Julledigt

Jag hade ju så väntat på den här helgen.
Arbetsgivaren gav fredagen ledig
så jag hade framför mig fyra lediga morgnar
med härliga dopp i vaken,
döttrarna hemma, god mat,
samvaro, julbastu, ute i dagsljus...
Men men men.

Frun borde ju ren ha lärt sig
att de inte alltid går såsom man vill.
Att de finns en "happenstance" som råddar till precis såsom den vill och behagar.
Och min happenstance är nog mer kreativ än de andras...

Så när jag gick o la mej på onsdagen
så steg jag upp först på..ja-a du,
jag har inte ännu stigit upp och det är tisdag.
Torsdagsmorgonen hade rösten försvunnit,
eller den sjönk så lågt att den måst ha kommit ända ner ifrån -hm- magbottnet.
Syrrans son sa att jag skulle sätta upp "julmors sexlinje"
och lite extraknäcka med min sexiga röst.
En hosta från hlvete o ordentligt med feber.

Vet du,
efter cancerdomen har jag drabbats av såna sjukdomar
som jag ansätt att gamla eller svaga eller grundsjuka människor lider av.
Sjukdomar som drabbar en eftersom de finns "hål i immunförsvaret"
De kan väl fanannamma inte vara slumpen,
att jag som egentligen inte tidigare varit sjuk
mittiallt får alla jävla besvär?
Att återhämta sig kan ta flere år, sa dom.
Jo hlvte, om man inte dör före de!

O denna gång är det igen en ny sjukdom.
Igen en sån som man förr i tiden dog i,
i och försej dör man i den idag också.
En ny kamrat, som jag nog inte vill ha,
lungiflamation.
Men det finns väl inte nåt så illa att man inte kan lära sej nåt av det?
Så jag märker, att nya tankat tar sin form.
Hålls med så får du kanske veta mer :)

Ääääks!

Tärähtänyt kuva.
Onhan kirjoittajakin vähän tärähtänyt.
Viides vuorokausi vaaka-asennossa.
Kuumetta enempi tai vähempi joka päivä.
Ääni yskimisestä ihan rikki
Kurkku ja keuhkot ja vatsalihakset kipeet.
Kaikki on hyvin, kun saa maata vällyjen alla puhumatta ja hengittämättä...
Kun pitkään pötköttää menee päivät sekaisin
Ja kuume tekee, ettei aina voi olla varma,
onko joku juttu unta vai ihan oikeesti.
Ja itse unet on kyllä olleet sitä kovempaa horror-osastoa.

Eilen olin satavarma, että tänään on työpäivä
ja ymmärsin, etten ole työkykyinen.
Ja että ehkä tarvitsen tujumpaa yskänlääkkettä tai/ja antibiootteja
Piti siis raahautua lääkärille.
Tyttäret menivät anoppilaan syömään
ja mulle luvattiin sellaista neljän tunnin odotusta terkkarin odotustilassa.
Kuumeessa se ei oikeestaan tee heikkoa,
koska minä pystyn nukkumaan.

Toimenpidehuoneesta tulee vanha, siisti pariskunta,
rouva rollaattorilla ja herra keppiin tukien.
Istuvat viereeni odottamaan.
Mies kysyy mikä numero heillä on.
Ja vaimo selittää, ettei heillä enää ole numeroa,
että nyt odotetaan, että kutsutaan nimellä.
Menee muutama minuutti ja mies kysyy mikä heidän numeronsa on.
Herra on pahasti dementoitunut ja kysymys toistuu kerta kerran jälkeen
Ja vaimo vastaa usealla eri tavalla,
mutta rupeaa jo hermostumaan.
Yhdellä kerralla, kun vaimo taas sanoo,
Että tullaan nimellä kutsumaan,
herra naurahtaa ja vastaa: "Ja sitähän minä en usko!!"
Ja keskustelu jatkuu samaan malliin.
Rouva sanoo miehelleen alakulosena:
"Ne pistää mut odottamaan varmasti vain sen vuoksi, että minä poltin eilen"
"Poltatko sinä?" kysyy mies
"Kyllä, eilen ruoan jälkeen..."
Tässä vaiheessa minun tekisi mieli rauhoitella rouvaa,
ettei odottaminen siitä johdu,
että hän on nauttinut paperossin jouluruoan päälle,
että täällä me kaikki odotetaan,
toiset tunnin pari, toiset pidempään.
Rouva menee kysymään hoitajilta,
koska on hänen vuoronsa ja pyytää miestä istumaan paikallaan ja odottamaan.
Hoitajat vastaavat, ettei voi tietää, edellä on vielä niin ja niin monta potilasta.
Ja setä ei muista, että piti istua odottamassa vaan nousee lähteäkseen...
Onneksi terkkari on niin pieni, että vaimo ei voi olla sitä näkemättä.
Hän sanoo miehelleen, ettei enää odoteta, nyt lähdetään kotiin.
"Ollaanko me valmiita?" kysyy mies
"Ei, mutta me lähdetään nyt kotiin" vastaa vaimo ja niin he lähtevät.
Ja minä niin toivon, ettei rouvalla ollut oikeesti jotain sydärinalkua tms ja ettei hän tänään enää herääkkään vastaamaan miehensä jatkuviin kysymyksiin...

Me muut jäämme odottamaan.
Osa on mennyt kotiin muutamaksi tunniksi odottamaan vuoroaan ja palaavat odottamaan.
Eli on täysin mahdotonta arvioida, koska mahdollisesti voisi olla oma vuoro
Minullekin annettiin se mahdollisuus,
mutta olen autoton ja bussit ei liiku joulupäivänä.
(Enkä vielä tässäkään yhteydesä ymmärtänyt, että seuraava päivä on pyhä)

No tulihan se minunkin vuoroni.
Keuhkokuume.
Ja lääkärille ilmoitan, että huomenna pitäis olla töissä.
Vähän se ehkä kohotti kulmiaan,
mutta enhän minä siihenkään reagoinut
Antibiootit ja kolmen päivän saikku.
Mutta ei ollu legurikaan ihan kartalla.
Kolmen päivän saikku kirjoitettuna neljältä iltapäivällä mun mielestä tarkoittaa tätä päivää ja kolmea lisää,
onhan kuluva "työpäivä" jo lusittu.
Mutta tässä tapauksessa se oli kuluva päivä ja kaksi lisää
Eli kun 26.12 on pyhä,
niin kyse olikin yhden päivän saikusta :D
Mutta paskat siitä,
lääkkeet sain, se oli tärkeetä.
Ja jos ei tunnu huomenna hyvältä,
niin takaisin terkkarille.

Kotona soitan työnantajalle ja silloin mulle valkenee,
että tänään on vielä vapaapäivä!!

Eipä ole jouluruokaähky.
Ei ole oikein ruoka maistunut.
Eikä makeatkaan.
Itseasiassa mikään ei ole maistunut.
Jos olisin yksin,
en varmasti olisi syönyt sitäkään vähää.

Se mummo ja vaari sieltä terkkarista jäi mieleen.
Ajattelen omaa äitiäni,
jonka lääkärikäyntejä "valvoi" aina joku siskoistani tai veljistäni.
Ja pappaa, jota siskot ja veljet kuskailivat lääkäriin.
Ja papan vaimoa, jota siskoni auttavat moninaissa asioissa.
Ja isä, jota minä ja siskoni kuskattiin ja hoidettiin.
Ei saisi vanhoja ihmisiä jättää yksin hoitamaan vanhoja puolisoitaan....
Hyvät ihmiset, pitäkää huolta toisistanne!

Tänään on 23.12.2016

Tänään on 23.12.2016
Päivä ennen aattoa.
Ja minä makaan reporankana sängyn pohjalla.
Iski flunssa ja ääni lähti.
Yskiessä irtoo keuhkonpalasia.
Mutta ei tämä mitään.

Tasan 2 vuotta sitten sain elämäni toisen sytostaattiannoksen.
Eka annos sai mut todella sairaaksi, mutta tiesin,
että kortisonit pitävät mut vauhdissa ja pystyssä.
Vielä jouluaattona piti mennä Meilahteen saamaan piikki vauhdittamaan verenproduktiota.
En saanut nukuttua kuin muutaman tunnin,
joten viideltä jouluaamuna nousin ylös leipomaan sämpylöitä.
Sämpylöitä, joiden mausta en tiennyt mitään...

Lapsuuteni joulut ovat moninaisia.
Niihin mahtuu aivan kaikkea maan ja taivaan väliltä.
On jouluja, joita ei halua muistaa
ja on jouluja, joiden tuoksu ja ilo ja rauha ovat vieläkin sielussa.
Lämpiminä, joulunpunaisia ja ihanina.

Eniten rakastan jouluja, jolloin koolla on suuri porukka.
Siihen lapsena totuin.
Ja aviovuosina samoin.
Joulu on koko perheen juttu
Ja koko perheen pitäisi kokontua jouluna yhteisten patojen ääreen.

Tämä joulu vietetään tosi pienesti.
Minä ja tyttäret.
Melkeinpä luulen, että hekin kaipaavat suurta porukkaa...

Hyvää joulua kaikille tasapuolisesti <3

Avantojuttuja...taas!

Kun pakkanen kiristyy,
niin joku aina sanoo,
että nythän se vesi tuntuu lämpimältä..
No ei.
Nollan pintaan oleva vesi ei tunnu lämpimältä
vaikka pakkasta olisi -35.
Sekin on kokeiltu.
Silloin on vaan vedestä noustua
päästävä nopeammin takaisin lämpimään koppiin.
Ja pidetävä hanskat kädessä,
ettei sormet jäädy kiinni ovenkahvaan.
Vähän samalla tavalla kuin kieli rautakaiteeseen..
Näpit tarttuu ovenkahvaan jo muutamassa miinusasteessa.

