvotuksen ja tulehdukset poissa,
niin niistä pitää iloita.

Kunto ei nouse vaikka kuinka yrittää, alaraajojen verenkierto on heikentynyt hormonihoidon myötä ja pohkeet on koko ajan solmussa ja suonenveto lurkkii koko ajan nurkan takana. Särkee...
Mutta ajattelepas niitä, joilta on raajat amputoitu. Niillä vasta hankalaa onkin.

Mä yritän parhaani mukaan toipua raskaista syöpähoidoista.
Niin, mutta ajattele niitä, joilla on parantumaton syöpä tai kuolleet syöpään.

NIIN MUTTA!!!
PERKELE!!
Jos musta tuntuu tänään vittumaiselta, niin musta tuntuu vittumaiselta. Ei siinä koko lopun maailman surut ja murheet lohduta pätkääkään. Anna mun hetki rypeä ja olo menee ohi. Sit mä taas jaksan ajatella sitä muuta maailmaa .

Alltid samma kaxiga, storkäftaga, snälla, öppna, söta, rara
som gör, orkar, vill o kan.
Som kör ut ilskan med vedhugg, sand- o stenskottas,
som bygger, organiserar o hjälper
som kan o vill.
Som tröstar, lyssnar, diskuterar o älskar att göra det.
Som sjunger så in i helvete ända tills nån ger en mikrofon.
Min humor alltid tvetydig o snuskig,
mitt skratt djupt o hjärtligt,
mitt hår alltid lockigt.
Alltid.

Chain it

lock it

leave it

and throw away the key

just to see

if you can let it be.

The longer you can let it be

hidden down and deep

the quicker it stops to haunt you in your sleep...

Pitäisi varmaan varoitella noita mukuloita,

että kun musta aika jättää,

niin kannattaa käydä läpi kaikki kirjantapaiset ja vihkoset,

koska niistä hyvin monissa on mun ajatuksia.

Kertomuksina.

Runoina.

Välillä näkee käsialasta, että viha on ollut suunnaton

tai rakkaus 

tai suru

ja välillä voi aavistaa mun nauraa räkättävän.

Toisissa papereissä näkyvät kyyneleet,

välillä on ollut niin kiire kirjoittaa, että sanoista puuttuu kirjaimia.

Kirjuuttaminen on aina ollut mun sielun terapiaa...

En text från oktober 2014:

Det här är ett "projekt" jag dragit mej för. Vet ju inte hur de blir.

Har alltid skrivit.
Skrivit ut sorg o glädje,
skrivit dikter,
radiramsat,
hittat på sagor,
rimm o ramsor o allt där emellan.
Men nu handlar det inte om nå hjärtesorger (eller kanske lite det också)
eller argsinta raseriutbrått (eller kanske lite sånt också)
utan det handlar om meloner, munkar, byst, bröst o citroner, operationer, cancer o sånt surt skit.

Ja, jag överlever, det lovar jag (kan man göra så?)
men är nog aldrig mer samma jag som när de här började.
Inte är jag dålig så här heller o om nån inte förstår sej på gott
så int då!

Jag vill ha dej här.
Jag vill höra din låga stämma.
Känna din doft
o skratta med dej.
Jag vill se mej i dina ögon
för där är jag stark o vacker o klok.
I dina ögon är jag allt det som jag vill vara...

Jepjep
Kun on saanut solumyrkyt ja sädetykset
niin muuttuu jotenkin hauraaksi.
Haperoksi
Silmät ei oikein siedä mitään,
nahka menee pergamentiksi,
kynnet napsahtelevat rikki puolestasormesta
muista v-mäisyyksistä puhumattakaan
Olen joutunut kineesioteippaamaan itseäni
nestekertymien ehkäisemiseksi.
Ongelma on vaan se,
että teippejä poistaessa irtoaa myös iho.
Ja haavojahan ei sais tulla ruusutulehdusvaaran vuoksi.

Välillä mä naureskelen, etten voi lähteä juoksulenkille,
saattaa tissi pudota....
mutta ilmeisesti se on aika lähellä totuutta.