Viehättääköhän tässä samalla se,
että suoriutuu jostakin vaarallisesta?

Kroppa alkaa jo hiukan tottumaan kylmään veteen
ja haluan sinne päästyäni olla vähän pidemmän hetken.
Tasoitan hengityksen ja lillun hetken.
Tiedän, että aika nopeesti sitä kangistuu
eikä sitä oikein edes tajua,
ennen kuin yrittää kammeta itseään tikkaita ylös jorpakosta.
Piruuttani googlasin hypotermian 0 asteisessa vedessä
ja sehän iskee pahimmassa tapauksessa jo vartissa.
Sinä vaiheessa ei enää aivot ja lihakset toimi niin kuin pitäisi.
Harjoittelemalla kylmänsietokyky paranee,
mutta ei pidä kuvitella olevansa norpanpoikanen!
Pitäisi joskus kellottaa,
kuinka pitkä on normipulahdus.
Vaikka se tuntuu pitkältä,
niin veikkaan, ettei vedessäoloa jatku muutamaa minuuttia pidempään.

Joku hullu juttu tekee, että sinne haluaa uudelleen.
Oiskohan ne adrenaliinit ja endorfiinit?

Hyvää joulua!

Joulukorttirumba hoituu minulta ihan omalla tavalla.
Jo monta vuotta olen laittanut joulukorttirahat hyväntekeväisyyteen.
Olen antanut rahalahjoituksia naisten pankille
olen myös lähettäny kuokkia ja siemeniä,
kanoja ja vesikaivoja,
koulupukuja ja -tarvikkeita,
vilttejä ja moskiittoverkkoja.
Olen sitä mieltä,
että naisia kouluttamalla pelastetaan maailma.
Ja se koulutus ja apu pitää saada omassa kotimaassa
ei lähtemällä muihin maihin pakolaiseksi.

Harkitsen aina tarkkaan kohteen ja
keräyksen järjestäjän.
Tänä vuonna halusin kotimaisen kohteen.
Täälläkin tarvitsijoita on niin paljon,
että lahjoittamani summa on kuin hyttysen kusi valtameressä, mutta lohduttaudun sillä,
että jollekin se voi olla tuiki tärkeä ropo.
Aatteellisia ja poliittisesti sitoutuneita keräyksen suorittajia on paljon.
Se ei vaan oikein tyydytä minua.
Haluan mahdollisimman puolueettoman järjestön.
Uskon nimissä on jo tehty tarpeeksi pahaa.

Tällä kertaa roposeni menivät SPR:n nuorten turvatalolle.
Kyseessä on matalan kynnyksen koti,
jossa nuori saa apua, ruokaa, lämpöä ja katon päänsä päälle.
Joku nuori toivottavasti saa paremman lähtökohdan elämälleen tämön perheen joulukorttirahoilla
 <3 <3 <3

Elukka

Ei mitään heikkoa,
tämä nainen on kyllä todellinen eläin!
Uin kuin norppa,
tai ainakin mulla on yhtä hieno ihonalainen rasvakerros
Uljas olen kuin lämminveritamma,
ainakin syön kuin hevonen.
Suuttuessani olen kuin leijonaemo,
karjun yhtä kovaa.
Kaulani on kaunis kuin kirahvilla
ja kieleni ihan yhtä pitkä.
Tappelen kuin krokotiili
ja liikunkin maalla yhtä sulavasti.
En anna pariksi, siinä mielessä olen kuin aasi,
ja ääneni on yhtä kaunis.
Ja nukun kuin pikkupossu....

Stoooooop!!

Tiedätteks sen fiiliksen,
kun aivot käy ylikierroksilla
eikä oikein löydy jarrua?
Kun kroppa on väsy
mutta aivot ei vaan päästä vapaalle?
Kun sisäinen räpinä yltyy myrskyksi
ja sielun taivaanrannalla näkyy uusi ukkosmyräkkä?
Kun ajatukset ei oikein enää pysy kasassa?
Kun kaikki pikkupirut pääsee irti samaan aikaan?
Kun oikein mikään ei riitä?

Tahdon herätä aikaisin
ja nukkua pitkään.
Haluan herätä vieressäsi ja
haluan, että painut niin kauas kuin pippuri kasvaa...
Tahdon ulos päiväsaikaan
Tahdon nähdä päivänvalon
ja haistella ulkoilmaa.
Tahdon jääkylmään avantoon
Tahdon lämpimään syliin.
Tahdon lentää korkealla.
Haluan, että pidät minut maankamaralla.

Välillä mä olen aivan varma,
että mun päässä on jotain vikaa...

Släktforskare

Vet ni, jag släktforskar!
Har gjort det mer eller mindre i över tio år.
Har i ett av mina arbeten läst  gamla kyrkoböcker,
gjort släktutredningar och släktforskningar
o via mitt jobb blivit intresserad av mina egna rötter.
Har alltid varit säker på att i min släkt finns pirater,
smuglare, zigenare, tatarer, vickor, häxor, spåkärringar och annat udda pack,
men har inte ännu hittat dem.
Mammas släkt går att följa ända till 1500-talet,
men pappas (enligt blodsband) spår slutar vid hans mor och hennes systrar.
Pappa är född ytterom äktenskap o hans far är inte kännd, han är inte erkännd.
Den andra pappans historia för till inbördeskrigets blodiga avrättningar.

Jag har många linjer som kan följas.
Mammas stora släkt går rätt så lätt att forska i.
Alltså dom äldre generationerna.
Men pappor har jag två
o bådas historia är lika diffusa.
Men der gör allt intressantare...

Itsenäinen

Itsenäisyys,
se on kyllä hurja juttu!
Ei se ole itsestäänselvyys,
vaikka osa meistä on tainnut sen unohtaa.
Itsenäisyys saa minut aina vähän surulliseksi
ja vihaiseksi,
mutta toki olen myös kiitollinen.

Minun isäni syntyi 1914.
Joutui sotaan ja sotimaan,
mutta ei siitä halunnut puhua.
Ei osallistunut veteraanitoimintaan,
koska halusi sota-ajat unohtaa.
Eikä saanut mitään veteraanietuisuuksia
eikä veteraanimerkkiä hautakiveensä.
Noita veteraaneja on niin vähän enää elossa...
He taistelivat meidän puolestamme,
koska heitä niin käskettiin
He sotivat,
koska muuta mahdollisuutta ei edes ajateltu.
Ja eivät he sotineet sellaisen maan eteen,
joka ei huolehdi omistaan,
joka ei auta heikkoja,
jossa ei kaveria auteta.
He taistelivat tasa-arvon ja hyvinvoinnin puolesta,
itsenäisyyden ja
paremman elämän puolesta.
Annetaan veteraaneille,
niille viimeisille elossa oleville,
hyvä loppuelämä!!

Sukuloimassa

Suku ja sukulaisuus

Mulla on lasten isän ja oman äitini puolelta iso suku

Mammalla oli sisaruksia tusina.

Osa joutui sotalapsiksi Ruotsiin

osa oli sota-aikaan jo aikuisia.

Yksi lähti rakkauden perässä Saksaan

ja joutui leirille.

Muutama jäi Ruotsiin

ja muutama muutti sinne työn perässä.

Ja osa jäi kotipaikkakunnalle meren ja maanviljelyn äärelle.

Osalla kävi paremmin kuin osalla.

Osasta mulla on aivan ihania muistoja,

osa kuului elämääni

ja olivat minulle todella rakkaita

ja muutaman olen tavannut vain kerran elämässäni,

isoisäni hautajaisissa.

Osaa serkuistani en ole koskaan tavannut.

Osan olen tavannut lapsena,

mutta en ketään aikuisena.

Viime lauantaina "ensimmäisen isäni" vaimo vietti syntymäpäiviään

Olimme suurin osa sisaruksista kahvilla

Pitkään on ollut puhe,

että lähdettäisiin äitini kotikonnuille tervehtimään vielä elossa olevaa tätiä ja mahdollisia serkkuja

ja nyt veli kysyi,

josko sunnuntaina lähdettäisiin...

Tuumasta toimeen.

Vanhin sisko, toiseksi vanhin veljeni,

hänen vaimonsa ja heidän lapsenlapsensa

ja minä,

sisaruskatraan nuorin

Mulla on muistikuvia mummolasta.

En siellä ole ollut paljoakaan,

sisarukseni olivat siellä pieninä kokonaisia kesiä.

Osittain palkattomina lapsenpiikoina

ja apulaisina

mutta myös poissa Stadista ja

landella oli sentään ruokaa...

Siihen aikaan elämä ei aina ollut helppoa.

Ei vanhemmille eikä lapsille.

Matkalla sain kuulla vanhoja ja uusia kertomuksia

sisarusteni lapsuudesta.

Löydettiin "mummola",

mutta siellä ei ollut ketään kotona.

Sen talon sijainnista minulla on voimakas muistikuva.

Etsittiin vielä äidin siskon kotipaikkaa,

äidin siskoskatraan nuorimpia...

Löydettiin perille ja talossa asuikin nyt meidän serkku.

Tosin vain hänen miehensä ja tyttätensä olivat kotona.

Täti oli kuollut noin vuosi sitten

ja hänen miehensä puoli vuotta sen jälkeen.

Serkku oli koiralenkillä ja hänen miehensä kertoi,

mistä mahdollisesti tavoittaisimme hänet.

Ja taas mentiin

Ja löydettiin serkku.

Muistan nähneeni nuo iloiset silmät.

Olemme suunnillen samanikäiset.

Jonkun aikaa käytiin läpi muita serkkuja,

sekä muita kyläläisiä,

joista osa oli minulle pelkkiä nimiä,

ilman kasvoja.

Äidin sisaruksista on enää vain yksi elossa,

yksi näistä Ruotsiin jääneistä....

Matkalla takaisin yhdellä tieosuudella

minulle tuli todella voimakas tunne,

että paikalla on minulle jokin suurempikin merkitys.

Tiedän nähneeni siitä unta.

Mutta en muista mitä siinä on tapahtunut

tai miksi juuri sen kohdan muistan.

Eiköhän se selviä joskus...

Jotenkin surullinen olo.

Yksi sukuhaara tyhjenee

eikä enää ole ketään,

jolta kysyä

miten asiat olivat.

Ei ketään, 

joka kertoisi äitini suvun hassut tarinat.

Koko joukko, isoisästä lähtien,

oli villiä, veikeää ja iloista porukkaa.

Kaikenmaailman pilanteossa koko ajan.

<3

Räjähdys

Liskoja, liskoja
ja ratakiskoja
Keskiviikkona duunissa jännitteitä
ja skismaa ja duunia ihan v-tusti ja
Keskiviikko-torstaiyö meni taas pyöriessä.
Tälläkertaa olinkin tyttären kanssa Espanjassa
Tytär lähti edeltä ja mun  piti sitten seurata perästä,
"kyllä sä löydät", se vielä huikkas.
Ahtaita kujia
Umpikujia
Slummia
Kiertoteitä
ja eksyin.
Väärä juna-asema.
Väärä juna.
Lentoon jo kiire...

Ja aamun valjetessa minä kalpeena ja punasilmäsenä.
Ja heti aamusta päänsärky.
Ja työmatkalla/työssä sit naksahti.
Ei voi perkele olla työpaikka kuin hiekkalaatikko!!
Nyt loppu!
Päätin, että syteen tai saveen:
kissa pöydälle.

No minähän olen vähän sellainen,
että jotakin päättäessäni sen myös teen.
Itsepäiseksi jopa joskus kutsuvat...
En mä nyt ehkä ihan nätisti sanonut,
mutta en pahastikaan,
rehellisesti sanoin
ja mahdollisimman rakentavasti.
Ja asiasta.

Helpotti
Puhdisti ilmaa,
nyt on taas helpompi hengittää.
Ja torstai-perjantaiyön nukuin kuin tukki.
En tiedä, miten kinan osapuolet nukkuivat,
mutta tilanne on työpaikalla rauhoittunut.
Ja toivon,
ettei se ole vain rauhaa myrskyn edellä...

Elämän jälkeinen...elämä??

Eläväistä, kuolevaista,
Sieluja
Vaeltelijoita
Tänne juuttuneita.
Tuttava on käynyt kvanttienergiahoitokursseilla,
enkä oikein tiedä,
miten suhtautua.
Olen varma, että on olemassa muutakin
kuin vain tämä minkä näemme.
Tai haluan uskoa.
Haluan uskoa hyviin henkiin
ja pelkään niitä pahoja.
Ehkä juuri siksi en näe kumpiakaan.
On kokemuksia,
joille en keksi selitystä
ja on kokemuksia,
joihin selitykset ovat tulleet pitkän ajan jälkeen,
jopa vuosienkin kuluttua.
Unihalvaus ja valveuni näistä (ikävänä) esimerkkinä

Tuttava sanoo näkevänsä sellaista,
mitä minä en näe.
Mitä vain harva näkee.
Hän auttaa tänne juuttuneita menemään eteenpäin.
Mistä hän tietää,
että hänen näkemänsä on henki?
Mistä hän tietää,
minne kulkija on menossa?
Mistä hän tietää,
ettei toisella ole vielä keskeneräisiä asioita hoidettavana?
Mistä minä tiedän,
että en näe?

Liskojen yö

Sunnuntai-maanantai-yöt tuppaa olemaan huonoja.
Viikonloppu ei välttämättä riitä enää palautumiseen
ja su-ma yö aivot on jo taas takaisin töissä.
Viime yö oli paha.
Heräsin yön aikana varmaan lähemmäs kymmenen kertaa.
Aivot ei vaan vaihtaneet vapaalle
ja yhdessä vaiheessa olin jo varma,
että vatsatauti iskee.
Ja unessa olin saanut uuden työpaikan.
Prisman kassana.
Prisma oli remontoitu niin,
että siellä oli vain yksi kassa.
Yksi ainoa kassa - ja se olin minä.
Olin autolla liikenteessä keskellä yötä
jollakin pikkutiellä - kuinkas muutenkaan?
Ja auto teki tenän.
Tytär yritti auttaa käynnistämisessä
ja kottero syttyi palamaan.
Paikallinen korjaaja ajaa ohi ja toteaa,
ettei tuosta enää saa ajoneuvoa...
Ja mun pitää soittaa Prismaan,
etten tule kerkeämään ajoissa töihin.
Mutta eihän mulle ole annettu numeroa,
jonne pitäisi poissaolosta ilmoittaa...

Ja herään kellon soittoon.

Olo on kuumeinen ja puolkuollut.
Hakattu.
Särkee.
Koivet prkele särkee taas.
Ja selkä.
Ilmeisesti olen kuorsannut raskaasti,
tunnen sen nielussa ja limakalvoissa,
Ja ilmeisesti olen taas nukkunut silmät puolauki,
kun tuntuu kuin niissä olis rekkakuormallinen hiekkaa.
Ja siltä ne myös näyttävät.
Ei tunnu siltä, että olisin lainkaan nukkunut.
Mutta olenhan minä,
kun kerran heräsin kelloon.
Pientä lämpöä ja kuollut olo.
Pistän duuniin viestin,
että en kuumeen vuoksi tule töihin.
Otan kunnon kipulääkkeen
Ja nukun puoleen päivään.

Eipä tarvii olla oppinut tulkitakseen uneni....

Suhteellista 2

Ja kun nyt suhteita puidaan,
niin haluan väittää,
että en välttämättä enää osaa olla suhteessa.
Mua ahdistaa ajatus siitä,
että mun pitäisi sovittaa vielä jonkun aikataulut,
halut, toiveet ja jaksamiset omiini.
Välillä ei meinaa jaksaa omiaankaan!
Vai onko ajatus suojamekanismi?
Kun ei ole suhdetta,
on helpompi kääntää ajatus näin?

Toinen juttu on,
että tiedän aika tarkkaan,
mitä suhteelta haluan ja
myös mitä en suhteessa siedä.
Ja olen melkoisen itsepäinen
eli jos poikkeat suuresti haluamastani,
en lähde edes yrittämään.
Koska tiedän, että pärjään yksinkin.
Minun ei tarvitse hyväksyä mitä vain.
Että onko tämäkin suojamekanismi?
Ehkäpä...

Ja mun maailmani suurin juttu on mun lapset.
Ne tulee aina olemaan mun elämäni  tärkeimmät ihmiset.
Ei niin, että olisin se kuuluisa "juutalaisäiti", vaan ihan yksinkertaisesti, ykkössijalla on mukulat.
Jos pistät mut valitsemaan itsesi ja mukuloideni välillä,
jäät armottomasti rannalle ruikuttamaan.
Itse asiassa jo se, että pyytäisit valitsemaan,
pudottaa sut suoraan kärryiltä.
Voit olla minulle ihan helvetin tärkeä,
mutta olet vasta neljännellä palkintosijalla.

Ja suhdehan ei ole pelkkää seksiä eikä pelkkää auringonpaistetta.
Se on kokonaisuus, jossa tapellaan, nauretaan, siivotaan, keskustellaan, halataan, itketään, syödään, naidaan, ryypätään ja relestetään ja kaikkea muutakin.
Ja kaiken tämän tahdon tehdä mahdollisimman tasa-arvoisesti.
Suhteessa ei vahvin voita,
suhde ei ole skaba ja
vahvimman laki ei päde.
Ei kodissani eikä suhteessa.
Suhteessa tehdään yhdessä,
mutta kummallakin pitää myös olla omat jutut.

Vieläkö ihmettelet, miksi minä en ole suhteessa ;)

Fiktiota? Osa 12, suhteellista osa 1

Fiktiota? osa 12
Suhteellista osa 1

Suhteita, suhteettomuutta, irtosuhteita, epäsuhteita,
ystävyys-, rakkaus-, viha-, sukulaisuussuhteita...
Jokainen suhde on erilainen, sen lupaan.
Se, mikä minulle on normaalia voi olla sinulle epänormaalia.
Etkä sinä voi sanoa, että minun suhteeni on huonompi kuin sinun.
Se kun on niin suhteellista!

Itse olen suhteellisen outo,
Koska minulla ei ole ollut näkyvää suhdetta kymmeneen vuoteen.
Mutta matkan varrella olen kyllä törmännyt jos jonkunmoiseen järjestelyyn ja järjestelypyyntöön.
Enkä nyt kyllä kerro,
onko kyseessä ollut minun vai jonkun muun suhde,
vaikka kerronkin minä-muodossa

Otetaan toisistamme parhaat palat.
Friends with benefits.
Ei tarvitse olla yhdessä,
eikä sidota toisiamme.
Sinä saat tehdä mitä haluat ja niin teen minäkin.
Soitetaan vaan treffit,
rakastellaan ja mennään taas omia teitämme.
No ajatuksena hyvä,
mutta yritäppäs sovitella sellaista normaalielämään.
Aikataulutusta, aikataulutusta.
Ja alussa ihan mukavaa.
Paitsi jos jompikumpi haluaa enemmän kuin toinen.
Silloin toinen vonkaa ja toinen pihtaa.
Ja enkö minä ole kyllin hyvä "oikeaan" suhteeseen?
Ja ainakin minun naisena on vaikeeta käynnistyä puhelinsoitolla, tarvitsen vähän enemmän säpinää
läheisyyttä ja aikaa sekä yhteyksiä korvien välissä.
En ole kaukokäynnistettävä Webasto.