Siis miettikää syyspimeetä lenkkipolkua ja mua otsalampun valossa etsimässä pudonnutta rintaani.
Ja kun se löytyisi, se olisi kylmä, märkä ja rapainen
ja todennäköisesti heittäisin sen pois.
Metsään lentäis susien ruoaksi.
Ja eläisin onnellisena lopun elämääni yksiryntäisenä taistelijaprinsessana oman unelmaprinssini kanssa.
Eiks jeh
;)

Hehe
Tähän piti tulla tarina.
Kirjoitin sen.
Ja poistin sen
Kirjoitin uudelleen.
Ja poistin.
Lopullisesti.
Se ajatus ei kuulunut tähän.
Eikä se kuulunut teille.
Eikä sen olisi pitänyt olla minunkaan päässäni...

Kun minulta kysytään miten voin, jään usein miettimään. Mitä kysyjä tahtoo minun vastaavan?

Onko tämä henkilö sitä sorttia, joka haluaa kuulla koko sairauskertomuksen? 

Vai se, joka ei oikeasti halua kuulla mitään?

Vaiko sellainen epeli, joka aina tietää jonkun, jolla meni ihan hlvetin paljon huonommin?

Vaiko se tyyppi, joka haluaa survival-tarinan?

Vai se, jolla on kerrottavana, kuinka joku jonka kello jo tikitti viimeisiä hetkiä parani ruokasoodalla? Vai oliko se leivinjauheella? Vai vetikö se sitruunaa naama nutturalla?

Vai onko tämä se, jolle voin sanoa ihan mitä vaan ja hän kuitenkin tietää, miten asian laita on?

Se, jonka halaus lämmittää sydämeen asti ja jonka silmistä paistavat lämpö ja sympatia.

On aika uuvuttavaa olla aina tuntosarvet päällä.

Ja välillä provosoin, manipuloin, järkytän, ravistelen ja kaadan kaikki tielle sattuvat esteet ja aidat ja nauran reaktioille.

Välillä en vain jaksa ja murrun. 

Ja suutun itselleni, koska mielestäni ei ole oikein vyöryttää kaikkia tunteita jonkun päälle ihan noin vaan...yhtäkkiä.

Feels kinda good again
Been a hard period
but I think it' s over for this time.
I'm tired and have more work than I can manage,
but I know I am good in what I do.
And I know that people respect and love me for the right reasons.
How about you?
How was your day?
Did anybody tell you that you are good?
Did that somebody special say that he/she loves you?
Remember, there is only one you,
You are one of a kind and special - so take care
<3

Siinä se nyt sit on.
Kompressiohiha.
Ja käsine
Kaverit lopun elämääni.
Ainoa vaan, ettei ne tunnu kavereilta.
Kaveri ei ahdista ja hierrä ja ole vittumainen...

Yhdessä vaiheessa elämää piti oma tytär viedä sairaalaan pidemmäksi aikaa.

Kotilomien jälkeen aina sama proseduuri.

Hänen vuokseen en halunnut näyttää,

kuinka pahalta minusta tuntui.

Mutta usein ajattelin, että ajan vain eteenpäin.

Pysähdytään vasta kun bensa loppuu,

jatketaan Hankoon, Utsjoelle, Karigasniemeen

Ihan mihin vaan!

Mutta ei takaisin sairaalaan.

Oma sairastumiseni toi mieleen samat ajatukset,

mutta ehkä vieläkin voimakkaampana.

"Mä en enää halua"

"Mä hyppään seuraavaan junaan ja ajan radan loppuun asti" 

"Haistatan hoidoille ja lähen huitsin nevadaan"

Mutta kuten silloin niin myös nyt:

Kävin hoidot, hoidetaan kondikseen, syön lääkkeet ja kuntoutan ja yritän, kiroilen ja kannustan ja vedän kaiken läpi niin hyvin kuin vain pystyn..