Kakkosnaisena/miehenä oleminen.
Sanotaan, että kakkoshenkilöllä on enemmän valtaa kuin siipalla, mutta uskallan epäillä.
Kakkoshenkilö ei elä arjessa mukana.
Hän saa tyytyä jonkun toisen aikatauluihin,
piipahtaa jonkun toisen elämään.
Ei voi ostaa toiselle mitään,
ei voi suunnitella mitään yhteistä
Ei saa käyttää tuoksuvia vartalotuotteita
ja hyvin harvoin voi herätä toisen vieressä.
Ja kaikkein pahinta, suhteessa petetään jotakuta.
Ja jos petetään nyt, niin sen voi tehdä myös seuraavassa suhteessa....

Itse asiassa musta välillä tuntuu,
että kahden ihmisen, voimakas toisistaan välittäminen ja yhdessä suhteessa pysyminen on kriisissä.
Ihailen suuresti pariskuntia,
jotka ovat saaneet suhteensa pysymään koossa pitkään.
Jotka ovat jaksaneet taistella "houkutuksia" vastaan,
ehkä myös taistelleet suhteen sisällä,
mutta pystyneet jatkamaan.
Mutta toisaalta ei mielestäni kannata jäädä ikiajoiksi kiinni huonoon suhteeseen.

Syntymästä kuolemaan

Ystävän syntymäpäivä poingahtaa fb-feediin.
Mutta se ystävä istuu jo pilven reunalla.
Käväisen katsomassa hänen sivuaan,
muistelen hetken ja lähetän lämpimät toivotukset yläkertaan.
Toisen ystävän isä kuoli juuri.
Lähetin ystävälle viestin,
olen täällä, soita jos haluat puhua.
Muistan hyvin,
miltä äidin kuolema tuntui
ja isän.
Kaipaus helpottaa, muttei varmasti poistu koskaan.

Ajatukset vaeltavat ja mietin,
että jokainen päivitykseni voi olla viimeinen,
millaisen statuksen haluan jättää seinälleni viimeiseksi roikkumaa...

I mörkret är alla lika vackra

Mörkret och ljuset leker med varan

dom tar varan i hand

Där i gränsland

mellan ljuset och mörkret

finns allt de vi inte kan förklara.

Bara dom som inte tvivlar

dom som inte nekar

dom som ser med sitt öppna hjärta

kan se

när ljuset löper i en sistra strål

och höra mörkrets vrål

när den missar sin vän

Valinnan vapaus

Elämä on täynnä valintoja.
Pieniä ja suuria
Jokapäiväisiä ja kerran elämässä tehtäviä.
Näennäisesti mitättömiä ja koko elämän mullistavia
Pitäiskö karjaista vai olla hiljaa
Istunko tässä ja vineen vai teenkö valinnan
Jäänkö vai lähdenkö lätkimään
Onko hänen läsnäolonsa myrkkyä vai mannaa
Kuka saa olla elämässäsi ja kuka ei
...Kunhan vaan muistaa,
että muutkin ajattelee
ja tekee valintoja...
💗💗

Mennään uimaan!

Ja kyllä.
Tänään uudelleen.
Pahin mahdollinen keli: tuulee ja sataa jäätävää vettä.
Ei helpolla löydy sanoja,
joilla motivoida itseään pukeutumaan uimapukuun,
kun jo vaatteet päällä ulos meno tuntuu vittumaiselta!
Mutta niinhän se on,
itsestäni se on kiinni.
Eikun menoksi.
Ja sade taukosi sopivasti.
Aurinko katseli kalpeana pilvien raosta
ja minä menin avantoon.
Hetken huohotettuani päästin irti kaiteesta
ja lähdin uimaan.
Oi hyi helvetti, että tuntui kylmältä.
Ajattelin rauhoittaa hengityksen ja pulssin seisomalla hetken, mutta jalat ei ylettäneetkään pohjaan!
Miten helposti aivot ja kroppa onkaan sitä mieltä,
että NYT ON PANIIKKI!!!
Hetken jo meinas ihan oikeesti tulla suru puseroon,
ennen kuin sain vakuuteltua itselleni,
ettei ole mitään hätää.
Kaikki ok.
Hengitä normaalisti.
Ota iisisti.
Muutama uintiveto ja jalat ylettävät taas pohjaan...
Onneksi ranta on tuttu.
Onneksi olen aikaisemminkin ollut avannossa.
Juuri tälläisten hetkien vuoksi
olisi hyvä olla kaveri mukana,
järvessä tai rannalla....
Mutta hyvinhän se meni.
Ja ylös tullessa oli taas voittajafiilis
:)

Avantooooon

Talven eka pulahdus jäiseen järveen.
Kaksi talvea on jäänyt syöpähoitojen vuoksi väliin,
mutta nyt rohkaisin mieleni ja menin pulahtamaan.
Ja kyllä se jumalauta on kylmää!!
Niin kuin silloin ihan ekoilla kerroilla,
ilmat pakenee keuhkoista eikä voi olla kiljaisematta.
Järki käskee olla menemättä
ja nousemaan pois
ja kieltää päästämästä irti portaiden kaiteesta.
Ihan hirveetä
Ja ihanaa.
Kun vedestä nousee ylös on voittajafiilis.
Luulee voivansa mennä vaikka uudelleen...

Ja miksi menen?
Siksi, että särky rupeaa olemaan jokapäiväinen kaveri.
Tai ei se oikeesti ole kaveri,
kaverit ei ole näin vittumaisia.
Systeri sanoi aikoinaan,
että ainoa mikä piti säryt aisoissa ilman lääkkeitä
oli avantouinti.
Eli sen toivossa minäkin taas aloitin
Ja tiedän, että kun kroppa tottuu,
niin avantoon meno ei enää samalla tavalla tunnu kamalalta,
ei tartte kiljua ja voi irroittaa rappusista ja uida ihan rauhassa vaikka laiturinnokalta rantaan.

Hyvältä tuntui.

Kotona vielä "piikkimatto" esille ja sille makaamaan.
Ensin piikit tuntuivat tulikuumilta
mutta sitten,
tapani mukaan,
nukahdin muutamassa minuutissa.

Koivet on yhä jäykät,
mutta fiilis on parempi.
Jos vaikka huomenna uudestaan?

Snönnen

Jep,
de va ju så att de kom snö
tre dar i rad o "halv meter" åt gången.
O ja gjorde flere timmar snöarbete per kväll.
Ni gissar säkert va ja tänkte?
Va än de var så tar ja allt tibaks.
De ble tö o den opackade snön ställde till problem.
Ni vet sådär när man sjunker igenom snöslasket.
Inte bara till fots utan oxå med bil.
I nerförsbacken tappa bilen styrförmågan
O på raka slira bilen från sida till sida.
För myky fart -> ingen styrförmåga
För lite fart -> fast i slasket.
Och efter detta regn
Regn
Regnregnregn o återigen regn.
De e mörkt o grått o blåsit o just sånt väder
som ja inte vill ha.
GE MEJ SNÖN TIBAKS!!!

Please!

Paleltaa
Ja hiukan särkee
Ja olo on vähän surkee
Minä tarvitsen nyt lämpimän halauksen
Sellaisen, joka lämmittää sydämeen asti.
Ja suudelman poskelleni.
Ehkä lämpimän hengityksen korvani lähelle
ja pienen, hiljaisen kuiskauksen.
Kaulaani ei voi suudella kuin tositarkoituksella.
Niskani kaipaa vahvoja sormia,
jotka määrätietoisesti hieroisivat lämmön liikkeelle
Selkääni pitkin saisi juosta kuumia väreitä.
Sellaisia,
jotka sytyttävät sisäiset tulet.
Mutta paremman puuteessa
kuuma inkivääri-sitruuna-hunajateekin kelpaa...

Fiktivt? Del 11

Har du märkt det?
Att jag inte mer tänker på dej?
Det kan faktist gå många dar att jag inte ägnar en ända tanke åt dej.
Spelar ingen roll om jag träffar dig eller inte
Du är inte mer viktig.

Nej nu ljög jag.
Visst är du det.
När vi sen träffas så går pratet direkt på djupet.
Det är så lätt att prata med dej.
Och det är inte så att du bara sku prata,
du vill också veta mina "nyheter".
En liten bit av mej kramar sej fast i din ärme
och kryper ner i din ficka
o stannar där...

Välillä mulla meinaa hirttää hihna kiinni, osa 2

Toinen tuttava soittaa,
oli mennyt sukset ristiin lasten kanssa isänpäivänä.
Väärinkäsitys
Ja lasten vielä kokematon maailma vastaan
"vanhemman" henkilön kokemus.
Ja vahvasti myös epäilen,
että tuttava ei kertonut mulle ihan koko totuutta.
Ja puhe kääntyy lapsiin,
meillä melkein samanikäiset.
Henkilö toteaa,
ettei lapsiaan voi kehua,
niillä voi nousta kusi päähän...
Siis mitä,
sanoppa uudelleen, nyt en ymmärrä?!?!
Että lapsia ei pidä kehua?
Niinkö?
Ei hlvtti!
Mun lapset on hienoja yksilöitä
ja minä sen heille myös kerron.
Minä kerron myös muille,
että olen lapsistani ylpeä.
Ja lapseni tietävät sen
Enkä näe siinä ongelmaa.
Tiedän myös heidän heikkouksiaan
ja olen realisti.
Aina ei mene niin kuin Strömsössä,
kenelläkään,
ja kannustusta ja kehuja tarvitaan antamaan potkua eteenpäin.
Eikä ole noussut kusi päähän

...vaikka kaikkihan me ollaan jonkun asteen kusipäitä...

Välillä mulla meinaa hirttää hihna kiinni....