Tänään olen piinannut kroppaani, ihan sillai isolla lekalla.
Välillä täytyy kokeilla, missä mennään.
Vaikka liikun, melkoisen paljonkin, niin kuntoni ei ole hyvä.
Siitä kehooni pumpatut sytostaatit,
saamani sädehoito ja syömäni lääkkeet pitävät huolen.
Haluaisin jatkaa talviuintia, mutta toistaiseksi se on poissuljettu.
Saunaakin rakastan, mutta sekään ei periaatteessa ole sallittua.
Onneksi on syystalvi ja pimeetä,
koska auringossakaan ei voi olla.
Mutta periksi ei anneta!
Leikkausten jälkeen minulla on melkoisen laajat,
täysin tunnottomat alueet toisessa kädessäni ja kyljessäni,
eikä tiedä palautuuko niihin tunto koskaan.
Minä, joka rakastan koskettaa ja kosketusta,
enkä nyt tunne kosketusta...
Tänään tosin tunnottomia paikkoja on vihlonut ja juilinut,
tarkoittaakohan se, että katkenneet hermopäät löytävät toisensa?
Vai olenko vain rääkännyt kroppaani liikaa?
Sitä kun ei tiedä kukaan, enkä minäkään...
Elä ihan normaalia elämää sanovat.
Mitä helvetin normaalia?
Kun mikään ei enää ole "normaalia"?
Ei pysty, ei kykene, ei jaksa, eikä kroppa toimi,
enkä muutenkaan koskaan ole ollut ihan normaali...
:)

Jag har barn.
Såna som inte alltid lyder
Som inte sitter tyst och stilla
Såna som frågar: "varför"
Dom har hjärta och hjärna
och dom bugar o bockar inte för titlar.
Bråkiga.
Hårdljudda.
Rappa i käften.
O skriker när dom blir arga.
Eller glada.
Svära gör dom också.
O dom lyssnar på musik hårt.
Sjunger (o dansar) med musiken.
Kan ta en revafylla (hej-dom är fullvuxna!) om dom vill.
****
Men hej, så gör jag också
****
Jag har den stora äran att ha barn
som tänker o känner o ifrågasätter
som pratar om saker - även svåra
och dom funderar på vad som är rätt o fel.
Dom älskar med hela hjärtat
och jag älskar dem med hela mitt hjärta
och jag kunde inte ha fått bättre busar!
<3 <3 <3

Inatt har det hänt grymma saker i Paris
Mina tankar ligger hos er
Jag har inga ord och kan inte tyvärr krama er o säga
att ni ska vara starka,
Kämpa mörkret med ljus
Tro på kärlek
och inte glömma mänskligheten.
Mina tankar ligger hos er

Se on ihanaa
Ja kamalaa
Ja kamalan ihanaa
Kun lapset lähtee maailmalle.
Sitä hetkeä odottaa
Ja pelkää
Ja pelkää odottaa
Taloon laskeutuu hiljaisuus
Jonka voi täyttää omalla melulla
Kodissa on tyhjyys
Jolle pitää itse keksiä tarkoitus.
Minulle, parittomalle, se on kasvun paikka.
Hetki löytää itsensä uudelleen.
Hetki lentää pesästä omille teille
Ihan niin kuin ne mukulatkin
<3

Vauhtia liikaa ja vauhtisokeus iskee
Kurvit suoristuu
Ja jarrutusmatka pitenee.
Olen tainnut juosta päin seinää.
Noin henkisesti

Isänpäivä <3

Minulla on kaksi isää ja kaksi appiukkoa.
Kukaan heistä ei enää ole fyysisesti seurassamme.
Isoisistäkin on aika jättänyt, toinen poistui näyttämöltä jo ennen syntymääni ja toinen kun olin pikkutyttö.
Lasteni isäkään ei enää kuulu minun elämääni.
Minä siis tarvitsisin jonkun stand in -isän, jota hemmotella isänpäivänä.
Kukahan adoptoisi minut?

:)

Tässä teille jotakin ihan älyttömän herkkää ja kaunista mutta todella vahvaa:
Disturbed; Sound of silence
https://youtu.be/aN8wSwmqjpk

Om du sku få mej
Sku du ha mej bara en stund?
Eller sku du hålla mej för evigt?
Sku du ge upp o slänga mej
om du sku hitta i mej nåt du inte förstår?
Eller nåt som är sönder?
Sku du kämpa med mej?
För mej?
För oss?
Eller sku du bara låta bli?
Eller sku du o jag kunna bli vi?

Varför jag bloggar?

Jag är glad och utåtriktad o kvick i mina ord. Jag är aktiv i somen o delar för det mesta egna texter. Jag tycker o tänker o har åsikter och texter som jag inte vill att människor "måste läsa" för att dom pompar upp i newsfeeden. Lika som jag inte vill se misskötta djur eller våldklipps i min feed så förstår jag att alla inte vill läsa mina historier.
Jep, de kan ju ta bort mej från sin vänlista. Eller blocka mina statusar. Men det är lättare för mina vänner att fortsätta följa mitt happy-happy-joy-joy skrivas på some o om dom vill veta mera / läsa även om mina skitdagar aktivt välja det alternativet genom att läsa min blogg.

De här är mitt sätt att mitt i natten spy ut mina tankar utan att spärra flödet :)

Tähän aikaan lauantaiaamua ja minä olen hereillä. Jo kuudelta heräilin. Päässä pyörii tuhat asiaa sadan kilometrin tuntivauhtia. Viikolla tähän aikaan vielä vois nukkua ja herätyskello on pahin vihollinen.
Mutta tänään on lauantai.
Kroppa vissiin kostaa menneen viikon/menneiden viikkojen liian kovan vauhdin. Antaa takaisin kiireen ja vitutuksen ja pahan mielen purkaukset. Aivot eivät irrota enää otettaan ja lataudu ja rauhoitu.
Pitäis varmaan hankkia se nyrkkeilysäkki. Siihen vois purkaa kaiken paskan. Tappais sen pari kertaa viikossa niin eiköhän nollautuis rouvan asetukset.
Tai aloittais taas juoksemisen. Tulis se terve happihyppely samalla kertaa.

No - jos nousis. Jois aamukahvinsa ja odottais, että ulkona valkenee ja painelis köpöttelylenkille. Päivällä sit päikkärit :)

Olet kaunis,

riippumatta ulkonäöstäsi.

Jos olet sujut itsesi ja maailmasi kanssa,

hohdat jotakin sanoinkuvaamatonta,

joka tekee sinusta upean.

Tapasi huomioida muut tekee sinusta ihmisen, jonka lähellä on hyvä olla.

Suora katsekontaktisi tekee sinusta avoimen ja lämpimän.

Olet upea riippumatta sukupuolestasi tai tulotasostasi.

Ja luotettavuus lisää seksikkyyttäsi sadalla prosentilla.

Minulla oli puolipitkät, luonnonkiharat ja itsepäiset hiukset, jotka aika-ajoin kirosin kuumimpaan hlvettiin. Sitten sytostaatit veivät kaikki karvani. Kaikki muut paitsi säärikarvat, jotka kyllä olisivat saaneet kadota koskaan enää takaisin tulematta. Eikä se karvanlähtö rajoittunut kropan ulkopuolelle,  myös kehon sisäpuolella on karvoja ja nukkaa, jotka sytojen vuoksi lähtevät. Nenäkarvat. Hengityselinten "karvat". Suoliston "nukka"...
Eniten kaipasin kulmakarvoja. Naama on vaan jotenkin niin hassu ilman niitä. Ilmeetön puolikuu. Aamulla peilistä katsoi joku kummajainen ja jotenkin tunsin olevani koko tilanteen ulkopuolella. Peilissä en ollut minä.
Opin olemaan meikittä, ku ei ollut ripsiä, joita maalata.

Kaikkihan kasvaa takaisin. Osa normaalisti ja osa erilaisena.
Kaipaan pitkiä, vahvoja ripsiäni. Ja kun näen jonkun käkkäräpään, huomaan ajattelevani, että toivon hänen arvostavan kiharapehkoaan.
Luulin olevani erilainen, mutta kai se vaan on niin, että asioita arvostaa vasta kun ne menettää....