Keskustelin henkilö A:n kanssa.
Hän oli tavannut henkilön B
ja keskustelu oli kääntynyt henkillön B lapsiin.
A kertoi, että B:n "lapset" olivat jo aikuisia,
toinen hyvin menestynyt viiskymppinen
ja toinen pyörätuolissa sairauden vuoksi istuva hiukan nuorempi.
Ja ajattele että se nuorempi on joutunut elämään lähes puolet elämästään pyörätuolissa...
Vastasin, että pyörätuolissa istuva voi elää ihan täyttä elämää, että minusta pitäisi ennemminkin ajatella,
että hän on saanut elää.
Juu ei
On naimisissa ja vaimoparka joutuu hoitamaan.
No mutta, ehkä vaimoparka on onnellinen,
että aviomies elää?
Niin mutta, ei ne ole saaneet edes lapsia, eikä se vanhempikaan ole tehnyt lapsia, henkilö B haluaisi lapsenlapsia.
Ajattele, miten kamalaa.
Ja miten hirveetä se varmasti on B:lle.
Mutta hyvät hyssykät sentään!
Ajatteles, jos he eivät pysty saamaan lapsia?
Tai, jos nuoremman sairaus on periytyvää,
jolloin ei ehkä haluta tehdä lapsia.
Juu ei
Ihan hirveetä elämää, ajatele nyt!
Ei!!!!
Niin en pysty ajattelemaan.
Niin en edes halua ajatella.

Kaikki eivät ole terveitä.
Kaikki eivät pysty lenkkeilemään.
Kaikilla paino ei johdu ruoasta vaan ehkä lääkkeistä tai nestekertymistä.
Kaikki eivät saa lapsia
Kaikki eivät halua lapsia.
Sairauden kanssa voi elää.
Sairaan kanssa voi elää.
Vamman kanssa voi elää
ja vammaisen kanssa voi elää.
Sinun silmääsi ruma voi olla toiselle kaunis ja rakas ja arvokas.
Sinun silmissäsi reppana ja uhrautuja, jonkun "hoitaja" ehkä rakastaa niin paljon, että haluaa hoitaa.
Elämä ei ole mustavalkoinen
Ja elämä on arvokas!
Walk a mile in my shoes...

Jeeee

Jee, kaikki muksut kotona!
Eilen jo kotiutuivat eri ilmansuunnilta.
Yks kesärenkailla, joten piti järkätä laivalle vastaanottokomppania vaihtamaan alle talvirenkaat.
Onneksi mulla on ystäviä,
jotka pystyvät auttamaan mammaa hädässä.

Sääli vaan, että mä olin eilen niin puhki kovan viikon jälkeen, etten välttämättä ollut kaikkein parasta seuraa.
Yritin vain olla tuomatta negatiivista energiaa positiivisesti käkättävään porukkaan.
Aivan ihana kuunnella siskosten huulenheittoa
ja nauramisia ja hulluja juttuja.
Käytiin kaupassa ja tytöt leipoi yhden kakun.
Minä yritin siivota viimeisiä juttuja.
Ja aika aikaisessa vaiheessa meninkin sitten nukkumaan.

Jee, sukujuhlat tänään!
Kahdet synttärit ja yhdet valmistujaiset.
Uudella konseptilla.
Miks aina pitäis olla täytekakku ja skumppa ja kahvi?
Vedetään pasteijoilla, hedelmillä, juustoilla, viinillä, oluella ja glögi-kahvikattauksella.
Katotaan kui käy ;)

Ps. Muuten meni hyvin, mutta pasteijat unohtu kokonaan....

Sekaisin

Maailma on ihan sekaisin.

Luonto on sekaisin

Duunissa on kaikki sekaisin

Ja minäkin taidan olla sekaisin

Jenkit valitsivat uuden pressan.

Ja minä en vaan ymmärrä.

Yksi hullu idässä ja toinen lännessä ei ole hyvä juttu.

Me olemme tässä idän laidalla,

maailman laidalla,

välimaastossa,

takapajulassa...

Ja luontoäiti näyttää voimansa 

ja valuttaa metritolkulla lunta.

Kolme päivää sakeata lumisadetta,

pihan hoitajilla koneet ja vehkeet kesäterässä,

joten meidän liikkuminen on vähän ollut kiinni mun kolaamisista.

Kolme päivää muutaman tunnin kolaukset työpäivän ja harrastusten päälle.

On ollut vähän pitkiä ja rankkoja vuorokausia.

Ja kun duunissa vedetään satanen lasissa 

ja lähes joka päivä ylitöissä,

niin rupee pikkuhiljaa olemaan ihan hlvetinmoinen jortikka otsassa.

Mä olen väsynyt,

mun silmiä särkee

ja tuntuu kuin ois lihamyllyn läpi käynyt.

Mutta

Tänään tuli kirje:

Och för 21 år sen var jag 31

Efter många om och men föddes min junior
sonen min,
den så otroligt lilla babyn.
Han var lång o smal som ett gummiband.
Direkt efter förlossningen grät jag i hormonrushet över
att han ska till milin...
Jag kunde inte förstå att nåt så litet kunde vara färdigt!
Pga komplikationer var jag rädd att allt inte sku ha varit rätt, att han inte mådde bra, ja - jag var rädd över lag att npt skulle ha gått snett.
Min lilleman, lillebror.
Men han var frisk o kry o skrek som en karl
sket blöjan full
o passa på att strila på en varje gång man sku byta blöja.
"Kisipistol" kalla tösarna honom.

Idag är han 21.
Han är lång o snygg
Han vill prova sina egna vingar
O så ska han göra.
Vingarna bär bara man vågar kasta sej!

Grattis gullegubben,
du är den viktigaste mannen i mitt liv!

I dag för 26 år sen var jag 26

I dag
för 26 år sen var jag 26.
Hade just fått en dotter.
Kunde inte sova utan satt i min säng
o tittade på min lilla tös.
Så liten men ändå helt färdig.
Ögon, näsa, mun,
alla fingrar,
alla tår.
En perfekt liten tös.
Min dotter.
Jag hade fått värdens finaste tittel:
mamma!
Ingenting sku mera nånsin vara i min värd såsom förr,
fast värden utanför var totalt oförändrad.
En så stark upplevelse,
ett så starkt band,
ett stort mirakel.

Efter 26 år är hon fortfarande mitt mirakel,
och min fina lilla tös,
så vacker o så perfekt,
så stark o envis o klok,
så varm o fin människa
som står på sej
som är rapp i käfter,
som ifrågasätter o tänker.
Djupa tankar.
Grattis älskling <3

Mina barn är det viktigaste och finaste jag har!

Puss

För universumer en totalt onödig uppdatering
men i min lilla värd viktiga saker.

Vet ni,
det börjar bli bättre.
Naglarna börjar bli såsom naglar ska vara.
Dom är inte mer randiga o missfärgade,
men dom är ännu jättesköra.

O mina ögonfransar finns igen,
nästan såsom förr.
Sku kanske kunna prova sminka mig igen.
De e faktist nästan par år sen senast :)

Håret lossar, massvis,
men alla mina hårstrån har ju växit ut samtidigt
så dom lossnar väl också lite samtidigt.
Tänker låta håret växa lite längre för att se om det lockar sig lika som förr.
Om jag orkar låta det växa.

Puss

Päivitys

Viime viikonloppukin on jäänyt selvittämättä :)
On ollu tosi tiukka pariviikkoinen.

Käytiin katsomassa Kentin jäähyväiskeikka.
Parhaassa seurassa:
oma tytär ja hyvä ystävä.
Tämä on seura, jossa voin olla oma itseni,
jossa ei ole pakko puhua,
jos ei ole sanottavaa.

Hienosti vetivät Kentin pojat.
Arvokas lähtö.
Vaikka heidän musiikkinsa ei ole sitä mulle kaikkein rakkainta, niin nautin joka hetkestä ja biisistä.
Jäin miettimään,
että jäikö päällimmäiseksi nautinto hyvästä keikasta
vai suru siitä, että se oli jäähyväiskeikka.
Kai vähän kumpaakin.

Tytär tuli kotiin (ja kotona asuva tytär lähti Turkuun)
Perjantaina ei sen enempiä sitten jaksanutkaan,
mutta lauantaina käytiin anoppilassa
ja moikkaamassa suvun nuorinta jäsentä,
pariviikkoista pikkupimua <3
Ja kotona pullo punkkua ja pikkusta purtavaa,
Youtubetusta, juoruilua,
vakavia juttuja ja naurun räkätystä
ja kaikkea sitä,
mikä on kaikkein ihaninta oman tyttären seurassa.

Sunnuntaina anoppi mukaan ja köpöttelemään lähimaisemiin.
Pizzerian kautta kotiin
Ja sauna <3
Kepeetä ja ihanaa.
Juuri sellainen mahtiviikonloppu,
jota olen tarvinnut.
Ja sunnuntai-illasta vanhin tytär takaisin maailmalle
ja nuorempi tytär maailmalta kotiin.
Vielä kun sen pojanretaleen saisi kotiin visiitille,
niin olis vieläkin parempi mieli :)

Että sellanen viikko, hyvä kun loppui!

No loppuhan se tämäkin viikko,
Eikä päivääkään liian aikaisin!
Takki on tyhjä, mutta on hyvääkin sanottavaa.

Edellisviikolla oli syöpäosastolla käynti.

Matkalla sinne suljen koko maailman ulkopuolelleni,
käännän katseen sisäänpäin ja
keskityn musiikkiin korvissani.
Tällä kertaa Stam1naa,
kovaa ja korkeelta.
Psyykkaus ja peppaus ja preppaus ja voiman keräys.
En oikeestaan pelkää,
enkä ole kauhuissani,
en vain halua olla tavoitettavissa.