Olen elämän varrella jo tottunut siihen,
että mielipiteeni on erilainen,
huumorini omalaatuinen,
hymyilen liikaa,
musiikkimakuni on toisenlainen
ja hämmennän ihmisiä suorasukaisuudellani.

Enkä aina jaksa selittää.

Sitten tulee joku,
joka ymmärtää paskaista huumoriani,
joka puolesta lauseesta tietää mistä puhun,
"maistelee" musiikkia kuten minä ja
ymmärtää mitä yritän selittää.

Ja olen ymmälläni.

Enkä nyt puhu rakastumisesta,
ihastumisesta,
tai pokaamisesta.
Ihan vain ystävistä,
vaikka vastakkaista sukupuolta oltaisiinkin.

Kuten yleensä ollaan.

Ja vaikka olen räväkkä ja naurava,
ronski ja rehevä
ja vahva ja varmanoloinen,
niin sisältä olen hento,
helposti rikkoutuva
ja haavoittuva
ja mielummin lähden pakoon
kuin otan henkisesti turpaani
tai poltan näppini
tai rikon sydämeni

Se kun on tapahtunut ennenkin....

Olen aina rakastanut musiikkia ja tanssia.
Ihan mukulasta lähtien.
Köyhän perheen ison kakarakatraan nuorimpana ei ollut mahdollisuuksia tanssi- tai soittotunteihin.
Aikuisena olenkin sitten itse kokeillut jos jonninmoista.
Soittotunteja lukuunottamatta.
Ja vaikka laulan, usein ja paljon, niin karaoke ei ole mun juttu.

Pitkän tanssittoman ajanjakson jälkeen verestän paritanssitaitojani lavatanssikursseilla.
Ja ah ja voi sitä onnea ja iloa,
kun saa viejäksi jonkun varmakätisen ja -jalkaisen persoonan!
Leijuminen hyvän viejän käsivarsien varassa on maaginen kokemus.

Tänään mennään hidasta valssia.
Ja siinäpä vasta hieno tapa leijua!

Ursäkta om jag stör,
vet ju inte vad du gör.
Ville bara veta hur du mår
och om allt väl går.
Har du det bra
också ida'?
Kan du komma o hålla min hand
så kvickt du kan
för här sku jag villa ha dej
sådär riktit nära mej

Har haft så många texter i bakhuvet före jag började bloggen.
Allt jag ville komma fram med
Allt som kändes viktigt och väsentligt och svårt och härligt.
Men nu - nu är dom alla som bortblåsta.
Är det frågan om rampfeber?
scenskräck?
Men vet ni - de´ blir bra ba´ de blir färdit ;)

Makaan saunan lauteilla ihan itsekseni.
Kuuntelen kuinka tuli rätisee saunankiukaassa.
Koko muu talo on hiljainen.
Tässä on hyvä olla.
Tästä saa uutta energiaa.

Ajattelen sinua ja sitä,
kuinka en ole kutsunut sinua saunomaan pitkiin aikoihin.
Ei siksi, etten haluaisi.
Vaan siksi, etten uskalla.
En halua satuttaa itseäni enää yhtään enempää.

En tiedä mitä tahdot
enkä kyllä sitäkään, mitä itse haluan.
Olit tavattoman tärkeä.
Mutta siitä on jo aikaa....

Ystäväni,
en enää ole kokonainen,
en samalla tavalla kuin ennen.
Minua ovat koskeneet sadat neulat
ja useat skalpellit ovat piirtäneet kehooni uusia viivoja
siirtäneet osiani
satuttaneet sisintäni.

Tiedän, että elän.
Ja tiedän, että minun pitää olla kiitollinen.
Mutta välillä
ei
vain
jaksaisi.....

Hellou!

Tässä se nyt on.
Hirveiden synnytystuskien tulos.
Ja kai ne tuskat jatkuu.
Ja jatkuu...
Ja jatkuu...
Mutta joku kanava vaan täytyy saada.
Päässä kuhisee ja pakko päästää höyryjä rajatta.