Syöpäosaston käytävät ovat hurja paikka.
Siellä on voimakasta toivoa ja epätoivoa,
uskomatonta vahvuutta ja heikkoutta,
siellä on kauniita taistelijanaisia
ja urheita soturimiehiä,
ja aivan uskomattomia pikkuprinsessoja ja prinssejä...
Kaikilla oma tarinansa,
josta osa jo on tiedossa
ja osa odottaa seuraavaa jaksoa.

Mammografian tuloksia vielä odottelen,
mutta luotan ultraäänitutkimukseen,
jossa ei ilmennyt mitään erikoista.
Sydän kurkussa joka kerta kun lääkäri pysäyttää ultrauskoneen johonkin kohtaan
ja sitä kuulee, kuinka "klick-klick" kuvataan jokin kohde tarkempaa tarkastelua varten.
Mieleen hiipii ajatus,
että nytkö se sanoo, että otetaanpas koepala...

Koko torso ultraäänigeelissä ja jotenkin kumma olo kun lähtee tutkimuksista.
Se oli siinä.

Kotimatka menee energian keräykseen.
Korvissa musiikki ja katse sisäänpäin.
Nyt ei riitä edes Stam1na,
nyt vedetään Bob Malmströmillä.

Duunissa iskee niska ja lapaluut lukkoon,
päässä kohisee ja veri pakkaa poskiin.
Adrenaliinitaso taitaa olla maksimissa.
Huhhu, itku on kovin lähellä pintaa
ja melkein voisi pyytää jotakuta vain pitämään sylissä,
mutta sithän se itku tulis ihan varmasti.

Kyllä se siitä.
Seuraava päivä on jo parempi.

Ja sit kävin niissä verikokeissa.
Ja juttelin lääkärin kanssa tuloksista.
Veriarvot oli mitä parhaimmat,
olen terve kuin pukki.
Syömäni lääke kuulema tuppaa nostamaan kolesteroliarvoja, mutta nekin olivat hyvät.
Eli jatketaan samaan malliin.

Kaksi vuositarkastusta takana,
kolme vielä edessä.
Sen jälkeen minut todetaan terveeksi.....

Bad, bad, BAD day...

Huono päivä!
Ihan hölmö, idioottimainen, huono päivä.
Vituttaa.
Ja oikeestaan melkein ihan turhaan.
Ei tarttis ottaa itteensä sillain satasella.
Vois vaan tuhahtaa ja jatkaa matkaa.
Mutta kun välillä vaan tuntuu siltä,
ettei mikään riitä.
Vaikka mä seisoisin päälläni ja paskantaisin herneitä,
niin ne herneet ei olis tarpeeks isoja
tai sit niitä olis liian vähän
(tai sit ne joutuis suoraan nenukkiin)
Mut mun ei tarttis seistä päälläni,
ei näillä palkoilla.
Ja pitäis antaa hevosen pohtia,
sillä kun on isompi pää,
sinne mahtuu sen tuhannen ajatusta.
Kyl se vaan on niin,
että mä menen nyt nukkumaan.

Siemeniä

Elämä alkaa siemenestä

Ihan kaikki elämä

Pienestä ja mitättömän näköisestä voi tulla

jotakin ihan uskomattoman kaunista ja hienoa.

Tai kieroa ja rumaa

Koskaan ei voi varmuudella tietää.

Luonto valitsee, 

karsii,

jalostaa,

kehittää 

ja muuntaa itseään koko ajan.

Jos antaa luonnolle vapaat kädet

niin periaatteessa kauneimmat,

kestävimmät

ja elinkelpoisimmat selviävät.

Vahvimman laki.

Ei ehkä se laki,

mitä me ihmiset haluamme.

Minäkin

omasta mielestäni

vahva, kova, itsepäinen, itsenäinen,

minäkin olen lääketieteen ansiosta täällä 

jatkoajalla.

Ajatuksena mielenkintoinen asia.

Ja kyllä

jatkoajalla haluan kaiken sen,

mitä rakastan,

ja kaiken sen,

mitä en vielä ole saavuttanut

ja vielä vähän enemmän!

Eikä kyseessä ole mainen mammona

tai maine tai raha.

Minä haluan rakkaat ympärilleni

haluan istua iltaa ystävien, 

hyvän ruoan ja viinin kera

Minä haluan lapsilleni hyvän elämän

Minä haluan lapsenlapsia

Minä haluan tuntea tuulen

veden ja auringon

haistella hyviä tuoksuja

Minä haluan tuntea musiikin koko kehollani

Ja minä haluan tuntea miehen kädet vartalollani

Kyllä

Minä

haluan!

Mukkelis-makkelis

Oi että

Oi ettien että

Väsyttää ihan vietävästi

Kandeiskohan vaan kaatua naamalleen tonne bunkan pohjalle.

Vähän niin kuin tänään duunissa.

Käväsin pihalla viemässä auton avaimet

ja näyttäessäni missä mun auto on parkissa

siirryin sivuttain oikealle

ja astuinkin sellaseen sadevesiluiskaan

Ja perhana

Kyleleen kupsahti koko akka.

Arvaatte varmaan miten hämmästynyt oli avainten noutaja?

Ja miten minä toivoin, ettei kukaan olis nähnyt?

Mä olen hyvä kaatumaan ja putoilemaan,

pyllähtelemään ja istahtamaan vauhdilla.

Yks kerta putosin laituri ja veneen väliin,

velikulta vähän avitti.

Ja housut repes prsiistä kun ensin hetken yritin spagaatia yks jalka veneessä ja toinen laiturilla.

Toinen kerta rysähtivät mutaojan yli vievät puut katkirikkipoikki allan

ja minä istahdin mutaisen kevätpuron pohjalle.

Tytär huuteli kaukaa, että "miksi sinä saat leikkiä mutaojassa, kun minä en saa?!?!?"

Siitä sitten mutasena, märkänä ja paskasena kilsan kävely melkein pakkaskelissä kotiin... 

Ja yks kerta astuin pyykkikori sylissäni lelun päälle ja perhana, taas mentiin kyljelleen niin että olka oli hajota.

Koristahan ei voinut  otetta irroittaa,

sehän oli täynnä viikattua pyykkiä.

Ja koulussa juostiin kaverin kanssa käsi kädessä,

ainoo vaan,

että kaveri oli tuhottoman paljo parempi juoksija kuin minä

ja kun se kurvas ovesta luokkaan,

niin minä juoksin päin tiiliseinää.

Ei niin ku ohjaus toiminu kun vauhti oli töppösille liian suuri. 

Ja tiätteks, suksien kanssa mä vasta osaankin tyriä.

Yks kerta kävelin sukset olalla tienviertä kotiin ja liukastuin niin,

Että suksiprkeleet lens monta metriä kuin keihäänheittäjällä konsanaan.

Oli siinä taas naapureilla ihmettelemistä.

Ja yks kerta laskettelin suoraan kuusen alle.

Niin väsynyt olin, 

ettei koivet enää totelleet.

Arvaatte varmaan, että ne sukset lens kans komeessa kaaressa?

Ei huhhu.

Mutta yhtään luuta en ole (vielä) katkaissut.

Kuis ny silleen?

Joku on poistanut tulpan ja meri on valunut maapalon eteläpuolelle...
Kuvassa näkyy vasemmalla alhaalla laituri, jolla seison.
Ja yleensä se laituri kelluu vedessä.
Vaan nytpä se keinuu ponttoonien varassa kuivalla maalla.
Kuin se jonkun Arkki, joka jäi pohjastaan kiinni vuorenhuipulle.
Olikohan sillä yhtä typerä fiilis kuin mulla kuivan maan laiturin nokalla?
Noh, sillä oli vähän suuremmat kuviot kuin mulla....

Tai onhan munkin kuviot suuret.
Kun ajattelee sillain mittakaavassa.
Mä olen aika pieni nainen ja siihen suhteutettuna mun jutut on ihan hypergiganttisia.
Ainakin välillä.
Ainakin musta tuntuu siltä.

Vaikka välillä munkin jutut on kuivia.
Ja luulis, että se olis hyvä,
koska kuivan pitäis periaatteessa kellua.
No ei ne aina kellu vaan ottavat sellasen mojovan pohjakosketuksen
Niin kuin mun mielialani välillä.
Ihan syvältä, sanoisin.

Vaikka syvät jutut on kyllä kivojakin.
Tässä voitte vaikka käyttää mielikuvitusta.
Tai niin ku myös keskustelut.
Sellaset oikein syvälliset keskustelut.

Vaan samapa tuo,
ei näillä eväillä oikein voi koskea laskea
kun osaa vai soutaa ja huovata...
huopata..
huovia...
Äh
Mä meen tonne sängynpohjalle
miettimään syntyjä syviä
hiekanjyviä....

Tervettä menoa

Tässä sitä ollaan taas.
Vuosi vierähtänyt ja ensi viikolla on vuositarkastus.
Syöpä-vuosi-tarkastus.
Tai syövättömyys-vuosi-tarkastus.
Osa minua toimii kuin pupu
ja haluaa piilottaa pään pensaaseen
ja osa minua kutsuu pupuosaa typeräksi hupakoksi.
Mikään ei parane pakenemalla.
Ja vaikka mitään tuntemuksia ei ole ollut
on aina vähän jännäkakka puntissa.
Ei tälläiseen totu.
Ajatus uudesta hoitoreissusta
on ajatus, jota en ajattele loppuun.
Niin tai näin - psyyke on aina vähän kovilla.

Kävin ruusuinfektioiden estolääkityksen vuoksi omalla lääkärillä terveyskeskuksessa.
Näitä estolääkkeitä on kolmelta valmistajalta.
Sitä lääkettä nro 1 ei saa "ajoissa",
lääkettä 2 en saa käyttää viimekerran reaktion vuoksi
Ja lääkkeen nro 3 tulosta markkinoille ei ole edes arviota.
Päätimme siis jättää piikit pois.
Että sillai.
Kaikki mun tulehdukset on olleet kesäaikana
ja laukaisijana voi olla aurinko
tai puutarhassa touhuaminen
ja vaatteiden (=suojaavan kerroksen) väheneminen.
Joten olen rauhallisin mielin.
Resepti on valmiina, että heti kun rupeaa tuntumaan kevättä rinnassa, niin voin yrittää saada lääkkeen.
(Se toinen rinta kun on suurelta alalta tunnoton,
niin siinä ei tunnu edes kevät)

Ja käsiä täytyy hoitaa.
Ja verikokeisiin; sokeri, kilpirauhanen, leukkarit, trombosyytit, kolesteroli....koko hela hemmetin satsi.
Mutta hyvä näin.
Jatkan potkimista
Periks ei prkle anneta.
Alive and kickin'!!

Is there anybody out there?

Sinä,
joka mahdollisesti luet blogiani juuri nyt,
jätä nimettömänä vaikka pelkkä kysymysmerkki kommentiksi.
Ihan vaan sen vuoksi,
että näen lukeeko kukaan muu tekstejäni kuin botit...

If you read my blog
please leave me a anonymous message,
a questionmark will do fine.
I would like to know if anybody else than bots read my blog....

Om du läser min blog så lämna ett namnlöst meddelande,
fast bara ett frågetecken så jag vet att nån annan än botarna kollar min blog....

Ei perkele!

Aina jonkun toisen syy.
Miksi ihmiset eivät voi myöntää omia ongelmiaan,
omia mokiaa,
omia huonoja puoliaan?
Miksi ei vain mennä katsomaan syyllistä vessan peilistä?
Miksi pitää selitellä ummet ja lammet,
kun yksi sana riittää?
Minä

Ei näin

Joskus käy kuppasesti.

Tulee sellanen tilanne,

että joku juttu vaan kajahtaa pöpelikköön.

Karahtaa kiville.

Klonk!

Niin kuin nyt vähän kävi.

Ans ku mää kerron.

Viikonloppuna otin rennosti,

puhuin pitkiä, ihania puheluita.

Kuulumisia vähän sieltä ja täältä.

Räkätystä ja pulputusta.

Taidatte jo tietää,

että olen kova tyttö puhumaan.

Tuli muutama sellaista erikoisempaakin yhteydenottoa.

Ilmeisesti kylmyys ajaa jyrsijät sisälle.

Paleltaa, ja halutaan lämpöä peiton alle.

Eikä siinä mitään.

Kysyä saa, kutsua saa, soittaa saa, pyytää saa,
mutta kun tää yks järjen jättiläinen,
varsinainen valopää,

ei ymmärrä sanaa ei,

ei ymmärrä,

että mun maailmani ei pyöri yhden soittajan ympärillä.
Ei ymmärrä,
ettei työpäivän aikana voi soitella häläreitä
ja tekstailla
ja häslätä.
Hyvä ihme, mä teen töitä!

Se, että puhutaan muutaman vuoden tauon jälkeen puhelimessa ei tarkoita,

että sinulla on oikeus käskeä minua.

Käske - ja minähän kieltäydyn.

Ihan satavarmasti.

Näin se vaan menee,

näin tämä pimu toimii...

Yks uros kutsui mua joskus noita-akaksi

ja ihan mielelläni olen noita,

jos oma ajattelukyky lasketaan noituudeksi!

Joko et alunperinkään tuntenut minua,

olet unohtanut kenen kanssa puhuit,
sekoitit minut johonkin toiseen

tai kuvittelet itsestäsi liikoja.

Mulla oli oma elämä 50 vuotta ennen sun soittoasi

Ja taidan jatkaa myös seuraavat 50 omalla tavallani..

Kutsu

Minä tässä.
Tule käymään.
Syödään hyvin ja saunotaan.
Olutta ja tiukkoja napsujakin löytyy.
Ihan mitä haluat.
Istutaan aamukuuteen,
puhutaan ummet ja lammet,
otetaan pieni humala.
Tai vaikka isompikin.
Vedetään vaikka perskänni.
Unohdetaan, että maanantai on nurkan takana.
Unohdetaan,
että sinä olet mies ja minä nainen.
Pistetään elämä halki, poikki ja pinoon.
Annetaan palaa.
Vedetään esille kaikki haamut.
Avataan kaikki kaapit.
Tiedän, että voin luottaa.
Nauretaan ja käydään läpi suku
ja tuttavat
ja paikalliset murhamysteerit
ja vanhat hoidot
ja haavat
ja arvet.
Saat nukkua missä haluat.
Vierashuoneessa
tai vieressäni.
En kehtaa sanoa,
että haluan sinut viereeni yöksi,
koska minusta on ihana kuunnella jonkun hengitystä yön pimeydessä.
Eikä edes pieni kuorsaus häiritse.

No brain week

Kuolleiden aivojen viikko

tai oikeemmin kaksi

Jos duunissa antaa 165% sen normi satasen sijaan

ei todellakaan jää illaksi enää yhtään aivokapasiteettia

Syksy painaa päälle

on aurinkoisia, upeita päiviä

ja on aamusta asti harmaita päiviä

jotka roikkuvat eteenpäin kuin kuolleet sielut.

Ja juuri sellaisina päivinä mulla tahtoo pää hajota.

Tarttis jotain tajunnan räjäyttävää.

Tarttee kuuman saunan

Tarttee viiniä saavillisen,
olutta korilliset
tai Vana Tallinnaa pullollisen.

Tarttee hyvää seuraa,

kynttilöitä

ja 

räkänaurua.

Tarttee irtioton.

Tarttee kädet

jotka kertoo kaipauksesta 

ja rakkaudesta

Tarttee vartalon,

joka kietoutuu omaan

nukkumaan

tai sitten ei

Jos olotila, vauhti, keli ja pään sisäinen hyrinä

jatkuvat näin,

tiedän,

mihin se johtaa

Nå nähhä

Nejnejnejnej,
Jag har inte slutat blogga.
Jag bara tycker att då jag är trött o slut
o de känns som de bara sku finnas gnäll i mej
så då ska jag inte blogga.
Jag sku ju kunna försöka gnälla så där fiffigt,
fixt o filmatiskt, men när de känns krystat.
Ni vet,
pakkopulla e pakkopulla fast den sku ha russin i sej.
Fast jag tycker inte om russin i bullen.
Inte i nötblandningarna heller.
O inte i mysslin.
E russin billiga när dom tråttas i allt?
Sku man inte kunna hitta på nåt billit o gott att ha som fyllnad, ja menar sådär i ställe för russin?
Torkade frukter e inte heller precis min favorit.
Frukt o vindruvor äter jag helst färska.
För sej själv.
Utan bulle eller myssli.
O bulle äter jag sällan.
Att sådant svammel idag.
Puss o gos - tack o förlåt
<3 :)

Alive!!

Ah - ihana lauantai!
Kello lähenee yhtätoista
ja minä toikkaroin vielä aamupaidassa.
Eiku yötakissa.
Eiku yöpaita ja aamutakki,
niinpäinhän se menee.

Välillä on sellaisia viikkoja,
jotka ovat niin täynnä aktiviteetteja,
että vaikka kaikki tekeminen itsessään on mukavaa
niin sitä vain on niin paljon.

Yksinäisenä kolmen lapsen mammana ja entisenä syöpähoidettavana olen oppinut handlaamaan tälläiset viikot omalla tavallani:
vaikka tiedän koko viikon ohjelma,
elän vain käynnissä olevassa päivässä.
En tänään mieti huomisen tiukkaa aikataulua
vaan lusin päivän kerrallaan.
Mutta jos sattuu tulemaan ylimääräinen luppohetki,
niin käytän sen hyväkseni.

Takana on viikko, josta olen selvinnyt hengissä ihan hienosti
(jokainen viikko elossa on hieno viikko)
Itseasiassa olen tehnyt enemmän kuin piti!

Hugs and kisses to your day <3

Nainen

Kyllä!
Minä olen se nainen, jolla on enemmän miehiä ystävinä kuin naisia.
Minä olen se, joka ei istu iltaa naisseurassa,
viinilasi kädessä puhumassa muodin viimeisistä käänteistä.
Mä haluan kylmän oluen ja viihdyn autotallissa koneiden ja vehkeiden seassa.
Ja jotain niistä jopa tiedänkin.
Muotioikuista en niinkään..

Ja heti alkuun haluan sanoa:
mies ja nainen voivat olla pelkkiä ystäviä!
Huumori saattaa antaa väärän kuvan,
minä kun en pelkää vastata kaksimielisyyksiin kaksimielisesti.
Ja jos raakaa läppää heitetään, niin takaan, etten jää kakkoseksi!
Minä en makaa ystävieni kanssa, koska heillä suurimmalla osalla on omat puoliskot.
Ja vaikka ei olisikaan, niin enhän mä houkuttele petiin vapaita naispuolisia ystäviänikään.
Se, että näennäisesti olen ollut sinkku kymmenisen vuotta ei tarkoita, että kaikki mikä liikkuu käy pyydykseen!

Mutta nämä miehet haluavat ajoittain keskustella vakavista parisuhdeasioista.
Olenhan minä kuitenkin nainen, joten minun pitäisi ymmärtää naisten päälle.
Osassa asioita voinkin ehkä valottaa naisen maailmaa,
Mutta välillä minä en pysty auttamaan,
kun en ymmärrä.
Välillä koko naissukukunta saa kuulla kunniansa
jolloin usein huudan "ei saa yleistää!!"
Huomaan, että ajatus- ja arvomaailmani kuitenkin on ehkä enemmän maskuliini kuin feminiini.
Ja siihen ehkä myös kuuluu se,
että en arastele tuoda esille olevani aktiivinen nainen.
Ja jonkun asteen realistifeministi.
Ihan omista lähtökohdista johtuen.

Toisinaan haluavat huumorin varjolla päästä "naisen ajatusmaailmaan"
ja toisinaan puhutaan ihan vaan paskaa.
Heitetään alatyylistä läppää ja vähemmän alatyylistä läppää.
Toisinaan mulle opetetaan tekniikan saloja,
koska olen niistä kiinnostunut.
Toisinaan minulta kysytään neuvoja ammattiini liittyvissä asioissa.
Joskus joku tarvitsee perseeseen potkimista ja lämpimän halauksen ja minähän olen halaavaa lajia (sekin voidaan tulkita ihan väärin)
Samoin kuin kosketan naisia, lapsia, tuttavia, sukulaisiani,  kosketan myös ystäviäni,
miehiä ja naisia.
Ja joskus minä olen se, joka tarvitsee apua ja halauksia ja
potkuja takalistoon.
Eli ihan tavallisia kaverijuttuja riippumatta sukupuolesta!

Hönö

Torstai oli pakko jäädä bunkan pohjalle.
Koko edellinen yö meni pyöriessä ihan kummallisissa tuskissa. Ihan kuin olis saanut selkäänsä ja ihan kunnolla tai kun kuume nousee, koko kroppaa särki.
Mutta ei kuumetta.
Ja koko torstai meni nukkuessa.
Ei minkäänasteisia voimia tehdä yhtään mitään.
Olikohan tää allerginen reaktio.
Vai mitä vittua, ihan oikeesti?
Maanantaiksi sain puhelinajan lääkärille.

Perjantaina jo menin töihin.
Varoitin vaan, että olen ehkä normia hönömpi...
Vähän pönttö fiilis.
Ja duunissa päätin, että kun pääsen kotiin,
vaihan vermeet ja lähen lenkille.
Niin teinkin.

Tuli sytoajat mieleen, aika raskasta oli köpöttely.
Mä olen oppinut hiljentämään kropan vastustelun,
kävelen kuitenkin.
Otan vain vähän hitaamman tahdin,
olen itselleni armollisempi,
mutta kävelen kuitenkin.
Kahden tunnin lenkki aivan ihanassa syyssäässä.
Vaikka kroppa huutaa niin korvien väli kiittää.

Ja tänään olikin sellainen viiden tunnin sosiaalinen sessio useamman ihanan ihmisen kanssa kylillä.
Piti vain käväistä kahvilla ja kaupassa...
Ja koko iltapäivä pihahommia.
Oliskohan viimonen kerta nurtsinleikkuuta tälle sesongille?
Ja hyvää ruokaa ja sauna.
Kroppa huutaa taas hoosiannaa, mutta mitä sitten?
Särkee, jos ei tee mitään.
Ja särkee, jos tekee jotain.
Että mitä väliä?
Korvien välissä vaan tuntuu paremmalta,
jos tekee jotain.

Ja joo.
Paino on pudonnut.
Ihan kivat kilomäärät.
Tai niin luulin, kunnes tytär huomautti,
että meidän vaa'assa on jotain vikaa,
se näyttää ihan kummia lukemia...

RoudUp

Evvvk
Blää
Ihan sillain tosissaan.
Jännä, miten nää estolääkkeet vaikuttavat olotilaan.
Ensin tulevat kuvottavat kuumat aallot
ja haluan vain ulos.
Tuntuu kuin happi jotenkin olis vähissä.
Ja sit on jotenkin ärtynyt.
Ei oikein niin kuin höntsitä mikään.
Homma ei niin kuin skulaa.
Ja kun ilta lähenee,
rupeaa pistokohtaa kivistämään.
Ihan sillain oikeesti.
Tänään oli jätettävä Pilates väliin,
kankku on ihan hirvittävän kosketusarka.
Ja venytys sattuu.
Ei olis nyt hyvä jonkun yrittää päästä tykö.
Jos olis joku, joka haluaisi.
Pitäisi käyttää hirrrmusesti mielikuvitusta,
koska kankku on kumminkin aika keskeisellä paikalla...
Mietin sitä,
että kun tää on ruusun estoon
niin onko se RoundUpia mitä ne piikittää...
Huono vitsi,
mutta selittäisi kivut :-P

Good Morning!!

Jag vaknade i natt

Det var mörkt 

och jag låg tyst och stilla

och bara njöt av känslan

att vara utvilad

och att det inte gjorde ont nånstans.

Jag hade varmt o det kändes bra.

Så titta jag på klockan

som var tre på natten...

Nå åj du fan ändå!

Klarvaken tre på natten.

Inte så lätt att få fast i sömnen pånytt.

Att somna om

tog en hel evighet.

Såsom det brukar.

Och när det sen blev den rätta tiden att vakna

ja då vetni, 

då sku det ha smaka att snusa en stund till..

Fiktiota? Osa 10

Satutteko tietämään sen tunteen,
kun pienikin asia saa kupin valumaan yli?
Kun on valmiiksi niin virittynyt,
vauhdissa,
reunalla,
että pikkuinen tuulenpuuska,
pisara,
kevyt kosketus
katse tai
vain sana
saavat kaiken räjähtämään
liekkeihin
roihuun
tsunamiaaltoon?
Ja kun se tunne on niin valtava,
että lähes pelottaa.
Eikä nyt ole kyse raivosta....

Ei juma näitä mun unia...
Viime yönä olin erään radiojuontajan kanssa ilotalossa.
Hän ei halunnut yksin mennä hoitoon,
joten pidin häntä kädestä,
olin ns henkinen tuki.
Hän sai ilonsa ja minä - no - mun lompakko ja kengät pöllittiin!!
Jumalauta, että mä olin vihainen!
Ja sinä aikana kun minä yritin löytää omaisuuteni
niin tämä radiojuontaja ottaa ja tekee katoamistempun.
Jättää mut kengättä, rahoitta ilotaloon!
Sain lainaksi eripari ja vääränkokoiset kengät
ja ne jalassa etsin toimittajaani ja omaisuuttani.
Piruvie, että mä olin vihainen herätessäni....

Onkohan NukkuMasa sekoittanu hiekat ja hallusinogeenit....

Että tälläistä tänään...
Ihan vaan varmuuden vuoksi,
kun musta tuntuu,
että NukkuMasa on kourallisen sijaan kipannu koko kuorman unihiekkaa mun silmiin.
Ei meinaa niinku herätä henkiin ollenkaan.
Vähän sellainen "ylös nostettu ja alas pudotettu"
tai "päälle astuttu" olo...
Vai pitäiskö mun vaan kellahtaa talviunille?
Tulppa prseeseen ja koko talveksi kanttu vei.
Tai vaikka horrokseen,
pulssi pieneksi, tehot alas ja pieni kuolemantapainen tolkku veks sessio.
Eiku.
Oikeesti.
Hyvää yötä / God natt /Buenas noches / Guten Nacht / Good night

Tänään on taas takki tyhjä

Ja pää

Tukihihahanska ahistaa

Ja vähän sellanen flunssanpoikanen 

Että iskeekö lentsu vai eikö iske lentsu?

Eilen oli tanssikurssi,

vedettiin fuskua 

Että sai taas nauraa.

Välillä pyöritykset vaihtui painiotteluiksi

ja yhelle totesin, ettei tullut pyöritys, tuli halaus.

No onneksi siellä kaikki nauraa omille mokuilleen.

Mulla vaan toi prkleen antibioottipistos muistuttaa ikävästi olemassaolostaan ja välillä sattuu ihan oikeesti.

Oliko se Pieni Merenneito,

jolla jalat vuotivat verta kävellessä?

Vähän sellanen fiilis.

Onneksi kuitenkin vain vasemmalla puolella

(ja muutaman viikon jälkeen oikealla)

Mutta siitä huolimatta tahdon tanssia 

Ja tanssin!

Ja tänään se espanja.

Tänään en ollut kielellisesti kovinkaan innovatiivinen.

Väsymys tahtoo vähän häiritä...

Yllätän aina välillä itseni miettimästä,

että mitä mä teen espanjan kielellä,

kun ei edes ole suunnitteilla matkustaa Espanjaan?

Ja mitä hyötyä tanssitaidoista, kun ei juokse lavoilla eikä ole omaa tanssipartneria?

Mutta vastaus on aina sama:

koska minä pidän kielten opiskelusta

Koska minä pidän tanssimisesta

Koska minä tarvitsen virikkeitä ja haasteita

KOSKA MINÄ TAHDON

Eilen oli tasan kaksi vuotta ensimmäisestä syöpäleikkauksesta.

Niin pitkä aika ja

samalla niin lyhyt.

Niin paljon on tapahtunut ja

toisaalta aika pysähtyi.

Mutta.

Minä elän!!

Hui!
Mulla taitaa olla ihailija.
Työpaikan ruokalassa olen huomannut pitkänhuiskean
miehen katsovan minua usein.
Pitkään.
Monta kertaa.
Asettuu usein istumaan niin että voi katsoa minua,
mikäli se on mahdollista.
Välillä sali on niin täynnä,
että on vain istuttava sinne mihin mahtuu
Meillä ruokalassa on kansainvälinen meininki,
koska siellä on monen pienen firman ja yhden suuren yrityksen henkilöstöä.
Mm insinöörejä eri maailman kolkista.
Tämäkään mies ei ole suomalainen.
Eikä välttämättä insinööri.
Ei voi tietää, kun ei ole nähnyt henkilökorttia
tai "ovilätkää", eikä niissäkään aina lue työnantajaa
(kuten ei minunkaan fläbässäni)

Piristävä juttu,
vaikka jäisi vain katseluasteelle.
Kaipa me kaikki tarvitsemme ihailijoita ja
hyväksyviä katseita.
Myös minä...